Hautaristien malliston on Valamon luostarille suunnitellut puuseppä Tapio Tiimonen. Ristit noudattelevat perinteistä karjalaista muotokieltä ja tyylisuuntaa. Ne valmistetaan vastuullisesti kasvatetusta kotimaisesta puusta.
– On ilo tuoda kirkollisen perinteen mukainen hautamuistomerkki suuren yleisön helposti saataville, Tiimonen toteaa.
– Vaihdoimme ensimmäiset ideat hautamuistomerkeistä Valamon luostarin johtajan, arkkimandriitta Mikaelin kanssa jo pari vuotta sitten.
– Isä Mikaelin ja luostarin toiveena oli nimenomaan meidän ortodoksisen perinteemme mukaisten muistomerkkien tuominen paremmin saataville. Menneinä vuosikymmeninä ja -satoina saatavuus on ollut parempi, ja niitä on osattu haudoille hankkia. Suuri muutos on tapahtunut sotien jälkeen, kun ortodoksinen väestö on hajautui ympäri Suomea ja ortodokseja ryhdyttiin hautaamaan enenevissä määrin evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämille hautausmaille.
– Suomessa hautamuistomerkiksi on hautausalalla vakiintunut se niin sanottu matkalaukkukivi. Syy lienee kaupallinen – kiviliikkeet tekevät ja hautaustoimistot myyvät sellaisia. Ne on optimoitu teolliseen tuotantoon. Muutos näkyy vanhoilla hautausmailla, joilla näkee vanhoja, taidokkaasti veistettyjä ja hakattuja kiviä.
– Pelkistettyyn ja tuotanto-optimoituun kiveen siirryttäessä on menetetty paljon ammatillista, maisema-arkkitehtuurista ja muotoilullista osaamista ja ilmaisua.
Etuina ekologisuus ja kierrätettävyys
– Matkalaukkukiveen verrattuna ortodoksiseen ja sitä myötä karjalaiseen perinteeseen kuuluneet puiset muistomerkit ovat todella paljon ympäristöystävällisempiä. Ne eivät tarvitse louhosten perustamista raakakiven hankintaa varten, ja työstäminen ei vaadi timanttityökaluja. Vettä ja sähköäkin kuluu huomattavasti vähemmän. Lisäksi, jos laskee, paljonko polttoainetta palaa, kun raskaita kiviä kuskataan louhokselta kivenveistämölle, sieltä hautaustoimistolle ja lopulta haudalle, niin puuristillä säästetään siinäkin rutkasti.
– Jos mietitään koko tuotteen elinkaarta, puuristi palvelee hoidettuna useamman vuosikymmenen. Silloin se toimii hiilivarastona. Lopulta sen voi arvokkaasti hävittää sahaamalla paloiksi ja polttamalla. Metallia risteissä on muutamien naulojen, harjasuojalistan ja nimikilven verran, ja nekin voi ristiä hävitettäessä nypätä pois – ja ne ovat kokonaan kierrätettävissä.
– Vastaavasti hautakivi on elinkaarensa päässä, ja esimerkiksi hautapaikan siirtyessä eteenpäin se on ongelmallinen hävitettävä. Hautakivessä on henkilötietoja, joten ne usein vaativat paljon energiaa kuluttavan murskauksen.
Muistomerkin hankinnassa huomioitavaa
Muistomerkkiä hankkivan tulee huomioida muistomerkin sijoituspaikkana olevan hautausmaan lupakäytäntö. Suomessa yleinen käytäntö on se, että hautausmailla on ohjesääntö tai kaava, joka määrittää hautamuistomerkkien lupaprosessia. Yleiseksi käytännöksi on muodostunut se, että ns. matkalaukkukivestä poikkeavat muistomerkit vaativat luvan ja ennakkohyväksynnän.
Valamon luostarista saatavaa muistomerkkiä suunnitteleva voi pyytää luostarista lupahakemuspohjan sekä sen liitteeksi mittakuvat aiotusta muistomerkistä. Suomessa ortodoksisen perinteen mukaisiin hautamuistomerkkeihin on suhtauduttu myös muilla kuin ortodoksisen kirkon ylläpitämillä hautausmailla positiivisesti ja sallivasti.
Valamon hautamuistomerkkimallisto sisältää jutun julkaisuajankohtana kolme puuristiä. Ristit ovat saatavissa ilman pintakäsittelyä puuvalmiina sekä perinteikkäästi tervattuna.
Mallisto tulee laajenemaan tulevaisuudessa esimerkiksi hirsirakenteisiin grobuihin.
Hautamuistomerkin hankinta Valamon luostarista onnistuu joko asioimalla Tuohus-myymälässä tai suoraan luostarin Webtuohus-verkkokaupasta (Avaa uuden sivuston). Muistomerkit voidaan toimittaa asiakkaalle rahtina.
Kuvituskuvassa Valamossa myynnissä olevaa hautaristiä esittelee luostarin talkoolainen Charlotta Kallio.


