Ajassa

Adam nimesi vaimonsa Eevaksi ja tunnusti tämän kutsumuksen tulla ”kaikkien ihmisten kantaäidiksi” (1.Moos.3:20). Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, miten Eevan kutsumus toteutui kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Jumala voi tehdä hedelmättömänkin hedelmälliseksi.

Raamatussa äitiys on naiselle ilon aihe. Eeva iloitsee, että Herran avulla hän kykeni saamaan poikalapsen (1.Moos.4:1). Tämä ilo tallentui Kainin nimeen, joka tulee heprean saamista tai hankkimista tarkoittavasta sanasta. Samoin nimi Iisak (hepr. ”hän nauraa”) viittaa hänen äitinsä Saaran nauruun pojan syntymään liittyen (1.Moos.21:6). Joosefissa taas henkilöityy hänen äitinsä Raakelin toive saada toinen poika (1.Moos.30:24).

Äidiksi tullessaan nainen astuu elämän historiaan ja tulee samalla miehensä erityisen kunnioituksen kohteeksi (1.Moos.29:34). Jumalan Moosekselle antamissa kymmenessä käskyssä säädetään, että äiti ansaitsee kunnioitusta isän rinnalla.

Äitiyden merkityksestä

Jumalan Pojan ihmiseksi syntyminen ei kumoa vanhempien kunnioittamista, vaan asettaa sen uuteen perspektiiviin. Apostoli kehottaa tottelemaan vanhempia (Kol.3:20), kunnioittamaan heitä ja olemaan heille kuuliainen (Ef.6:1-4). Jeesus moitti farisealaisia siitä, että he ehdollistivat vanhempien kunnioittamisen perinnäissäännöille: ”Jumala on sanonut: ´Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ ja ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla’. Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: ’Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi’, hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan. Te tekopyhät!” (Matt.15:4-7).

Tosin vanhempien kunnioittamista tärkeämpää on Jumalan palveleminen ja kunnioittaminen: Kristus on tullut ”nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan” (Matt.10:35). Hän lupaa, että ”jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän” (Matt. 19:29). Jotta ihminen olisi kelvollinen Jeesukselle Kristukselle, on hänen rakastettava enemmän Kristusta kuin omia vanhempiaan (Matt. 10:37).

Jeesus itse antaa esimerkin äidinrakkauden siteistä luopumisesta: 12-vuotiaana hän puolusti temppelissä äidilleen oikeuttaan olla Isänsä luona (Luuk.2:49).

Kaanan häissä, kun Maria pyytää Jeesusta auttamaan häiden järjestäjiä viinin loppuessa, Hän myöntyy, mutta korostaa samalla äidilleen tehtävänsä korkeampaa tarkoitusta. Naiselle, joka ylistää Marian äitiyttä, Jeesus korostaa ensisijaisesti äitinsä uskollisuutta, koska tämä kuulee Jumalan sanan ja noudattaa sitä (Luuk. 11:27-28). Tässä tulee esiin hengellinen äitiys, jonka Jeesus tekee kaikkien opetuslastensa osaksi riippuessaan ristillä ja osoittaessaan rakkaan opetuslapsensa Marialle: ”Nainen, tämä on poikasi!” (Joh.19:26).

Pohdintaa Jumalasta ja äidillisyydestä

Jumalan suhtautuminen ihmiseen ja äitiys on ollut myös pyhien kilvoittelijoiden pohdintojen aiheena. Pyhittäjä Makarios Suuren opetuksissa Pyhää Henkeä sanotaan äidiksi. Jumalassa on elämän täyteys, ja siksi Häntä voidaan yhtä lailla kutsua niin isäksi kuin äidiksikin.

Heprean kielessä sana ”henki” (rūᵃḥ) on feminiini. Tässä valossa kertomus luomakunnan synnystä ”Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä” (1.Moos.1:2) saa mielenkiintoisen, jopa äidillisen perspektiivin. Jumala huolehtii luomakunnastaan ja hoivaa sitä kuten äiti suojelee ja kasvattaa lapsiaan. Tähän on kiinnittänyt huomionsa muun muassa pyhä Basileios Suuri Kuuden päivän luomistyö -teoksessaan.

Jumala on kaiken hyvän alkulähde, ja siksi kuvatakseen Jumalan ”ikiaikaista hyvyyttä” esimerkiksi Psalmin 25:6 alkutekstissä käytetään äidillistä kohtua tarkoittavaa sanaa: laupeudessaan Jumala rakastaa ihmistä äitinsä tavoin. Jumala lohduttaa ihmistä, ”niin kuin äiti lohduttaa lastaan” (Jes.66:13). Ja vaikka maallinen äiti voi unohtaa rintalapsensa ja kohtunsa hedelmän, Jumala ei jätä eikä unohda omiaan (Jes. 49:15). Jumalan lasten yhteen kokoaminen onkin yksi Jeesuksen tavoitteista (Luuk. 13:34).

Jumala antaa elämän ja osoittaa huolenpitoaan ihmistä ja koko luomakuntaa kohtaan. Siinä Hän toimii esikuvana niille, jotka Jumalan tavoin antavat elämää – ei vain ruumiillisesti, vaan myös hengellisessä mielessä. Elämän taipaleella jokaista kilvoittelijaa ohjaavat hänen kummivanhempansa sekä mies- ja naispuoliset hengelliset ohjaajansa. Joskus ikuisen elämän lahja ei tulekaan oman lihallisen äidin vaan ventovieraan ”sijaisäidin” kautta, joka ”synnyttää” uskoon tulevan Jumalan lapseksi.

Lasta tulee ohjata Kristusta kohti

Aina äitiys ei kuitenkaan toteudu tai ole mahdollista. Kyseessä voi olla tahaton ja ei-toivottava, usein hyvin kipeäkin tosiasia, mutta joskus myös naisen tai pariskunnan oma valinta.

On hyvä muistaa, että äidiksi tulemisen kutsumus ei ole edellytys tai ehto naisen pelastukselle. Kristillisessä avioliitossa lapset nähdään perinteisesti Jumalan siunauksena. Kuitenkin kirkon avioliittokäsityksen mukaan miehen ja naisen liiton ensisijainen tarkoitus on keskinäinen rakkaus ja siten Jumalan lapsiksi hioutuminen, ei niinkään jälkipolvi. Syntiin langenneessa maailmassa jo pelkästään keskinäisen rakkauden vaalimisessa on paljon haasteita. Lasten syntyminen nostaa vanhempien ”pelastuksen panoksia” entisestään.

Lapset auttavat vanhempiaan jakamaan rakkautta eteenpäin ja enentämään sitä maailmassa. Rakkauden enentäminen onkin yksi kristityn keskeisimpiä tehtäviä. Mikäli lasten saaminen ei ole syystä tai toisesta mahdollista, mikään ei estä tulemasta äidiksi toisille, yhtä lailla äidillistä huolenpitoa ja rakkautta tarvitseville. Tällöin heitä voi ohjata varsinaisen Kaitsijan rakkauden ja huolenpidon piiriin. On aivan erityinen etuoikeus ja ilo, mikäli lapsi voi ottaa ensimmäiset askeleensa kohti Kristusta vanhempiensa ja/tai läheistensä tukemana jo hyvin varhain.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

(Joh. 14:1–11)

Evankeliumissa Jeesus rohkaisee opetuslapsiaan sanoen, ettei heidän sydäntensä pidä olla levoton: heidän tulee uskoa Jumalaan ja häneen, sillä hänen Isänsä kodissa on monta asuinsijaa, minne hän menee valmistamaan heille asuinsijaa. Tien tähän kotiin he tietävät.

Silloin Tuomas sanoo, etteivät he tiedä, minne Jeesus menee eivätkä siksi tunne tietä hänen luokseen. Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä. Kukaan ei pääse Isän luo muuten kuin hänen kauttaan. Jos he tuntevat hänet, he tuntevat myös Isän. Silloin Filippus pyytää, että Herra antaisi heidän nähdä Isän. Jeesus sanoo, että he ovat nähneet jo Isän nähtyään hänet, sillä hän on Isässä ja Isä hänessä. Hänen tekonsa ovat Isän tekoja.

***

Jumalan teot tulevat julki Vapahtajassa, sillä Kolmiyhteisen Jumalan teot ovat yhden ja saman Jumalan tekoja. Usko Herraan merkitsee ikuista asuinsijaa Isän luona taivaissa. Ainoa tie sinne kulkee Jeesuksen yhteydessä.

Kaikki kirkossa julistaa totuutta Jumalasta, tiestä hänen luokseen ja elämästä hänen yhteydessään. Astuessamme kirkkoon kohtaamme Ylösnousseen ja opimme tuntemaan Isämme. Tie kotiin on avoinna kaikille.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Kreikan kielessä ”eu” merkitsee ”hyvää” ja ”thánatos” ”kuolemaa”. Eutanasia merkitsee siis käännettynä ”hyvää kuolemaa”. Kuitenkin se, mitä nykyisessä kielenkäytössä yleensä tarkoitetaan eutanasialla, ns. ”hyvällä kuolemalla” ja se, mitä ortodoksinen kirkko pitää ”hyvänä kuolemana”, ovat kaksi eri asiaa.

Kansalaisaloitteessa (Avaa uuden sivuston), joka 8.4.2024 mennessä keräsi yli 53 000 kannatusilmoitusta, eutanasialla tarkoitetaan ihmisen elämän päättämistä suoneen injisoitavalla (ruiskutettavana) lääkeaineella hänen omasta pyynnöstään. Edellytyksenä on, että pyynnön esittävä ihminen sairastaa kuolemaan johtavaa tautia ja kokee siihen liittyen sietämätöntä kärsimystä – ja on kykenevä tekemään itseään koskevia päätöksiä. Lääkkeellisesti avustetussa kuolemassa potilas itse ottaa (nielee, avaa infuusion) kuolettavan lääkeaineen.

Ortodoksisen kirkon opetuksessa hyvän kuoleman käsitettä lähestytään erilaisesta näkökulmasta. Esimerkiksi Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo on käsitellyt aihetta opetuspuheessaan (Avaa uuden sivuston) jo vuonna 2009. Siinä hän toteaa muun muassa:

”Jokaisessa ortodoksisessa jumalanpalveluksessa rukoillaan elämään ´kristillistä, kivutonta, kunniallista, rauhallista loppua ja hyvää vastausta Kristuksen pelättävän tuomioistuimen edessä´. Nuo kaikki ovat kirkon kokonaisvaltaisia määritteitä kaikille kuolemaa ajatteleville.”

Opetuspuheen loppupuolella todetaan:

”Hän kutsui meidät tänne, Hän kutsuu meidät aikanaan pois, Hänen vallassaan ovat aikakaudet ja aika.”

Kuitenkin suomalaisten keskuudessa eutanasialla on varsin paljon kannattajia. Ylen uutisen (Avaa uuden sivuston) mukaan jopa neljä viidestä suomalaisesta sallisi täysin tai pienin varauksin eutanasian tai lääkäriavusteisen itsemurhan, mikäli potilaalla olisi parantumaton sairaus ja sietämättömät kivut.

Viides käsky kieltää tappamisen

Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni oudoksuu eutanasian suuria kannatuslukemia jopa kristityiksi tunnustautuvien keskuudessa.

– Syynä lienee omakohtainen pelko mahdollisista kuolemaa edeltävistä kivuista tai tietämättömyys kivunlievennyksen keinoista. Lääkäreillä on toki lupa antaa vahvoja kärsimystä lieventäviä lääkkeitä, vaikkakin ne mahdollisesti vähentäisivät potilaan tietoisuutta. Inhimillisesti katsoen ei kuitenkaan ole perusteltua suorittaa terminaalipotilaalle uusia kirurgisia leikkauksia tai erityislaatuisia hoitoja, jos hänen elämänsä laatu ei niiden seurauksena muuttuisi paremmaksi, sanoo metropoliitta Arseni.

Hän painottaa kuitenkin, että on eri asia jättää suorittamatta potilaalle sellainen tarvittava toimenpide, jonka laiminlyönti aiheuttaa peruuttamattomasti kuoleman.

– Potilaan tappaminen ei ole koskaan oikeutettua, ei silloin, kun halutaan vapauttaa potilas kärsimyksistä, eikä edes silloin, jos sairas sitä itse pyytäisi. Potilailla, lääkäreillä, hoitohenkilöstöllä ja omaisilla ei ole oikeutta päättää potilaan kuolemasta eikä myöskään aiheuttaa sitä, metropoliitta Arseni sanoo.

Eutanasian osalta metropoliitta muistuttaa, että kristillisen vakaumuksen ja opetuksen perustana on Vanhan testamentin viidennen käskyn ehdoton vaatimus: Älä tapa. (2. Moos. 20:13, 5. Moos. 5:17)

– Kristus itse opetti: ”Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ’Älä tapa.’ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.” (Matt. 5:21) Toiminta, joka luonteensa vuoksi aiheuttaa suoraan tai tahallisesti potilaan kuoleman, on siis yksiselitteisesti kielletty. Sen sijaan on jatkettava toimenpiteitä, jotka pyrkivät elämän säilyttämiseen.

Metropoliitta käyttää eutanasiasta sanaa ”murha”. Juuri tämä ilmaisu löytyy myös Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen lausunnosta 28.2.2018, jonka se laati tuolloiseen eutanasiaa kannattavaan kansalaisaloitteeseen liittyen:

Ortodoksinen kirkko rinnastaa eutanasian murhaan, mikäli se tehdään potilaan tietämättä, ja itsemurhaan, mikäli potilas on itse pyytänyt sitä. Elämänsä tietoisesti päättänyt ja näin ollen kirkon yhteydestä luopunut ihminen siirtää tekonsa yksistään Jumalan arvioitavaksi: ´Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. Ulkopuoliset tuomitsee Jumala´ (1. Kor. 5:12–13), ´hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki´ (Job. 12:10). Elämää voi jokainen ihminen paeta, olemassaoloa ei.”

Ortodoksisen kirkon kanta perustuu jokaisen ihmisen kunnioittamiseen Jumalan kuvana ja ihmiselämän – Jumalan lahjan – arvostamiseen.

– Elämä on kristillisen opetuksen mukaan aina Jumalan luomistyön tuote ja arvokas, vaikka henkilö olisi syntynyt eri asteisesti vammaisena. Eutanasia on ihmiselämää ja Jumalan lakia vastaan tehty rikos, johon syyllistyvät kaikki ne, jotka osallistuvat murhasta päättämiseen ja sen toimeenpanemiseen. Kristillinen yhteiskunta ei voi sallia eutanasian laillistamista, sillä viattoman ihmisen elämä on oikeus, joka ylittää sekä yksilön että valtion määräämisvallan, sanoo metropoliitta Arseni.

Piispainkokous totesi edellä mainitussa lausunnossaan, että ortodoksisen kirkon teologiassa kuolema ymmärretään mysteerinä, jota ei voida käsittää tai määritellä tyhjentävästi. Kuolema ymmärretään ”psykosomaattisen ykseyden murtumisena, jolloin sielu irtaantuu ruumiista”. Elämä on siis ikään kuin ”sielun ja ruumin liittävä solmu, kun taas kuolema merkitsee tämän solmun aukeamista.” Samassa yhteydessä tuodaan esiin sielun kuolemattomuus, jota ei voida irrottaa ruumiin ylösnousemuksesta.

Millainen on hyvä kuolema?

Piispainkokouksen lausunnossa on myös eroteltu erikseen biologinen kuolema ja hyvä kuolema: ”Kirkon opetuksessa kuolema nähdään ylösnousemuksen valossa, sillä kuolema on kukistettu Kristuksessa. – – – ´Hyvä kuolema´on kuolema, joka voi idän kirkon perinteessä merkitä kärsimystä, tarkoittaa kipua ja yksinäisyyttä, mutta voi silti lähtökohdiltaan olla hyvä kuolema.”

Ortodoksinen kirkko pyrkii samaistumaan Kristuksen kärsimykseen yhdessä jäsentensä kanssa. Kipu ja kärsimys voivat viedä ihmisen lähemmäs pelastusta: ”Tähän liittyen ihmisen todellinen kuolema ortodoksisen kirkon opetuksessa tarkoittaa hengellistä kuolemaa.”

Kirkon opetuksen mukaan lopullinen tuomio koittaa kuoleman jälkeen. Koska sielun on mahdollista tehdä parannus vielä kuolemankin hetkellä ja siirtyä siten ”elämästä ikuiseen todellisuuteen”, pidetään parempana pyrkiä pidentämään elämää kuin nopeuttamaan kuolemaa.

Toki kirkko tunnistaa tilanteen, jolloin nykylääketiede mahdollistaa potilaan hengissä pitämisen tilassa, joka ei edusta maallisen mittapuun mukaista hyvää elämää. Kuitenkin ortodoksinen kirkko välttää antamasta tyhjentäviä lausuntoja, jotka liittävät kuoleman aivojen, sydämen tai muunlaisen elintoiminnan lakkaamiseen. Myöskään kärsimyksen tai kivun ymmärtämiseen ei ole selkeää ohjetta, eikä kirkon perinteessä ei ole pohdittu bioetiikan moderneja teorioita kuin vasta viime vuosikymmeninä. Silti jo kirkkoisät ovat olleet hyvinkin tietoisia siitä, mitä kipu, tuska ja kärsimys ovat.

Ei eutanasiaa, vaan parempaa hoitoa

Suomen ortodoksinen kirkko perustelee kielteistä suhtautumistaan eutanasiaan myös sillä, että Suomessa voimassa olevat lait takaavat potilaalle riittävän hoidon myös elämän loppuvaiheessa. Tällöin on mahdollista turvautua esimerkiksi palliatiiviseen sedaatioon, jonka myötä tajunnan tasoa lasketaan lääkkeellisesti ”oireiden hallinnan edellyttämässä määrin”. Palliatiivinen sedaatio nähdään ”tärkeänä elämänlaatua tukevana kokonaishoidon muotona.”

Samassa yhteydessä todetaan myös, että vastaavin perustein elämän viime vaiheessa oleva henkilö voi myös pidättäytyä hoidoista ja sallia kuoleman tulla, jotta kärsimystä ei pitkitettäisi. Kirkon näkemyksen mukaan on asianmukaista, että nykyisen lainsäädännön mukaisesti lääkärin ammattieettinen velvollisuus on luopua aktiivihoidoista silloin, kun niistä ei ole hyötyä tai jos niistä on jopa haittaa potilaalle. Tällöin ”hoito jatkuu oireenmukaisena, kipua ja kärsimystä lievittävänä hoitona yhteisymmärryksenä potilaan kanssa.”

Piispainkokous painottaa lisäksi, että potilaalle on tarjottava hyvää hoitoa elämän loppuun saakka hänen vakaumustaan kunnioittaen. Se tosiasia, ettei hyvä hoito aina toteudu, ei ole peruste eutanasian sallimiselle, vaan velvoite hoitotason parantamiselle.

Kuvituskuva ylhäällä ortodoksisista hautajaisista: Helsingin ortodoksisen seurakunnan kuva-arkisto

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Uskonnonopettaja Maura Ihatsu on monelle tuttu myös sosiaalisen median tuotannostaan sekä UO-ope Maura YouTube-kanavastaan (Avaa uuden sivuston). Uuden työnsä kasvatustyöntekijänä Ihatsu aloittaa kouluvuoden alkaessa elokuun 2024 alussa.

– Uudelta työltäni odotan ja toivon ennen kaikkea, että voisin olla hyödyksi seurakunnalleni: toisille työntekijöille, uskonnonopettajille ja seurakuntalaisille. Minulla on valtavasti opittavaa. Toivon, että osaan olla itseäni kohtaan myötätuntoinen – toisilta taas toivon kärsivällisyyttä.

Tähän saakka Ihatsu on toiminut entisen Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan alueen uskonnonopettajana vuodesta 2009 lähtien. Koulutukseltaan hän on teologian sekä hallintotieteiden maisteri. Hän on saanut viime vuoden marraskuussa Ortodoksisten Nuorten Liitolta kunniamaininnan ortodoksisia perinteitä, kulttuuria ja opetusta valottavista sosiaalisen median julkaisuista ja laajasta videotuotannostaan. 

Ihatsu antaa kuitenkin tunnustusta myös toisille.

– Itseäni ilahduttaa aina uudelleen havaita, miten valtavan monipuolisesti lahjakkaita ja omistautuneita ihmisiä seurakuntaamme ja kirkkoomme kuuluu. Tämä ei ole ainoastaan minun havaintoni, vaan sen on pannut merkille ekumeeninen patriarkkamme Bartolomeoskin, joka mainitsi meidän arvostavan sekä älyllistä koulutusta että hengellistä kasvua. Patriarkka huomautti, että olemme kyenneet vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan aktiivisesti pyrkimällä olemaan osa sitä ja näin toimimaan siinä hapatteena. Näinhän tulisikin kristittyjen toimia.

Positiivisia haasteita – mutta myös huolestuttavia ilmiöitä

Ihatsu tunnistaa nykyajassa myös haasteita, joista päällimmäiset ovat kaikeksi onneksi myönteisiä – etenkin, mikäli kirkkomme kykenee vastaamaan niihin.

– Seurakunnalla ja kirkolla on positiivisena haasteena vastata kasvavan kirkkoon liittyvien tarpeisiin. Jo valmiiksi monikulttuurinen kirkkomme on saanut uutta potkua ukrainalaisista, joiden läsnäolon syy on tietenkin jatkuva murheen aihe, mutta ukrainalaiset itse ovat meille lahja.

Nykyajan trendi on myös tutkimusten osoittama nuorten – ja etenkin nuorten miesten – kasvava kiinnostus hengellisyyttä ja uskoa kohtaan.

– Tämä tuo mukanaan suuren vastuun. Katekumeeniopetus vaatii päivittämistä tämän päivän tarpeisiin.

Ihatsu mainitsee toisaalta positiivisen kehityksen uhkatekijöitä, joiden voittamiseksi on tehtävä töitä hartiavoimin.

– Kirkon piirissä on havaittavissa huolestuttavaa liikehdintää: uuskonservatismi ja kulttuurisota-ilmiö sekä ”nettiortodoksisuus” ovat nostaneet päätään. Voimme vastata tähän meille ominaisin keinoin, eli korostamalla ortodoksista maailmankuvaa ja ihmiskuvaa. Sekä katekumeenit että me kirkkoon jo liitetyt kaipaamme jatkuvaa ohjausta. Jollemme saa sitä seurakunnasta, haemme sen muualta. Papistomme on koulutettua ja omistautunutta, mutta heilläkin on inhimilliset rajansa. Ehkä opetusta voisi siirtää enemmän nettiin ja maallikkojen vastuulle? On ilahduttavaa, että tätä suuntausta on jo havaittavissa.

Esimerkkeinä Maura Ihatsu mainitsee isä Rauno Pietarisen, joka on jo muutaman vuoden opettanut aktiivisesti netissä opetusvideoidensa välityksellä sekä uudemman Mamren tammisto-kanavan, joka tuottaa YouTubessa laadukkaita opetusvideoita. Osansa kehuista saavat myös Aamun Koitto, jota Ihatsu pitää ”valtavan monipuolisena” julkaisuna ja Ortodoksisto, joka niin ikään tuottaa säännöllisesti uutta verkkosisältöä. Ihatsu ei unohda myöskään viestinnästä vastaavia henkilöitä.

– He ovat jatkuvasti ajan hermolla. Osaamisesta ja visiosta meillä ei totisesti ole puutetta!

Kohtaamisen tulee olla arvostavaa, ei mitätöivää

Loppujen lopuksi Maura Ihatsu haluaa keskittää huomion kaikkein tärkeimpään.

– Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja Hänen kaltaisuuteensa, ja Kirkko on Kristuksen ruumis, jonka jäseniä olemme. Nämä uskomme kulmakivet muuttuvat helposti teologisiksi fraaseiksi, jollei niitä pysähdy välillä pohtimaan. Eikö niissä ole ratkaisu kaikkiin haasteisiimme? Ajattelu ja pyrkimys ymmärrykseen, avoimuus, kohtaaminen ja keskustelu ovat välttämättömiä kristityn kilvoittelussa. 

Ymmärryksen lisääminen ja avoimuus edellyttävät myös erilaisuuden ja erilaisten mielipiteiden olemassaolon hyväksymistä, ja ennen kaikkea toisen ihmisen arvostamista.

– Erilaisuutta, erimielisyyttä ja ristiriitoja tulee aina olemaan. Se ei oikeastaan ole edes ongelma. Mielipiteistä ei kuitenkaan tulisi tehdä itselleen ideologiaa eikä identiteettiä, eikä toisesta ihmisestä vastustajaa, sillä nämä estävät rehellisen keskustelun. Meillä onkin keskusteleva, ajatteleva, moninaisuutta vaaliva ja tasa-arvoa kohti pyrkivä, ekumeeninen kirkko. Se on suuri ilon ja kiitollisuuden aihe, josta kannattaa pitää kiinni.

 

Pääkuva ylhäällä: 

– Meillä on keskusteleva, ajatteleva, moninaisuutta vaaliva ja tasa-arvoa kohti pyrkivä, ekumeeninen kirkko. Se on suuri ilon ja kiitollisuuden aihe, josta kannattaa pitää kiinni, Maura Ihatsu sanoo.

Jaa tämä juttu

Ajassa

12.5. kello 9.55 Pyhien isien sunnuntain liturgia, äitienpäivä (Avaa uuden sivuston)

19.5. kello 9.55 Helluntain liturgia, Pyhän Kolminaisuuden päivä (Avaa uuden sivuston)

26.5. kello 9.55 Kaikkien pyhien sunnuntain liturgia (Avaa uuden sivuston)

16.6. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

30.6. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

14.7. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

28.7. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

11.8. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

14.8. kello 17 vigilia, Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhla, uspenie, Uspenskin katedraalin temppelijuhla (Avaa uuden sivuston)

15.8. kello 9.30 liturgia (Avaa uuden sivuston)Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhla, uspenie, Uspenskin katedraalin temppelijuhla (Avaa uuden sivuston)

18.8. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

25.8. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

8.9. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

13.9. kello 17 vigilia, Kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin löytämisen ja  ylentämisen juhla (Avaa uuden sivuston)

14.9. kello 9 liturgia, Kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin löytämisen ja  ylentämisen juhla (Avaa uuden sivuston)

22.9. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

29.9. kello 9.55 liturgia (Avaa uuden sivuston)

Kuvituskuva ylhäällä: Patriarkka Bartolomeoksen Suomen-vierailun aikana syyskuussa 2023 Uspenskin katedraali täyttyi ääriään myöten.

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Runsas joukko Pohjois-Suomen seurakunnan ja Tampereen seurakunnan nuoria suuntaa Oulun hiippakunnan nuorten pyhiinvaellusmatkalle Pohjois-Makedoniaan. Mukaan lähtee yhteensä 24 nuorta ympäri hiippakuntaa, mukaan lukien kolme hiippakunnan nuorisovaltuuston jäsentä. Matkan hengellisenä johtajana toimii metropoliitta Elia sekä aikuisina vastuunkantajina hiippakuntasihteeri, diakoni Artturi Hirvonen, Tampereen seurakunnan kasvatustyöntekijä Lidija Cederström-Hänninen sekä kanttori Markus Hänninen.

Matkaohjelma on suunniteltu yhteistyössä paikallisen matkatoimiston kanssa. Matkan aikana vieraillaan lukuisissa luostareissa ja yövytään muun muassa Bigorskin pyhän Johannes Kastajan luostarissa sekä Pyhän Naumin luostarissa Ohridjärven rannalla kauniissa maisemissa.

Kysyttäessä miksi yhteinen nuorten matka on tärkeä, metropoliitta Elia korostaa Oulun hiippakunnan laajaa maantieteellistä aluetta:

– Hiippakuntamme nuoret harvoin saavat tavata muita ortodoksinuoria, ja yksi matkan tavoite onkin, että heidän ortodoksinen identiteettinsä vahvistuisi yhteisellä pyhiinvaelluksella. Siihen ainakin Balkanin seudun rikas luostariperinne antaa hyvät mahdollisuudet, kertoo metropoliitta Elia.

Isä esipaimen korostaa, että matkan tulevia kohokohtia ovat yhteiset jumalanpalvelukset ja Herran pyhään ehtoolliseen osallistuminen luostareissa.

Matkaa varten on saatu avustusta Oulun ortodoksisen hiippakunnan säätiöltä sekä Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:ltä, jonka Instagram-tililtä voi seurata matkan etenemistä.

Jaa tämä juttu

Kulttuuri

Apokalyptiikka on uskonnollinen aatevirtaus, jossa maalataan tuhoa ja pelastusta. Pyhät ja pahat, valkeus ja pimeys käyvät suurta kamppailua voitosta. Apokalyptiikan jäljet näkyvät niin juutalaisuudessa, kristinuskossa kuin islamissa. Apokalyptiikasta on myös maallisia versioita.

Apokalypsi nyt! Perikadon politiikka -teos julkaistaan maanantaina 13.5.2024 klo 14.00–15.00 Helsingin yliopistossa, Metsätalo, Unioninkatu 40, sali 2. Tilaisuutta voi seurata myös Helsingin yliopiston Zoom-kanavan (Avaa uuden sivuston) kautta. 

Tilaisuudessa puheenvuorot pitävät Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro. julkaisun toimittajat TT, Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Niko Huttunen ja FT, Venäjän kulttuurihistorian dosentti Elina Kahla. Lopuksi puhuu Yhdysvaltain uskontopolitiikan asiantuntija Markku Ruotsila.

Uusi julkaisu johdattaa apokalyptiikan uskonnollisilta alkulähteiltä sen nykysovelluksiin Yhdysvalloissa, Venäjällä, islamilaisessa jihadismissa ja ympäristöajattelussa.

Yhdysvalloissa apokalyptiikka on maan poliittisen teologian perusasetus, joka on historiassa saanut yhä uusia muotoja. Sen kylkeen asemoituvat niin QAnon, salaliittoteoriat kuin teoriat liskokansasta.

Apokalyptinen venäläinen maailma -ideologia saarnaa vääjäämätöntä kärsimystä ja pyhää sotaa, Venäjän erityistä roolia taistella Pahan voimia vastaan maailmanlopun estämiseksi. Jäljet näkyvät Ukrainassa.

Islamilaisessa maailmassa läheisen lopun odotus on erittäin yleistä. Jihadistit hyödyntävät tätä uskoa luodakseen kiireen ja ehdottomuuden ilmapiiriä: nyt on taisteltava, sillä viimeinen tuomio on tulossa.

Ympäristökatastrofin maallistuneesta apokalyptiikasta esimerkin tarjoavat Pentti Linkola ja Günter Anders. Andersin mukaan ”silloinen [kristillinen] sanoma oli iloinen. Se sanoi: ’Tulevaisuus on jo alkanut.’ Nykyinen sanoma on sitä vastoin yksinkertaisesti kammottava. Se kuuluu: ’Tulevaisuudettomuus on jo alkanut.”

Apokalypsi nyt! Perikadon politiikka -teoksen kirjoittajat ovat Mika Aaltola, Niko Huttunen, Elina Kahla, Santeri KytönevaMarco NilssonVesa OittinenHeikki Pesonen, Markku Ruotsila ja Sakari Säynäjoki.

Julkaisu on osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tutkimusjulkaisuja.

Apokalypsi nyt! -kirja tilattavissa Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen MyGrano-verkkokaupasta (Avaa uuden sivuston)

Lisätietoja:
Elina Kahla, Helsingin yliopisto, elina.kahla@helsinki.fi (Avaa uuden sivuston)
Niko Huttunen, Helsingin yliopisto, niko.huttunen@helsinki.fi (Avaa uuden sivuston)

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Herran taivaaseen astumisen aamupalveluksessa

Ylösnousemusevankeliumi III

(Mark. 16:9–20)

Evankeliumissa ylösnoussut Herra ilmestyy Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. Hän vie ylösnousemussanoman murheissaan itkeville opetuslapsille, mutta nämä eivät usko häntä.

Sitten Jeesus ilmestyy kahdelle opetuslapselleen, mutta toiset eivät usko heitäkään. Sitten Herra ilmestyy yhdelletoista opetuslapselleen heidän aterioidessaan, nuhtelee heidän epäuskoaan ja sydämensä kovuutta. Herra antaa heille käskyn mennä kertomaan evankeliumin sanomaa kaikkialle maailmaan, kastamaan ja tekemään tunnustekoja. Sitten Jeesus otetaan ylös taivaaseen ja hän istuu Isän oikealle puolelle. Herra toimii apostoliensa kanssa ja vahvistaa heidän julistuksensa monilla tunnusmerkeillä.

Kristuksen taivaaseenastuminen -ikoni
Kristuksen taivaaseenastumista kuvaava ikoni 1400-luvulta. Kuva: Wikimedia Commons

***

Ylösnousemususko vahvistui apostoleissa vähitellen. Vakuututtuaan siitä heistä tuli hyödyllisiä koko maailmalle.

Kirkko ja lukuisat kirkon pyhät ihmiset todistavat Jumalan ihmeistä, joita usko Kristukseen saa aikaan Jumalan armovoiman vaikutuksesta.

Kirkon jäseninä olemme osa apostolisen jatkumon todistusta. Jokaisella meistä on oma paikkamme kirkon jäsenten joukossa, kukaan ei ole tarpeeton.

Herran taivaaseen astumisen liturgiassa

(Ylösnousemusevankeliumi VI)

(Luuk. 24:36–53)

Evankeliumissa Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen, toivottaa heille rauhaa, näyttää haavansa ja syö heidän kanssaan. Hän opettaa heille kuolemansa ja ylösnousemuksensa täyttäneen profeettojen ennustukset.

Jeesus lähettää oppilaansa julistamaan ilosanomaa kaikille kansoille, mutta kehottaa heitä odottamaan Pyhän Hengen lahjaa antamaa voimaa. Sitten Jeesus nousee heidän nähtensä ylös taivaaseen. Opetuslapset kumartuvat maahan ja osoittavat näin kunnioitustaan. Lupauksen täyttymistä odottaessaan he ylistävät Jumalaa Jerusalemin temppelissä.

***

Syömällä opetuslastensa kanssa Jeesus osoitti heille, että hän on todellisesti, ruumiillisesti ylösnoussut profeettojen todistama Vapahtaja. Opetuslapset saivat tehtävän kertoa tätä ilosanomaa koko maailmalle. Tehtävän toteuttamiseksi he tarvitsivat Pyhän Hengen voiman.

Tämän jälkeen Vapahtaja nousi ruumiillisesti taivaaseen ja kohotti ihmisyyden kirkkauteen, jotta mekin voisimme päästä Jumalan luo. Opetuslapset valmistautuivat Pyhän Hengen lahjan vastaanottamiseen pyhäkössä Jumalaa ylistäen.

Kirkko on Jumalan huone, Kristuksen ruumis, Pyhän Hengen asuinsija ja apostolien todistus. Jokaiselle, joka tahtoo löytää Vapahtajansa, esitetään kutsu tulla osalliseksi kirkon elämästä. Ihmisyytemme korottaminen alkaa Kristuksen luota, kirkon yhteydessä.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

(Joh. 12:36–47)

Evankeliumissa Jeesus kehottaa epäuskoisia kuulijoitaan uskomaan valoon ja tulemaan valon lapsiksi. He eivät uskoneet häneen, vaikka näkivät monet tunnusteot. Näin toteutui profeetta Jesajan ilmoitus: heidän silmänsä olivat sokeita ja sydämensä paatunut, eivätkä he siksi kääntyneet ja parantuneet. Tämän Jesaja ilmoitti nähtyään edeltä Kristuksen kirkkauden. Monet valtaapitävistä uskoivat Jeesukseen, mutta koska he pelkäsivät oppineita, he eivät tunnustaneet uskoaan: he rakastivat ihmisten kunniaa enemmän kuin Jumalan antamaa kunniaa.

***

Evankeliumi kutsuu etsimään Jumalan antamaa kunniaa, ikuista elämää, sen sijaan, että etsisimme pelon vuoksi ihmisten antamaa arvostusta.

Uusi jumalallinen elämä syntyy kääntymällä Kristuksen puoleen. Siitä seuraa hengellinen parantuminen, todellisen ihmisyytemme alku.

Kirkko on sairaala, jossa rikkinäistä tehdään eheitä ja loukatuista jälleen vahvoja. Siksi myös kirkon yhteisönä – meistä jokaisen – tulee etsiä ennen kaikkea Jumalan kunniaa ja hänen laupiasta tahtoaan, sillä hengellinen sokeus turmelee sydänten lisäksi Kristuksen ruumista, kirkkoa. Kääntymys sen sijaan synnyttää uutta elämää.

Kristus nousi kuolleista!

Jaa tämä juttu