Vuoden ohjaaja 2024

Vuoden ohjaaja -palkitseminen menee aina nuorelle, lupaavalle ja kunnostautuneelle ohjaajalle, ja tänä vuonna liiton johtokunta päätti myöntää tittelin Inka Oikariselle. Palkitsemista anoi Inkan “kasvattajaseura” eli Tampereen ortodoksinen seurakunta; Inka tosin vaikuttaa myös Lapin alueella.

– Kerta kaikkiaan ihanalta tuntuu saada palkitseminen siitä, mitä on itse tykännyt tehdä suurella intohimolla ja sellaisesta asiasta, mistä on tosi paljon nauttinut, Inka Oikarinen sanoo.

Inka Oikarinen on toiminut kolme vuotta kripan ja lastiksen ohjaajana Tampereella sekä lisäksi ainakin ONL:n lastenleirillä ja kripalla sekä Puroniemen Ystävien leirillä ja on tuttu kävijä myös Tampereen nuortenilloissa.

– Kun leirejä ajattelee, päällimmäisenä tulee mieleen yhteisöllisyys. Leireillä yhteisöllisyyden tunne on suuri, ja tuntee kuuluvansa joukkoon. Leirien myötä olen saanut hyviä kavereita loppuelämän ajalle sekä ihania muistoja, jotka ovat mielessä varmasti vielä vanhana. Kaikkein tärkeintä ohjaajana olemisessa on nähdä leiriläisten aidosti nauttivan ja huomata kaikkien löytävän oman paikkansa leiriltä, Inka kertoo.

– Inka on luotettava ohjaaja, joka tekee annetut tehtävät huolellisesti ja asiallisesti. Hän on omatoiminen, valoisa ja pohdiskeleva persoona, kuvailee Tampereen ortodoksisen seurakunnan kasvatustyöntekijä Lidija Cederström-Hänninen.

Vuoden kerho

Vuoden 2024 kerhon titteli menee tänä vuonna Taipaleen seurakunnassa toimivalle Viinijärven ortodoksiselle kerholle. Kerho kokoontuu tiistaisin Viinijärven vanhassa pappilassa ja saa kiitosta myös ympäristökasvatukseen liittyvästä sisällöstään.

– Mielestäni tämä kerho on aidosti erilainen siinä, että kierrätys, uusiokäyttö ja ympäristöystävällisyys on viety leikeissä ja askarteluissa uudelle tasolle. Ohjaajien ja kerholaisten luovuus kukoistaa, kertoo isä Nemanja Balčin Taipaleelta.

Hopeisia ansiomerkkejä kolmelle nuorisotyöaktiiville

Hopeisen ansiomerkin voi saada useita vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestäneestä ja sitoutuneesta ortodoksisesta nuorisotyöpanoksesta ja liiton johtokunta myönsi tänä vuonna tämän kunnianosoituksen kolmelle henkilölle. Merkin saavat Jyri Luonila, Andra Aldea-Löppönen sekä Aleksanteri Seppä.

Jyri Luonilalla on kokemusta uskonnonopettamisesta koulussa, leirikanttorin työstä ja muun kirkollisen toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Viimeksi kuluneena kesänä hän on ollut niin ONL:n kuin Tampereen ortodoksisen seurakunnankin kristinoppileirien leiriteologina. Jyri on kotoisin Porista ja asuu nykyään Turussa, jossa hänet on jo napattu mukaan muun muassa seurakunnan päätöksentekoon.

Porin kirkon isännöitsijä Mikko Riihimaa tuntee Jyrin hyvin.

– Minusta Jyri on varsin avarakatseinen ja helposti lähestyttävä henkilö, jonka rakkaus ortodoksista uskoa ja kirkkoa kohtaan on syvää. Hän on myös hersyvän hauska seuramies, joka tarpeen ja tilanteen vaatiessa kykenee vakavoitumaan vaadittavalla tavalla, kertoo Mikko.

Andra-Aldea Löppönen on väsymätön lapsityön aktiivi, joka opettaa myös uskontoa ja sekä on tärkeä, kirkkoa tunnetuksi tekevä yhdyshenkilö romaniankielisten keskuudessa. Tällä hetkellä Andra ohjaa Jyväskylän ortodoksisessa seurakunnassa alakoululaisten Puuhakerhoa sekä Kirkkokerhoa.

– Andra ottaa lämpimästi vastaan niin tutut kuin uudetkin kasvot sekä neuvoo, auttaa, opastaa ja tukee. Uusia ideoita löytyy ja kerhonohjauksessa on aina läsnä niin kirkollinen opetus kuin lasten itsensä toivomat leikit ja puuhat, kiittää Valeria Ratilainen, Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kanttori.

– Aleksanteri Sepällä on huippumahtava asenne ja persoona ja hän on mielestäni hyvä esimerkki ja todellinen heittäytyjä, kehuu isä Tuukka Rantanen Pohjois-Suomen ortodoksisesta seurakunnasta. Aleksanteri on ollut mukana lukuisilla kripareilla ja lastenleireillä eri puolilla maata sekä vastuunkantajana myös ulkomaanmatkoilla. Hän on lisäksi mukana hiippakunnan nuorten neuvostossa sekä aktiivinen nuortenilloissa, ja toiminut niissä takavuosina välillä vetäjänäkin.

Monia armorikkaita vuosia  palkituille ja kaikille nuorisotyön parissa ahkeroiville!

Hanneriina Moisseinen on useaan otteeseen palkittu kuvataiteilijataustainen sarjakuvataiteilija ja taiteen maisteri. Moisseisen tuorein teos on E.L. Karhun näytelmään pohjautuva kokeellinen sarjakuvakirja Ajan rajalla, jonka kaikki kuvat Moisseinen toteutti ompelemalla. Teos on yli kymmenen vuoden työn tulos. Kokonaisuus on tällä hetkellä esillä Kouvolan taidemuseossa.

Luovuus aina läsnä

Hanneriina Moisseinen käsittelee teoksissaan vaikeita aiheita herkkävireisesti ja huumoria unohtamatta. Teokset koskettavat, pysäyttävät ja jäävät mieleen.

Esimerkiksi sarjakuvakirja Isä kertoo Hanneriinan perheenjäsenen katoamisesta ja Kannas puolestaan sodasta karjakon, järkensä menettäneen rintamakarkurin ja lehmän kautta.

Lehmät eivät ole Kannaksessa pelkkinä koristeina:

– Ihminen reagoi ihan eri tavalla, kun esimerkiksi sodan aiheuttamaa kipua kuvataan eläimen kautta. Eläimen tuska menee ihon alle, koska ihminen ymmärtää eläimen viattomuuden. Lehmä tuo Kannakseen myös pehmeyttä ja lempeyttä. Ihmisen ja eläimen välinen sanaton kommunikaatio tuo ihmisen ja eläimen ruudussa samanarvoisiksi.

Työskentelystään Moisseinen kertoo seuraavaa:

– Asemoin teokseni nykytaiteen (sarjakuvien kohdalla nykysarjakuvan) kontekstiin, mutta toisaalta pyrin pois sellaisesta, mikä on taiteessa kulloinkin muodissa. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten ompelutekniikan käyttämistä kuvataideteoksissa pidettiin nolona tai osoituksena arvostelukyvyn puutteesta. Ryhdyin tästä innostuneena ompelemaan sarjakuvia.

– Löydän helposti omia aiheita, voin ikään kuin napata niitä ilmasta. Valmiin teoksen tekeminen tosin vaatii usein vuosien kokopäiväisen työn, koska työtapani taustatutkimuksineen on niin perinpohjainen.

Ortodoksista taiteilijaksi ja sitten ortodoksitaiteilijaksi

Hanneriina Moisseisen Valamon residenssiin saama ortodoksisen taiteilijan stipendi oli iloinen yllätys. Hän työskenteli residenssissä stipendin turvin syys–lokakuussa.

– Ortodoksinen ortodoksitaiteilija olisi kai ikonimaalari, joka ei signeeraa teoksiaan. Minä olen kai ennemmin uskonnoltani ortodoksi ja ammatiltani taiteilija. En ole tuonut uskoani esiin julkisuudessa, mutta tottahan ortodoksisuus vaikuttaa töihini, kuten karjalaisuuskin.

Joensuussa syntynyt Hanneriina Moisseinen kastettiin ortodoksiksi, mutta hän erosi kirkosta nuorena aikuisena ystäväpiirinsä painostamana.

– Olin kauan uskonnottomana, kunnes pitkän etsinnän jälkeen liityin takaisin omaan kirkkooni 2010-luvun alussa. Kuorotoiminnan kautta löysin merkityksellisen tavan olla osa seurakuntaa.

Taidemaailman ja kirkollisen elämän yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Hanneriina Moisseinenkin on kohdannut halveksuntaa.

– Läheskään kaikilla ei ole sellaista sivistystä, että he ymmärtäisivät uskontokuntaan kuulumisen merkityksellisyyden. Maahanmuuttajien myötä kulttuurinen monimuotoisuus ja sen ymmärtäminen on kuitenkin lisääntynyt. Äreimmille kristinuskon vastustajille olen toisinaan kertonut ortodoksisuuden kuuluvan omaan kulttuuriperintööni, mikä tekee asiasta nykymaailmassa jossain määrin ymmärrettävämmän. Toinen asia, jolla joskus selvennän kirkossa käymistäni, on ajatus pyhästä – asiasta, jonka moni uskonnotonkin tunnistaa, ja jota ehkä salaa kaipaa. Siispä kerron kokevani kirkossa pyhän läsnäoloa.

Sillankorva tuntuu ”luksusresidenssiltä”

Valamon luostari Heinävedellä on Hanneriina Moisseiselle tuttu lapsuudesta. Hän ei kuitenkaan koskaan aiemmin ole yöpynyt Valamossa. Olo on silti tuntunut kotoisalta.

– Minulla on sellainen olo, että saan olla täällä, ja että sovin tänne. Sillankorvan talo on aivan upea. Työhuoneeni seinät ovat ikiaikaista kiveä ja kalustus puuseppien tekemää lastulevyhyllyjen sijaan. Tämä on oikea luksusresidenssi, jossa kiire poistuu! Tuntuu, että täällä ajattelukin nytkähtää eri asentoon.

Residenssiviikon aikana Moisseinen työskenteli, poimi puolukoita ja kävi kirkossa.

– Tunnen residenssissä pyhyyttä, kuten koko luostarin alueella. Oikeastaan luostarin vaikutus tuntuu paljon pidemmällekin, ei pelkästään maantieteellisessä paikassa vaan myös ajassa. Rukous on jatkunut tässä veljesyhteisössä yhtäjaksoisesti niin pitkään.

Seuraavaksi mosaiikkeja tai ikoneita?

Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkossa Hanneriina Moisseinen on ihaillut kerubeja esittäviä mosaiikkitöitä. Hän onkin harkinnut ilmoittautuvansa mosaiikkityökurssille.

– Myös ikonimaalaus on kiinnostavaa. Ikonien visuaalinen maailma alkoi näkyä maalauksissani etsikkoaikanani. Tajusin asian vasta siskoni houkuteltua minut kirkkoon 10 vuoden tauon jälkeen. Tulevaisuudessa olisi hienoa voida tehdä ikoneita tai ylipäätään taidetta nimettömänä. Nythän se ei ole mahdollista, koska toimeentuloni riippuu siitä, että nimeni tunnetaan.

Ikonimaalauksen opettelussa ei ole mitään, mitä Moisseinen pelkäisi. Vaikea, hidas tai kurinalainen työ on hänelle tuttua.

Helppous on se, mikä saa hänet kyllästymään.

Residenssitoimintaa kehitetty luostarin kanssa

Hanneriina Moisseisen saama stipendi on osa Valamon Ystävät ry:n Jokapäiväinen leipä -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää ja laajentaa jo olemassa ollutta residenssitoimintaa, kertoo hankepäällikkö Maria Roiha.

Vuoden 2024 lopussa päättyvän hankkeen teemana on ollut ilmastonmuutos ja ruoantuotanto.

– Taiteellinen lähestymistapa on tarpeen näin suurten kysymysten äärellä, mutta mittakaava on paikallinen. Hanke ammentaa innoitusta luostariaatteeseen kuuluvista asketismista, eläinkunnan tuotteiden välttämisestä ja hävikkiruoan hyödyntämisestä.

Roihan mukaan hanke on saavuttanut erinomaisesti taiteelliset ja sisällölliset tavoitteensa.

Taiteellinen johtoryhmä valitsi kutsutaiteilijoiksi valokuvataiteilija Nelli Palomäen, tekstiilitaiteilija Lotta Blombergin, ääni- ja ympäristötaiteilijat Tuike Alitalon ja Simo Alitalon sekä yhteisötaiteilija Seija-Leena Salon.

Palomäki ottaa muotokuvia Valamon veljestöstä, luonnosta ja hyötykasveista vanhalla puukameralla. Blomberg on tekemässä luostariin sijoitettavaa ryijyteosta. Alitalojen tarkoitus on luoda luostariin kuuntelu- ja havainnointipisteitä. Salon keräämiin tarinoihin perustuva Luostari tuli kylään -näyttely oli Valamossa auki syyskuun loppuun.

Stipendiaatteja ovat tänä vuonna muusikko Heikki Halme, runoilija-kääntäjä Hannimari Heino, kirjailija-dramaturgi Marko Järvikallas, runoilija Tommi Parkko, kuvataiteilija Raisa Raekallio, kirjailija Pirkko Soininen, tekstiilitaiteilija Riitta Turunen ja kuvataiteilija Misha del Val. Päähaun ulkopuoliset teemastipendit jaettiin seuraavasti: ohjaaja-opiskelija Miika Karvanen (lupaavan taiteilijan stipendi), kirjailija Markus Leikola (erikoisstipendi yhteiskunnallista dialogia edistävälle taiteilijalle) ja sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen (ortodoksisen taiteilijan stipendi).

Hankkeeseen on kuulunut myös taiteen tekemisen tilojen remontoiminen. Valamon opistossa on nyt kaksi uutta työhuonetta ja opistohotellista on korvamerkitty huoneita taiteilijoiden käyttöön.

– Hanke on kehittänyt Valamon residenssitoimintaa luostarin kanssa ja luostarin ehdoilla – kaiken Valamossa tapahtuvan toiminnan keskiössä tulee olla ymmärrys ja kunnioitus veljestöä, luostarielämää ja ortodoksisuutta kohtaan, Maria Roiha toteaa.

Hanke päättyy, mutta residenssitoiminta jatkuu. Kevään 2025 haku Valamon residenssiin (Avaa uuden sivuston) on jo käynnissä.

Kun Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo vihki diakoni Serhii Danilovin papiksi Uspenskin katedraalin temppelijuhlan liturgiassa 15. elokuuta, kyseessä oli ensimmäinen äidinkielenään ukrainaa puhuvan papin vihkimys Suomen ortodoksisessa kirkossa. Samalla isä Serhiistä tuli ensimmäinen ukrainalainen pappi Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa. Tällä hetkellä isä Serhii palvelee pappina vapaaehtoispohjalta, minkä lisäksi häntä työllistävät myös projektityöntekijän tehtävät Filantropia ry:n ukrainankielisen työn parissa.

Tie Ukrainasta Suomeen ja vuonna 1997 Vinnitsassa syntyneestä pojasta Suomen ortodoksisen kirkon papiksi on ollut monipolvinen – joskaan ei sikäli yllättävä, että Serhii-pojan elämä on ollut jo lapsuudesta saakka tiiviissä yhteydessä kirkkoon.

– Vuonna 2000 perheeni liittyi Pyhän Ksenia Pietarilaisen seurakuntaan, jossa aloin palvella alttariavustajana jo teini-ikäisenä ja perustin myöhemmin nuorisovapaaehtoisryhmän. Tuntiessani kutsumusta papiksi opiskelin Kiovassa Teologisessa seminaarissa.

Vuodesta 2017 nuori Serhii palveli Kiovassa Pyhän Kolminaisuuden luostarissa, ja vuonna 2022 hänet vihittiin lukijaksi Lvivissä. Tuolloin olivat käynnissä ukrainalaissiviilien evakuoinnit, sillä venäläisjoukot olivat tuolloin edenneet lähelle Kiovaa.

– Pian Kiovan vapautuksen jälkeen palasin kotikaupunkiini, missä minut vihittiin diakoniksi Jumalanäidin suojeluksen juhlana. Toimin siellä diakonina marraskuuhun 2023 asti.

Isä Serhii suoritti hengellisen taipaleensa rinnalla myös insinöörin tutkinnon: hän valmistui Kiovan kansallisesta rakennuksen ja arkkitehtuurin yliopistosta 2021.

– Hengellisen palvelun ja ammatillisen kehityksen yhdistäminen on antanut minulle laajemman ymmärryksen uskon ja käytännön elämän yhdistämisestä sekä syvemmän tietämyksen seurakunnan jäsenten hengellisistä tarpeista.

Vuonna 2021 isä Serhii avioitui Kseniiansa kanssa, ja pariskunnan esikoispoika Iona syntyi seuraavana vuonna. Danilovit eivät lähteneet kotimaastaan ensimmäisten joukossa.

– Vaimoni perheenjäsenet pakenivat maasta jo sodan ensimmäisinä päivinä, mutta vaimoni ja poikamme seurasivat heitä vasta kesäkuussa 2023. Halusimme varmistaa lapsemme turvallisuuden, sillä tuolloin Kiovaa pommitettiin melkein joka yö. Itse tulin perheeni luo viime vuoden joulukuussa.

Suomessa syntyi perheen toinen lapsi.

Uuteen alkuun

Helsinkiin asettumisen jälkeen isä Serhii halusi tehdä aktiivisesti vapaaehtoistyötä ukrainalaisten hyväksi.

– Olemme toimittaneet jumalanpalveluksia ukrainan ja suomen kielillä sekä koonneet yhteisöä. Itse ymmärrän henkilökohtaisesti Suomeen paenneiden tuskan ja hengellisen tuen tärkeyden toisillemme.

Alku oli haasteellinen, koska ukrainalaisyhteisön oli löydettävä tilat jumalanpalvelusten toimittamiseen ja saatava kokoon kirkkokuoro. Nämä ongelmat ovat sittemmin korjaantuneet, sillä yhteisö sai käyttöönsä Helsingin ortodoksisen seurakunnan Pyhän profeetta Elian kirkon, jossa edelleen toimitetaan jumalanpalveluksia ukrainaksi.

Paitsi isä Serhiille ja hänen perheelleen, hänen pappisvihkimyksensä oli merkkitapaus myös koko ukrainalaisyhteisölle. Vihkimyksen toimitti Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

Isä Serhii mainitsee muitakin positiivisia asioita Suomeen liittyen.

– Suomessa minut yllätti organisoituneisuus ja rauhallisuus kaikilla elämän osa-alueilla. Mitä tulee ortodoksiseen kirkkoon, se on täällä pienempi kuin Ukrainassa, mutta sen jäsenet ovat säilyttäneet syvän ortodoksisen uskonsa ja tukevat toisiaan.

Suomen ortodoksinen kirkko on osoittanut tukeaan Ukrainalle heti Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta lähtien sekä tuominnut Moskovan patriarkaatin ja sen johtohahmon, patriarkka Kirillin sotaa lietsovat kannanotot.

Lisäksi viime vuonna kirkolliskokous päätti käynnistää neljän vuoden hankkeen ukrainalaisten pakolaisten kotoutumisen tukemiseksi Suomessa. Sen myötä hankkeen pääkoordinaattorina toimiva Suomen ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetyksen järjestö Filantropia ry. saa ajalla 2024–2027 vuosittaisen 130 000 euron määrärahan. Myös Filantropian kriisiapuun lahjoitettavat rahat suunnataan tällä hetkellä Venäjän hyökkäyssodan uhrien auttamiseksi.

Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani myönsikin joulukuussa 2023 Filantropia ry:n toiminnanjohtaja Riina Nguyenille Ukrainan ortodoksisen kirkon tunnustuksen, Pyhän suurmarttyyri ja parantaja Panteleimonin ansiomerkin kiitoksena Filantropian tekemästä pitkäjänteisestä työstä Ukrainan kansan hyväksi.

Myös isä Serhii antaa tunnustusta niin suomalaisille ylipäätään kuin Suomen ortodoksiselle kirkolle.

– Ukrainalaiset saavat Suomessa tukea ja ymmärrystä erityisesti arkielämään liittyvissä asioissa. Suomalaiset, jotka itsekin ovat kokeneet aggressiota menneisyydessä, ymmärtävät parhaiten tilannettamme ja osoittavat solidaarisuutta. Tämä auttaa meitä sopeutumaan ja löytämään paikkamme uudessa kulttuurissa, isä Serhii kiittää.

– Lisäksi Pyhän profeetta Elian kirkko Helsingissä on muodostunut ukrainalaisille tärkeäksi keskukseksi, jossa he voivat ylläpitää omia uskonnollisia perinteitään ja löytää henkistä tukea. Tärkeää on myös se työ, jonka Filantropia on aloittanut auttaakseen ukrainalaisia löytämään paikkansa Suomen ortodoksisessa kirkossa, asuinpaikasta riippumatta.

Kuitenkin parantamisenkin varaa olisi.

– Valitettavasti seurakunnat eivät aina ole aktiivisia aloittamaan täysimittaista työtä ukrainalaisten parissa. Tällä hetkellä Suomessa on virallisesti noin 70 000 ukrainalaista, ja suurin osa heistä on ortodokseja. Omien kokemusteni mukaan kymmeniä ukrainalaisia liittyy virallisiksi kirkon jäseniksi kuukausittain, mutta ovatko seurakunnanneuvostot varanneet lisää budjettivaroja ukrainalaisten tukemiseen ja integrointiin – erityisesti heidän hengellisten tarpeidensa tyydyttämiseen?

Isä Serhii huomauttaa, että ukrainalaispakolaisia olisi kenties syytä tarkastella siitä näkökulmasta, että suuri osa heistä on tullut maahamme jäädäkseen.

– Viimeisimpien sosiologisten kyselyjen mukaan yli puolet ukrainalaispakolaisista haluaa jäädä tänne pysyvästi – mikä on uskomaton määrä ihmisiä ja suuri haaste Suomen ortodoksiselle kirkolle!

Samaan aikaan on todettava, että Suomen ortodoksinen kirkko – kuten myös toinen valtionkirkkomme – on jo pitkään kamppaillut laskevan jäsenmäärän ja sen tuomien haasteiden kanssa. Hupeneva jäsenmäärä tarkoittaa myös vähemmän kirkollisveroina saatavia tuloja. Toisaalta viime aikoina on ollut havaittavissa, että nuoret, ja etenkin nuoret miehet, liittyvät nyt innokkaasti Suomen ortodoksiseen kirkkoon.

Ongelmat on kohdattava

Työssään vapaaehtoisena ja pappina isä Serhii on päässyt aistimaan tunnelmia sekä kirkoissamme käyvien ukrainalaisten että venäjää puhuvien seurakuntalaisten välillä. On mahdotonta arvioida, millä tavalla sodan lopputulos aikanaan heijastuu näihin yhteisöihin.

Isä Serhii ei kaunistele nykytilannetta.

– Tämänhetkinen tilanne on monimutkainen, ja ukrainalaisen ja venäläisen yhteisön välinen dialogi on vaikeaa. Huonoin ratkaisu olisi ongelman ignorointi tai vaieta siitä kokonaan. Tällä hetkellä on tärkeää jatkaa yhteisiä rukouksia rauhan puolesta ja olla valmiita avoimeen ja rakentavaan dialogiin sitten, kun se on mahdollista. Kirkon tulee ylläpitää toivoa ja valmistautua jo nyt tulevaan sovintoon. Silti todellisia muutoksia voi tapahtua vasta sodan päättymisen jälkeen.

Venäjän hyökkäyssota on vaikuttanut ortodoksisuuteen myös kansainvälisellä tasolla.

– Sota on vaikuttanut vakavasti ortodoksiseen kirkkoon kaikkialla maailmassa ja aiheuttanut syviä jännitteitä. Tämä jännite on erityisen tuntuvaa tilanteessa, jossa sodan haava vuotaa ja kipuilee entistä enemmän. Vaikka tilanne Suomessa onkin vähemmän akuutti, täälläkin on silti haasteita, jotka liittyvät jakautumiseen ja keskinäiseen epäluottamukseen.

Vaikka uusi kotimaa tuntuukin turvalliselta ja vastaanotto on ollut lämmin, isä Serhii unelmoi silti monen muun tavoin sodan pikaisesta loppumisesta oikeudenmukaiseen rauhaan, paluusta rakkaaseen synnyinmaahan, sen jälleenrakentamisesta ja rauhallisesta tulevaisuudesta.

Silti hän jättää oven raolleen myös Suomen suhteen.

– Minulla on täällä juuri nyt vastuullani suuri yhteisö. Siihen kuuluu myös ihmisiä, jotka eivät enää palaa kotiin Ukrainaan, ja he tarvitsevat hengellistä tukea. Omalta osaltani jää siis nähtäväksi, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Богослужіння українською мовою в церкві Пророка Іллі 

Божественна Літургія щонеділі о 9:50. Мова Богослужіння – українська та фінська.

Адреса храму:  Lapinlahdentie 2, 00180 Helsinki, Фінляндія
Для запису на сповідь, хрещення, вінчання, панахиду та молебень писати священнику 
+358 44 244 37 93 ієрей Сергій Данілов

Сторінка парафії українською мовою: hos.fi/uk

Pääkuva ylhäällä:

Arkkipiispa Leo vihki Ukrainasta Suomeen muuttaneen diakoni Serhii Danilovin papiksi Uspenskin katedraalin temppelijuhlan liturgiassa elokuussa 2024. Pappisvihkimystä oli todistamassa isä Serhiin perhe: vaimo Kseniia, vastasyntynyt tytär Miia ja Iona-poika.

Artikkeli on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koitossa 3/2024. Printtilehden juttuja julkaistaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.