Kuuntele
Asenteen muutoksesta päästään työryhmän mukaan jo melko lyhyillä askelilla tarvittavien toimien toteuttamiseen. Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous asetti viime marraskuussa työryhmän pohtimaan diakoniatyön uudistamista (Avaa uuden sivuston).
Kirkon diakonia- ja lähetysjärjestö Filantropiaan perustettavan koordinaattorin työtä tukisi ohjausryhmä, jossa on edustaja kustakin hiippakunnasta. Samalla seurakuntien diakoniatoimikunnat lakkaisivat. Koordinaattori ja ohjausryhmä tukisivat seurakunnissa tehtävää diakoniatyötä, mutta päätöksenteko säilyisi seurakuntien vastuulla.
Kirkolliskokouksen päätös ratkaisee
Työryhmän esittämä toimenpideohjelma (Avaa uuden sivuston) ulottuu vuoteen 2030. Mikäli marraskuun kirkolliskokous hyväksyy sen, seurakuntien edellytetään toimivan sen mukaisesti. Sekä kirkon että seurakuntien on budjettisuunnitelmissaan huomioitava toimenpideohjelma, ja diakoniatyön on oltava kirjattuna seurakuntien talousarvioissa.
Seurakuntien diakoniaresurssien kasvattamista nykytasosta selvitetään toimenpideohjelman jatkoarviossa. Työryhmä ehdottaa esimerkiksi, että nykyisten lisäksi muutamat isommat seurakunnat perustaisivat palkatun diakoniatyöntekijän toimen paikallisesti tai yhteistyössä alueellisesti.
Diakoniatyön koordinaattorin tehtävä voi olla aluksi määräaikainen vuoden 2028 alusta neljä vuotta. Tavoitteena on tehtävän vakinaistaminen. Rovasti Rauno Pietarinen on kuitenkin tehnyt kirkolliskokoukselle aloitteen (Avaa uuden sivuston) määrärahan myöntämisestä Filantropialle koordinaattorin palkkaamiseen jo 1.8.2027 alkaen.
Akuuttia apua ja rinnalla kulkemista
Diakonia on keskeinen osa kirkon perustehtävää. Se koskettaa kaikkia seurakuntia ja ilmenee lähimmäisen huomioimisena ja palvelemisena.
Nykyisin ortodoksisissa seurakunnissa diakoniatyön organisoinnista vastaavat ensisijaisesti hengellisen työn tekijät, papit ja kanttorit. Palkattuja, kokoaikaisia diakoniatyöntekijöitä on vain kahdessa suurimmassa seurakunnassa: Helsingissä ja Joensuussa. Muissa seurakunnissa diakoniatyö on jonkun työntekijän osavastuulla. Käytännön diakoniatyötä toteutetaan kirkossa pääosin vapaaehtoisten voimin.
Diakoniatyö on luonteeltaan monimuotoista. Se kattaa sekä lyhytaikaisen, akuuttiin tarpeeseen vastaavan avun että pitkäjänteisen rinnalla kulkemisen. Diakonia täydentää yhteiskunnan muita auttamisjärjestelmiä ja tarjoaa matalan kynnyksen tukea tilanteissa, joissa viranomaisapu ei ole vielä saavutettavissa tai ei vastaa ihmisen tarpeisiin.
Seurakunnissa diakoniatyö toteutuu yhteisön koon mukaan muun muassa asiointiapuna ja muuna käytännön tukena, ystävätoimintana ja rinnalla kulkemisena, yksinäisyyttä ehkäisevänä kerhotoimintana ja kohtaamispaikkoina, diakonia-aterioina ja muuna ruoka-apuna, sururyhminä ja kriisitukena, kotoutumisena sekä taloudellisena apuna ja palveluohjauksena.
Diakoninen ulottuvuus on läsnä myös arkisissa kohtaamisissa. Kuunteleminen, tervehtiminen ja rinnalla kulkeminen voivat olla yksittäiselle ihmiselle hyvin merkityksellisiä.
Työryhmän keräämien havaintojen mukaan palkattujen diakoniatyöntekijöiden nykyinen vähäinen määrä rajoittaa suunnitelmallisen ja ennaltaehkäisevän työn toteutumista, ja vastuu diakoniasta kasaantuu usein samoille henkilöille.
Lisäksi diakoniatyön vapaaehtoisten perehdytyksessä ja rakenteellisessa koordinoinnissa sekä diakonia-avustusten jakamisessa on selkeitä kehittämishaasteita ja tarvetta yhteisille periaatteille. Vapaaehtoispainotteinen, organisoimaton diakoniatyö ilman yhteisiä pelisääntöjä sisältää myös riskejä esimerkiksi turvallisuuden, luottamuksen, vaitiolovelvollisuuden ja jatkuvuuden osalta.
Diakonin virkaan on syytä palata myöhemmin
Diakoniatyötä ovat kirkollishallituksen päätöksen nojalla pohtineet diakoniatyön esimies, ylidiakoni Juha Lampinen Helsingin seurakunnasta sekä diakoniatyöntekijät Sarianne Karulinna Helsingistä ja Katja Kanninen Joensuusta, vapaaehtoistyöntekijät Katariina Mylläri Tampereelta ja Ritva Paananen Oulusta sekä Filantropian toiminnanjohtaja Riina Nguyen. Ryhmän puheenjohtaja on diakoniatyöstä vastaava pastori Marko Mäkinen Joensuun seurakunnasta. Ryhmä jätti loppuraporttinsa kirkollishallitukselle toukokuussa, ja sitä käsiteltiin kirkolliskokousseminaarissa 21.–22. elokuuta Oulussa.
Tehtävänantoon eivät kuuluneet diakonin virkaa koskevat kysymykset, ja ne on rajattu selvityksen ulkopuolelle, vaikka diakonin virka liittyy oleellisesti kirkon diakoniseen palvelutyöhön. Teemaan on työryhmän mukaan perusteltua palata erikseen, sillä vihityt diakonit voisivat olla entistä vahvempi diakoniatyön voimavara kirkossa.
Työryhmä kiinnittää kirkolliskokouksen, kirkollishallituksen ja piispainkokouksen huomion siihen, että uudistusten toteuttaminen edellyttää useita arvopohjaisia käytännön ratkaisuja.
Edellytykset, resurssit, tahto
Selvityksen esittämien toimenpiteiden keskeinen kriittinen tekijä on kysymys toimintaedellytyksistä ja resursseista, mutta myös tahdosta, halusta toteuttaa kirkon diakoniatyötä vahvistavia ratkaisuja, joita selvityksessä esitetään. Kirkon tavoite- ja toimintasuunnitelmaa seuraten kysymys on ajattelutavan muutoksesta kohti diakonista eli palvelevaa kirkkoa, työryhmä toteaa.
Diakonia perustuu kirkon eukaristiseen identiteettiin: liturgia synnyttää yhteisön, joka jatkaa Kristuksen palvelua. Kristus, joka kohdataan liturgiassa alttarin sakramentissa, kohdataan arjessa köyhissä, kärsivissä ja sairaissa lähimmäisissä (Matt. 25:35–40).
Sakramentaalisuus eli osallisuus Kristukseen on diakoniatyön voimavara. Osallisuus synnyttää yhteisen palvelun: papisto, työntekijät, seurakuntalaiset ja vapaaehtoiset toimivat eukaristisen yhteyden vahvistamina yhdessä, jokainen omalla paikallaan, ymmärtäen, että diakonia on konkreettista palvelutyötä, ei pelkkien mielikuvien ylläpitämistä palvelevasta kirkosta. Tämä todentuu konkreettisilla päätöksillä, resursseilla ja toiminnalla.
Diakonia tarvitsee tuekseen rakenteita ja erityisesti tekijöitä – niitä, jotka tahtovat osallistua paikallisen seurakunnan rakentamiseen (1. Kor. 12:4–7, 12– 14; Ef. 4:11–13; Kol. 3:16–17). Kyse on sekä kirkon että yksilön kutsumuksesta. Käytännössä tämä tapahtuu elämäntilanteen mukaan: tämän päivän auttaja voi olla huomisen autettava ja päinvastoin.
