Kuuntele
Tänä vuonna keljoissa asui 25 enniameritissaa.
Kymmenet naiset eri puolilta Kreikkaa kerääntyvät joka vuosi elokuussa Nísyroksen saarelle Panagía Spilíani -luostariin yhdeksäksi päiväksi omistautumaan Jumalanäidin kunnioittamiselle hänen ihmeitätekevän ikoninsa edessä. Enniamerítissa-nimellä tunnettujen maallikkonaisten kilvoittelu luostarissa koostuu paastosta, rukouksesta, veisuista ja Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan valmistelusta.
Nísyroksen saaren elokuinen perinne
Dodekanesian saariryhmään kuuluva Nísyros on kuuluisa vulkaanisista kraatereistaan ja kuumista lähteistään, ja saaren syntytarina kerrotaan jo antiikin mytologiassa. Kreikkalaisten parissa saari tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea pyhiinvaelluskohteestaan, pääkylässä Mandrákissa korkealla jyrkänteellä, upean merinäköalan yllä sijaitsevasta Panagía Spilianín eli Luolan Neitsyt Marian luostarista ja sen ihmeitätekevänä pidetystä samannimisestä Jumalanäidin ikonista.
Erityisen suosittua on vierailla Nísyroksella elokuussa Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan aikaan. Erityispiirteensä tähän tuo saarella vuosisatoja jatkunut perinne, joka tuo nykyisin yksin igumeni, arkkimandriitta Stéfanoksen asuttamaan luostariin eri ikäisiä naisia sitoutumaan Jumalanäitiä kunnioittavaan rukouselämään yhdeksäksi päiväksi.
Traditio on säilynyt läpi aikojen siitä huolimatta, että Nísyroksen saarella on valta vaihtunut moneen otteeseen vielä viime vuosisadallakin: Ajanlaskun alun jälkeen roomalaisen, bysanttilaisen ja Johanniittain ritarikunnan ajan jälkeen ottomaanit pitivät saarta hallussaan vuoteen 1912, jolloin Italian laivasto valtasi Dodekanesian saaret. Toisen maailman sodan myötä saari päätyi saksalaisten käsiin, minkä jälkeen sitä turvasivat britit, kunnes Nísyros viimein vuonna 1947 liitettiin Kreikkaan. Menneen ajan konfliktit ovat onneksi takanapäin: nykyään pienellä Nísyroksen saarella on noin 1000 asukasta, ja paikallisten aito ystävällisyys saa vierailijan tuntemaan olonsa lämpimästi tervetulleeksi.
Luolaluostari ja sen ihmeitätekevä Jumalanäidin ikoni
Perimätieto kertoo maanviljelijän löytäneen Nísyroksen saarelta pienen Neitsyt Marian ikonin ja vieneen sen Panagía Potamítissan kirkkoon. Kuten usein ihmeitätekeviä ikoneja koskevissa legendoissa, tämänkin kuvan kerrotaan kadonneen toistuvasti ja löytyneen yhä uudestaan paikasta, tässä tapauksessa luolasta, johon lopulta päätettiin rakentaa Jumalanäidille omistettu kirkko.
On arvioitu, että Panagía Spilianín luolakirkko olisi valmistunut 1300-luvulla Johanniittain ritarikunnan Nísyrokselle rakentamaan Mandrákin linnaan aiemman kirkon tilalle. Luostarin kirkko on tosiaan rakennettu luolaan, jonka kapeaan ja matalaan kirkkosaliin päästäkseen tulee laskeutua useammat portaat alaspäin.
Neitsyt Marian luolakirkon 1700-luvun koristeelliseen, puiseen ikonostaasiin on sijoitettu hopeisissa riisoissaan suurikokoiset Kristus Pantokrátor -ikoni sekä Jumalansynnyttäjää ja Kristus-lasta kuvaava Panagía Spilianí -ikoni. Ne on sijoitettu tavallisesta poiketen Kristus kuninkaan ovien vasemmalle ja Neitsyt Maria oikealle puolelle. Jumalanäidin ikoni on ajoitettu 1700–1800-luvulle, mutta hiljattain sen toiselta puolelta on löydetty 1300–1400-luvun vaihteessa maalattu puolivartalokuva Pyhästä Nikólaoksesta. Perimätiedon mukaan Jumalanäidin ikonin hopeiseen riisaan, hänen vasemman kätensä alle, olisi asetettu tuo legendan kuvaama pieni ikoni.
Kuten ympäri Kreikkaa, ikonin ihmeitätekevän maineen voi päätellä jo sen valtavasta táma-nimellä tunnettujen votiivilahjojen määrästä. Nísyroksella on rukouspyyntöinä ja kiitoksina annettu metallisten votiiviesineiden lisäksi myös vahasta valmistettuja vauvahahmoja, joita raskautta toivovat tai siitä kiittävät antavat Neitsyt Marian hoiviin etenkin katolisissa maissa. Lähellä luostaria on myös kirkkomuseo, johon on asetettu kattavasti esille vuosikymmenien aikana pyhiinvaeltajien Jumalanäidille lahjoittamia esineitä: rukousaiheita kuvaavien metalli- ja vahahahmojen lisäksi satoja kultakoruja, hääpukuja ja muita arvoesineitä.
Nísyroksen tunnetuimman ikonin riisan paljastamat kasvot ovat kärsineet ajan saatossa, mutta siinäkin tämä kuva liittyy ihmeitätekevien ikonien tyypilliseen joukkoon: pyhiinvaeltajien suosimat ikonit eivät ole suosittuja esteettisten ominaisuuksien vuoksi, vaan painavammista syistä. Luolaluostarin ikoniin liitetyt ihmeet ovat liittyneet esimerkiksi parantumisiin, lapsen saamiseen ja merihädästä pelastumiseen.
Tapaamani luostariin saapuneet enniamerítissat kertoivat ihmeistä myös toisen maailmansodan aikana saksalaisten miehittäessä saarta: Jumalanäidin, Panagían, kerrotaan säikyttäneen sotilaita pois ja estäneen heitä varastamasta luostarin arvoesineitä. Ikonin sanotaan myös itkeneen sodan aikana, kun naisten perinne keskeytyi, eivätkä he päässeet saarelle useampaan vuoteen.
Naisten kilvoitteluperinne elää vahvana Panagía Spilianín luostarissa
Vanhan perinteen mukaisesti Nísyrokselta ja muilta Dodekanesian lähisaarilta Egeanmereltä ja kauempaakin Kreikasta saapuu naisia Panagía Spilianín luostariin omistautumaan hengelliselle elämälle yhdeksäksi päiväksi ennen Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlaa 15. elokuuta. Heitä kutsutaan kreikaksi nimellä enniamerítisses (kr. εννιαμερίτισσα, mon. εννιαμερίτισσες), mikä sanana viittaa yhdeksän päivän naisiin. Tänä vuonna luostariin on saapunut 25 naista; vanhimmilla heistä tapa on säilynyt jo yli 20 vuotta, mutta mukana on myös nuori nainen kolmatta kertaa.
Kristuksen kirkastumisen juhlasta eli 6. elokuuta lähtien mustiin pukeutuneet enniamerítissat asuvat luostarin keljoissa ja keskittyvät Jumalanäitiä kunnioittaviin rituaaleihin aloittaen luostarin tilojen ja pyhien esineiden puhdistamisesta. Yhdeksän päivän ajan naiset paastoavat, keskittyvät rukoukseen tehden 300 kumarrusta päivässä polvillaan, laulavat veisuja Jumalanäidille hänen ikoninsa edessä ja osallistuvat kahdesti päivässä toimitettaviin jumalanpalveluksiin.
Jumalansynnyttäjän juhlan aattona naiset koristelevat luostarin Jumalanäidin ikonin ja tarjoavat jumalanpalvelukseen saapuville kolivaa, vainajan muistoksi tarjottavaa mantelein ja rusinoin maustettua keitettyä muisteluvehnää. He valmistavat myös paastoon sopivaa kikherneruokaa, joka tarjotaan kylän juhlapaikalla aattoiltana. Juhlapäivän ruoanlaittoon, lihan ja perunoiden valmistamiseen, osallistuu sen sijaan suuri joukko kyläläisiä.
Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen päivänä liturgian jälkeen 15.8. järjestetään juhlakulkue luostarista alas kylän kapeita kujia Mandrákin kylän juhlapaikalle. Enniamerítissa-naiset johtavat kulkuetta kantaen kukkaseppeleellä koristettua Panagía Spilianí -ikonia ja vetäytyvät sivuun kylän perinteisten tanssien alkaessa. Nísyroksella kreikkalaiset tanssit ovat tärkeä osa Jumalanäidin juhlaa, ja niitä tanssitaan sekä aattoiltana että juhlapäivänä.
Hengellinen kaipuu
Nísyroksen hengellinen perinne mahdollistaa maallikkonaisten tavanomaista merkittävämmän toimijuuden kirkkotilassa ja juhlarituaaleissa. Enniamerítissoista tulee mieleen keskiajalla Keski-Euroopassa syntynyt maallikkonaisten hengellinen begiiniliike, jossa korostui naisten ruumiillinen ja kokemuksellinen mystiikka, askeesi ja toiminnallinen hurskauselämä.
1200-luvun alusta lähtien nykyisten Alankomaiden, Ranskan ja Saksan alueella toimineet begiinit sekä italiankielisellä alueella toimineet penitentit omistivat elämänsä hengellisyydelle, vaikkeivät vannoneetkaan luostarivalaa. Keskiajan katolisessa maailmassa hengellinen maallikkoelämä oli nunnaksi ryhtymisen ohella ainoa uskonnollisen kilvoittelun muoto naisille. Beginaattiyhteisöt ja naisten itsellinen toimijuus niiden suojeluksessa herättivät myös vastustusta, ja liike pyrittiin sekä saamaan tiiviimmin katolisen kirkon ohjaukseen että kieltämään. (Lehmijoki-Gardner 2002, 291–314.)
Nísyroksen ortodoksisten maallikkonaisten ja etenkin leskien hengellisiin tarpeisiin vastaava traditio on jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi, eikä vastaavaa tiettävästi tunneta Kreikassa laajemmin. Yhteisöllisyyden ja yhteisön palvelemisen sekä hengellisen omistautumisen ilon ja täyttymyksen voi kuitenkin aistia Panagía Spilianíssa Jumalansynnyttäjän juhlaan valmistautuvien enniamerítissojen parissa. Se saa toivomaan, että hengellisen elämän syventäminen mahdollistuisi sopivalla tavalla kaikille sitä kaipaaville.
Juhlan iloa
Kreikassa Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhla on kansallinen vapaapäivä ja sitä vietetään paaston päättyessä riemullisissa merkeissä. Suomenruotsalainen, Ruotsissa kirjailijan uraa tehnyt Willy Kyrklund (1921–2009) kertoo elämästään Nísyroksen saarella 1950-luvulla matkakirjassaan Aigaion, ja kuvailee toista saaren koillispuolella sijaitsevaa luostaria:
Siellä ei asu nykyään yhtään munkkia, mutta Marian uneksi nimitettynä päivänä sinne tulee ihmisiä koko saarelta. Aamupäivän jumalanpalveluksen jälkeen luostari tarjoaa kaikille juhla-aterian; hedelmiä ja oúzoa on yllin kyllin eikä niissä kursailla. Sen jälkeen tanssit luostarin puutarhassa mandariinipuun varjossa, tunti tunnin jälkeen, dodekanesialaista ja rumbaa, samalla kun papit ja kirjailijat ja muut vakavamman oloiset henkilöt juovat anisviinaa.
Samaan tapaan juhlitaan myös Nísyroksen Mandrákissa, kuten niin monissa kylissä ja kaupungeissa ympäri Kreikkaa (Avaa uuden sivuston): kaksi viikkoa kestänyt Jumalanäidin paasto päättyy ja ”kesäpääsiäisen” kruunaavat kreikkalainen laulu, tanssi, viini ja ruoka.
Lähteet
Age of the monastery of Virgin Mary “Spiliani”. Nisyrian Studies’ Society. https://www.nisyriakesmeletes.gr/spiliani-en.html (Avaa uuden sivuston)
Kyrklund, Willy, 2022. Aigaion; Matka Tabasiin. Suom. Niko-Matti Ahti. Helsinki: Poesia.
Lehmijoki-Gardner, Maiju, 2002. Hengelliset maallikkoliikkeet. Kokemuksellinen mystiikka, toiminnallinen hurskaus. Keskiajan kirkko. Uskonelämän muotoja läntisessä kristikunnassa. Toim. Tuomas Heikkilä & Maiju Lehmijoki-Gardner. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 289–349.
The Monastery of Panagia Spiliani in Nisiros. https://www.johnsanidopoulos.com/2011/08/monastery-of-panagia-spiliani-in.html (Avaa uuden sivuston)
