Kuuntele
– Olin kuin erämaavaelluksella, johon sairaus oli minut tyrkännyt. En ollut kuitenkaan itse valinnut erakkona oloa, kuvailee ajatuksiaan Laura Sirén, 45.
Kokemus vastentahtoisesta ulkopuolisuudesta syntyi sekä tuoksu- että migreeniherkkyyden samoin kuin 2013 puhjenneen astman myötä. Tuohuksista tuleva savu vaikeutti hengittämistä, joten jumalanpalveluksiin oli vaikeaa tai jopa mahdotonta osallistua.
– Kun sain astmalääkkeen, tilanne vähän helpottui, mutta minulle kehittyi tuoksuherkkyys.
Nykyään hengittämistä vaikeuttavat esimerkiksi parfyymit, bensiini, toisten tupakansavu, jopa vaatteisiin takertunut haju.
– Tekeminen on täysin sen varassa, mitä tuoksut sallivat, sillä esimerkiksi elokuvateatterit, teatterit ja konsertit ovat tuoksuja käyttävien valloittamia.
Kirkossa käynti vaikeutui paitsi hajusteiden, myös suitsutussavun takia, ja niin syntyi toive esteettömästä ja tuoksuttomasta liturgiasta ilman suitsutusta.
– Jos käyn taidemuseossa, voin lähteä kesken pois, koska minulla on museokortti. Mutta se, että joudun lähtemään pois kirkosta tuoksun takia, on musertavan ulkopuolelle jättävä kokemus. On helpompi poistua kesken kauppakeskuksesta kuin jumalanpalveluksesta, josta saisi voimaa jaksaa.
Laura Sirénille ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemukset ja on kipeän tuttuja jo lapsuudesta, sillä hän joutui koulukiusaamisen uhriksi.
– Siitä huolimatta kaipasin ihmisiä ympärilleni. Se, että en kestä tuoksuja, ei tarkoita, etten kestäisi ihmisiä. Päätin puhua ongelmasta rippi-isäni kanssa. Sanoin, että on varmasti muitakin, joilla on tuoksuherkkyyttä, astmaa tai muita esteitä kirkkoon pääsemiselle.
– Olin kiitollinen, että isä Tuomas (toim.huom. pastori Tuomas Kallonen) oli tuonut ehtoollista kotimme rukoushetkeen, mutta silti kaipasin seurakuntayhteyttä, koska en voinut muutenkaan tavata ihmisiä usein.
Tampere on Sirénille suhteellisen uusi kotipaikkakunta, sillä hän muutti kaupunkiin Joensuusta diakonipuolisonsa ja Riku-koiran kanssa vuonna 2022. Tuttuja ei juurikaan ollut entuudestaan, vaikka Sirén oli viettänyt lapsuudenkesiään sukulaisperheen luona Pirkkalassa.
Joensuussa Sirén opiskeli ortodoksista teologiaa 2012–2019, mutta jo opintojen alkuvaiheessa hän alkoi kärsiä kroonistuneesta migreenistä.
– Migreeni ja siihen liittynyt hoidon etsiminen veivät kaiken energian, joten jouduin keskeyttämään opinnot.
Sittemmin apu löytyi estolääkkeestä, joskin alttius migreeniin on edelleen olemassa.
Esteettömyys palvelee myös lapsiperheitä
Tampereen ortodoksisen seurakunnan pastori, isä Tuomas Kallonen keksi koota samaan liturgiaan niitäkin, jotka ei pääse kirkkoon, koska Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkon ulkopuolella oleva hissi ei toimi.
Esteetön liturgia toimitettiin Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaoksen kirkon vieressä sijaitsevassa Nikolainsalissa.
– Kun päivä koitti, minua jännitti kovasti, miten käy: joudunko poistumaan, jos tuoksuja tulisi jonkun mukana – vaan eipä tullut, Sirén iloitsee.
Tuoksuttomuudesta muistuteltiin myös seurakunnan Facebook-sivulla, minkä lisäksi seurakuntasalin ovessa oli Tulethan tuoksutta -lappu. Palvelukseen osallistui parisenkymmentä henkilöä.
Nikolainsaliin oli rakennettu alttari matkaikoneineen – samaan tapaan kuin silloin, kun pappi toimittaa palveluksen maakunnassa muualla kuin ortodoksisen kirkon tiloissa.
– Isä Tuomaksen opetuspuheessa viitattiin siihen, että esteettömyys ei ole mikään uusi asia vaan läpäisee koko kirkon opetuksen. Kun juttelin muiden kirkkoon tulleiden kanssa ennen ja jälkeen palveluksen, mukana oli minun lisäkseni yksi, jolla oli vaikeuksia hengittää tavallisessa liturgiassa suitsutuksen, parfyymien tai partavesien takia.
Lisäksi paikalla oli liikuntarajoitteisia ja lapsiperheitä. Kirkkokahvien yhteydessä seurakunta pyysi antamaan palautetta esteettömästä liturgiasta ja toiveista seurakunnalle esteettömyyden kehittämiseksi.
– Palaute oli poikkeuksetta myönteistä ja jatkoa toivottiin. Ajatus oli, vuoden aikana toimitettaisiin muutama esteetön liturgia etenkin juhlakausina, Sirén kertoo.
Tärkeä muistutus seurakuntayhteisölle
Tampereen ortodoksisen seurakunnan pastori, isä Tuomas Kallonen kertoo, että esteettömästä ja tuoksuttomasta liturgiasta kerättiin palautetta paikalla olijoilta kirkkokahvien keskusteluosuudessa. Lisäksi tuli henkilökohtaista palautetta palautelaatikkoon ja sähköpostiin.
– Kaikki palaute oli myönteistä. Esteetön liturgia koettiin tarpeellisena, lämminhenkisenä ja tärkeänä muistutuksena koko seurakuntayhteisölle – sekä rohkaisevana erilaisista rajoitteista kärsiville seurakuntalaisille. Sille toivottiin jatkoa, isä Tuomas sanoo.
Palautteessa esitettiin muun muassa aistirajoitteisten tarpeiden kartoittamista seurakunnassa, kuten viittomakielisen tulkkauksen tarvetta. Lisäksi toivottiin Tampereen kirkkoon äänentoistoa ja induktiosilmukkaa ja näkövammaisten huomioimista esimerkiksi tiedottamalla luvasta pitää opaskoiraa kirkossa. Lisäksi ehdotettiin vapaaehtoisten kouluttamista toimimaan avustajana kirkossa näkövammaiselle.
– Esitettiin myös idea järjestää Nikolainsalin esteettömään tilaan liturgian striimaus viereisestä kirkosta samalla, kun jumalanpalvelus muutenkin striimataan. Papisto toisi ehtoollisen kirkosta Nikolainsalille. Tätä itse asiassa kokeiltiinkin pääsiäisyönä, jolloin epäiltiin tilan loppuvan kirkosta.
Toiveissa mainittiin myös mahdollisuus gluteenittomaan ehtoolliseen.
– Tähän on tullutkin jo piispainkokoukselta ohjeet, ja asiaa tullaan tänä keväänä edistämään seurakunnassa. Aikaisemmin keliakiaa sairastavat ovat saaneet pyynnöstä pelkän Kristuksen veren erillisestä maljasta. Nyt tutkimme mahdollisuutta järjestää myös gluteeniton ehtoollisleipä, isä Tuomas kertoo.
– Sitten tuli myös toiveita käytännön toteutukseen liittyen, kuten esteettömän liturgian alkamisajankohtaan. Kaikki palaute otetaan huomioon tulevia esteettömiä liturgioita suunniteltaessa. Suunnittelu ja toteutus siirtyy diakoniatoimikunnan tehtäväksi.
Kirkon kynnyksen tulee olla matala
Isä Tuomas painottaa, että Tampereen ortodoksinen seurakunta ei suinkaan ole myönteinen poikkeus esimerkiksi esteettömyyden huomioimisessa – saati, että kehittämistyötä ei enää olisi tehtävänä. Hän päinvastoin katsoo, että asiassa ollaan vasta alkutaipaleella.
– Esteettömyys liikuntarajoitteisten tai saavutettavuus aistirajoitteisten kannalta on järjestetty monissa ortodoksisissa pyhäköissä – oman seurakuntamme alueella esimerkiksi Porissa – esimerkillisesti. Siellä on sisäänkäynti kirkkoon kokonaan ilman portaita, inva-wc ja induktiosilmukkajärjestelmä. Ja näinhän asian tulisi olla.
Isä Tuomas painottaa, että esteettömyyden ei pitäisi olla erikoispalvelu vaan perustila.
– Rakennetun tilan esteettömyys takaa kaikille seurakuntalaisille yhtäläisen mahdollisuuden osallistua. Nyt talvipakkasilla, Tampereen kirkon ulkohissin reistaillessa, on monella ylimääräinen kynnys tulla kirkkoon. Eikä Tampereen kirkko hissin toimiessakaan ole aivan helppo liikuntarajoitteiselle. Uskon, että seurakuntasalissa järjestettäville jumalanpalveluksille on pysyvää tilausta, eikä vain astmaatikkojen, tuoksuyliherkkien tai liikuntarajoitteisten keskuudessa. Ne voivat palvella myös esimerkiksi pienten lasten perheitä, joille on Nikolainsalissa saatavilla paremmin tilaa vaunuille, hoitopöytä ja lasten leikkinurkka.
Muitakin syitä saattaa olla väkimäärältään pienemmän jumalanpalveluksen suosimiselle.
– Eräs seurakuntalainen sanoi, että häntä ahdistaa suuri ihmisten paljous, ja siksi hänen oli helpompi tulla tällaiseen ”pieneen” liturgiaan. Eli näinkin erilaisiin tarpeisiin esteetön liturgia voi olla vastaus.
Tärkeintä on yhteinen rukous
Jumalanpalvelus ilman suitsutusta saattaa myös jakaa mielipiteitä: jotkut kokevat, että tuoksuva suitsutussavu on oleellinen osa rukouksellisuutta. Tampereen esteettömässä liturgiassa tuohuksia sytytettiin vain ”minimimäärä”.
– Tuoksuton liturgia tulee pysymään erityistapauksena, jolla haluamme tarjota mahdollisuuden liturgiaan osallistumiseen niille, joille se muuten ei olisi mahdollista. Näillä perusteilla meillä on hiippakunnan piispan Sergein siunaus toimittaa kokonaan suitsutuksettomia liturgioita muutaman kerran vuodessa.
– Emme siis ole ajamassa mitään reformia ortodoksiseen jumalanpalvelukseen. Mutta toivottavasti nämä erityistapaukset nostavat tietoisuutta siitä, että meillä on seurakunnissa ihmisiä, jotka jäävät vastoin tahtoaan ulkopuolelle yhteisestä rukouksesta. Seurakunnan yhteisten ponnistuksien tulisi tähdätä siihen, että nämä ihmiset saataisiin yhteyteen.
Isä Tuomas luettelee erilaisia keinoja tuoksuherkkien huomioimiseen: voisiko suitsutusta käyttää kohtuudella? Onko mahdollista etsiä mahdollisimman vähän hengitysteitä ärsyttäviä suitsutuspihkalaatuja? Voisimmeko kiinnittää huomiota kirkkojen ilmanvaihtoon ja kirkkojen kaunistuksessa allergisoivien kukkien välttämiseen? Entä onko henkilökohtaisten voimakkaiden tuoksujen käyttö seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa lainkaan tarpeellista?
Isä Tuomas huomauttaa lisäksi, että kirkkomme liturginen perinne on monesti aiemminkin joustanut ulkoisten olosuhteiden asettaessa rajoituksia ja ihmisten hengellisten tarpeiden ollessa pakottavia.
– Tämä ei ollut kirkon historian ensimmäinen eikä viimeinen suitsutukseton liturgia. Vaikkapa vankileireillä on toimitettu erityisen voimallisia liturgioita, jotka saattaisivat hätkähdyttää meitä riisutulla riituksellaan.
Vaikka ei tunnustaudukaan liturgiikan erityisasiantuntijaksi, isä Tuomas rohkenee silti sanoa seuraavaa:
– Suitsutus on vähemmän välttämätön kuin Jumalan puoleen kohoava rukous, jonka symboli suitsutus on. Eli lyhyesti sanottuna, meillä voi olla – ja on – rukousta ilman suitsutusta, mutta ei todellista suitsutusta ilman rukousta.
Huomioitavia asioita on yllättävän paljon
Isä Tuomas kertoo tutustuneensa Tampereen evankelis–luterilaisen seurakuntayhtymään esteettömyyssuunnitelmaan ja havahtuneensa siihen, miten montaa asiaa seurakunnassa tulisi ajatella saavutettavuuden ja esteettömyyden näkökulmasta: rakennettua ympäristöä, digitaalisia palveluita, viestintää, eri kielisten ja aistirajoitteisten huomioimista, eri elämäntilanteessa olevien huomioimista, vähävaraisten huomioimista, erilaisuuden kohtaamista ja siihen liittyviä asenteita.
– Esteettömän ja tuoksuttoman liturgian suitsutuksen puute ja vähäinen tuohusten määrä ei kiinnittänyt sen paremmin toimittavan papin kuin läsnä olevan seurakunnankaan huomiota. Sen sijaan huomio kiinnittyi siihen, mitä oli lisää: läsnä oli sellaisia seurakuntalaisia, joita ei muuten olisi ollut. Oli huomioimisen ja välittämisen henki, aivan erityinen yhteisöllisyyden kokemus.
