Neljäs psalmi jatkaa kolmannen psalmin teemaa, ahdistetun luottamusta Herraa kohtaan. Psalmissaan Daavid huutaa Jumalaa ja toivoo hänen vastaavan. Hän vetoaa Jumalan armoon, sillä Herra on ahdingossa olevan apu.
Daavidille ihmisten rakkaus valheeseen ja vilppiin on tyhjän tavoittelua eikä voi kukistaa Jumalan hyvää tahtoa omiansa kohtaan. Daavid muistuttaa vastustajiaan siitä, että Jumala tekee omilleen ihmeellisiä tekoja, sillä Herra kuulee, kun he huutavat häntä avukseen. Vaikka vaikeudet hyökyvät päälle, Daavid muistaa Herran auttaneen omiaan ennenkin.
Voittaakseen omakseen Jumalan mielisuosion Daavid kehottaa pelkäämään Herraa ja olemaan syntiä tekemättä, miettimään tätä rukoillen levolle mennessä ja olemaan ääneti Herran edessä. On parempi vaieta ja olla taistelematta toisia vastaan, siunatumpaa olla ahdistettu ja etsiä Herraa kuin omilla teoillaan etääntyä Jumalasta.
Daavidin veisussa Jumalan tahdon mukainen elämänpolku löytyy ˗ olipa vastassa millaisia vaikeuksia tahansa ˗ kun ihminen uhraa vanhurskauden uhreja Herralle eli pyrkii elämään hänen tahtonsa mukaan, kasvamaan eheäksi ihmiseksi ja luottamaan häneen. Roomalaiskirjeessä apostoli Paavali kutsuu tätä koko ihmisyyden antamiseksi uhriksi Jumalalle (Room. 12:1).
Daavid toteaa monien etsivän menestystä, hyvyyttä ja Jumalaa vain hyvinä päivinä. He haluavat, että Herra kääntää heidän puoleensa kasvojensa valon, toivovat näkevänsä Jumalan ja saavansa häneltä siunauksia, mutta eivät tahdo elää hänen tuntemisensa mukaisesti. Daavid ymmärtää, että ajallista menestystä ‒ josta ihmiset riemuitsivat viinin ja viljan sadonkorjuun runsaudessa ‒ suurempaa on Jumalan antama sisäinen ilo ja rauha.
Daavidille oleellista ei ole ulkoinen menestys, sillä Herran omat saavat elää turvassa koettelemustenkin keskellä. Jumalan tahtoa etsivä ihminen menee rauhassa levolle ja nukahtaa, sillä Herra on omiensa suoja. Heidän ei tarvitse pelätä tulevaa päivää.