Evankeliumit keskittyvät Jeesuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemussanomaan. Ne ovat korostuksiltaan ja pääpiirteiltään erilaisia, ja erojen huomioiminen avaa mahdollisuuden tarkastella kirjoittajien omia painotuksia. Evankeliumeissa mainitut henkilöt liittyvät tavalla tai toisella niiden keskeiseen sanomaan, mutta muutoin heistä tiedetään vain vähän. Tämä koskee myös Magdalan Mariaa, joka on yksi harvoista nimeltä tunnetuista Jeesuksen seuraajista.

Mariaan yhdistetään sana Magdala, joskus puhutaan Magdaleenasta. Nimi on monitulkintainen. Kreikan magdalene palautuu aramean sanaan magdal (heprean migdal) eli torni. Kyseessä voi olla viittaus Marian kotipaikkaan, sillä nykyisen Israel-Palestiinan alueella oli ajanlaskun alussa useita paikkoja, joiden nimessä sana Migdal esiintyi.

Kyseessä saattaisi olla Migdal Nunia, joka sijaitsi Galileassa, Tiberiaan kaupungin luoteispuolella. Usein Magdalaksi identifioidaan toinen paikka samalla seudulla eli Genesaretinjärven rannalla sijainnut Tarikhea tai Magadan. Sen elinkeinoihin lukeutuivat kalastus ja suolakalan valmistaminen, ja sieltä on löytynyt ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin oleva synagoga ja vauraiden talojen mosaiikkilattioita. Tekstilähteissä paikka kuitenkin nimetään Magdalaksi vasta 500-luvulla.

On myös ehdotettu, että magdalene olisi lempinimi, joita Jeesus antoi lähimmille oppilailleen: Simon oli Keefas/Pietari eli ”kallio”, Sebedeuksen pojat olivat ”ukkosenjyrinän poikia” (Mark. 3:16–17; Matt. 16:18; Joh. 1:42; Gal. 2) – ja Maria olisi ”torni”. Lähteiden perusteella Maria olikin vakaa oppilas, joka ei horjunut, kun muut pakenivat.

Naiset ristin juurella

Merkittävimmät maininnat Mariasta liittyvät Jeesuksen viimeisten päivien kuvauksiin: hän seisoi Jeesuksen ristin juurella loppuun asti. Neljässä evankeliumissa Magdalan Maria mainitaan tyhjän haudan ja ylösnousemuksen ensimmäisenä todistajana. Ristin juurella seisoneiden ja haudalle menneiden naisten nimissä on eroja, mutta kaikissa listoissa Magdalan Maria mainitaan ensimmäisenä.

Varhaisin versio löytyy Markuksen evankeliumista. Markus kertoo, miten Jeesuksen ollessa ristillä tapahtumia seurasi kauempaa joukko naisia, jotka olivat seuranneet ja palvelleet Jeesusta. Nimeltä mainitaan ”Magdalan Maria, Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Jooseksen äiti, sekä Salome” (Mark 15:40–41). Naisia ei ole aiemmin mainittu, mutta sanat seurata ja palvella kertovat, että he ovat oppilaita kuten vaikkapa Pietari ja Andreas. Miehet ovat kuitenkin tässä vaiheessa paenneet, Pietari on kieltänyt Jeesuksen ja vain naiset ovat jääneet jäljelle. Markus mainitsee, että Magdalan Maria ja Jooseksen äiti Maria myös katsoivat, mihin Jeesus haudattiin (Mark. 15:47). Matteus kertoo tapahtumista pitkälti kuten Markus.

Sen sijaan Johanneksen kertomuksessa naiset seisovat niin lähellä ristiä, että voivat puhua Jeesuksen kanssa: ”Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Klopaksen Maria ja Magdalan Maria. Jeesus näki äitinsä ja tämän vieressä seisomassa sen oppilaan, joka oli hänelle kaikkein rakkain. Hän sanoi äidilleen: ’Nainen, hän on tästä lähtien poikasi.’ Sitten hän sanoi oppilaalle: ’Hän on tästä lähtien äitisi.’ Siitä hetkestä saakka oppilas piti Jeesuksen äidistä huolta” (Joh. 19:25–27).

Johanneksen kertomuksessa rakkain oppilas tulee yllättäen kuvaan mukaan – edellä on mainittu vain Jeesuksen äiti, tämän sisar, Klopaksen Maria ja Magdalan Maria. Ei ole yksimielisyyttä siitä, kuka tuo rakkain oppilas oli. Jotkut ovat ehdottaneet, että rakkain oppilas viittaisi Magdalan Mariaan. Teksti ei aivan tue oletusta, sillä rakkaimmasta oppilaasta puhutaan mieheen viittaavin maskuliinimuodoin.

Apostoleista ensimmäinen

Myös ensimmäinen kuvaus tyhjästä haudasta löytyy Markuksen evankeliumista. Sen mukaan Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat sapatin jälkeen tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. He eivät löydä kuollutta Jeesusta vaan tyhjän haudan, ja saavat käskyn viedä sanoma muille oppilaille. Varhaisimmassa säilyneessä versiossa naiset pelkäävät ja vaikenevat, mutta jo Matteus kertoo, miten he vievät sanoman eteenpäin (Mark 16:1–8; Matt. 28:1–10).

Magdalan Maria mainitaan myös Johanneksen ja Luukkaan kuvauksissa. Johanneksen evankeliumin 20. luvussa hän menee yksin haudalle ennen auringonnousua, näkee pois siirretyn kiven ja juoksee kertomaan Pietarille ennen kuin palaa haudalle. Hautaan katsoessaan Maria näkee kaksi enkeliä ja kohtaa Jeesuksen, jota ei aluksi tunnista. Mutta miksi Johanneksen mukaan Pietari ja toinen oppilas ehtivät haudalle ennen Mariaa? On esitetty, että Marian ja muiden naisten todistusta ei pidetty täysin vakuuttavana, ja siksi Pietarin käynti on lisätty ensimmäiseksi. Luukkaan 24. luvussa mainitaan suoraan, että naisia ei aluksi uskottu (Luuk. 24:9–12, 22–23).

Magdalan Maria oppilasjoukon keskushahmona

Magdalan Marian myöhemmistä vaiheista ei Uuden testamentin perusteella tiedetä, mutta hänet voinee sisällyttää naisjoukkoon, joka mainitaan Apostolien teoissa osana Jerusalemin ensimmäistä yhteisöä (Ap.t. 1:12–14).

Myöhemmissä, noin 100-luvulla kirjoitetuissa Uuden testamentin ulkopuolisissa kirjoituksissa Maria mainitaan Jeesuksen läheisenä oppilaana ja kysymyksiä esittävänä keskustelijana.  Sellainen hän on esimerkiksi Keskustelussa Vapahtajan kanssa. Marian evankeliumissa Maria on ymmärtävämpi kuin muut oppilaat, ja kun toiset itkevät epätoivoisesti, Maria rohkaisee heitä. Hän suuntaa muiden ajatukset hyvään, ja Pietari pyytää Mariaa kertomaan Vapahtajan opetuksia.

Opetusjakson päätteeksi tunnelma muuttuu. Andreas ja Pietari kyseenalaistavat Marian puheet ja Maria joutuu kiistan kohteeksi. Myös Tuomaan evankeliumissa Marian sukupuoli nousee kielteisesti esille (logion 114).

Filippuksen evankeliumi taas kertoo, miten ”Herran seurassa kulki aina kolme naista: Maria, hänen äitinsä, tämän sisar ja Magdalan Maria, jota kutsutaan hänen kumppanikseen. Maria oli hänen sisarensa, äitinsä ja kumppaninsa” (Fil. ev. 32, suom. Dunderberg). Kumppania on tässä yhteydessä vaikea määritellä. Se voi viitata elämänkumppaniin tai muuhun ystävään tai toveriin. Filippuksen evankeliumissa on lisäksi katkelma, jossa Jeesuksen sanotaan rakastaneen Mariaa enemmän kuin muita oppilaita ja suudelleen häntä. Kohta kiehtoo mielikuvitusta, ja siinä näyttäisi olevan eroottinen sävy, mutta kyse voi myös olla rakkaimman oppilaan tematiikasta ja suutelemisesta hengellisen yhteyden merkkinä.

Demoneista vapautettu, miesoppilaiden palvelija?

Kaanonin ulkopuoliset evankeliumit luovat kuvan, että Maria oli tärkeä hahmo oppilaiden joukossa. Toisaalta käy ilmi, että häntä ei täysin hyväksytty. Kysymys Marian ja yleensä naisten asemasta varhaiskirkossa on monitahoinen kysymys. Voidaan pitää selvänä, että naisten johtajuutta ja aktiivista roolia on jo varhain pyritty kyseenalaistamaan. Tämä näkyy usein hienovaraisin tavoin.

Viitteitä löytyy paitsi edellä mainitussa Johanneksen kuvauksessa siitä, miten Pietari menee haudalle ennen Mariaa, myös Luukkaan evankeliumista. Kun Markus viittaa Mariaan ja muihin naisiin Jeesuksen seuraajina ja palvelijoina, siis oppilaina, Luukas kertoo asian toisin. Evankeliumin mukaan Jeesuksen seurassa olivat kaksitoista oppilasta sekä joukko naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja pahojen henkien vallasta. Naiset näyttäytyvät epämääräisessä valossa eivätkä seuraa samassa roolissa kuin miehet. Mariasta Jeesus olisi karkottanut peräti seitsemän demonia. Luukas korostaa naisten palvelleen heitä – siis Jeesusta ja miesoppilaita – taloudellisesti. (Luuk. 8:1–3, Mark. 15:40–41).

Kun muissa evankeliumeissa mainitaan nimeltä ristin luona seisoneet naiset, Luukas kertoo, että tapahtumia seurasi kauempaa joukko Jeesuksen tuttavia, ja ”siellä olivat myös naiset, jotka olivat seuranneet Jeesusta Galileasta” (Luuk. 23:49). Naisten rinnalle siis tuodaan tuttavat eikä heitä enää mainita nimeltä. Luukkaan tyhjän haudan kuvauksessa Pietari varmistaa naisten kertomuksen todenperäisyyden.

Miten Magdalan Mariasta tuli syntinen nainen?

Varsinkin läntisessä perinteessä Magdalan Maria tunnetaan syntisenä naisena. Syntisen naisen hahmoja esiintyy kristittyjen kirjallisuudessa myöhäisantiikista alkaen. Vaikka nämä kertomukset ovat varsin pidettyjä, ne ovat myös monin tavoin ongelmallisia. Syntiseksi naiseksi leimaaminen, tähtää yleensä jonkinlaiseen kontrolliin tai kurinpitoon: nainen tai naiset halutaan pakottaa tiettyihin raameihin.

Magdalan Marian tapauksessa jotkut paikallistavat muutoksen paavi Gregorius Suureen, joka 500-luvun lopulla pitämässään saarnassa esitti, että Magdalan Maria ja Luukkaan mainitsema syntinen nainen, joka itkien katuu Jeesuksen jalkojen juuressa (Luuk. 7:36–50), ja Johanneksen evankeliumin Betanian Maria, Lasaruksen ja Martan sisar (Joh. 11:1–45, 12:1–8), olivat yksi sama henkilö.

Gregorius siis sulautti kolme evankeliumeissa mainittua naista yhdeksi, mutta lähteiden huolellinen lukeminen ei tue tulkintaa. Magdalan Maria on uskollinen oppilas ja tyhjän haudan todistaja, ensimmäinen apostoli.

Kirjallisuutta:

Evankeliumikohtien suomennokset: Uusi testamentti 2020.

Dunderberg, Ismo ja Antti Marjanen (toim.). Nag Hammadin kätketty viisaus: Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. 3. painos. WSOY 2006.

Brock, Ann Graham. Mary Magdalen. S. 428–447 teoksessa Benjamin H. Dunning (toim.), The Oxford Handbook of New Testament, Gender, and Sexuality. Oxford University Press 2019.

D’Angelo, Mary Rose. Reconstructing ”Real” Women from Gospel Literature: the Case of Mary Magdalene. S. 105–128 teoksessa Ross Shepard Kraemer ja Mary Rose D’Angelo, Women and Christian Origins. Oxford University Press 1999.

Jansen, Katherine Ludwig. The Making of Magdalen. Preaching and Popular Devotion in the Later Middle Ages. Princeton University Press 2000.

Jones, F. Stanley (toim.) Which Mary? The Marys of Early Christian Tradition. SBL  2002. 

Marjanen, Antti. The Woman Jesus Loved: Mary Magdalen in the Nag Hammadi Library and Related Documents. Brill 1996.

Taylor, Joan E. Missing Magdala and the Name of Mary ’Magdalene’. Palestine Exploration Quarterly 146 (2014): 205–223.

Pääkuva ylhäällä: Konstantinos Tzanes/Wikimedia Commons

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2024. Ajattoman sisältönsä vuoksi se sopii luettavaksi myöhemminkin, erityisesti apostolien vertaisen Magdalan Marian muistopäivän aikoihin.

Israelin valtakunnassa oli 800 eKr. vallassa Omrin kuningashuone. Tuon ajan Israelia voidaan pitää jopa paikallisena suurvaltana. ”Omrin huone” mainitaankin kunnioittavasti ei-raamatullisissa lähteissä.

Raamattu ei sen sijaan arvosta Omrin huoneen kautta, vaan pitää sitä hengellisesti pimeänä luopumuksen aikana.

Historiankirjoitus Raamatussa kuvaa päämäärähakuisesti “ihmisten uskollisuutta Jahvea kohtaan tai vaihtoehtoisesti heidän luopumustaan”, toteaa teologian professori Antti Laato. Jahve on Raamatussa Jumalan itsensä ilmoittama ikioma nimi.

Mistä Omrin huoneen väitetty hengellinen pimeys kumpuaa? Erityisenä kauhistelun aiheena oli Baalin palvonta ja sen suosio kuningashuoneessa. Kansa palvoi siis Baalia – toki siinä sivussa myös Jahvea ja ties mitä muita jumalia.

Ajatus yhdestä ainoasta Jumalasta oli tuolloin suurelle osalle ihmisistä perin outoa puhetta. Siksi kansa vaikeni, kun profeetta Elia haastoi heitä, sillä he eivät tainneet edes ymmärtää kysymystä: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle?”

Raamattu pitää Eliaa valopilkkuna pimeydessä. Hänen kiivailunsa Jahven puolesta oli ankaraa. Jo nimi Elia on iskulause ja tarkoittaa: jumalani on Jahve.

Kertomukset Eliasta ovat täynnä äärimmäisyyksiä. Hän ei ole ristiriidaton henkilö, eikä häntä ole helppoa vain ihailla. Hän syyllistyi äärimmäisiin julmuuksiin. Hänen kerrotaan teurastaneen yli neljäsataa ihmistä.

Eräs kirkkoisä näkee tässä Elian huolenpitoa kansasta. Hän yksin syyllistyi teurastukseen ja otti koko julmuuden kannettavakseen. Selitys on vähän kömpelö, mutta tuo edes pientä eettistä tulokulmaa veritekoon.

Elia ilmestyi kuin tyhjästä julistamaan kuningas Ahabille vuosien kuivuutta. Jo tämä oli hyökkäys Baalia ja harjoitettua politiikkaa kohtaan. Baal oli sademyrskyn ja hedelmällisyyden jumala.

Elia sinnitteli pitkään puronuomassa kuivuutta paossa. Kuuluisa on kuvaus linnuista tuomassa aamuin illoin hänelle ruokaa. Juotavaa tarjosi itse puro. Ankara kuivuus pakotti Elian kuitenkin siirtymään eteenpäin. Hänet johdatettiin vierasmaalaisen lesken luokse. Nainen oli esimerkillisen vieraanvarainen. Hän jakoi vähästään pulan keskellä. Älä pelkää, Elia rohkaisi häntä – ja ruokaa riitti ihmeellisesti jatkossakin.

Vuosien kuivuuden jälkeen Elia palasi Israeliin. Ahab ja Elia syyttelivät toisiaan. Molemmat olivat sitä mieltä, että toinen oli syypää maan kurjuuteen kuivuuden aikana.

Elia haastoi Baalin profeetat kisaan vuorella. Elia esitti voiton ehdoiksi seuraavan: ”Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.” Tämä sopii Baalin profeetoille.

Jumalan tuli sytyttää roihu uhrialttarilla. Baalin profeetat aloittivat: ”Baal, Baal, vastaa meille!” Näin he jatkoivat aamusta keskipäivään. Elia pilkkasi heitä: ”Huutakaa kovempaa! Onhan hän jumala, mutta hänellä taitaa olla kiireitä. Jospa hän on pistäytynyt tarpeilleen, vai olisiko hän matkoilla? Ehkä hän nukkuu ja herää kohta.”

Vastausta ei kuulunut. Profeetat viilsivät itseään ja huusivat hurmoksessa. “Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut”, Raamattu tylyttää.

Tuli Elian vuoro. Hän pyysi kansaa lähestymään. “Tulkaa tänne luokseni”, hän kehotti. Ilmeisesti aikomuksena oli liittää eksyksissä oleva kansa Jahven yhteyteen. Elia korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu. Vertauskuvallisesti hän nosti siihen kaksitoista kiveä kuvaamaan kansaa.

Elia paloitteli sonnin uhriksi. Osat asetettiin puiden päälle. Alttarin ympärille kaivettiin oja.  Kaiken päälle kaadettiin runsaasti vettä. Elia korotti näin kertoimet äärimmäisyyksiin.

“Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!”

Tuli iski alas. Koko uhri paloi poroksi ja vesi kuivui ojaa myöten. Elia käski kansaa ottamaan Baalin profeetat kiinni. Yksikään ei saisi päästä pakoon. “Elia vei heidät alas Kisoninpurolle ja surmasi heidät siellä”, Raamattu toteaa kylmästi.

Elia rukoili ja kauan kaivattu sade tuli rankkasateena. Kuivuus oli ohi.

Kuningatar Isebel oli raivoissaan Baalin profeettojen tappamisesta. Elia pakeni peloissaan. Autiomaassa hän toivoi kuolemaansa: “Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni.”

Yölevon jälkeen Elian olo oli kuitenkin parempi. Raamatun mukaan enkeli kosketti häntä. Ruoka maistui taas. Hän jaksoi nyt vaeltaa Jumalan vuorelle.

Öinen kohtaaminen Jumalan vuorella on salaperäinen. “Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa.”

Äärimmäisyyksiin menevä Elia vaatii nykyään tulkintaa. Kristuksen jälkeen ei voi muuta.

Jumalanpalvelustekstit ylistävät toki Elian kiihkoa, mutta myös maltillisempaa asennetta löytyy. Yhden veisun mukaan Elia huusi “laupiaalle Jumalalle laupeudettomia sanoja”. Hänen pyyntönsä “ei kuitenkaan täyttynyt, sillä ihmisiä rakastava ei surmannut luopuneita vaan odotti kaikkien katumusta”.

Irenaeus Lyonilainen opettaa, että Jumalan kohtaaminen hiljaisessa huminassa oli Elialle huomautus liiallisesta kiihkosta.

Kristus vertasi itseään Eliaan. Hänkin oli tullut kutsumaan vastahakoista kansaa takaisin. Kristus piikitteli kuulijoitaan ja kertoi, kuinka Eliakin oli lähetetty vierasmaalaisen lesken luokse.

Kirkko nostaa Eliaa keskiöön tämän rajoja ylittävän puolen ja vierasmaalaisen kunnioittavan kohtaamisen. Juuri tästä kuulemme juhlan evankeliumin lukukappaleessa.

Opetuslapset haaveilivat kerran jopa tulen lähettämisestä ihmisten niskaan. He halusivat tuhota heidät kuten Elia teki. “Silloin Jeesus kääntyi ja moitti heitä”, toteaa Uusi testamentti.

Juttu on julkaistu ensi kertaa heinäkuussa 2021, mutta ajattoman sisältönsä vuoksi se sopii luettavaksi myöhemminkin, etenkin profeetta Elian muistopäivän aikoihin. Juttua on muokattu 16.7.2024 klo 09:54 lisäämällä siihen profeetta Elian ikoni ja ingressiin maininta muistopäivästä.

Omassa nuoruudessani ei ortodoksisuutta käsittelevää tietokirjallisuutta oppikirjoja lukuun ottamatta tai idän kirkkoon viittaavaa kaunokirjallisuutta ollut juurikaan suomen kielellä. Ne muutamat lukemani opilliset kirjat, jotka eivät varmaankaan ole houkuttelevinta kesälukemista, on helppo muistaa: Ernst Benzin Idän kirkko, Nikolai Zernovin Idän ortodoksinen kirkko, Dimitri Tarvasahon Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset, Dimitri Padalkan Ortodoksisen kirkon uskonoppi, Tito Collianderin Kristityn tie, tuntemattoman kirjoittajan teokset Vaeltajan kertomukset ja Erämaan hedelmälliset puutarhat sekä Sisäinen kauneus, joka käsittää Irina Nikkasen saksan kielestä kääntämiä otteita Filokaliasta ja  vielä Abba Dorotheoksen kaksitoista opetuspuhetta. Julkaisut olivat nopeasti luetut ja sisältävät ainoastaan kirkkohistoriaa, liturgiikkaa ja asketiikkaa. Kaunokirjallisuuden puolella löytyi ainoastaan käännöskirjallisuutta, erityisesti venäläisiä klassikkoja, kuten Nikolai Leskovin Lumottu vaeltaja ja Tuomiokirkon alttaripalvelijat tai Tito Collianderin Ristisaatto ja hänen elämäkertasarjaansa kuuluva Ateria. Venäläisten teosten käännöksissä saattoi havaita, ettei suomentaja hallinnut kirkollista käsitteistöä juuri lainkaan. Collianderin kohdalla oli toisin, sillä hän saattoi myös suomea puhuvana ohjeistaa kääntäjää suomenkielisen terminologian osalta.

Mainitut kirjat tuli luettua halulla, eivätkä mieleen edes pälkähtäneet kysymykset: ”Koskettavatko lukemani teokset mitenkään omaa elämäntilannettani tai muita arkielämää eläviä, työssäkäyviä ortodokseja?” tai ”Onko kirjoissa jotain itseeni soveltuvaa ja mieltä askarruttaneita uskonnollisia kysymyksiä selvittävää?” tai ”Pitäisikö osata vieraita kieliä päästäkseen käsiksi muunlaisiin kirkollista elämää käsitteleviin teoksiin – ja onko niitä edes olemassa?” Suomeksi oli vielä 1970-luvulla perin vähän ortodoksista kirjallisuutta. Vuosien myötä olen myös alkanut kaipailla opillisten ja askeettisten teosten rinnalle kirjoja, jotka olisi suunnattu lapsille, nuorille, nuorille aikuisille ja perheellisille. Sellaisia kirjoja, jotka eivät tarjoaisi vaihtoehtona vain askeettista ja ankaraa elämäntapaa, sillä olen ajatellut – vaikka munkki olenkin – että suurin osa kirkkomme jäsenistä elää ihan tavallista suomalaista perhe-elämän arkea eikä luostarikilvoitusta. Askeettista ja jatkuvan rukouksen ihannetta korostavat kirjat voivat olla joillekin jopa masentavia, sillä kirjoissa kuvatun mukaista elämää eivät työssä käyvät ja perhe-elämää elävät kykene elämään.

Voimme toki olla kiitollisia myös runsaasta askeettisesta kirjallisuudesta, jota meillä nyt on suomeksi, vaikka sen opetus ei kaikelta osin mahdollisesti ole omaan elämään sovellettavissa. Erityisen merkittäviä yksittäisten Valamon ja Lintulan luostarien kustantamien teosten lisäksi ovat Filokalia- ja Synaksarion-kirjasarjat. Ensin mainittu on nunna Kristodulin Kreikassa 1980-luvulla kääntämä klassikko, jonka Valamon ystävät ry. julkaisi ripeään tahtiin neljänä osana. Äiti Kristoduli toimitti 1990-luvun lopulla lisäksi Filokalian syntyhistoriaa käsittävällä, kirjoittajatiedoilla, asia- ja nimihakemistolla, käsitteistöä selvittävällä ja sanaselityksillä varustetun viidennen osan, joka helpottaa aiheenmukaisten tekstien löytymistä ja sisällön ymmärtämistä. Äiti Kristoduli oli mukana myös pyhien elämäkerroista koostuvan Synaksarion-kirjasarjan kääntäjänä yhdessä igumenia Ksenian ja arkkimandriitta Serafimin kanssa. Myös heidän yhteistyönään syntynyt kaksitoista kirjaa käsittävä sarja on merkittävä hanke useasta syystä. Ensiksikin siihen on valittu sekä kreikkalaisessa että venäläisessä Synaksarionissa olevien pyhien elämäkerrat, mutta jätetty pois ne, jotka ovat vain toisessa niistä. Teossarjasta löytyy lisäksi läntisten pyhien elämäkerrat, jotka puuttuvat noista kahdesta edellä mainitusta. Teossarja on poikkeuksellinen myös siksi, että se tuotettiin pienen kieliryhmän eli vain suomenkielisten tarpeita ajatellen. Näistä kahdesta kirjasarjasta löytyy hyvää hengellistä kesälukemista: Filokaliasta asiahakemistoa käyttäen omaan elämäntilanteeseen sopivaa ja Synaksarionista päivittäiseen elämäkertojen lukemiseen.

Runsaan annin askeettista kirjallisuutta on tuottanut myös Lammilla toimiva Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestö ry. Heidän julkaisujaan voi vaivatta hankkia yhdistyksen nettikaupasta. Julkaistavien teosten valitsijana ja kääntäjänä on toiminut teologian tohtori Hannu Pöyhönen. Veljestön julkaisuista voi kesälukemiseksi suositella ainakin arkkimandriitta Kerubimin Aikamme athoslaisia hahmoja I, pyhien joukkoon liitetyn arkkimandriitta Sofroni Saharovin teokset Rukouksesta ja Hengestä ja elämästä sekä arkkimandriitta Georgios Kapsaniksen kirja Jumaloituminen ihmiselämän tarkoituksena. Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestö ry;n julkaisut esittelevät yhtäältä pyhiä ja pyhää elämää eläneitä sekä toisaalta heidän opetustaan, josta toki muutkin kuin luostariasukkaat voivat löytää ohjeita elämäänsä. Onpa heiltä ilmestynyt myös viihdyttävää lukemista, nimittäin vuonna 2016 julkaistu arkkimandriitta Tiihonin kirja Arkielämän pyhät ynnä muita kertomuksia. Se, jos mikä sopii kesälukemiseksi.

Kepeämpää ortodoksien kirjoittamaa kirjallisuutta löytyy kesän lukuhetkiin viimeksi mainitun lisäksi myös nuorille sekä lapsille suunnattuna. Vuonna 2020 edesmenneen Hellevi Salmisen laajasta tuotannosta löytyy nuorille kirjoitettuja eettisiä ja hengellisiä pohdintoja sisältäviä kirjoja, joista voisi kesän kuluessa lukea ainakin teokset Käppyrä, ja Niin mieletön ikävä sekä Siipiä vaille enkeli. Lastenkirjoista voi lämmöllä suositella Irina Zatulovskajan kauniilla kuvituksella varustettua Evankeliumi lapsille ja aikuisille, joka nimensä mukaisesti käy myös aikuisten luettavaksi. Joel Haahtelalta on ilmestynyt tasaiseen tahtiin kirjoja, joissa on hengellisten kysymysten pohdintaa. Niistä kannattaa lukea vaikkapa teokset Hengittämisen taito ja Jaakobin portaat. Dekkaristina profiloitunut metropoliitta Panteleimon on julkaissut monia menneille vuosikymmenille ja maaseutuympäristöön sijoittuvia, varsin puhdassydämisiä murhamysteerioita, joista kesäajan lukemiseksi sopivat hyvin Äänisen aallot ja Matkalla Kainuussa tai Kolme viestiä. Ja jos nämä eivät kiinnosta, niin sittenpä lukija voi tarttua johonkin Tito Collianderin 1970–80-luvuilla julkaisemaan teokseen. Niiden elämää pohdiskeleva sisältö kestää hyvin aikaa ja antaa vastauksia myös omiin mietiskelyihin.

Lyriikan ystävän on hyvä etsiä käsiinsä rovasti Aari Surakan hengelliset runouden klassikot: vuonna 1943 ilmestynyt Rukouslamppu, Aamukanooni vuodelta 1950, Jumalan siunaus yksinäisyydessä vuodelta 1961 tai vuonna 1974 ilmestynyt Yksinkertainen ilo tai hänen viimeinen runokokoelmansa Sielulitania vuodelta 1979. Uudempaa merkittävää ortodoksista runoutta edustavat Nina Karpin teokset. Vuonna 1990 häneltä ilmestyi Siunaavan käden alla -teos ja vuonna 1998 julkaistiin Polku puutarhassa. Runoilija-opettaja Nina Karpinin viimeiseksi jäänyt kokoelma Sinun armosi suojaan ilmestyi vuonna 2009.

Kesällä voi toki myös opiskella vaikkapa lukemalla historiaa. Elina Kahlan Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari on itäistä naapurimaata ajatellen ajankohtainen kirja. Toinen suositeltava, ansiokas tietoteos on viime vuonna ilmestynyt Jukka Korpelan Muinais-Venäjän myytti. Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia. Sitä lukemalla voi ainakin jossain määrin käsittää Venäjän imperialistisia tavoitteita.

Tässä mainitut kirjoittajat ja kääntäjät ovat kaikki kirkkomme jäseniä. Tänä kesänä voisimme olla sen verran kotiin päin katsovia, että lukisimme vain ”omien” teoksia. Kuten edellä kerrotusta selviää, niin niitä riittää yhden kesän lukemisiksi.

Pääkuva ylhäällä: Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni Valamon luostarissa kesällä 2023.

Juttu on julkaistu ensi kertaa kesän 2024 painetussa Aamun Koitossa 2/2024. Printtilehden juttuja julkaistaan myös verkkolehdessä ja toisin päin, jotta lehti tavoittaisi mahdollisimman monet.

Heinäkuun keskivaiheilla vietetään juhlava viikonloppu pyhän marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen kotiseudulla.

Juhlan aloittaa perjantaina 12.7.2024 kello 12 alkaen toimitettava ristisaatto Sonkajanrannalla Pyhän naisprofeetta Hannan kirkosta Jaakko ja Johannes Karhapään kotitalon paikalle Karhapäänvaaralle. Paikan päällä toimitetaan vedenpyhitys, minkä jälkeen on luvassa myös pientä tarjoilua. Kävelymatkaa ristisaatossa tulee noin kolme kilometriä per suunta. Joensuun ortodoksisen seurakunnan verkkosivuilla (Avaa uuden sivuston) muistutetaan, että ristisaattoon kannattaa varata paitsi säänmukainen vaatetus, myös sopivaa evästä ja juotavaa.

Pyhän Johanneksen kotikylässä sijaitsee Pyhän naisprofeetta Hannan kirkko, missä toimitetaan ehtoopalvelus kanonisointijuhlan aikaan perjantaina 12.7.2024 kello 17. Lauantaina 13.7. toimitetaan aamupalvelus, liturgia ja akatistos kello 9 alkaen. Noin kello 12:30 on vuorossa lounas. Lisäksi sunnuntaina 14.7. kello 10 toimitetaan liturgia Karhapäitten sukuhaudalla Kokonniemen kalmistossa Ilomantsissa.

Sisällissodan aikana teloitettu uskonnonopettaja, katekeetta ja kirkollinen vaikuttaja Johannes Karhapää (1884–1918) liitettiin pyhien joukkoon vuonna 2019 nimellä pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen, jonka muistopäivää vietetään 8. maaliskuuta.

Kanonisointijuhlan osalta ajankohtaista tiedotusta kannattaa seurata myös Joensuun ortodoksisen seurakunnan ja Ilomantsin ortodoksisen kappeliseurakunnan some-kanavilta.