Kuuntele
Luterilaisuudestaan huolimatta Ulla Mitrunen on kasvanut kahden kirkon sylissä: hänen isovanhemmistaan kolme neljästä olivat ortodokseja – isän puolelta Suojärveltä Raja-Karjalasta ja äidinäidin suku alkujaan Vienan Karjalasta.
Suojärveltä tulleet rajakarjalaiset sijoitettiin Karjalan evakkoina sodan jälkeen Kajaaniin, jossa Ulla 1970-luvulla syntyi. Sotkamossa syntynyt Ullan äidinäiti avioitui luterilaisen miehen kanssa ja kääntyi luterilaiseksi. Tätä kautta Ullan äidin luterilaisuus periytyi tyttärille, vaikka heidän sukunimensä isän puolelta, Mitrunen, kertookin karjalankielisestä ortodoksisuvusta.
Ortodoksisuus osana lapsuutta
Ortodoksinen usko oli kuitenkin itsestäänselvä osa luterilaiseksi kastetun Ullan lapsuutta Kajaanissa: Ullan varhaisimpia muistoja on, miten hän oppi noin nelivuotiaana ”ristimään silmänsä” kylään mennessä kodin kynnyksellä.
Hänen ensimmäinen oppimansa rukous oli ristinmerkin tekeminen, isänäidin eli mummun opettamana Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonin edessä. Voimallisimmin mieleen painuneet muistot lapsuudesta liittyvät sunnuntai-iltapäiviin mummun ja ukin luona, jolloin karjalainen yhteisö kokoontui Mitrusille pullalle ja kahville: iloisien ja eloisien karjalaisten pelatessa korttia vähän väliä naurettiin niin, että ”katto räjähti ilmaan”.
Sukunimensä perusteella Ulla päätyi myös ensimmäisellä luokalla vahingossa ortodoksiseen uskonnonopetukseen, kun koulussa opettajana ollut isän enon vaimo totesi ”Mitrusen Reijon tyttären” kuuluvan ortodoksien opetusryhmään. Siihen aikaan ei vanhemmilta turhaan kyselty!
Tämän onnellisen sattuman myötä Ulla oppi ensimmäisinä kouluvuosinaan sukunsa uskonnosta muun muassa, että ”kuvaa ei palvota, vaan sen läpi katsotaan”, mikä oli omiaan kirvoittamaan lapsen mielikuvitusta. Tyttären osallistuminen ortodoksiseen uskonnonopetukseen selvisi perheelle vasta myöhemmin, ja niin Ulla siirtyi virallisen kirkkokuntansa mukaiseen opetusryhmään.
Eläessään teini-ikäiseksi asti Kajaanissa kahden kulttuurin ja uskontokunnan keskellä Ulla kokee saaneensa toisia kunnioittavan kasvatuksen ja lempeän, hyväksyvän Jumalan. Selvästi myös karjalainen luonne on periytynyt: Ulla on olemukseltaan hersyvän elämäniloinen ja positiivinen ihminen.
Oma polku papiksi
16-vuotiaana Ulla pääsi opiskelemaan nuorisotyötä Raudaskylän Kristilliseen Opistoon, herännäistaustaiseen körttiopistoon Ylivieskaan. Koska opistolla myös asuttiin, oli neljän vuoden koulutus aamu- ja iltahartauksineen paras mahdollinen polku myöhempään papin tehtävään.
Saatuaan neljä lasta ja työskenneltyään pitkään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nuorisotyöntekijänä Ulla opiskeli itsensä vielä sosionomi-diakoniksi ja lopulta myös papiksi. Toimittuaan pappina mm. Oulun seurakuntayhtymän seurakunnissa, pisimpään Karjasillan seurakunnassa 12 vuotta, Ulla tuli valituksi vuonna 2024 Iin kirkkoherraksi; paikkakunnalle, jossa oli asunut aiemmin melkein 30 vuotta.
Nuorena Raudaskylän Kristillisessä Opistossa imetty körttiläisyyden sanoma ”Jumala on suuri – ihminen pieni” sekä körttiyhteisön viime vuosikymmenten ajan tekemä ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuustyö, Kristuksen esimerkin mukaan, puhuttelevat häntä edelleen syvästi. Tehtävä naispappina Pohjois-Pohjanmaalla ei ole helppo, mutta Ulla muistuttaa itseään Myrskyluodon Maija -elokuvan sanoin, ahvenanmaanruotsiksi ”Du ska inga va rädd för någe!” – Sinun ei tarvitse pelätä mitään!
Rakkaudesta ikoneihin
Ullalla on aina ollut rakkaus piirtämiseen ja kuvien tekemiseen, mutta siitä huolimatta hän uskaltautui ikonimaalauksen pariin vasta neljä vuotta sitten. Ikonimaalauksen aloittaminen Valamon opistossa on ollut myös palaamista lapsuuden uskon, ortodoksisuuden pariin. Kotonaan Oulussa Ulla aloittaa aamunsa rukoilemalla ikoninurkkaustaan kohden.
Lyhyessä ajassa Ulla on ehtinyt maalata jo kahdeksan ikonia, muun muassa Ylienkeli Rafaelin, Imettävän Jumalanäidin, Jumalanäiti Kuihtumattoman kukka -ja Suloisesti suuteleva -aiheet. Ikonimaalari itse pitää tätä Jumalan ihmeenä, sillä hän on pitkään ajatellut taiteellisista lahjoistaan, ”ettei kelpaa, pysty eikä riitä”. Sittemmin hän on antanut myöten ja piirtää säännöllisesti Herättäjä-Yhdistyksen lehteen ja on hiljattain kuvittanut pyynnöstä myös hengellisen runokirjan.
Ikoni ”maalasi itsensä”
Erään ikonimaalauskurssin päätteeksi Ulla maalasi Kristus-ikonin yhdessä päivässä Valamon luostarin palaneesta päärakennuksesta säästyneille lattialankuille, joiden päällä Johannes Valamolainenkin on joskus kävellyt. Siinä tapahtui jotain ihmeellistä – Kristus Pantokrator -ikoni tuntui maalaavan itse itsensä. Miten se muuten voisi valmistua yhdessä päivässä? Ikonista tuli Ullan lempi-ikoni, joka hakee vielä paikkaansa kotioloissa, sillä suurikokoisena ja harvinaisen painavana se vaatii erityisen tarkoin valitun paikan.
Ulla arvostaa Valamon opiston ikoniakatemian opetusta hyvin korkealle ja on kiitollinen niistä kerroista vuodessa, kun saa töiltään matkustettua maalaamaan Heinävedelle. On selvää, että Valamo on tullut Ullan elämään jäädäkseen: hän ei käy etelänlomilla, vaan valitsee luostarin kursseineen. Viikot Valamossa ovat hänelle sekä hengellisesti että monin muin tavoin tärkeitä – luostarissa ollessa saa etäisyyttä omaan elämäänsä, luvan keskittyä maalaamiseen ja hoitaa omaa hengellistä elämäänsä.
Pääkuva: Ulla Mitrusen lempi-ikoni, Kristus Kaikkivaltias, valmistui ihmeellisesti yhdessä päivässä – kuin ikoni olisi maalannut itse itsensä.
Juttu on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koitossa 2/2026.
