Kirkon opettajien mukaan tämä psalmi on kokonaisuudessaan luvatun Messiaan ylistystä. Lukutavan mukaan psalmin Herralla tarkoitetaan edeltä käsin Kristusta.
Messiaaninen lukutapa löytyy myös eräästä juutalaisesta tulkinnasta, jossa psalmin päätösjakeen maininta ylenpalttisesta (hepr. sova) ilosta selitetään vertauskuvalliseksi viittaukseksi numeroon seitsemän (hepr. sheva) ja Daavidin sanaan siitä, että hän ylistää Herraa seitsemästi päivässä (Ps. 119:164). Tämän mukaan, kirkolle tutun kuuloisesti, messiaanisena aikana seuraa pelastuksen kahdeksas päivä (ks. Ps. 6:1).
Psalmissa Daavid pyytää varjelusta Jumalalta, johon hän turvaa. Hän tunnustaa uskonsa: Jumala on hänen Herransa. Hänellä ei ole muuta hyvää kuin hyvyys, jonka hän on saanut Herralta. Kukaan ei ole Jumalan yläpuolella. Hän Valtias yli muiden jumalien.
Psalmissa Herran mielisuosio kohdistuu niihin pyhiin ja jaloihin, jotka ovat maassa. Juutalaisessa tulkinnassa tämä viittaa muun muassa edesmenneisiin pyhiin, jo haudattuihin ihmisiin, jotka vaelsivat Jumalaa seuraten. Tulkinta sopii hyvin ortodoksisen kirkon ajattelutapaan, mutta kristillisessä tulkinnassa tekstiä kuvataan toisella tavoin. Kirkon opettajille teksti kertoo ennen kaikkea ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan ylösnousemuksesta.
Psalmissa vastakohtia pyhyydelle ovat vieraiden jumalien luo kiirehtivät ihmiset. Daavid ei osallistu heidän verisiin juomauhreihinsa eikä korota näiden jumalien nimiä huulilleen (ei ota osaa näihin kultteihin). Kaikkein Korkein on hänen määräosansa ja maljansa (hän on osallinen Jumalan uhripalveluksesta). Myöhemmin psalmien kirjassa mainitaan myös pelastuksen malja (Ps. 116:13). Herra myös hallitsee hänen arpansa eli kohtalonsa: hänelle lankesi arpa ihanasta maasta. Daavid ihmettelee kaunista perintöään.
Daavid myös siunaa (hepr. barach; Septuagintassa eulogeo) eli ylistää Herraa, polvistuu hänen eteensä, joka on häntä neuvonut. Jopa yöllä Daavidin sisin kehottaa häntä. Myös ortodoksisen kirkon perinteessä kutsutaan ylistämistä toisinaan siunaamiseksi. Niinpä esimerkiksi liturgia alkaa sanoilla: ”Siunattu on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta”.
Daavid asettaa aina Herran eteensä eli on aina tietoinen Herran läsnäolosta. Hän ymmärtää, ettei hän ikinä horju, kun Herra on hänen oikealla puolellaan. Uudessa testamentissa tätä kutsutaan myös kanssaperillisenä olemiseksi, osallisuudeksi Kristuksen kärsimyksiin ja kirkastumiseen (Room. 8:17).
Daavid laulaa sydämensä iloitsevan. Koko hänen olemuksensa ylistää Herraa ja hänen ruumiinsa, koko ihmisyytensä, lepää turvassa. Daavid luottaa siihen, ettei Jumala hylkää hänen sieluaan tuonelaan eikä anna uskollisensa nähdä kadotusta. Herra osoittaa hänelle ikuisen elämän tien, sillä hänen kasvojensa edessä, hänen lähellään, on ehtymätön ja yltäkylläinen ilo. Hänen oikeassa kädessään on ihanuutta iankaikkisesti.
Apostoli Pietari lainaa psalmitekstiä kiinnittäen huomion tekstissä kuvattuun ikuiseen elämään (Ps. 16:8˗11). Hänen mukaansa Daavid haudattiin ja hänen hautansa on yhä kaikkien nähtävillä, mutta Daavidin Poika, Kristus sen sijaan herätettiin kuolleista pelastukseksi kaikille. Näin psalmin lupaus toteutui. (Ap.t. 2:24˗33)
Apostoli Pietarin opetukseen liittyen kirkon opettajat puhuvat ylösnousemustoivosta Kristuksessa. Siten tämä psalmi nähdään sekä messiaanisena lupauksena että Herraan luottavan ihmisen toivon kuvauksena. Ylitsevuotava ilo löytyy ylösnousseen Vapahtajan luota. Kirkon ymmärryksen mukaan tästä ilosta myös kuningas Daavid tuli mystisesti osalliseksi Herraa katsellessaan.