Kesän Aamun Koitto ilmestyy juhannukseksi – jakeluajat vaihtelevat eri puolilla Suomea
Kesän Aamun Koitto on kolahdellut jo moniin postilaatikoihin, mutta jakeluajoissa on vaihtelua eri puolilla Suomea. Postin jakelulupauksen mukaisesti lehti pitäisi saapua ortodoksisiin talouksiin viimeistään juhannukseksi.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Susanna Somppi
Kesän Aamun Koitto on kolahdellut jo moniin postilaatikoihin, ja se tarjoaa kosolti mielenkiintoista luettavaa: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo kiittää kirkkokansaa sydämellisesti kaikista yhteisistä vuosista, Thaimaasta Suomeen adoptoitu kirkontorniteknikko Supavit Nummelin kertoo omaperäisen elämäntarinansa ja ikonimaalari Helena Nikkanen valottaa arkeaan Anaforan ortodoksisessa luostariyhteisössä Egyptissä. Lisäksi Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni kokosi pitkän listan kesäluettavaa, joka kiinnostaa ortodokseja – ja miksei muitakin!
Mikäli lehti ei ole vielä saapunut, voit odotella rauhassa juhannuksen kynnykselle, sillä se jaellaan hiukan eri aikaan eri puolilla Suomea. Jos lehteä ei kuitenkaan ala kuulua, kannattaa tarkistaa, että osoite on ajan tasalla, eli mahdollinen muuttoilmoitus on tehty. Jos olet epävarma, voit olla yhteydessä: keskusrekisteri@ort.fi – lehden toimitus ei pääse katselemaan osoitetietoja.
Lehti lähetetään paitsi ortodoksisiin kotitalouksiin, myös ortodoksisiin seurakuntiin. Näin ollen voit pyytää lehteä omasta seurakunnastasi, mikäli se on kadonnut jakelun aikana. Jos ongelma on toistuva, voit ottaa yhteyttä: aamunkoitto@ort.fi. Lehden jakelusta vastaa Posti.
Kirja-arvio: Sensuroitu-teos valottaa Raamatun tekstien muotoutumista
Ville Mäkipelto ja Paavo Huotari ovat kirjoittaneet paljon keskustelua herättäneen kirjan Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023). Raamatuntutkijoina Mäkipelto ja Huotari ovat erikoistuneet Vanhan testamentin käsikirjoitusten tutkimukseen. Lisäksi Mäkipelto on psykologi ja tietotubettaja ja Huotari Suomen Pipliaseuran raamatunkäytön asiantuntija ja evankelis-luterilaisen kirkon pappi.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Ulla Tervahauta | Kuva: Tommi Tukiainen/Otava
Kirjoittajien tavoitteena on tarjota suurelle yleisölle käsitys siitä, millaista monimuotoisuutta löytyy Raamatun eri kirjoitusten joukossa ja Raamatun käsikirjoitusten välillä – suurimman osan historiastaan Raamattu ei ole ollut sellainen yksien kansien väliin painettu kirja, jollaisena me tunnemme sen. Juutalaisten ja kristittyjen yhteisöjen käytössä on ollut monenlaisia valikoimia erilaisia käsikirjoituksia.
Sensuroitu jakaantuu neljään päälukuun. Ensin valotetaan Raamatun luonnetta pitkän ajan kuluessa muotoutuneena kirjakokoelmana. Lukija saa tietoa esimerkiksi siitä, miten käsikirjoituksia kopioineet kirjurit työstivät tekstejä niin tarkoituksellisesti kuin vahingossa. Kirjoittajat puhuvat tahallisista muutoksista ja tahattomista virheistä. Tahallisia, toisin sanoen suunnitelmallisia, tekstin muutoksia ovat esimerkiksi lisäykset, poistot, uudelleen kirjoittamiset ja tekstin siirtäminen toiseen kohtaan.
Toisessa luvussa esitellään Vanhan testamentin käsikirjoitusten eroja. Vertailemalla eri päätyyppeihin kuuluvia tekstejä päästään tekemään havaintoja siitä, miten tekstit ovat aikojen saatossa muuttuneet. Kuningas Daavidiin liittyvien tekstien muokkaamisesta kertovaa jaksoa on kiinnostava lukea. Moni muistaa kertomuksen, jossa nuori paimenpoika Daavid surmaa jättimäisen Goljatin lingollaan. Mäkitalo ja Huotari havainnollistavat, miten niin Goljat kuin kertomuksen dramatiikka ovat aikojen saatossa kasvaneet. Daavidin kyseenalaisia piirteitä taas pyrittiin pienentämään.
Kolmas luku käsittelee Uuden testamentin esimerkkejä, joiden avulla valotetaan evankeliumien syntyyn liittyviä esimerkkejä. Evankeliumivertailu ja tekstikritiikki eivät ole sama asia, mutta kirjoittajat tarjoavat lukijalle perustietoja evankeliumien syntyhistoriasta helposti lähestyttävässä muodossa.
Viimeisessä luvussa pohditaan Raamatun muuttumista esimerkiksi sitä käännettäessä. Edelleenkään ei ole yhtä ja samaa Raamattua, vaikka näin helposti voisi luulla. Ortodoksisessa perinteessä keskeinen Septuaginta on Heprealaisen Raamatun jo antiikin aikana laadittu kreikankielinen käännös – tosin Suomessa ortodoksit ja luterilaiset lukevat samaa hepreasta ja osin arameasta käännettyä Vanhaa testamenttia. Septuagintasta on suomennettu ainoastaan psalmit, joita luetaan palveluksissa.
Tekstikritiikkiä harjoitettiin jo antiikin maailmassa – moni kirkkoisä oli taitava tekstikriitikko ja raamatuntutkija – mutta tekstikritiikillä ja eksegetiikalla on juuret protestanttisessakin perinteessä. Tämä näkyy modernin tekstikritiikin tavoitteessa. Usein etsitään alkuperäisintä ja varhaisinta tekstimuotoa.
Varhaisimman tekstimuodon tavoittelu ei kuitenkaan ole ainoa tapa tutkia käsikirjoituksia. Kuten myös Sensuroitu osoittaa, käsikirjoituksia vertailemalla voidaan saada tietoa tekstien muutoksista ja eri aikoina tärkeistä tulkinnoista. Tekstikriitikko harjaantuu kysymään miksi- ja miten-kysymyksiä ja siten pohtimaan tekstien kopioitsijoiden tavoitteita.
Kirja sisältää perustiedot Raamatun tekstien tutkimisesta ja paljon esimerkkejä. Kirja toimii erinomaisesti näinkin, mutta jäin miettimään, olisiko lukijalle voinut kertoa yleisemmin luku- ja kirjoitustaidosta antiikin maailmassa, kirjojen kopioimisen menetelmistä ja siitä, miten kirjoja luettiin. Kun on kyse Raamatusta, ovat liturgiset käytännöt erottamaton osa tekstien käyttöä. Etu- ja takaesilehdillä on kuvat neljästä käsikirjoituksesta – kuvia olisi voinut olla enemmänkin.
Sensuroitu on helposti lähestyttävä katsaus siihen, miten kulttuurimme keskeisiin teoksiin kuuluva Raamattu on syntynyt. Yleisemmin se muistuttaa taidosta, jota voi soveltaa kaikkien tekstien äärellä: kiinnittämään huomiota tekstien nyansseihin ja kirjoittajien tarkoitusperiin.
Ville Mäkipelto; Paavo Huotari: Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia. 225 s., Otava 2023.
Maanantai 17.6.2024. Matteuksen viidennen viikon maanantai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
(Matt. 12:9–13)
Evankeliumissa Jeesus kohtaa miehen, jonka käsi on surkastunut. Hän keskustelee oppineiden kanssa, voiko sairaan parantaa lepopäivänä. Jeesus vastaa ja sanoo, että jos jollakulla on lammas ja se putoaa kaivoon, hän varmaankin nostaa sen ylös myös lepopäivänä: ihminen on paljon arvokkaampi, ja siksi sapattina on lupa tehdä hyvää. Sitten Jeesus parantaa miehen käden.
***
Pyhäpäivä on tarkoitettu Jumalan kohtaamista varten. Joillekin Jeesuksen aikalaisille se merkitsi erityisesti tiukkaa sääntöjen noudattamista.
Lepopäivään liittyvät käskyt eivät kuitenkaan kieltäneet hyvän tekemistä, sillä hyvyyden teot ovat paitsi luvallisia, myös pyhiä. Myös hyvän tekeminen pyhittää lepopäivän.
Vapahtaja muistuttaa meitä varomaan hurskastelua ja erilaisten sääntöjen kirjaimellista noudattamista niin, että unohdamme, kuinka paljon tärkeämpää on hyvän tekeminen silloin, kun se on tarpeen. Jeesus itse antoi tästä esimerkin.
Minisaarna: Jeesuksen sanat ovat varoitus ensin kutsutuille, etteivät he eksy pelastuksen tieltä
Sunnuntai 16.6.2024. Matteuksen neljäs sunnuntai. Neljäs helluntain jälkeinen sunnuntai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
Liturgiassa
(Matt. 8:5–13)
Evankeliumissa roomalaisen miehitysjoukon sadanpäällikkö pyytää Jeesusta parantamaan hänen palvelijansa. Päällikön mukaan Jeesuksen tarvitsee sanoa vain sana, niin palvelija paranee. Jeesus hämmästyy miehen uskoa ja kertoo, miten idästä ja lännestä tulee monia, jotka käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Ne, joiden piti periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Tämän sanottuaan Jeesus kertoo palvelijan parantuneen.
***
Idästä ja lännestä saapuvat kuvaavat kirkon syntyä. Jeesuksen sanat ovat varoitus ensin kutsutuille, etteivät he eksy pois Jumalan ilmoittamalta pelastuksen tieltä.
Jumalan valtakunta voi avautua hetkessä sille, joka kääntyy luottaen Jeesuksen puoleen valittujen eksyessä ja jäädessä ulkopuolelle.
Vapahtajan sanat sisältävät lupauksen uskon lahjasta, joka kasvaa kirkon yhteydessä ja osallisuudessa pyhien ateriaan, ehtoolliseen.
Minisaarna: Jeesus kehottaa meitä seuraamaan häntä ja jättämään tekosyyt pois
Lauantai 15.6.2024. Matteuksen neljännen viikon lauantai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
(Matt. 8:14–23)
Evankeliumissa Jeesus menee Pietarin kotiin, jossa tämän anoppi makaa kovassa kuumeessa ja parantaa hänet. Illan tultua Jeesuksen luo tuodaan monia pahojen henkien vaivaamia. Jeesus parantaa myös heidät, jotta toteutuisi profeetta Jesajan sana, jonka mukaan hän kantoi meidän tautimme ja otti taakakseen meidän sairautemme.
Eräs lainopettaja tulee Jeesuksen luo ja sanoo seuraavansa häntä, minne hän meneekin. Jeesus vastaa, että ketuilla on luolansa ja linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa, mihin hän päänsä kallistaisi. Eräs toinen pyytää, että Jeesus sallii hänen käydä hautaamassa ensin isänsä, mutta Jeesus vastaa: ”Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa.”
***
Tunnusteoillaan Jeesus osoittaa valtansa. Niissä toteutui profeetan ennustus.
Jeesuksen tunnusteot saivat monet hakeutumaan hänen seuraansa. Jotkut heistä lupailivat liikoja, jotkut taas etsivät tekosyitä lykätä elämänmuutosta.
Jeesus kehotti yksinkertaisesti seuraamaan häntä ja jättämään tekosyyt sikseen. Uusi elämä tulee todeksi Kristuksen ja kirkon yhteydessä. On aika jättää epäröinti.
Minisaarna: Jumala tahtoo armahtavaisuutta, ei uhrimenoja
Perjantai 14.6.2024. Matteuksen neljännen viikon perjantai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
(Matt. 12:1–8)
Evankeliumissa Jeesus kulkee sapattina viljapellon reunaa. Nälkäiset opetuslapset katkovat tähkäpäitä ruoakseen. Fariseukset moittivat heitä, koska he tekevät työtä lepopäivänä.
Jeesus vastaa heille kuvaten Daavidia, joka sotamiehineen söi temppelin näkyleivät, jotka oli varattu ainoastaan papeille. Samalla tavoin papitkin tekevät sapattina työtä temppelissä ja ovat syyttömiä. Sitten Jeesus sanoo, että tässä heillä on enemmän kuin temppeli. Oppineiden pitäisi ymmärtää, että Jumala tahtoo armahtavaisuutta, ei uhrimenoja. Siksi heidän ei pidä tuomita syyttömiä. Ihmisen Poika on sapatin Herra.
***
Jumalan tuntemisen perusta on laupeudessa, ei toisten ihmisten tuomitsemisessa.
Jumalan käskyjä ei ollut tarkoitettu toisten arvostelemiseen, vaan oman elämäntavan ja asenteiden muutokseen. Väärä asenne hämärtää käsityksen Jumalan tahdosta.
Laupeus toisia kohtaan löytyy Jeesuksen luota, sillä hän on kaiken Herra. Jumala odottaa meiltä armeliaisuutta, ei vain muodollisten toimitusten täyttämistä sekä Herran tuntemista, ei hänen kieltämistään toisia tuomitsemalla.
Transsukupuolisten kirkollinen vihkiminen: piispainkokouksen aiempi päätös kirvoitti nimettömän vastineen
Vastineen on allekirjoittanut muun muassa ”joukko ortodoksisen kirkon jäseniä”, joista tiedetään vain, että he eivät ole ”Suomen ortodoksisen kirkon työntekijöitä eivätkä papistoa”. Piispainkokous kiitti vastineesta ja päätti laatia sen perusteella uuden, tarkemmin perustellun selonteon aiheesta.
Vastineen laatijoiden mukaan edellä mainitun päätöksen perusteluissa ja päätöstä avaavassa dokumentissa esitetään virheellisiä ja puutteellisia näkemyksiä sukupuolen moninaisuudesta, minkä lisäksi dokumentissa on sekoitettu sukupuoli ja seksuaalisuus. Vastineessa todetaan, että päätöksen toteuttamisessa kirkon käytännön työssä on useita ongelmia.
Vastineessa todetaan muun muassa, että sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen eivät ole sama asia, eivätkä ne ole toisiinsa kytköksissä. Lisäksi huomautetaan, että lähes 2 000 ihmistä hakeutuu vuosittain sukupuoli-identiteettiä koskeviin tutkimuksiin, ja että transsukupuolisuuden esiintyvyys on lähteestä riippuen keskimäärin 0,5–1,3 prosenttia väestöstä. Vastaavasti Suomen ortodoksisen kirkon jäsenistä olisi transsukupuolisia noin 250–700 henkilöä.
Sukupuoli korjataan – ei vaihdeta
Loukkaavaksi ja perusteettomaksi on koettu muun muassa se, että piispainkokouksen päätöksen perusteluissa puhutaan sukupuolen vaihtamisesta: ”Sukupuolta ei vaihdeta, vaan tarvittaessa korjataan”, vastineessa huomautetaan.
”Käytännössä korjausprosessin myötä paitsi korjataan ihmisen keho vastaamaan hänen sukupuolikokemustaan, samalla myös lääkärit korjaavat aikaisemman, syntymässä tehdyn arvion ihmisen sukupuolesta. Korjausprosessin jälkeen henkilön ulkonaisesta olemuksesta ei useinkaan huomaa mitään sukupuolen korjaukseen viittaavaa.”
Lisäksi vastineessa todetaan myös:
”Ottaessaan kantaa transsukupuolisten ihmisten (Avaa uuden sivuston) avioliittoon vihkimisestä piispainkokous perusteluissaan puhuu lähes koko ajan harhaanjohtavasti ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta. Ihmisen sukupuoli ei ole sama asia kuin ihmisen seksuaalinen suuntautuminen, eikä näitä asioita tule sotkea keskenään.”
Seuraa johtopäätös, jonka mukaan ”transtaustaisten ihmisten heteroavioliiton kieltämistä (keskenään tai cis-puolison (Avaa uuden sivuston) kanssa) ei voi näin ollen millään tavalla perustella samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittojen kieltämisellä, koska kyseessä ei ole samaa sukupuolta olevien ihmisten liitto. Kyse on naisen ja miehen välisestä avioliitosta täysin samoin kuin cis-ihmisten kohdalla.”
Vastineessa painotetaan niin ikään, että useat transihmiset kokevat olevansa heteroseksuaaleja, joten kirkon on mahdotonta määritellä heidän seksuaalista suuntautumistaan toisella tavalla kuin he itse. Vastaava tilanne on cis-ihmisten kohdalla, jotka seurustelevat vastakkaista sukupuolta olevan transihmisen kanssa.
Transsukupuolisuus ei useinkaan näy päällepäin
Vastineessa nostetaan esiin myös piispainkokouksen päätöksen aiheuttamat käytännön ongelmat kirkon työssä. Siinä tuodaan esiin, ettei inter- tai transsukupuolisuus useinkaan näy ihmisestä ulospäin.
”Alkaako kirkko arvioimaan, kuka on riittävän feminiininen nainen tai maskuliininen mies? Jos kriteeristö ei täyty, kyseenalaistetaanko henkilön sukupuoli? – – – Haluaisimme uskoa, että kukaan pappi ei tällaiseen ole valmis työssään ryhtymään. Kenelläkään ei ole myöskään velvoitetta jakaa yksityisiä ja arkaluontoisia terveystietojaan papin kanssa – ei edes rippi-isän.”
Tällaiseksi arkaluontoiseksi tiedoksi vastineessa nimetään esimerkiksi henkilön syntymässä määritetty sukupuoli. Tällaisen tiedon levittäminen paitsi loukkaa henkilön yksityisyyttä, voi pahimmillaan altistaa hänet syrjinnälle tai jopa vaarantaa hänen turvallisuutensa.
Loppupuolella todetaan, että Kirkko ei voi väittää tunnustavansa jokaisen ihmisen täydellisen samanarvoisuuden samalla, kun se toisaalta kyseenalaistaa ihmisen sukupuolen.
Vastine päättyy pyyntöön, että piispainkokous tunnustaisi esitetyt perustelut ihmisen sukupuolen moninaisuudesta sekä sen, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat eri asioita eivätkä korreloi keskenään. Kaiken esitetyn perusteella vastineen laatijat pyytävät lisäksi, että piispainkokous vetäisi päätöksensä takaisin ja ottaisi asian uudelleen harkittavaksi.
Piispainkokous kiitti vastineesta ja päätti laatia sen perusteella uuden, tarkemmin perustellun selonteon aiheesta.
Laatokan Valamoa voi nyt ihailla entisajan pyhiinvaeltajan silmin valokuvanäyttelyssä
Aikamatka Sortavalaan ja Valamoon -valokuvanäyttely on avoinna GalleriArissa Mikkelissä 4.–29.6. välisenä aikana.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Eri kuvalähteitä
Aikamatka Sortavalaan ja Valamoon -valokuvanäyttely on johdattaa katselijansa muun muassa entisajan Laatokan Valamoon. ”Vanhan” Valamon luostariin liittyviä valokuvia on nähtävillä kaikkiaan 38, minkä lisäksi on mahdollista tutustua alueen karttaan. Laatokan Valamolle on varattu näyttelyssä oma huone.
– Valamosta otetut kuvat ovat paljolti Valamo-seuran arkistosta ja joitakin minun kokoelmastani, kertoo näyttelyn tuottaja Tuula Roitto.
– Sortavala-kuvat ovat postikorteista, pääasiallisesti 1930-lukua ja minun kokoelmastani. Sortavan osalta pääosssa on arkkitehtuuri, kun taas Valamossa liikumme enemmän 1930-luvun matkailijan tai pyhiinvaeltajien mukana – mitä kaikkea oli mahdollista kokea.
Aikamatka Sortavalaan ja Valamoon -valokuvanäyttely GalleriArissa Mikkelissä 4.–29.6. Kasarminkatu 3, Mikkeli Avoinna: ti–pe 10–17, la 10–13, su–ma suljettu, la 15.6. 9–20 ja su 16.6. 9–17
Pääkuva ylhäällä: Pääluostari nähtynä uloimmaisen kehän pohjoispuolelta. Oikealla näkyy sairaalan kirkon kupoli. Kuvassa oleva munkki on pukeutunut työasuun eli hän on suorittamassa kuuliaisuustehtäväänsä. Valokuvaaja tuntematon.
Igumenien hautausmaa oli suosittu käyntikohde entisajan Laatokan Valamossa. Kuvan matkailijat ovat hautausmaan kirkon portailla. Takana näkyy hautausmaan kellotorni. Valokuvaaja: tuntematon
Pääluostari Luostarinlahdelta nähtynä. Etualalla näkyvät ulomman kehän rakennukset. Keskellä olevat tornit kuuluvat Kristuksen kirkastumisen
muistolle pyhitettyyn pääkirkkoon. Oikealla näkyy Pietarin ja Paavalin kirkon torni. Luostarin ympärillä oli laaja puutarha. Kuva: Ateljé Schildt/Iffland/Valamo-seuran kokoelma
Valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin 4. kesäkuuta, ja tuolta päivältä on napattu myös alla oleva kuva. Kuvassa vasemmalta oikealle: näyttelyn tuottaja Tuula Roitto, Valamo-seuran puheenjohtaja Risto Voipio ja Sortavala-asiantuntija Asta Ruokolainen.
Kirkontorniteknikko Supavit Nummelin kutsumustyössään: “Kirkonkellot ovat Jumalan sanaa”
Kirkonkelloteknikoksi opiskellut Supavit Nummelin on ainoita kokopäiväisesti kirkonkelloja huoltavia, korjaavia ja valavia henkilöitä Suomessa. Yksi hänen ensimmäisistä korjauskohteistaan oli Uspenskin katedraali. Mitä ortodoksinen kirkko ja kirkonkellojen soittoperinne hänelle merkitsevät?
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marja Simonen | Kuva: Vlada Wahlstén ja Supavit Nummelinin oma albumi
Supavit Nummelin adoptoitiin Thaimaasta Suomeen yksivuotiaana. Erilaisuutensa takia koulukiusattu poika löysi turvapaikan kirkoista, joissa hän vietti aikaa saaden kokeilla kirkonkellojen soittamista. Kirkot ja kirkonkellot ovat siitä lähtien olleet erottamaton osa hänen elämäänsä.
Kiinnostus kelloihin lähti liikkeelle jo lapsena laivalta lahjaksi saadusta laivakellosta. Kellokokoelma kasvoi kasvamistaan. Myös legoista rakennettuun kirkkoon piti ehdottomasti saada oikeat kellot. Erityisen hienoa oli löytää Tori.fi:stä ihan oikea kirkonkello.
– Kirkonkelloissa yhdistyvät kaikki osa-alueet, joista olen kiinnostunut: historia, kirkot, musiikki, tekniikka, sähkö, puu, metalli ja valut. Käsillä tekeminen on aina ollut minulle mieluisampaa kuin kirjojen pänttääminen, mikä näkyy myös opiskeluvalinnoissani.
Supavit Nummelinilla on puu- ja metallialan ammattitutkinto sekä puualan artesaanin koulutus. Lisäksi hän on hionut käytännössä hankittua osaamista kellojen korjaamisesta kouluttautumalla Saksassa kirkonkelloteknikoksi. Kirkonkelloteknikoita on Suomessa vain viisi, joista kaikilla on kädet täynnä työtä.
– Muista, että jos olet erilainen, älä piilottele sitä. Ole sitten ihan kunnolla erilainen! Erilaisuus on rikkaus, kuuluu Supavit Nummelinin viesti.
Ortodoksisuus merkitsee perinteitä
Ortodoksisuudella on suuri merkitys luterilaiseen kirkkoon kuuluvalle Supavit Nummelinille.
– Ortodoksinen kirkko on iso osa elämääni. Ortodoksisuus merkitsee minulle ennen kaikkea perinteitä. On kadehdittavan hieno perinne, että ortodoksisen kirkon kelloja soitetaan aina käsin. Kellot soivat kauniimmin, kun ihminen antaa soitolle antinsa. Sähköistetty soitto on liian tasaista. Siinä ei kuulu elämän rikkaus.
Pienissä seurakunnissa kirkonkellojen sähköistäminen voi olla väistämätöntä, mutta aina kun mahdollista, kelloja tulisi hänen mielestään soittaa käsin. Myös kuolinkelloperinne tulisi elvyttää, missä Supavit Nummelin kertoo jo monissa seurakunnissa onnistuneensa.
– Kirkonkellot ovat vanhan ajan Facebook. Soitto välitti suru-uutisia ja muita viestejä pitkän matkan päähän.
Kirkkojen kelloja soitetaan aivan eri tavoin katolisissa, luterilaisissa ja ortodoksisissa kirkoissa. Tällainen monimuotoisuus on rikkaus.
Kirkonkellot merkitsevät Supavitille myös Jumalan sanaa. Hän kokeekin olevansa kutsumustyössään niiden parissa.
Kirkonkelloissa Supavit Nummelinia kiehtoo eritoten isoista kelloista lähtevä kova ääni. Ja kenties myös hitusen niiden tarjoama mahdollisuus voimisteluun. Kuva: Oma albumi
Uspenskin katedraali oli yksi Supavit Nummelinin ensimmäisistä korjauskohteistaan hänen ollessaan vielä alaikäinen. Sittemmin hän on palannut Uspenskin katedraalin kellojen pariin useita kertoja sekä korjaamaan että soittamaan niitä.
Viimeisin korjausurakka katedraalissa on vielä hieman kesken. Tulevan kesän aikana hänet nähdään viimeistelemässä vuonna 2023 aloitettua kirkonkellojen täysremonttia.
Aikaa riittää myös kirkonkellojen soittamiseen ja soittonäytteiden lataamiseen YouTubeen (Avaa uuden sivuston). Ensimmäisen videon hän latasi palveluun vuonna 2015.
Kellojen soittaminen suuresta perjantaista pääsiäisyön palvelukseen asti Tampereen Pyhän Aleksanteri Nevalaisen ja Pyhän Nikolaoksen kirkossa (Avaa uuden sivuston) on muodostunut jo jokavuotiseksi perinteeksi. Perinne sai alkunsa puolivahingossa. Tuossa vaiheessa 17-vuotias poika oli käymässä Tampereen kirkossa. Hän jutteli henkilökunnan kanssa ja pyysi lupaa kokeilla kellojen soittamista. Soitto tuntui sujuvan, joten Supavit Nummelinia pyydettiin soittamaan pääsiäisenä, jolloin oli vaikea saada ketään tähän tehtävään.
Soittaja tahdottiin paikalle myös seuraavana pääsiäisenä ja sitä seuraavana.
– Tampereen ortodoksisen kirkon kellosarja on henkilökohtainen lempisettini: missään muualla Suomessa pääkelloa ei soiteta suoraan alta eli köydestä vetäen ilman pedaaleja. Tällä tavalla kello soi erityisen voimakkaasti ja täyteläisesti. Soiton tuntee koko kehossaan.
Isojen kellojen soittaminen on fyysisesti raskasta. Esimerkiksi Uspenskin katedraalin isoin kello painaa 5 000 kiloa. Vanhan Valamon pyhän Andreaksen kello painoi 16,5 tonnia – se, jota evakkoon lähtiessä soitettiin 24 kertaa luostarin vaikenemisen merkiksi*, ja joka sittemmin halkesi sodan aikana.
Kirkonkelloissa Supavit Nummelinia kiehtoo eritoten isoista kelloista lähtevä kova ääni. Pahimpia korville ovat kuitenkin ne pienet kellot, joiden soittaminen lähietäisyydeltä on rinnastettavissa sirkkelöintiin. Soittajan onkin muistettava suojata korvansa.
Kirkkaan viikon kirkonkellotornien avoimien ovien perinnettä Supavit Nummelin pitää upeana asiana:
– On ihan parasta, kun tavallinen ihminen pääsee itse näkemään ja kokemaan, mistä soittamisessa on kyse. Siinä harhaluulot karisevat.
Maailmalla on järjestetty kilpailujakin kirkonkellojen soittamisesta, mutta moinen ei Supavit Nummelinia innosta.
– Kelloja voi soittaa yhtä aikaa kuusikin henkilöä. Kaikkien on kuunneltava toisiaan, jottei soitto alkaisi kuulostaa kattilankansien paukuttelulta. Kellojen soittamisessa yhdessä on kyse ennen kaikkea vuorovaikutuksesta eikä paremmuudesta kisaamisessa.
Raskas työ vaatii… ainakin lepoa. Kuva: Oma albumi
Rakentanut myös tsasounan, kirkonkellomuseon ja rautatien
Monipuolisesti lahjakas Supavit Nummelin rakentaa myös esimerkiksi urkuja ja kapearautaisia rautateitä.
Tähän mennessä hän on rakentanut jo kaksi pyhäkköä.
– Legokirkon jälkeen ensimmäinen rakentamani pyhäkkö oli pihallemme jämämateriaaleista rakennettu tsasouna, mihin mahtui viitisen henkilöä. Olin käynyt Uspenskin katedraalissa ja yllytyshulluna innostuin käyttämään yhden kesän tsasounan rakentamiseen. Nykyinen pyhäkköni sijaitsee Lapinjärvellä. Sinne mahtuu 40 henkilöä. Viime vuonna kävijöitä oli 2 200.
Supavit Nummelinilla on kotonaan Lapinjärvellä myös kirkonkellomuseo ja -koulu sekä junarata (Avaa uuden sivuston). Museossa on Vanhan Valamon kellosetti pienoiskoossa. Museo on tänä vuonna auki tilausryhmille. Vierailijat voivat kokeilla kellojen soittamista päräyttämällä vaikka Paranoidin (toim.huom. Black Sabbath -bändin kappale).
Kirkontorniteknikko itse pitää usein konsertteja aina ulkomailla asti. Kesäkuussa hän on mukana kansanmusiikkijuhla Sommelossa Kuhmossa (Avaa uuden sivuston). Siellä hän luennoi, opettaa kirkonkellojen soittamista ja soittaa kelloja sekä torilla että luterilaisessa kirkossa.
Aina oman tiensä kulkijaksi itsensä kokeneella Supavit Nummelinilla on rohkaiseva viesti kaikille Aamun Koiton lukijoille:
– Muista, että jos olet erilainen, älä piilottele sitä. Ole sitten ihan kunnolla erilainen! Erilaisuus on rikkaus.
Lisäksi Supavit Nummelin toivoo kaikkien kirkonkellojen soittamisesta tai korjaamisesta kiinnostuneiden ottavan häneen yhteyttä.
Erityisesti soittajista on pulaa. Ei haittaa, vaikka soittovasarat, läppäystekniikat ja heilautussoitot eivät entuudestaan soittaisi kelloja. Kunhan sävelkorvaa ja rytmitajua löytyy, kaiken muun oppii käytännössä. Oppipoikia on jo muutama.
Tämän kerrottuaan hän lähtee jatkamaan rautatien rakentamista.
Supavit Nummelin on virittänyt ja korjannut monien ortodoksisten kirkkojen kelloja Suomessa. Uspenskin katedraalin kirkonkellot tulivat hänelle tutuiksi jo noin 16 vuoden iässä.
Juttu on julkaistu ensi kertaa kesän 2024 painetussa Aamun Koitossa 2/2024. Printtilehden juttuja julkaistaan myös verkkolehdessä ja toisin päin, jotta lehti tavoittaisi mahdollisimman monet.
*Juttua on korjattu 17.6.2026 klo 18:00: Pyhän Andreaksen kelloja soitettiin 24, ei 12 kertaa, kuten jutussa alun perin mainittiin.
Kuuntele
