Arki & ihmiset

Monelle meistä musiikki- ja kulttuuritoimittaja Risto Nordellin rauhallinen radioääni on tuttu ja mieluisa. Yle Radio 1:ltä viikoittain kuuluva klassiseen musiikkiin erikoistunut ohjelma Riston Valinta on saavuttanut suuren suosion. Musiikin lomassa vilahtelee viittauksia ortodoksiseen uskoon ja kristinuskoon ylipäänsä. Välillä kristinuskon ”tuputtamisesta” tulee kielteistä palautetta.

– En yritä käännyttää ketään, mutta kristinuskon tunteminen on keskeinen osa yleissivistystä ja luo kontekstin musiikkiin, toteaa toimittajakonkari.

Aiemmin Nordell palveli klassisen musiikin kuuntelijoita ohjelmallaan Luostarin puutarhassa. Molemmat ohjelmat ovat koulutusrahasto KOURAn palkitsemia. Vuodesta 1988 jatkuneen Yleisradio-uransa aikana 65-vuotias musiikin maisteri on ehtinyt toimittaa montaa muutakin musiikkiohjelmaa.

– Puhun ohjelmissani paljon kristillisestä kulttuurista yksinkertaisesti siksi, koska kristinusko on tuottanut suuren määrän länsimaista kulttuuria.

Vihkiminen arkontiksi oli harvinainen tunnustus

Ortodoksisen kirkon jäsen Nordell on ollut kaksitoista vuotta, mutta on jo saavuttanut hyvin harvinaisen tunnustuksen. Vieraillessaan Suomessa vuonna 2023 ekumeeninen patriarkka Bartolomeos huomioi Nordellia arkontin arvonimellä (arkon). Se on Ekumeenisen patriarkaatin korkein mahdollinen arvonimi maallikkojäsenelle. Arkontin arvonimen on saanut Suomessa kautta aikojen alle kymmenen henkeä.

– Patriarkan puheesta kävi ilmi, että sain tämän harvinaisen tunnustuksen ortodoksisen kirkon hyväksi tekemästäni työstä toimittajana. Olen antanut ortodoksisen uskon kuulua ohjelmissani.

Arkontit ovat tavallaan ortodoksisen kirkon ”suurlähettiläitä”. Risto Nordell tuntee itsensä nöyräksi näin korkean huomionosoituksen edessä.

– Ymmärrän hyvin, että varsin tuoreen ortodoksin vihkiminen arkontiksi herätti keskustelua ja hämmennystäkin. Arkonttina en kuitenkaan ole himpun vertaa muita parempi kristitty.

Huomattavan kokenut sanankäyttäjä oli vakavan paikan edessä, kun tuli kiitospuheen aika.

– Minua totisesti jännitti pitäessäni kiitospuhetta patriarkalle (Avaa uuden sivuston). Minulla oli vielä kunnia keskustella hänen kanssaan.

Risto Nordell ja Aleksi Härkönen saavat rkontin arvon 2023 Uspenskissa
Vieraillessaan Suomessa syyskuussa 2023 ekumeeninen patriarkka Bartolomeos huomioi Risto Nordellia ja Aleksi Härköstä (taaempana oik.) arkontin arvonimellä (arkon). Se on Ekumeenisen patriarkaatin korkein mahdollinen arvonimi maallikkojäsenelle. Kuva: Pentti Potkonen

Rokkibändistä klassisen musiikin uralle

Vaan paljon ehti tapahtua ennen kuin koulun bändissä rokkia soittavasta salolaisesta teinistä tuli klassisen musiikin ja kulttuurin pitkäaikainen ammattilainen sekä korkeasti palkittu ortodoksi.

– Alkusysäys klassiseen musiikkiin oli Salon musiikkikaupasta ostamani Sibeliuksen ensimmäisen sinfonian levytys.

Nuorukainen lähti Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan solistista laulua. Äänialakseen musiikkimies toteaa naurahtaen ”tunkkaisen bassobaritonin”.

– Huomasin, että leipä ei tule pöytään laulamalla. Minulla on myös yksinlaulun lehtorin pätevyys, mutta opettajan pesti maaseudulla ei olisi tuntunut omalta.

Musiikin parista löytyi elämäntyön ohella myös vaimo.

– Eräässä kuorokaronkassa satuin istumaan viehättävän nuoren sopraanon viereen, jonka lauluun olin kiinnittänyt huomiota produktiossa, jossa molemmat lauloimme.

Vuoden 1985 karonkasta alkoi yhä jatkuva kahden nuoren tarina, ja pariskunnalla on kaksi aikuista lasta.

Pitkä ura Yleisradiossa

Opiskelujensa loppuvaiheessa Nordell kirjoitti Helsingin Sanomiin ja Suomen kuvalehteen musiikkiarvosteluja. Ura Yleisradiossa urkeni viransijaisuuden kautta vuonna 1988 jo hieman ennen valmistumista Sibelius-Akatemiasta.

– Aluksi tein freelancerina Äänirauta -ohjelmaa. Kuoro- ja harrastemusiikin toimittajana arvioin Yleisradioon lähetettyjä kuorojen demonauhoja.

Radiotyö on ehtinyt mullistua melkoisesti Nordellin toimittajan uran aikana. Radiotalossa käydään lähinnä tekemässä lähetykset tai joissakin palavereissa.

– Kun aloin toimittaa Luostarin puutarhassa -ohjelmaa, se oli ensimmäinen yhden toimittajan oma klassisen musiikin ohjelma. Tein ohjelmaa kymmenen vuotta.

Pitkän ohjelmarupeaman jälkeen kesti vain kolme viikkoa, kun alkoi edelleen jatkuva ja hyvin suosittu Riston Valinta (Avaa uuden sivuston).

– Toimitan Riston Valintaa nyt 17:ttä vuotta. Saan ohjelmastani kuuntelijoilta toistuvasti niin hyvää palautetta, että minua välillä suorastaan nolottaa.

Ohjelmassaan Nordell soittaa klassista musiikkia kaikilta aikakausilta, vaikka keskiajan, renessanssin ja barokin musiikki on lähinnä sydäntä.

Bachissa on koko elämä – huumori ja vakavuus, maallisuus ja hengellisyys. Hänen musiikkiaan ottaisin mukaani autiolle saarelle. Myös kirkkomusiikin suuri vaikuttaja Palestrina (Giovanni Pierluigi da Palestrina) on lähellä sydäntäni.

Musiikin lomassa Nordell haastattelee kiinnostavia ihmisiä ja puhuu paljon muustakin kuin musiikista. Kuuntelijoille ovat tulleet tutuiksi niin Rooma, Espoon kalavedet kuin ne lukuisat Itämeren satamatkin, joihin veneharrastaja on seilannut pienellä moottoripurjehtijallaan yhdessä vaimonsa kanssa.

– Musiikissa on läsnä koko elämän kirjo. Ohjelmissani yhdistän klassista musiikkia tavalliseen elämään. Musiikin kautta voin puhua vaikkapa juurileivonnasta tai kalastuksesta.

Konkarin työaika on vapaasti sijoitettavissa, ja etätyö tuli koronan aikana perusoletukseksi.

– Voin laatia ohjelmakäsikirjoitusta vaikkapa sunnuntaina ja lähteä sitten maanantaina siikoja narraamaan Espoon lähivesille. Työ ja vapaa-aika voivat olla suloisesti sekaisin.

Risto Nordell esittelee jättimäistä kalaa
Tämän kuvan nähtyään lienee selvää, mikä on Risto Nordellin rakas harrastus – tai yksi niistä.

Tie ortodoksisuuteen aukeni

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun saakka Risto Nordell oli tavallinen luterilainen. Raamattu ja kristinusko tulivat tosin tavallista tarkemmin tutuiksi laulunopiskeluun liittyen.

– En tuntenut erityistä tarvetta harjoittaa uskontoa. Lähinnä jouluisin kävin kirkossa.

Merkittävä käännekohta oli kuuntelijalta saatu Pyhää Kristoforosta esittävä ikoni.

– Hämmästyin kovasti, että mitä ihmettä tällainen koiranpäinen ihminen oikein merkitsee?

Niinpä kunnon toimittaja alkoi selvittää asiaa.

– Luin ja luin ja luin. Pohdin, että keitä nämä ortodoksit oikein ovat?

Kirjoista ei kuitenkaan löytänyt kaikkia vastauksia, vaan heräsi tarve osallistua ortodoksiseen jumalanpalvelukseen. Syksyinen mökkireissu vuonna 2011 muuttuikin kirkkomatkaksi.

– Huomasin netistä, että Turun ortodoksisessa kirkossa on vigilia kello 18. Lähdin sinne aivan spontaanisti.

Kun pyhyys koskettaa

Ortodoksinen musiikki ja kulttuuri eivät olleet ennalta tuttuja, mutta utelias kirkkovieras tunsi sellaisen pyhyyden kosketuksen, jollaista ei ollut luterilaisessa kirkossa koskaan kokenut.

– Kuulin kaunista laulua, ja ympärilläni leijaili hyvä tuoksu. Valtava, selittämätön hyvä olon tunne täytti minut.

Tutustuminen ortodoksisuuteen jatkui Helsingissä Uspenskin katedraalin vigilioissa.

– Liturgioissa kurkistelin aluksi ujosti pylvään takaa, kun muu kirkkoväki meni ehtoolliselle.

Ensikosketuksen jälkeen Nordell jatkoi aktiivisesti käyntejään jumalanpalveluksissa ja koki lopulta koko kirkkovuoden ortodoksien parissa. Merkityksellinen oli myös munkki Serafim Seppälän kirja Tie ylösnousemukseen, jonka ortodoksisuuteen utelias toimittaja sai munkin serkulta.

– Syksyllä tulee täyteen kaksitoista vuotta ortodoksina. Minut mirhavoideltiin Ristin ylentämisen juhlassa vuonna 2012. Kumminani oli Seija Lappalainen.

Aktiivisena ortodoksina

Ortodoksiseen kirkkoon liittymistään Nordell luonnehtii valtavaksi murrokseksi. Liittyminen tuntui kotiinpaluulta.

– Kilvoittelijana olen huono, mutta aktiivinen. Yritystä on, mutta tulos ei välttämättä ole aina hyvä. Huomaan sen esimerkiksi paaston aikana. Huominen voi onneksi aina olla tätä päivää parempi.

Kahdentoista ortodoksina eletyn vuoden aikana Nordell on ehtinyt tehdä ja kokea kirkon piirissä paljon. Tuoreelle ortodoksille alkoi heti kasaantua kirkollisia luottamustoimia Valamon ystävien puheenjohtajuudesta Ortodoksiviestin toimitusneuvostoon sekä Helsingin seurakunnanneuvostosta Valamo-säätiön valtuuskuntaan ja aina kirkolliskokousedustajaksi asti.

– Kokemattomalle ortodoksille vyöryi liikaa asioita päälle, etenkin liikaa erilaisia maallisia kähinöitä.

Luottamustoimista luopuminen antaa enemmän aikaa olla tavallinen kirkon jäsen.

– On mukavaa olla vain tavallinen Risto, joka käy usein kirkossa.

Katse tulevaan

Eläkkeellelähtösuunnitelmien sijasta konkaritoimittajan päässä muhii uusia ohjelmaideoita.

– Suunnittelen Neitsyt Maria -teemailtaa, joissa häntä käsiteltäisiin kuvataiteen, musiikin ja teologian näkökulmasta. Ilman hänestä tehtyä taidetta länsimaisessa kulttuurihistoriassa olisi valtava aukko.

(Toim. huom. Tapahtumasarjan ensimmäisessä osassa Nordell esitteli maaliskuussa Jumalansynnyttäjälle sävellettyä musiikkia ortodoksisessa, luterilaisessa ja katolisessa perinteessä Uspenskin katedraalin kryptassa (Avaa uuden sivuston).)

Kokenut toimittajakin menee mietteliääksi sen kysymyksen edessä, mitä elämäntyö musiikin parissa on antanut.

– Olen saanut ymmärryksen kulttuurin merkityksestä. Musiikki on koko elämässä läsnä. Sitä kuunnellen en jää koskaan välinpitämättömäksi.

Seppo Simola on historiaan erikoistunut vapaa kirjoittaja. 

Risto Nordell

Syntynyt 1959 Salossa

Musiikin maisteri, musiikki- ja kulttuuritoimittaja Yleisradiossa

Palkinnot ja tunnustukset:

Koulutusrahasto KOURAn palkinto 2001 (Luostarin puutarhassa)

Koulutusrahasto KOURAn tunnustuspalkinto 2010 (Riston Valinta)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuripalkinto 2014

Vuoden kristillinen mediateko -tunnustuspalkinto 2015

Kirkollinen toiminta ja luottamustehtävät:

Ortodoksisen kirkon jäsen 2012

Valamon Ystävät ry, puheenjohtaja (4v)

Ortodoksiviestin toimitusneuvoston jäsen (4v)

Valamo-säätiön valtuuskunnan jäsen (7v)

Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen (4v)

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokousedustaja (7v)

Vihitty Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin arkoniksi 2023

Kirjallinen tuotanto:

Riston Valinta – Parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle (Kirjapaja 2018)

Runsaasti artikkeleja sekä musiikkiarvosteluja eri lehdissä

Harrastukset:

Kalastus, matkaveneily, hapanjuurileipominen ja kalaruuat

Jaa tämä juttu

Minisaarna

(Joh. 8:42–51)

Evankeliumissa Jeesus sanoo, että hänen kuulijansa rakastaisivat häntä, jos Jumala oli todella heidän Isänsä, sillä hän on lähtöisin Jumalan luota. He eivät kuitenkaan ymmärrä eivätkä siedä Jeesuksen puhetta, koska ovat lähtöisin Saatanasta, joka on heidän isänsä ja jonka halua he haluavat tyydyttää.

Saatana on ollut murhaaja alusta asti ja on kaukana itselleen vieraasta totuudesta, valheen isä. He eivät tahdo kuunnella Jeesusta, koska hän kertoo totuuden. Kukaan ei voi osoittaa hänen tehneen syntiä, mutta siltikään he eivät tahdo uskoa häneen. Jumalasta lähtenyt kuitenkin kuulee, mitä Jumala puhuu, mutta he eivät kykene kuulemaan, koska eivät ole Jumalasta.

Tämän kuultuaan kuulijat syyttävät Jeesusta samarialaiseksi ja väittävät, että hänessä on paha henki. Näin ei ole, Jeesus sanoo, sillä hän kunnioittaa Isäänsä, mutta he sen sijaan häpäisevät häntä. Se taas, joka pitää kiinni hänen sanastaan, ei milloinkaan näe kuolemaa.

***

Kiista Jeesuksen ja hänen vastustajiensa välillä oli kärjistymässä. Monet asettuivat sielunvihollisen puolelle, koska eivät tahtoneet kääntyä pahuudestaan ja uskoa Herraan.

Kutsu Jeesuksen seuraamiseen on kaikille sama. Herran sanan, hänen opetuksensa seuraaminen, on päivittäin tapahtuvaa totuuteen astumista.

Kaikille niille, jotka tahtovat seurata – kulkea kilvoitustietä – ihmisiä rakastavaa Herraa, Vapahtaja lupaa ikuisen elämän lahjan. Sielunvihollisen ja kuoleman valta on kukistunut.

Kristus nousi kuolleista!

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Samarialaisen naisen sunnuntain aamupalveluksessa

Ylösnousemusevankeliumi VII

(Joh. 20:1–10)

Evankeliumissa Magdalan Maria tulee ensimmäisenä Jeesuksen haudalle ja näkee kiven pois vieritettynä. Hän kertoo siitä Pietarille ja Jeesuksen rakkaimmalle opetuslapselle sanoen haudan olevan tyhjä, ja ettei hän tiedä, minne Jeesuksen ruumis on pantu.

Pietari ja se toinen opetuslapsi rientävät haudalle. Pietari kurkistaa hautaan ja näkee siellä tyhjät käärinliinat ja hikinauhan. Myös toinen opetuslapsi kurkistaa sisään, näkee liinat ja uskoo. Sitä ennen opetuslapset eivät vielä olleet uskoneet Jeesuksen nousevan kuolleista. Opetuslapset palaavat majapaikkaansa.

***

Tyhjät, kuollutta varten tehdyt käärinliinat todistivat ylösnousemuksesta, kuoleman voittamisesta.

Opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, vakuuttui ja uskoi nähtyään käärinliinojen todistuksen. Hautaamista varten valmistetut, ihmisten tekemät liinat todistivat luodulle ihmiselle luomattoman ylösnousemuksesta. Kuolema ei voinut hallita Herraa.

***

Kaikki, mitä kirkossa kuulemme ja näemme – evankeliumi, ikonit, suitsutus, ehtoollisen lahjat ja monet muut pyhät asiat – todistavat ja julistavat, että Kristus on noussut kuolleista. Uskoessamme kuolema ei enää hallitse meitä, sillä tiedämme pääsevämme Herran luo.

 

Samarialaisen naisen sunnuntain liturgiassa

(Joh. 4:5–42)

Evankeliumissa Jeesus kertoo kaivon luona samarialaiselle naiselle ikuisen elämän vedestä, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Jeesus näkee naisen rikkonaisen elämän, ja nainen tunnistaa hänet profeetaksi.

Silloin Jeesus kertoo ajasta, jolloin Jumalaa ei kumarreta enää vain samarialaisten (Garissimin) vuorella ja valitun kansan vuorella Jerusalemissa: kaikki oikeat rukoilijat tulevat rukoilemaan Isää hengessä ja totuudessa. Kun Jeesus paljastaa naiselle olevansa luvattu Messias, tämä rientää kertomaan siitä toisille.

Opetuslapsilleen Jeesus kertoo, miten he saavat korjata toisen kylvämää satoa. Monet paikalle saapuneet samarialaiset uskovat Jeesukseen ja todistavat, että hän on todella maailman pelastaja.

***

Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaaminen kertoo jo edeltä helluntaina tapahtuvasta evankeliumin murtautumisesta koko maailmaan Pyhän Hengen voimasta. Näin syntyy pelastuksen kirkko, jonka elämän perustana ovat Jeesuksen iankaikkisen elämän sanat.

Kirkko on kuin Garissimin vuori ja Jerusalemin temppeli; kaikki kansat ja erilaiset ihmiset yhteen kokoava yhteisö. Kirkossa kuulemme koko maailman pelastajan äänen ja jaamme pelastuksen lahjan.

Vapahtaja kutsuu meitä kasvamaan rukouksen hengessä ja totuudessa, mutta myös kutsumaan muita Vapahtajan luo ketään väheksymättä. Ylösnoussut Vapahtaja on tehnyt jo edeltä valmistavan työn hänen kutsuunsa vastaavien ihmisten sydämissä.

Kristus nousi kuolleista!

Jaa tämä juttu

Minisaarna

(Joh. 8:31–42)

Evankeliumissa Jeesus sanoo häneen uskoville, että he ovat todellisia opetuslapsia, jos he pysyvät kuuliaisina hänen sanalleen. Näin he oppivat tuntemaan totuuden, ja totuus tekee heistä vapaita.

Kuulijat ihmettelevät tätä ja sanovat jo olevansa vapaita Abrahamin jälkeläisiä, eivät kenenkään orjia. Jeesus sanoo heille, että jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy kuitenkaan talossa ikuisesti, vaan poika pysyy. Siksi heistä tulee vapaita, kun Poika vapauttaa heidät.

Jeesus sanoo, ettei usko ollut saanut heissä sijaa, sillä monet heistä tahtoivat tappaa hänet, vaikka heidän olisi tullut Abrahamin lapsina tehdä hänen tekojaan. Silloin kuulijat sanovat, että heillä on vain yksi isä, Jumala; he eivät ole porton poikia. Jos Jumala olisi heidän isänsä, Jeesus vastaa, he rakastaisivat häntä, sillä hän on lähtöisin Jumalasta ja tulee hänen luotaan.

***

Monet ihmiset uskoivat pintapuolisesti Jeesukseen, mutta lopulta torjuivat hänet. He eivät kyenneet hyväksymään Jeesuksen alkuperää neitseestä syntyneenä Jumalan Poikana eivätkä vapautua syntiensä orjuudesta.

Evankeliumin sanoma kutsuu meitä vapauteen, elämään Jumalaan uskoen ja hänen mielensä mukaisia tekoja tehden.

Tällainen palveleva usko synnyttää ja vahvistaa rakkautta Herraa ja hänen kirkkoaan kohtaan, sillä Jumalan Poika pysyy talossaan ikuisesti. Matkamme on yhä kesken, mutta olemme jo vapautettuja.

Kristus nousi kuolleista!

Jaa tämä juttu

Minisaarna

(Joh. 8:21–30)

Evankeliumissa Jeesus ilmaisee menevänsä pois. Silloin ihmiset etsisivät häntä, mutta kuolisivat synteihinsä, koska he eivät pääsisi sinne, minne hän menee. Tämä herätti epäilyksiä, että Jeesus aikoi surmata itsensä.

Sitten Jeesus kertoo tarkemmin heidän olevan lähtöisin alhaalta, kun hän taas oli ylhäältä. He kuuluivat maailmaan, Jeesus taas ei: elleivät he uskoisi häneen, he kuolisivat synteihinsä. Tämän he tulisivat ymmärtämään paremmin korotettuaan Ihmisen Pojan. Jeesuksen lähettäjä on hänen kanssaan, ja hän puhuu sen, mitä Isä on hänelle opettanut ja tekee hänen mielensä mukaan.

Tämän kuultuaan monet uskovat Jeesukseen.

***

Jeesus kertoo kuulijoilleen menevänsä pian pois. Tällä hän ilmaisi, että hänet surmattaisiin pian.

Elleivät ihmiset uskoisi häneen, he eivät löytäisi tietä Isän luo ja kuolisivat synteihinsä. He jäisivät tämän maailman lapsiksi.

Ne taas, jotka tämän kuultuaan uskovat Jeesukseen, löytävät ikuisen elämän, tulevat taivaan valtakunnan lapsiksi ja astuvat Jumalan tahdon seuraamisen polulle. Kristillinen elämä alkaa uskosta Herraan ja kasvaa hänen ruumiinsa, kirkon, yhteydessä.

Kristus nousi kuolleista!

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

”Ottakaa vastaan Valo illattomasta Valosta ja ylistäkää kuolleista ylösnoussutta Kristusta”, kuuluu pimeässä kirkossa ylidiakoni Juha Lampisen laulu.

Olipa kyseessä pääsiäisyön ja koko kirkkovuoden juhlavin ja tärkein hetki, muu suuri juhla taikka ”tavallinen” jumalanpalvelus, isä Juhan ääni on tuttu. Onhan isä Juha palvellut Uspenskin katedraalissa jo yli 25 vuotta, joten hän on kirkkomme kasvo ja ääni paitsi läsnä olevalle kirkkokansalle, myös pääsiäisyön palveluksien televisiointeja tai Helsingin ortodoksisen seurakunnan suoratoistolähetyksiä etänä seuraaville.

– Ylidiakonina minun tulee varmistua, että kaikki on valmiina ja sujuu suunnitellusti. Papeilla on esimerkiksi ennen pääsiäistä hyvin kiireistä, sillä jumalanpalvelusten ohella heillä on todella paljon sielunhoidollista työtä. Samaan aikaan erityisesti suurella viikolla keskityn varmistamaan, jotta kaikki järjestelyt ovat kunnossa ennen ja jälkeen palvelusten.

Askel edellä, mutta silti taustalla

Juha Lampinen palaa mielellään alkulähteelle, diakonin perustehtävään.

– Minulle tämä tehtävä on edeltäjieni tavoin elinikäinen palvelutehtävä. Opastan usein uusia vihittyjä diakoneja “ole askel edellä, mutta pysy samalla taustalla”. Diakonin tehtävä on auttaa palveluksen toimittamisessa. Työtä teen Jumalan kunniaksi, kirkon, seurakunnan ja yhteisön hyväksi. Diakonin palvelutehtävässä voin olla läsnä sydämellä, koko olemuksellani, tiedolla, taidolla ja kokemuksella.

Ylidiakoni on rovastin arvoa vastaava arvonimi, joka voidaan myöntää työssään ansioituneelle diakonille.

Uspenskin katedraalia kutsutaan usein Suomen ortodoksisen kirkon näyteikkunaksi, käyntikortiksi ja juhlien kirkoksi. Se on Helsingin hiippakunnan ja seurakunnan jumalanpalveluselämän keskus sekä yksi Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä.

Katedraalin asema on korostunut entisestään arkkipiispan istuimen siirron myötä 2018 sekä sen jälkeen, kun koronaviruspandemian aikana aloitettiin Uspenskin katedraalin jumalanpalvelusten striimaukset eli verkkolähetykset Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalle.

Sattumien kautta Helsinkiin 

Maailma on muuttunut perusteellisesti siitä, kun Juha Lampinen aloitti Uspenskin katedraalin ylidiakonin tehtävässä. Tuolloin ei vielä ollut sosiaalista mediaa, striimauksia tai sotaa Euroopassa. Elettiin laman jälkeisiä aikoja. Juha Lampisen perhe oli reilu seitsemän vuotta aiemmin muuttanut Kuopiosta Helsinkiin. Ja kuten isä Juha asian muotoilee, hän päätyi tehtäväänsä ”lukuisien sattumien kautta”.

Isä juha-lampinen-patriarkaalisessa-liturgiassa-2023
Isä Juhan kaunis lauluääni on tuttu myös suurelle yleisölle niin tv- kuin suoratoistolähetystenkin kautta. Kuva: Esko Jämsä

Alkujaan oululainen papin poika unelmoi matemaattis-luonnontieteellisestä urasta. Kriparin jälkeen Ortodoksisten Nuorten Liiton tapahtumat ja tehtävät veivät mennessään ja saivat kiinnostumaan kirkollisesta urasta ja mahdollisesti myös papin työstä. Juha Lampinen haki kuitenkin kirkkomusiikin opintoihin ortodoksiseen pappisseminaariin, sillä sinä vuonna ei ollut mahdollista hakea papin opintoihin. Musiikkia ikänsä harrastanut Lampinen joutui myös opintojensa aikana valinnan eteen – hänellä olisi mahdollisesti ollut äänimateriaalia myös laulajan uralle.

– Halusin kuitenkin palvella kirkkoa, Jumalaa, ja niin jatkoin kirkollisten opintojen ja tehtävien parissa.

Vastavalmistunut kanttori hakeutui uskonnonopettajan sijaisuuteen Kuopiossa. Silloinen arkkipiispa Johannes vihki Juha Lampisen diakoniksi 11.2.1990. Tarkoituksena oli aloittaa saman vuoden syksynä Kuopion seurakunnassa nuorisopapin tehtävässä. Lama muutti suunnitelmat, ja tehtävä jäi toteutumatta. Perheellinen, kahden pienen lapsen isä vaimoineen päätti hakea Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuorisokanttorin toimea ja tuli valituksi. Työt Helsingissä alkoivat.

Uspenskin katedraalista tuli Lampisen perheen kotipyhäkkö Kaunisniemen leirikirkon ohella. Juha Lampinen kävi työnsä ohessa usein diakonina Uspenskissa ja pääsi samalla ylidiakoni Hannu Konosen oppiin ja ohjaukseen.

– Proto Hannu sanoi minulle usein, että jatka työtäni sitten, kun sen aika koittaa. Nämä sanat olivat mielessäni, kun isä Hannu äkisti kuoli tammikuussa 1998. Toimin tuona vuonna Espoon ja Kauniaisten alueen ensimmäisenä päätoimisena kanttorina. Diakonin viran tultua hakuun vuoden lopulla päätin hakea tehtävää. Seurakuntalaiset äänestivät minut tehtävään, selvin lukemin. Proto Hannun toive toteutui. Aloitin virassa vuoden 1999 alussa.

– Olen ollut onnekas siinä, että olen saanut edeltäjiltäni hyvät eväät diakonin tehtävään, mutta samalla työnantajalta vapaat kädet toimia ja kehittää tehtävääni. Osallistuminen alusta alkaen seurakunnan diakoniatyöhön oli minulle erittäin tärkeää. Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, isä Markku Salminen toimi tuolloin diakoniapappina ja toivotti minut tervetulleeksi mukaan diakonian tiimiin. Pääsin mukaan seurakuntamme diakoniatyön toteutukseen ja kehittämistyöhön.

Kun isä Markku Salminen valittiin kirkkoherraksi 2009, Juha Lampinen siirtyi kirkkoherran päätöksellä diakoniatiimin esihenkilön tehtävään.

Juha Lampisen 11.2.1990 Kuopiossa diakoniksi vihkiminen
Juha Lampinen vihittiin diakoniksi 11.2.1990 Kuopiossa. Kuva: Helsingin ortodoksisen seurakunnan kuva-arkisto

Auttamistyö on aina ollut erityisen lähellä isä Juhan sydäntä.  Roolimalli tähän löytyy omasta lapsuudesta.

– Isäni oli pappi, ja hän vammautui auto-onnettomuudessa työmatkalla. Pyörätuolista tuli hänen jalkansa, ja hän jatkoi palvelemista pappina, sielunhoitajana, uskonnonopettajana, asiantuntijana, auttajana. Hänellä oli taito auttaa ja tukea vammautuneita ja vähäosaisia, valaa tulevaisuuden toivoa epätoivon hetkellä. Sain häneltä hyvän esimerkin.

Diakoniatyö on jumalanpalvelustyön ohella hyvin tärkeä osa Juha Lampisen työtä.

– Ajallisesti diakonia vie paljon aikaani jumalanpalvelustyön ja muun seurakuntatyön ohella.  Olen diakoniatiimin esihenkilönä mahdollistamassa, tukemassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa ammatillista diakoniatyötä seurakunnassamme.

Juha Lampinen kokee työnsä muuttuneen myös ajassa.

– Vaikka olen ollut saman seurakunnan palveluksessa pitkään, on työni muuttunut sopivasti aika ajoin. Voisi sanoa työni eläneen sopivalla tavalla ajassa. Kasvatustyöntekijä on aina kasvatustyöntekijä, kanttori on aina kanttori, nämä roolit kulkevat rinnalla. Uspenskin nuorten ja nuorten aikuisten toiminta on minulle tärkeää; kutsuisin sitä sydämen asiaksi. Mottoni on olla tavoitettavissa ja läsnä. Ja tehdä työtä koko sydämellä ja persoonalla.

Ylidiakonin työssä on monia tasoja ja työtehtäviä, jotka eivät näy ulospäin, tai joista ei voi niiden arkaluontoisuuden tai vaitiolovelvollisuuden vuoksi kertoa muille.

– Kultaakin kalliimpia ovat ne asiat, mitä olen saanut olla mukana tekemässä kirkon työssä, ekumeenisessa kentässä, eri sektoreilla. Työvuosien aikana on kertynyt erittäin tärkeitä verkostoja. Joskus myös titteli on avannut ovia erityisesti auttamisen eri kentillä.

Juha Lampinen katsoo asioita nyt elämän mukanaan tuoman kokemuksen kautta ja näkee teot puhetta tärkeämpänä.

– Se, mikä on väärin, ei ole oikein. Toinen diakoniassa käyttämämme ohje on, ettei voi luvata sellaista, mistä ei voi olla varma. Ja sitä, minkä voi tehdä, niin sitä ei saa jättää tekemättä.

Erään merkkipäivänsä kynnyksellä isä Juha keräsi puhelimeensa ”Mitä olen tehnyt” -listan. Siitä tuli varsin pitkä, ja siihen liittyy lukuisia luottamustehtäviä järjestöissä, ekumeenisissa tehtävissä ja jaostoissa sekä kirkolliskokouksessa.

– Nyt olen alkanut rajat asioita, luopunut monista luottamustehtävistäni ja keskittynyt yhä enemmän ydintehtävääni.

Isä Juha Lampinen Liisankadulla huhtikuussa 2024
Isä Juha on tuttu näky porhaltamassa moninaisiin tehtäviinsä Liisankadulla Helsingissä, missä sijaitsevat Helsingin ortodoksisen seurakunnan tilat samoin kuin Kotikirkko. Kuva: Vlada Wahlstén

Kohtaamiset ja elämänkokemus rikkautena

Uransa aikana Juha Lampinen on saanut olla todistamassa, kuinka Uspenskin katedraaliin on selkeämmin kasvanut oma pyhäkköyhteisönsä samaan aikaan, kun katedraalin rooli suurien juhlien kirkkona on edelleen säilynyt.

– Meillä on monimuotoinen ja monikulttuurinen yhteisö, jossa on hyvä henki ja paljon osaamista. Olen tästä valtavan kiitollinen.

Juha Lampiselle on erityisen tärkeää, että kirkossa lämmin, kutsuva tunnelma ja yhteishenki.

Vuodet ylidiakonina ovat vieneet matkalle, jollaista Juha Lampinen ei olisi edes uskonut.

– Jos mietin Juha Lampista 90-luvulla ja nyt, niin sinä välissä on monta elettyä elämää, eikä vain minun, vaan tuhansien ihmisten. Olen saanut olla mukana antamassa ja samalla saanut jopa enemmän. Kunnia Jumalalle!

Juha Lampinen kokee voineensa ja voivansa tehdä työtä koko persoonallaan.

– Rukoilen, että Jumala antaa minulle voimia ja terveyttä jatkaa tässä työssäni vielä monia vuosia. Onneksi perheeni, vaimo, lapset, nyt jo lapsenlapset ovat olleet ja ovat työni tukena.

 

Pääkuva ylhäällä: Esko Jämsä

Isä Juhan haastattelu on päivitetty 18.6.2026 klo 10:27 mm. palvelusvuosien ja muiden aikaan sidottujen tietojen osalta. Se on julkaistu alun perin 24.4.2024.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

(Joh. 8:12–20)

Evankeliumissa Jeesus ilmaisee olevansa maailman valo. Tässä valkeudessa vaeltava ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo. Vastustajat väittävät Jeesuksen todistavan itse itsestään, eikä tällainen todistus ole siksi pätevä. Jeesus sanoo todistavansa itsestään, mutta tietävänsä toisin kuin hänen vastustajansa, mistä hän tulee ja minne menee. He myös tuomitsivat ihmisten tavoin, mutta Jeesus ei tuomitse ketään, ja jos hän tuomitseekin, hänen tuomionsa on pätevä, koska Isä on hänen kanssaan. Kahden todistajan todistus on siten lain mukaan pätevä.

Kun vastustajat kysyvät, missä hänen isänsä on, Jeesus sanoo, etteivät he tunne häntä eivätkä hänen Isäänsä, koska muuten he tuntisivat myös hänet. Jeesusta ei kuitenkaan uskallettu vielä vangita, koska aika ei ollut vielä tullut.

***

Jeesus kertoo kuulijoilleen alkuperästään, josta myös Isä todistaa. Vastustajat eivät kyenneet tätä näkemään ja hyväksymään. Heiltä puuttui hengellinen valo ja ymmärrys.

Se, mitä Herra ilmoittaa ja tekee, on pätevää, koska ilmoitus on lähtöisin taivaasta.

Evankeliumi kutsuu valoon, sisäiseen ymmärrykseen ja Vapahtajan tuntemiseen. Tällainen matka alkaa uskomalla ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Herraan. Tällä matkalla meitä ruokkii kirkko.

Kristus nousi kuolleista!

Jaa tämä juttu

Ajassa

Jakaantumattoman kirkon aikana elänyt Walburga syntyi varakkaaseen perheeseen Englannissa vuoden 710 tienoilla. Hän oli pyhien Winnibaldin (18.12.) ja Willibaldin (7.7.) sisar. Jo nuorena hän meni opiskelemaan Dorsetin luostarikouluun ja jäi sittemmin kilvoittelemaan samaiseen luostariin.

Pyhä Bonifatius (5.6.) pyysi Dorsetista nunnia perustamaan luostaria Saksaan. Walburgan hengellinen äiti Tatta siunasi Walburgan ja muita sisaria matkaan vuonna 750 tai 748 – ajankohdasta esiintyy kahta eri tulkintaa. Joissakin lähteissä mainitaan, että Pyhä Bonifatius oli Walburgan eno. Pyhä Bonifatiuksen kerrotaan olleen ensimmäisiä, joka kutsui naisia mukaan lähetystyöhön.

Kerrotaan, että laivamatkalla kohti Saksaa puhkesi myrsky, ja laiva joutui merihätään. Walburga rukoili koko merimatkan ajan polvillaan laivan kannella, ja lopulta laiva pääsi turvallisesti satamaan. Tästä syytä pyhä Walburga on yhä merimiesten suojelupyhä.

Näin Walburgasta tuli yksi niistä Wessexin anglosaksisista kilvoittelijoista, jotka olivat levittämässä evankeliumia Saksaan. Walburga vietti ensin pari vuotta nunna Lioban luona Tauberjoen varrella Bischofsheimissä, missä hän oppi lääketiedettä. Sitten Walburga siirtyi Heidenheimiin kaksoisluostariin, jonka hänen veljensä Winnebald oli perustanut.

Veljensä kuoleman jälkeen Walburgasta tuli vuonna 761 kaksoisluostarin johtaja, jonka alaisuudessa myös veljestö toimi. Walburga johti luostaria viisaasti ja arvokkaasti. Hän eli hiljaisesti ja kieltäymyksellisesti, ja Jumala siunasi häntä monilla ihmeillä, joita luostarissa tapahtui.

Walburga paransi muun muassa ahmimishimon valtaan joutuneen naisen kolmella viljatähkällä.

Pyhän Walburgan kerrotaan myös pelastaneen lapsivuodekuumetta poteneen äidin. Tästä syystä Walburgaa kunnioitetaan pyhänä sairauksia, raivotautia, nälänhätää ja katoa vastaan sekä sairaiden, vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelijana.

Walburga nukkui kuolonuneen helmikuun 25. päivänä vuonna 779. Walburgan jäännökset siirrettiin hänen veljensä rinnalle Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon.

Pyhä Walburga osoittautui yhdeksi Keski-Euroopan tärkeimmistä ihmeidentekijöistä. Hänen ruumiinsa on kirjaimellisesti siunauksen lähde, sillä viime aikoihin saakka siitä on vuotanut hyvätuoksuista öljyä, jolla on parantava vaikutus. Tästä syystä pyhän Walburgan reliikkejä on jaettu moniin kirkkoihin Saksassa ja Ranskassa. Hänen reliikkiensä siirroilla on kaksi omaa juhlapäivää: siirto Eichstättiin 1.5. ja Zutpheniin 24.9. – ja näistä päivistä toukokuun ensimmäisestä sukeutui vappu.

Taiteessa pyhä Walburga kuvataan yleensä kolmen viljantähkän kanssa tai kädessään kirja, jonka päällä on öljypullo, ja toisessa kädessään luostarin johtajan sauva.

Pyhän Walburgan muistopäiväksi tuli kuolinpäivä 25. helmikuuta.

Lähde: Suomen ortodoksinen kirkko

Kuva ylhäällä: Pyhän Walburgan reliikkilipas Peterskirchessä Münchenissä.

Juttu on julkaistu ensi kertaa toukokuussa 2023, mutta se sopii ajattoman sisältönsä vuoksi luettavaksi vapun aikoihin.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

(Joh. 7:14–30)

Evankeliumissa oppineet ihmettelevät, miten oppimaton mies saattaa tuntea kirjoitukset. Jeesus sanoo oppinsa olevan lähettäjänsä antamaa eikä hän etsi omaa kunniaa. Silti oppineet tahtovat tapaa hänet. Kuulijat syyttävät, että Jeesuksessa on paha henki, koska hän luuli, että hänet aiottaisiin surmata.

Jeesus ihmettelee, miksi he vihastuvat siitä, että hän parantaa pyhäpäivänä, vaikka he itse suorittivat ympärileikkauksia samana päivänä. Heidän pitäisi tuomita oikein.

Jotkut alkavat ihmetellä, miksi Jeesus saa puhua vapaasti, vaikka hänet halutaan surmata. He pohtivat, saattoivatko hallitusmiehet pitää häntä Messiaana, vaikka he tiesivät, kuka Jeesus on, ja vaikka Messiaan alkuperää ei kukaan tiedä.

Jeesus julistaa temppelissä olevansa totuuden itsensä lähettämä: hän tuntee lähettäjänsä, koska on hänen luotaan.

Hallitusmiehet haluavat pidättää Jeesuksen, mutta eivät uskalla, koska hänen aikansa ei ollut vielä tullut.

***

Jumalan Poikana Jeesus tunsi Isänsä tahdon. Ihmiseksi syntyneenäkin hänen kuolemansa aika oli hänen vallassaan.

Jeesusta vastustavat ihmiset syyttivät Jeesusta, milloin Jumalan tahdon rikkomisesta, milloin liitosta pahan kanssa, vaikka itse rikkoivat Jumalan tahtoa.

Kaiken tämän tarkoituksena oli Jumalan Pojan risti ja ylösnousemus. Hänen yhteydessään myös me olemme osallisia totuudesta ja Jumalan tuntemisesta siinä määrin kuin se on meille mahdollista. Evankeliumi kehottaakin pysymään tässä yhteydessä.

Kristus nousi kuolleista!

Jaa tämä juttu