Kuolema oli minulle nuorena hyvin vastenmielinen asia. Jo sen ajatteleminen tai siitä puhuminen tuntui jollain tapaa vaaralliselta, ikään kuin kuolema sillä tavoin tulisi lähemmäksi. 

Muistan erään kerran, kun kuolemasta puhuttiin koulussa. Olin teini-ikäinen. En muista, mitä sanoin, mutta muistan opettajan kommentin. Hänen mukaansa ajatukseni olivat nuoren ihmisen ajatuksia. Sellaisen, joka ei vielä pysty hyväksymään kuolemaa. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Miten ja miksi kuolema muka tulisi hyväksyä? Kuolemahan oli pelottava ja hirveä asia.

Näin keski-ikäisenä kuoleman ajatusta ei voi enää sulkea pois. Se on ollut pakko hyväksyä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että en vieläkään tiedä kuolemasta juuri mitään. Kun 4-vuotias poikani kysyi, mitä tapahtuu, kun kuolee, en osannut vastata. Oma isäni oli opettanut minulle, että kuolemassa kaikki loppuu. Toisaalta hänen näkemyksensä mukaan ihminen elää niin kauan, kun joku hänet muistaa. Vaikka jälkimmäinen ajatus on omalla tavallaan kaunis, ei se vastaa varsinaiseen kysymykseen.

En tiennyt, miten kertoa pojalleni ortodoksien käsityksistä. Olen tullut kirkon jäseneksi aikuisiällä, ja minulla on vain hatara mielikuva siitä, kuinka kuolema ymmärretään perinteessämme. 

Niinpä päätin tutustua aiheeseen. Erityisesti minua kiinnostivat ajatukset siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Luin skeemamunkki Konstantinos Kavarnoksen teoksen Ortodoksinen opetus kuolemanjälkeisestä elämästä (Ortokirja, 1990, 2018).

Soitin Kavarnoksen teoksen suomentaneelle, nyt jo eläkkeellä olevalle Joensuun yliopiston (nykyisen Itä-Suomen yliopiston) käytännöllisen teologian professori Petri Piiroiselle. Hän ilmaisi, että ei ollut lainkaan innokas tulemaan haastateltavaksi. Piiroinen totesi, että eihän kukaan tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Lopulta hän kuitenkin suostui haastatteluun. 

Myös sielu kaipaa ravintoa

Kavarnoksen tavoin Piiroinen lähestyy kysymystä kuolemanjälkeisestä elämästä kertomalla ortodoksisen perinteen käsityksistä sielusta ja ruumiista. 

Ensinnäkin sekä Uuden testamentin että kirkkoisien mukaan sielu on kuolematon. Toisaalta ihmisen ruumis on kuolevainen, mutta samalla se on Pyhän Hengen temppeli, jota ei saa liata. 

– Kirkko ja sen perinne ovat ikään kuin tämän temppelin ylläpitäjiä, ainakin se tarvitsee vähintään silloin tällöin vuosihuoltoa. Ihminen ei siihen yksin pysty. Siinä kirkko auttaa, Piiroinen kertoo.

Jotkut meistä ovat pelkästään ruumiillisia henkilöitä ja ajattelevat vain tätä aikaa, sen hyvyyksiä ja nautintoja. Kuitenkin ihmisen sielu kaipaa ravintoa jo täällä elämässä, Piiroinen huomauttaa.

– Siihen on vuosisatojen ajan löytynyt hyviä ja käyttökelpoisia reseptejä, jotka ovat kehittyneet idän ortodoksisen kirkon luostarilaitoksessa. Sen jälkeen niitä ovat pohtineen kokeneet ohjaajavanhukset ja hengelliset isät, sielunpaimenet.

Tärkein osa sielun ravintoa on rukous. Myös kuolleiden puolesta on Piiroisen mukaan hyvä rukoilla. Se on kirkon yksi tärkeä tehtävä.

– Kaikki rukoukset edesmenneiden puolesta auttavat heitä. Emme tosin tiedä, miten. Esirukoukset eivät poista kauheita syntejä ja niiden seurauksia sielulle, sillä syyllisyys jää. Mutta pientä virkistystä ne antanevat – siitäkään emme tiedä, missä määrin.

– Rukous on se, mikä meillä on. Ei meillä mitään muuta ole. Kaikki riippuu Jumalasta ja Hänen armostaan ja ihmisrakkaudestaan luotujaan kohtaan.

Mitä olet jättänyt tekemättä?

Piiroisen mukaan ortodoksisten isien käsityksissä kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä on tiettyä yhtenäisyyttä perusasioiden osalta. Isät esimerkiksi opettavat, että kuoleman jälkeen sielu elää ja lähtee iäisyysmatkalle. Matkaeväänä ovat itse lausutut rukoukset sekä lähimmäisten ja kirkon esirukoukset. Viimeisenä matkaeväänä saatu Herran pyhä ehtoollinen on kanonienkin mukaan välttämätön varuste sielun iäisyysmatkalle.

– Jos joku piispa tai pappi tai saarnamies sanoo tietävänsä, minkälaista on kuoleman jälkeen, sitä en usko. En usko, että piispat tietävät siitä mitään. Eivätkä papitkaan. Ei yksinkertaisesti kukaan. Mutta tiettyjä linjoja meillä on kirkon kokemuksessa.

Piiroisen mukaan nämä linjat perustuvat Uuteen testamenttiin. Aihepiiriin ovat ottaneet kantaa myös pyhät isät – jotkut heistä Uutta testamenttia voimakkaammin. 

– Meillä on lähteenä tuo testamentti, mutta yhtä tärkeä on pyhä perinne. Se, mikä on siirtynyt vuosisatojen mukana meillekin. Mehän uskomme, että olemme suoranainen jatke alkukirkolle. Ja kaikki tämä, mikä meillä on, toki auttaa ihmistä siihen suureen päämäärään – taivasten valtakuntaan. Perinne on Pyhän Hengen elämää kulloisessakin ajassa. Siksi se on erehtymätön.

Piiroinen kertoo, että ortodoksinen kirkko korostaa asennetta, joka tulee ilmi Matteuksen evankeliumissa Kristuksen puhuessa viimeisestä tuomiosta (Matteus 25:31–46). Tässä Piiroisen mukaan kohdataan inhimillisesti katsoen ankara asia: minne ihminen joutuu ruumiin kuoltua, mikä on hänen kohtalonsa?

– Tiedämme Uuden testamentin opetuksen nojalla, että kuoleman jälkeisessä elämässä kysytään, mitä olet tehnyt lähimmäisellesi. Oletko elänyt pelkästään itsellesi? Ylpeästi? Haalinut maallista hyvyyttä, kaikkea rikkautta, joka hajoaa niin kuin mikä tahansa. 

Piiroinen huomauttaa, että kuoleman jälkeen ihmiseltä kysytään myös, mitä olet jättänyt tekemättä, vaikka olisit voinut. Hän antaa esimerkkejä: Näitkö joskus jonkun kaatuneena kadulla, menitkö auttamaan? Annoitko köyhälle ruokaa?

– Eniten siellä taivaan portilla merkitsee se, että mitä on jätetty tekemättä, Piiroinen sanoo hyvin painokkaasti.

Hyvilläkin aineellisilla teoilla on lopulta vain vähän merkitystä, kun uskomme, että sielu on elävä ja kuolematon. 

– Ja se on rankka juttu. Monet eivät tätä koskaan tajua.

Kuolemaan valmistautumisesta

Kaikkiin kysymyksiini Piiroinen ei vastaa. Esimerkiksi kysyessäni tuonpuoleisista tulliasemista ja rangaistuksen ja paratiisin eri asteista, Piiroinen toteaa näiden olevan lähinnä skolastista teologiaa eli kouluteologiaa. Toki kirkkoisät ovat pohtineet näitä monella tavalla, mutta silti ne pysyvät meille tuntemattomina.

– Vähän samaa kuin kysyisi ”montako enkeliä mahtuu nuppineulan päähän”, Piiroinen toteaa ja kehottaa lukemaan välitilasta Kavarnoksen teoksesta tai kirjastaan Iankaikkiseen elämään (Ortokirja, 2020). 

Piiroinen siirtyykin käytännön tasolle. Hänen mukaansa kuolemaan tulisi valmistautua jo tässä elämässä. Piiroinen päivittelee, että ihmiset keräävät elinaikanaan kaikennäköistä roinaa koteihinsa.

– Valmistautuminen pitäisi aloittaa omasta itsestä. Siitä, että katsoisi monetko housut minulla on – monetko todella tarvitsen. Ehkä kahdet, muut annan pois tai lumppukasaan. Montako takkia tai hattua? En minä tarvitse kuin kahdet. Jos sinulla on kirjoja 500, niin anna 490 pois, Piiroinen havainnollistaa.

– Eihän niitä saa mukaan tuonpuoleiseen, eikä hautaan saa sivukirjastoa. Ihmiset eivät tajua, että kaikki roina jää muiden riesaksi. Arvokas omaisuus pitää toki siirtää asiaankuuluvalla tavalla.

Toinen tärkeä osa kuolemaan valmistautumisessa on anteeksipyytäminen. 

– Jos olet tehnyt vääryyttä lähimmäisillesi, niin pyydä anteeksi kaikilta. Ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sano, että olet ollut minulle rakas. Rakkautta voi antaa mittaamattomasti, sillä rakkaus on luonteeltaan loppumaton. Se ei koskaan lopu, kun se on vilpitöntä.

Kolmantena tulee Piiroisen mukaan, jälleen kerran, rukous. Lähimmäiselle tulisi sanoa, että rukoilen sinun puolestasi, voisitko sinäkin rukoilla minun puolestani. 

– Rukoilkaa toinen toisenne puolesta – tätä on korostettu kautta vuosisatojen, Piiroinen painottaa. 

Taivasten valtakunta on kristityn päämäärä

Noin puolitoista tuntia kestänyt tapaamisemme lähestyy loppuaan. 

 – Meillä kaikilla on kuolema edessä, Piiroinen toteaa istuttuaan hetken hiljaa,

– Mutta tällä matkalla meillä on toivo ylhäällä. Meillä on toivo iankaikkisesta elämästä, jonka Kristus on valmistanut meille ennalta. Sitä kohti kun menemme, on meidän tehtävä rakkauden tekoja. Rakkauden teot ovat ikään kuin pääsylippu taivasten valtakuntaan.

– Muistakaamme, että kirkkoisät laativat uskontunnustuksen jo 300-luvulla. Se päättyy sanoihin: ”Odotan kuolleitten ylösnousemista ja tulevaisen maailman elämää” – siis taivasten valtakuntaa. Se on kristityn päämäärä. Siihen meidän on uskottava.

Petri Piiroinen

Koulutus: Suomen ortodoksinen pappisseminaari (1980), teologian tutkinto (1986) ja tohtorin kreikankielinen väitöskirja (2000) Ateenan yliopistossa. 

Toiminut 6 vuotta diakonina Pyhän Gerasimoksen kirkossa Ateenassa ja 4 vuotta Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin Ranskan metropoliittakunnan Iberian eksarkaatissa Portugalissa, Lissabonissa. 

Työskennellyt Suomen lisäksi Sveitsissä, Belgiassa, Portugalissa, Ranskassa, Slovakiassa ja Unkarissa. Systemaattisen teologian lehtori ja käytännöllisen teologian professori, ortodoksisen teologian laitoksen johtaja Joensuun / Itä-Suomen yliopistossa, nykyisin eläkkeellä. 

Kirjoittanut, suomentanut ja toimittanut kymmeniä ortodoksisuutta käsitteleviä teoksia.

Ortodoksinen Kulttuuri -lehden pitkäaikainen päätoimittaja, yli 180 kirjoitusta. Aamun Koitossa julkaissut yli 120 kirjoitusta. Ortokirjalle toimittanut lähes 100 nimikettä. 

Toiminut Ortodoksisen Kulttuurin Säätiön hallituksen ja valtuuskunnan puheenjohtajana, nykyisin säätiön kunniapuheenjohtaja.

Juttu on julkaistu painetussa Aamun Koitossa (1/24), ja se julkaistaan myös verkossa. Ajattoman sisältönsä vuoksi se sopii luettavaksi myöhemminkin.

Ortodoksisessa ikoniperinteessä on kaksi pääsiäisikoniaihetta: historiallisena tapahtumana pyhät mirhantuojanaiset pääsiäisaamuna tyhjällä haudalla sekä Raamatun virallisen kirjakanonin ulkopuolisen (apokryfisen) Nikodemuksen ylösnousemusevankeliumin (mahdollisesti jo toiselta vuosisadalta jKr.) kertomukseen perustuva kuvaus Kristuksen tuonelaan laskeutumisesta. Sen otsikkotekstiksi vakiintui jo viimeistään 800-luvulla Ylösnousemus; liikesuunta on vahvasti ylöspäin.

Raamatun teksteistä löytyy viitteitä Kristuksen tuonelaan laskeutumisesta:

“Herra, sinä pelastit minut tuonelasta. Hautaan vaipuvien joukosta sinä toit minut takaisin.” (Ps. 30:4)

“Hän vapautti heidät kuoleman pimeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Hän murskaa pronssiset ovet, murtaa rautaiset teljet. Hän lähetti sanansa, ja se paransi heidät, haudan partaalta hän auttoi heidät turvaan.” (Ps. 107: 14, 16, 20)

“Veljeni, kantaisästämme Daavidista voi varmasti sanoa, että hän kuoli ja haudattiin. Onhan hänen hautansa tänäkin päivänä meidän nähtävissämme. Mutta Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä. Daavid tiesi tämän ja näki ennalta Kristuksen ylösnousemuksen. Sitä hän tarkoitti sanoessaan, ettei Herra hylkää häntä tuonelaan eikä hänen ruumiinsa maadu. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt kuolleista; me kaikki olemme sen todistajia.” (Ap.t. 2:29-32)

“Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin.” (Ef. 4:9)

“Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa.” (1.Piet. 3:19)

“Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” (Ilm. 1:18)

Tämän artikkelin kuva esittää sivukappelin apsiksen 1300-luvun alun seinämaalausta Khoran (nykyisin museo Karie Dzami) entisessä luostarikirkossa Istanbulin laitamilla. Saman aiheen pohjalta Petros Sasaki maalasi vuonna 1995 suurikokoisen seinämaalauksensa Kuopion ortodoksisen seurakuntasalin kaarevalle takaseinälle.

Kuvan keskellä seisoo valokehän, mandorlan, ympäröimänä valkoisiin vaatteisiin pukeutunut Kristus murtuneiden tuonelan porttien päällä. Mandorlan tähtikuviot tuovat mukaan laajan kosmologisen ulottuvuuden: ylösnousemuksen kirkkaus valaisee koko maailmankaikkeuden. Hän vetää voimakkaalla otteella ranteista kiinni pitäen Adamin ja Eevan ylös haudoistaan tuonelan pimeästä kuilusta.

Ote ranteesta korostaa ihmisen voimattomuutta pystyä nousemaan ylös kadotuksesta omin avuin, ilman Vapahtajaa, kuoleman voittajaa.  Tuonelan kuilussa on hajonneista porteista irronneita saranoita, nauloja, avaimia ja avainkilpiä. Tuonelan valtias Saatana makaa tummana, kahlehdittuna hahmona kuilun pimeydessä. Kristuksen ylösnousemuksen myötä kuoleman valta on kukistettu.

Vanhan Liiton vanhurskaita ja kuninkaita

Kristuksen molemmin puolin seisoo suuri joukko tuonelan vankeudesta vapautettuja Vanhan Liiton vanhurskaita. Osan heistä pystyy tunnistamaan.

Aadamin takana seisoo Kristusta kädellään osoittaen Herran edelläkävijä ja kastaja Johannes, joka Nikodemuksen tekstin mukaan saarnasi tuonelassa oleville Vapahtajan tulemisesta. Hänen vieressään seisovat kuninkaat David ja Salomo. Heidän sädekehiensä takaa näkyy osittain kolmas kuningas, joka on todennäköisesti Manasse.

Eevan takana seisoo kuninkaalliseen asuun puettu nuorukainen paimenen sauva kädessään. Hänet tulkitaan joskus Aadamin ja Eevan pojaksi Abeliksi, jonka hänen veljensä Kain surmasi. Todennäköisimmin nuori mies on kuitenkin Set, joka syntyi Abelin surman jälkeen.

Vanhassa testamentissa, etenkin psalmirunoudessa, Israelin kuningas rinnastetaan paimeneen; myös kuningas David oli alkuaan paimen. Molemmissa ryhmissä on myös Vanhan testamentin ajan profeettoja, joista muutamat voi tunnistaa ikonin kuvaperinteeseen vakiintuneista tyypillisistä piirteistään, kuten hiusten ja parran väristä ja muodosta.

Kaikkia hahmoja ei voida tunnistaa.  Voimme ajatella heidän olevan koko ihmiskunnan “kansanedustajia”: Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemisen myötä kadotettu paratiisi on avattu uudelleen meille kaikille.

Kristus nousi kuolleista!

Se, joka on hurskas ja rakastaa Jumalaa, iloitkoon tästä hyvästä ja riemuisasta juhlasta.
Joka on oikeamielinen palvelija, tulkoon riemuiten Herransa iloon.
Joka on paastoten kilvoitellut, iloitkoon palkasta.
Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään vastaan oikeudenmukaisen ansion.
Joka tuli kolmannen hetken jälkeen, ilolla viettäköön juhlaa.
Joka saapui kuudennen hetken jälkeen, älköön lainkaan tunteko pelkoa: kukaan ei menetä mitään.
Joka tuli niin myöhään kuin yhdeksännellä hetkellä, tulkoon mukaan hänkin, lainkaan epäröimättä.
Joka saapui vasta yhdennellätoista hetkellä, älköön olko huolissaan viivästymisestään,
sillä valtias on jalomielinen:
hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin,
hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle.
Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen:
tuolle hän antaa, tälle lahjoittaa.
Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin.
Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää.
Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon.
Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta.
Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa.
Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää.
Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä.
Pöytä on runsas, syökää ylenpalttisuudessa.
Älköön kukaan poistuko nälkäisenä, sillä juhlaruokaa on paljon.
Riemuitkaa kaikki oikeamielisyyden rikkaudesta.
Riemuitkaa kaikki uskon juhlapidoista.
Älköön kukaan valittako puutetta, sillä yhteinen valtakunta on ilmestynyt.
Älköön kukaan itkekö rikkomuksiaan, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta.
Älköön kukaan pelätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät vapauttanut:
kuoleman hallussa pitämä kukisti kuoleman.
Tuonelaan laskeutuessaan hän hävitti tuonelan.
Hän tuhosi sen, joka oli hänen lihaansa maistanut.
Ja tätä odottaessaan Jesaja huudahti ja sanoi:
”Tuonela kukistui kohdatessaan sinut alhaalla”. (Jes.14:9)
Se kukistui ja niin se kohtasi loppunsa.
Se kukistui ja se saatettiin häpeään.
Se kukistui ja niin se kuoletettiin.
Se kukistui ja niin se menetti valtansa.
Se kukistui ja pantiin kahleisiin.
Se otti ruumiin, mutta kohtasi Jumalan.
Se otti maan tomua, mutta kohtasi taivaan.
Se otti, mitä näki mutta kukistui siihen, mitä ei nähnyt.
”Kuolema, missä on sinun otasi?
Tuonela, missä on sinun voittosi?
Kristus nousi kuolleista ja hävitti voimasi.
Kristus nousi kuolleista ja pahuuden henget tuhoutuivat.
Kristus nousi kuolleista ja elämä hallitsee.
Kristus nousi kuolleista, eikä kukaan kuollut ole haudassa.
Sillä Kristus nousi kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.”(1.Kor.15:20)

Hänelle olkoon kunnia ja valta iankaikkisesta iankaikkiseen.

Aamen.

Pääkuvassa ylhäällä: Enkeli ja mirhantuojat Kristuksen haudalla. 1200-luvun fresko luostarissa Serbiassa.

Pääsiäisyön jumalanpalvelusta voi seurata televisiointina  (YLE) Uspenskin katedraalista 30. maaliskuuta kello 23:55 alkaen. Lähetys myös radioidaan.

Televisiointi ja radiointi Yle TV 1 ja Areena (Avaa uuden sivuston).

Torstain ja perjantain välinen yö 

Jeesus Kristus pidätetään Getsemanessa.  

”Sinä tahdoit antaa kaikkien tietää, että riistääksesi maailman vihollisen käsistä olet vapaaehtoisesti antanut itsesi vainoojien valtaan” (Suuren perjantain aamupalvelus, katismatropari 7 säv.) 

Opetuslapset pakenevat paikalta.  

Tässä toteutuvat Jeesuksen sanat opetuslapsilleen viimeisellä yhteisellä ateriallaan: ”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.’” (Matt.26:31). 

”Kärsiessäsi jumalattomain käsissä Sinä huusit, oi Herra: vaikka te lyöttekin Paimenta ja hajotatte kaksitoista lammasta – ne minun opetuslapseni, niin minä olisin voinut asetta teitä vastaan enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä; mutta minä olen pitkämielinen, jotta toteutuisivat ne teille tuntemattomat ja salaiset päätökset, jotka olen teille profeettojeni kautta ilmaissut. (Suuren perjantain aamupalvelus, 7.Antifoni, 8.säv.) 

Jeesuksen viedään Hannas-nimisen ylipapin luo hänen palatsiinsa Jerusalemissa. 

Jeesusta kuulustellaan alustavasti ylipappi Hannaksen kotona, josta Hänet ohjataan Suuren neuvoston kuulusteltavaksi. 

”Jumalaa vihaavien turmiollinen joukko ja katala Jumalan murhaajien seura on ympäröinyt Sinut, Kristus, ja niin kuin pahantekijää he kuljettavat Sinua, kaikkien Luojaa, jota me ylistämme.” (Kanonin 9.veisun tropari) 

Jeesus viedään Suuren neuvoston eteen. Häntä solvataan ja pilkataan.

Matteuksen mukaan Suureen neuvostoon kuuluivat ”lainopettajat ja kansan vanhimmat” (Matt.26:57), sitä johti ylipappi Kaifas: ”Juuri Kaifas oli antanut juutalaisille neuvon, että olisi parasta, jos yksi mies kuolisi koko kansan puolesta” (Joh. 18:14). Koska juutalaiset eivät voinet tuomita ketään kuolemaan, heidän piti esittää Rooman viranomaisille pätevä syy Jeesuksen teloittamiseksi. 

Syyn löytäminen olikin koko tutkinnan ja Suuren neuvoston kokoontumisen tarkoitus: ”ylipapit ja koko neuvosto etsivät Jeesusta vastaan väärää todistusta, jonka perusteella saisivat hänet surmatuksi.” (Matt. 26:59). Kyseessä ei ollut täysmittainen istunto, vaan ”hätäkokous” ja lyhyt kuulustelu. Sen päätös tuskin oli lainvoimainen, ja siksi Rooman viranomaisen eli maaherran, oletettiin tekevän varsinaisen teloituspäätöksen.

Kun todellista syytä Jeesuksen surmaamiseksi ei löytynyt, ylipappi oli päättänyt eskaloida tilannetta kysymällä Jeesukselta hänen olemuksestaan ja roolistaan tavalla, joka haastoi vastaajan vannomaan ”elävän Jumalan nimessä”. Näin ollen Jeesus ei voinut enää väistää suoraa vastausta, jonka välittömästi tulkittiinkin Jumalan herjaamiseksi. 

”Niistä hyvyyksistä, joita tehnyt olet Hebrean kansalle, he tuomitsivat Sinut ristiin naulittavaksi ja antoivat Sinulle juoda etikkaa ja sappea.” (Suuren perjantain aamupalvelus, 11.Antifoni, 6.säv.) 

Pietari kieltää Jeesuksen.

Jeesus varoitti Pietaria ennalta siitä, että aivan lähiaikoina hän tulee kolmesti kieltämään Hänet (Matt.26:35). Tämä kävi toteen, kun Pietari meni Opettajansa perässä ylipapin palatsin sisäpihalle. Tosin syyt siihen evankelistat muistavat eri tavalla.

Matteuksen mukaan Pietari meni sinne ”nähdäkseen, kuinka kaikki päättyisi” (Matt.26:58), kun taas Markus kertoo syyksi, että hän oli ollut vain ”lämmittelemässä” (Mk.14:67). 

Pietarin kolminkertaisella kieltämisellä on kiinnostava tausta. Juutalaisen moraaliteologian mukaan henkilökohtainen luopuminen tai kieltäminen vainojen seurauksena oli pienempi pahe kuin julkinen kieltäminen. Kolminkertainen kieltäminen Markuksen kertomuksessa ei jätä tulkinnanvaraa: ensimmäisen kerran sen voi nähdä vain pyrkimyksenä välttää keskustelua kahden kesken, toisen kerran pyrkimyksenä välttää julkista keskustelua, mutta lopulta on kyseessä selkeä julkinen kieltäminen. Evankelista Matteus ilmaisee saman asian kertomalla, missä kysymykset Pietarille esitettiin (”ulkona pihalla”, ”portilla”). 

”Pietari kolmesti kielsi Sinut ja heti tajusi sen, mitä hänelle oli sanottu. Hän vuodatti Sinun edessäsi katumuksen kyynelet: Jumala, ole minulle armollinen ja pelasta minut.” (Suuren perjantain aamupalvelus, 7.Antifoni, 8.säv.) 

Perjantaina aamuyöllä/varhain aamulla 

Jeesus viedään Pilatuksen eteen tuomittavaksi Rooman maaherran palatsiin. Pilatus yrittää päästää Hänet vapaaksi. 

Rooman miehittämillä alueilla oikeus tuomita kuolemaan ja panna tuomio täytäntöön oli vain keisarin valtuuttamalla maaherralla. Siksi Jeesus vietiin Pilatuksen luo. Jeesus ennakoi oman kuolemansa, johon vain Pilatus Rooman nimissä voisi Hänet tuomita: ”Näin tapahtui, jotta Jeesuksen sanat kävisivät toteen. Hän oli aiemmin ilmaissut, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.” (Joh. 18:32) 

”Sanokaa te, väärintekijät, mitä olette Vapahtajaltamme kuulleet? Eikö hän ole antanut lakia ja profeettain opetuksia? Kuinka olette ajatelleet antaa Pilatuksen käsiin Sanan, joka on Jumala Jumalasta ja sielujemme Lunastaja?” (Suuren perjantain aamupalvelus, 8.Antifoni, 2.säv.) 

Perjantaina aamupäivällä 

Jeesus viedään Herodeksen eteen. Pilatus yrittää jälleen kerran vapauttaa Jeesuksen. Juutalaiset painostavat Pilatusta ja huutavat Barabbas-nimistä rikollista vapaaksi. 

Pilatuksen keskustelu Jeesuksen kanssa avaa roomalaisten ja juutalaisten toisistaan poikkeavat käsitykset kuninkaasta ja kuninkuudesta. Pilatukselle kuninkuus tarkoitti poliittista ylivaltaa ja sen harjoittajaa eli keisaria, kun taas Jeesus viittaa juutalaiseen käsitykseen lopunaikojen kuninkaasta eli Messiaasta.

Vastauksessaan Jeesus vihjaa Pilatukselle, että ilman varsinaista syytettä tai kantelun nostamista ei voida toimittaa lainvoimaista tuomiotakaan: ”Tämä kysyi: »Oletko sinä juutalaisten kuningas?» »Sinä sen sanoit», Jeesus vastasi” (Matt. 27:11). Pilatuksen epäily vahvistaa Jeesuksen sanat. 

Viha Jeesusta kohtaan sokaisee juutalaiset niin, että he tunnustavat jopa keisarin ylivallan: ”Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari” (Joh.19:15), vaikka se on kielletty laissa: Israelin kansan ylivaltias on yksin Jumala. 

”Kaksi pahaa tekoa teki esikoiseni Israel: hän hylkäsi Minut, elämän veden lähteen, ja kaivoi itselleen katoavaisen kaivon. Hän naulitsi Minut puuhun, mutta pyysi itselleen Barabbaan ja päästi hänet vapaaksi. Tästä hämmästyi taivas: aurinko peitti säteensä, mutta sinä, Israel, et hävennyt, vaan annoit Minut kuolemaan. Anna heille anteeksi, oi pyhä Isä, sillä he eivät tiedä, mitä tehneet ovat.” (Kiitosstikiira aamupalveluksessa 3.säv.) 

Perjantaina iltapäivällä 

Pilatus tuomitsee Jeesuksen ruoskittavaksi.  

”He riisuivat minulta vaatteeni ja pukivat minut tulipunaiseen vaippaan. He panivat päähäni orjantappurakruunun ja oikeaan käteeni antoivat ruovon, jotta minä niin kuin saviastian särkisin heidät” (Kiitosstikiira Kunnia: 6.säv.) 

Pilatus yrittää taas vapauttaa Jeesuksen, mutta luovuttaa Hänet lopulta ristiinnaulittavaksi. 

”Minä olen antanut selkäni lyötäväksi ja kasvojani en ole syljeltä peittänyt. Minut asetettiin Pilatuksen tuomioistuimen eteen, ja minä olen kärsinyt ristin, jotta maailma pelastuisi.” (Kiitosstikiira Nyt: 6.säv.) 

Juudas katuu tekojaan ja hirttää itsensä jossain päin Jerusalemia 

”Silloin kun kunnialliset opetuslapset jalkain pesemisen aikana ehtoollisessa valistuivat, niin kunniaton Juudas rahanhimoa sairastaen vajosi pimeyteen ja myi Sinut, vanhurskaan Tuomarin, väärille tuomareille. Katso, rahain himoitsija, sitä, joka rahain tähden hirtti itsensä! Pakene tuota kyllästymätöntä sielua, joka Opettajalleen näin julkesi tehdä…” (Tropari aamupalveluksessa 8.säv.) 

Jeesuksen viedään ristiinnaulittavaksi. 

Jeesus ristiinnaulitaan Golgatalla, Jerusalemin välittömässä läheisyydessä. 

Todistajat ja tapahtumat Ristin juurella.

”Nähdessään Sinut, oman Poikansa ja Herransa, ristissä riippuvan, puhdas Neitsyt muitten naisten kanssa vaikeroiden katkerasti huusi ja itkien puhui” (Kanoni Jumalansynnyttäjän itku 1.veisun tropari) 

”Aviontuntematon Äiti itkien otti ruumiin vastaan ja pani sen polvilleen. Hän kyynelin palvoi ja suuteli sekä katkerasti vaikeroi ja huudahteli.”  (Kanoni Jumalansynnyttäjän itku 5.veisun tropari) 

Perjantaina noin kello 15:00 

Jeesus kuolee ristillä. 

”Sinä repäisit, oi Herra, ristillä ollessasi meitä vastaan olleen käsikirjoituksen rikki ja mentyäsi kuolleiden joukkoon Sinä sidoit siellä olevan hirmuvaltiaan ja pelastit kaikki kuoleman kahleista ylösnousemisellasi, jolla me olemme, oi ihmisiä rakastava Herra, valistetut…” (Stikiira Autuuden lauseiden kanssa, 4.säv.) 

Tapahtumat Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen Jerusalemissa ja sen lähiseuduilla. 

Evankelistojen mukaan Jeesuksen ristinkuolemaa seurasivat niin Jerusalemin temppelin esiripun repeäminen merkkinä Vanhan Liiton päättymisestä kuin mahtavat apokalyptiset tapahtumat, jotka luovat Vapahtajan kuolemalle kosmiset puitteet. Näin ilmaistaan, että Kristuksen kuolema onkin todellisuudessa elämääantava ja panee alulle uuden luomistyön.  

”Koko luomakunta vapisi nähdessään Sinut, oi Kristus, ristiinnaulittuna: maan perustukset voimasi pelosta horjuivat, valot piiloutuvat, temppelin esirippu repesi kahtia, vuoret tärisivät ja kalliot halkesivat, mutta uskovainen ryöväri huutaa kanssamme Sinulle: Vapahtaja, muista meitä valtakunnassasi!” (Stikiira Autuuden lauseiden kanssa, 4.säv.) 

”Ei maa järisemisellään, eivätkä kalliot halkeamisellaan saaneet hebrealaisia uskomaan. Samoin ei temppelin esirippu eikä kuolleitten ylösnouseminenkaan.” (Suuren perjantain aamupalvelus, 9.Antifoni, 6.säv.) 

Ristiltä otto ja hautaaminen. 

”Joosef Nikodeemuksen kanssa otettuaan Sinut, joka olet puettu valolla niin kuin vaatteella, alas ristipuusta ja nähtyään Sinut kuolleena, alastomana, hautaamattomana itki säälistä ja parkuen valitti…” (Virrelmästikiira ehtoopalveluksessa 5 säv.) 

”Kunniallinen Joosef, otettuansa puun päältä Sinun puhtahimman Ruumiisi, käärittyänsä puhtaaseen liinaan ja peitettyänsä tuoksuvilla yrteillä pani sen uuteen hautaan” (Tropari 2.säv.) 

Vartioston asettaminen Kristuksen haudalle. 

Miksi sovitus oli tarpeen?

Kärsimys on aina häiriötila tai merkki siitä. Raamatussa kärsimysten perimmäisenä syynä on synti, joka horjuttaa ihmisen ja luomakunnan perustuksia. Syntiinlankeemuksen jälkeen synti on koko luomakunnassa vallitseva ja sitä heikentävä yleistila, joka ei vastaa Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa ”sangen hyväksi” luodusta luomakunnasta.

Synnin palkkana on kuolema, ja siksi ihminen on etsinyt kaikkina aikoina keinoja korjatakseen tämän epäkohdan – aina epäonnistuen. Synnin ja kuoleman ote ihmisestä on osoittautunut liian vahvaksi.

Kun ”aika täyttyi”, Jumala ryhtyi sovittamaan epäkohtia, mihin synnin heikentämänä ihminen ei kyennyt. Oikeudenmukainen Tuomari päättää siis tuoda Itselleen sovintouhrin ihmisten syntien tähden. Jumalan Poika syntyy ihmiseksi sovittaakseen synnin, voittaakseen sen seurauksen eli kuoleman ja vapauttaakseen ihmisen siten paholaisen otteesta. 

Ihmiseksi syntyminen tarkoittaa myös synnin heikentämän ihmisyyden omaksumista kärsimyksiä myöten. Näin on tapahtunut Jeesuksen Kristuksen syntymässä. Neitsyt Mariasta syntynyt Jumalan Poika tuli ihmisten kanssa samankaltaiseksi kaikessa – itse syntiä lukuun ottamatta. Hän siis kärsi ja kuoli sovittaakseen kaikkien ihmisten synnit sekä vapauttaakseen kaikki kuoleman vallasta ja ikuisesta kadotuksesta. Siksi Jeesus Kristus on Vapahtajamme.  

Pelastussuunnitelman täyttymys

Jumalan pelastustyöhön kuului Jeesuksen maanpäällinen elämä, jolloin Jeesus valmisteli ihmisiä opetuksensa ja tekojensa kautta ymmärtämään Hänen viimeiset askeleensa Golgatalle, ristille ja hautaan, jotta ylösnousemuksen merkitys avautuisi heille lopulta kokonaisuudessaan. Jeesus kasvatt kasvatti opetuslapsiaan tuleviin tapahtumiin, joihin Kirkko eläytyy Suuren viikon ja pääsiäisyön jumalanpalveluksissa.  

Suurena perjantaina ristillä kuolee Hän, joka ei Jumalana kuulu kuolleiden joukkoon. Hän kuolee omasta tahdostaan uhrina muiden, kuoleman ansainneiden, puolesta ja sovittaa heidän rikkomuksensa Jumalan edessä. Lopullinen voitto kuolemasta tapahtuu kuitenkin vasta Kristuksen ylösnousemuksessa, josta todistaa Hänen tyhjäksi todettu hautansa.  

”Tänään riippuu ristinpuussa hän, joka on maan ripustanut vesien päälle; orjantappuraseppeleellä kruunataan enkelein Kuningas; valepurppuraan puetaan hänet, joka on taivaan pukenut pilvihin; lyödään poskelle sitä, joka on Jordanissa Aadamin vapahtanut; nauloilla on kiinni lyöty seurakunnan Ylkä, keihäällä pistetty Neitseen Poika. Kumarramme kärsimyksillesi, oi Kristus […] Ilmaise meille myös kunniallisen ylösnousemuksesikin!” (Suuren perjantain aamupalvelus, 15.Antifoni, 6.säv.) 

Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni vihki isä Antonin suureen skeemaan 27. maaliskuuta 2024. Tapaus on kirkossamme harvinaislaatuinen. Edellisen kerran munkki on vihitty Valamossa suureen skeemaan tiettävästi noin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Nyt suoritettu vihkimys oli ensimmäinen suomenkielinen munkin suureen skeemaan vihkiminen. Lisäksi vihkimys oli ensimmäinen laatuaan Valamon nykyisessä pääkirkossa.

Suuri skeema on munkkeuden asteista viimeinen. Se on slaavilaisessa perinteessä, jota Valamon luostari noudattaa, varattu kilvoituselämässä pitkälle edenneille munkeille. Suureen skeemaan vihittyä munkkia kutsutaan skeemamunkiksi. Valamon luostarin nettisivuilla (Avaa uuden sivuston) suurta skeemaa kuvataan näin:

”Slaavilaisessa perinteessä skeemamunkki on yleensä ikääntynyt ja hengellisesti pitkälle edennyt munkki, joka on vihitty omistautumaan ankaraan kilvoitukseen eli ns. suureen skeemaan. Skeemamunkki on vapautettu kaikista yhteisön velvollisuuksista, kuten yhteisistä jumalanpalveluksista, työnteosta ja ruokailuista ja hän saa laatia itselleen sopivan, yksin rukoukselle omistetun päiväohjelman. Skeemamunkin asuun kuuluu viitan päälle puettava hupullinen vaate, johon on kuvattu mm. Kristuksen kiduttamiseen käytetyt välineet sekä psalmien tekstejä.”

Suomessa suureen skeemaan vihityt luostarikilvoittelijat ovat harvassa. Lintulan luostarissa kilvoittelee skeemanunna Melania, jota Aamun Koitto haastatteli kesällä 2022.

On huomionarvoista, että kreikkalaisessa perinteessä suureen skeemaan vihitään usein huomattavasti lyhyemmän luostarikilvoituksen jälkeen ja nuorempina kuin slaavilaisessa perinteessä. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen on vihitty suureen skeemaan kreikkalaisen perinteen mukaisesti. Isä Damaskinos on kirjoittanut muun kirjallisen tuotantonsa ohella muun muassa blogitekstejä Aamun Koittoon.

Huomionarvoista on myös se, että isä Antonin siirryttyä suureen skeemaan kilvoittelee Valamossa veljestö kaikilla munkkeuden asteilla, niin kuuliaisuusveljinä, viitankantajamunkkeina kuin pienessä skeemassa munkkeina ja nyt suuressa skeemassa skeemamunkkina. Lisäksi veljestön määrä oli pitkään vakiintunut noin kymmenhenkiseksi, mutta viime vuosina luostarin veljestö on lukumäärällisesti liki kaksinkertaistunut, ja kiinnostus luostarielämää kohtaan lisääntynyt.

Kehityskulun tarkempi pohdinta jättää avoimeksi kysymyksen, onko ilmiössä nähtävissä luostarin uuden kukoistuskauden merkkejä.