Kuuntele
– Ortodoksinen kirkko jakaa sanomaa, jonka ymmärrän ja joka luontevasti kulkee mukana päivissäni, sanoo Hannele Maahinen.
– Toivon osaavani elää niin, että rauha ja ilo, jota uskosta saan, huokuu itsestäni ulospäin myös muille. Usko on minulle jatkuvaa rakkauden virtaa, ei suuria sanoja tai mahtipontisia tekoja.
Kummajainen Hannele Maahinen sanoo olleensa jo lapsena.
– Olin semmoinen ylihurskas pönttö, hän kertoo nauraen.
Pieni tyttönen pakersi kirjojen parissa. Vanhemmat olivat jopa vähän huolissaan siitä, miten 6- vuotias lapsi tarttui uskonnollisiin kirjoihin heti lukemaan opittuaan.
– Päiväni ovat olleet siitä saakka syvää etsimistä, ulkoisen ja sisäisen maailman tutkimista, Maahinen sanoo.
Identiteetti muokkautuu iän myötä
Nyt 60-vuotiaana identiteetti muokkautuu uudella tavalla. Asioista on osattava päästää irti, mutta kauneus pysyy. Se on tälle naiselle yksi elämän tärkeimmistä sanoista.
– Kauneus on osa Kirkkomme hienoja kirkkorakennuksia, mutta erityisesti kauneus on Jumalan hyvyyttä, jonka äärellä luomistyö avautuu.
– Kauneus on jatkuva liikkeessä oleva, yhteyteen kuljettava prosessi; luomisen tila, joka vaihtuu ja virtaa vapaasti.
Hannele Maahinen soisi yhteyden olevan kaikille luonnollinen asia: yhteys itseen, lähimmäisiin, koko luomakuntaan. Samalla hän sanoo tässä elämän kohdassa olevansa yhä enemmän erakko. Monet sairaudet rajoittavat elämää. Kuitenkin kaunis yhteys on aina olemassa, muuttaa ehkä muotoaan, mutta suo virran viedä.
Luonnosta luonnollisesti
Hannele ja Ville Maahinen asuvat Keuruun maaseudulla itse rakentamassaan pienessä talossa. Pariskunta pyrkii elämään mahdollisimman yksinkertaisesti ja omavaraisesti, mutta molempien sairaudet rajoittavat tällä hetkellä kotiaskareiden määrää. Suuret kasvimaat ovat muuntuneet yrttimaiksi. Muutama kana sentään tallustaa pihamaalla. Tarvittaessa kalaa nousee läheisestä järvestä.
Rukous on luonteva osa Hannele Maahisen päivää. Rukoukset nousevat mieleen silloin, kun on niiden aika.
– Ikonit muistuttavat rukouksesta ympäri huushollia, hän sanoo.
Arjen touhujen keskellä myös erilaiset asiat tai esineet voivat tuoda mieleen sen antajan, yhteyden toiseen henkilöön.
– Silloin muistan häntä. Se on luonnollista.
Ja juuri sitä rukouksen tulee Maahisen mielestä olla. Rukous ei voi olla tiukka pakko tai velvollisuus.
Tsasouna pihamaalla
Perheen pihamaalle rakennettu tsasouna auttaa myös pysähtymään Jumalan luo.
– Sairauksiemme vuoksi emme ole voineet pitää siellä enää säännöllisiä palveluksia kuten aiemmin.
– Joskus, kun menen kasvimaalle, joka on tsasounan vieressä, käyn siellä kuitenkin kiittämässä. Kiitollisuus on rukouselämäni ensimmäinen ja tärkein asia. Kaikki lähtee siitä. Itse rukous voi olla vain huokaus. Jumala ymmärtää sen kyllä.
Rukous on arjen keskellä Hannele Maahiselle levollisuuden lähde; se kantaa ja kuljettaa Jumalan luo, luo yhteyttä ja rauhaa, ohjaa ajatukset oikeaan suuntaan.
Luostareissa, joissa Maahinen on myös viettänyt paljon aikaa, pysähtyminen on erilaista. Siellä koko elämän rytmi kantaa yhteiseen rukoukseen.
Rukous ja tradition läsnäolo luovat turvaa kohdata elämän ongelmia ja ristiriitoja. Uskosta saa voimaa.
– ”Antakaamme itsemme ja toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun.” Se on kaunis ja hyvä ajatus, joka jumalanpalveluksissa auttaa kulkemaan kohti omaa mielenrauhaa, vaikkei ajatuksen äärelle antautuminen aina helppoa ole.
Ehtoopalveluksissa laulettava Luomispsalmi ylistää Jumalaa Luojana ja kaiken ylläpitäjänä. Se on Hannele Maahiselle tärkeä. Psalmissa kuvataan luomakuntaa, sen kauneutta, eläimiä, merta, valoa ja vedenkiertoa sekä sitä, miten Jumala pitää kaikista luoduistaan huolta.
Kuvia ja kätten tekoja
Helena Maahinen on paitsi käsityötaituri, myös kuvataiteilija. Haastattelun aikaan hän maalasi töitä Joensuussa avautuvaa näyttelyä varten.
– Maalaan temperaväreillä ja pastelleilla. Allergiani estävät muiden värien käytön. Maalaustapaa, sen kategoriaa on vaikea määritellä. Teen kaikkea, mikä luonnollisesti levossa esiin nousee.
Luomistyötä sekin.
– Tulen työhuoneelle ja alan tekemään. Kaikki nousee sisimmästäni vapaasti, vaade jää taakse. Se on matka, joka kuljettaa minua, minä en sitä.
Prosessissa on uskallettava ottaa vastaan, uskallettava epäonnistua, suostuttava kuuntelemaan sitä, mikä on – joskus hyvin hitaastikin – tulossa näkyväksi.
– Haaveilen seinän kokoisista töistä, joita saisi vapaasti työstää jossain suuressa teollisuushallissa roiskien ja läträten. Sotkua ei tarvitsisi yhtään miettiä. Maalaus kun on myös hyvin kehollinen tapa tulkita asioita. Ikävä kyllä kuntoni ei tätä suo, Maahinen sanoo.
Hannelen aviomies Ville Maahinen on kultaseppämestari. Myös Hannele on tarttunut rohkeasti kultasepän tehtäviin ja kasvanut työhön vähitellen miehensä opissa.
– Tällä hetkellä päätyöni on kirkollisten esineiden puhdistus ja entisöinti. Olen suunnitellut myös koruja muun muassa kirkkomme papistolle ja piispoille.
Yksi viimeisimmistä konservointitöistä on Lappeenrannan pahoin ruhjoutunut ristisaattolyhty.
Vanha, 2000-luvun päiväkirjamerkintä kertoo Hannelen tehneen jo silloin vapaaehtoisena riisojen puhdistusta kuulaisuustöinä luostareille ja seurakunnille. Nyt toiminta on muuttunut työksi.
– Parin viikon päästä menen Valamoon tekemään Tervon tsasounan ikonien riisojen puhdistusta.
– Kirkolliset, vanhat työt ovat arvokkaita tehdä, iloitsen niistä. Kun avaa vanhan käsiristin, se tuoksuu suitsukkeelta. Sisällä saattaa olla tekijän merkintöjä, kokeiluja. Ne kantavat rukouksen äärelle menneisiin päiviin.
Historian siipien havinaa
Menneet päivät havisevat myös Hannele Maahisen vaatteissa. Hän suosii 1700-luvun vaatteita, jotka ovat paitsi kauniita, myös käytännöllisiä.
Myös keskiaika on aina kiinnostanut Hannele Maahista.
– Se on ollut aiemmin harrastukseni. Olen ollut paljon mukana siinä maailmassa. Jo aiemmin erilaisten tilaisuuksien jälkeen olisin mielelläni kulkenut niissä vaatteissa kauemminkin.
1700-luvun aikakauden mukaisesti vaatekerroksia voi päällä olla useampia, osana muun muassa kylkiluita tukeva korsetti, pari alushametta ja pitkä päällyshame. Mahdollisimman pitkälti Hannele valmistaa vaatteensa itse luonnonmukaisista materiaaleista: silkistä, villasta tai pellavasta. Joitakin asujen osia voi löytyä myös kirpputoreilta.
Ompelemiseen Hannele varaa aina 2–3 päivää aikaa. Silloin kaikki muu saa unohtua. Keittiönpöytä täytyy kankaista, joista syntyy luomuksia vanhalla 1950-luvun ompelukoneella.
– Kaikissa tehtävissä toivomme ensi kädessä voivamme elää vanhojen työtapojen mukaan. Ainakin aluksi käytämme niitä, jos mahdollista. Vasta sen jälkeen tyydymme valmiiseen.
Historia, kirkossa traditio on tärkeä osa Maahisen perheen elämää. Kirkon historian ja Jumala- käsityksen muuttumattomuus koskettaa. Kirkkomusiikki on Hannelelle erityisen tärkeää.
– Aiemmin lauloin kuorossa, välillä toimin palveluksissa kanttorina diakonimieheni rinnalla. Nyt terveydentila on hankaloittanut myös laulamista. Oli suuri suru menettää lauluääni. Se on vaikuttanut minäkuvaani.
Musiikki on ollut koko Maahisen perheen arvokas elämän osa.
– Me kaikki laulamme ja soitamme jotakin instrumenttia.
Kaiken keskellä on tärkeää saada elää itselleen ominaisella tavalla. Hannele Maahinen sanoo iloitsevansa monitahoisesta elämästään.
– Koen, että saan hengittää mielenkiintoista elämää. Iloitsen siitä, että saamme elää täällä maaseudulla yksinkertaisesti omalla tavallamme, kaukana maailman hälinästä.
– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tuntuu, että olen totta itselleni. Meitä riisutaan koko ajan. Minulle riittää, että olen se, joka olen ilman ulkoisia määreitä. En enää jaksa silotella asioita. On hyvä olla rehellinen itselleen ja muille.
– Olennaisen äärellä löydän rauhan ja sitä toivon myös läheisilleni ja koko maailmaan.
Hannele Maahisen etunimi tulee muuttumaan muotoon Miikku Athanasia.
Pääkuva ylhäällä: Tanssia tsasounalla vuonna 2025.
