Patriarkka Bartolomeos palkittiin johtajuudestaan ympäristökriisin vastaisen työn määrittelemisessä hengellisenä kutsumuksena. Hän liittyy 54 aiemman palkinnonsaajan – esimerkiksi Kalkutan pyhän Teresan (1973), Dalai Laman (2012), Desmond Tutun ja Jane Goodallin (2021) joukkoon vastaanottaen yhden maailman arvostetuimmista henkilökohtaisista elämäntyöpalkinnoista.

– Bartolomeos saa Templeton-palkinnon siitä, että hän on tehnyt ympäristöstä huolehtimisesta keskeisen sitoumuksen hengellisen johtajan roolissaan, sanoi John Templeton -säätiön presidentti Heather Templeton Dill,

Dill jatkoi:

– Bartolomeos on myös syventänyt kristittyjen käsitystä siitä, mitä merkitsee olla uskonnollinen maailmassa nykypäivänä. Se sisältää huolehtimisen kaikista Jumalan luomakunnan puolista: meitä ympäröivistä ihmisistä ja luonnollisesta maailmasta, jossa elämme.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi patriarkka on käyttänyt asemansa arvovaltaa kootakseen yhteen tieteilijöitä, tutkijoita, poliittisia johtajia ja hengellisiä johtajia katolisesta, juutalaisesta ja islamilaisesta maailmasta. Hän on kuvannut luomakunnasta huolehtimista ”ekumeeniseksi välttämättömyydeksi” ja moraaliseksi velvollisuudeksi, joka ylittää perinteiset uskonnolliset ja maailmankatsomukselliset jakolinjat.

– Emme ole tämän planeetan omistajia, lausui patriarkka Bartolomeos Templeton-palkintoa varten tehdyssä haastattelussa.

– Se kuuluu myös tuleville sukupolville. Olemme yksinkertaisesti ympäristön hoitajia ja pappeja, emme sen omistajia. Ekologia ei ole poliittinen tai taloudellinen kysymys. Se on pääasiassa hengellinen ja uskonnollinen kysymys, koska Jumala loi sen ja antoi sen meille suojeltavaksi: viljeltäväksi, käytettäväksi, mutta ei väärinkäytettäväksi. Tämä on ekologian hengellinen ulottuvuus, hän huomautti.

– Näen, että meillä on yhteinen ihanne, yhteinen tarkoitus. Ehkä menetelmämme ovat erilaisia, mutta kaikkien meidän lopullinen tavoite on pelastaa planeettamme, luoda paremmat elinolosuhteet tämän planeetan asukkaille, joka on yhteinen kotimme, oikos. Tämä on kreikkalainen sana, joka tarkoittaa ’kotia’, ja ekologia on tiede kodistamme. Täydennämme toisiamme palvellaksemme tätä yhteistä ihannetta, hän jatkoi.

Vuoden 2021 Templeton-palkinnon voittaja ja YK:n rauhanlähettiläs Jane Goodall kommentoi valintaa:

– Olen iloinen saadessani tietää, että Templeton-palkinto myönnetään Hänen Kaikkipyhyydelleen Bartolomeokselle. Minulla on ollut etuoikeus viettää aikaa Hänen Kaikkipyhyytensä kanssa, enkä voi ajatella arvokkaampaa ehdokasta tälle kunnialle. Hänen pyrkimyksensä tuoda näitä erilaisia ryhmiä yhteen korostaakseen luonnonmaailman suojelemisen tärkeyttä, josta tulevaisuutemme riippuu, ovat todella merkittäviä.

Hengellinen näkemys ympäristönhoidosta

Vuonna 1940 Imbrosin saarella syntynyt 85-vuotias Bartolomeos teki ympäristöasioista virkakautensa keskeisen painopisteen tultuaan valituksi 270. ekumeeniseksi patriarkaksi vuonna 1991. Hän on edistänyt hengellisesti tiedostavan ympäristönsuojelun liikettä. Hänen johtajuutensa on muovannut maailmanlaajuisia keskusteluja ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuudesta ja ekologisesta oikeudenmukaisuudesta kehystämällä ne uskon moraalisella kielellä. Hän on kannustanut ortodoksisia kristittyjä tunnistamaan ympäristön tuhoutumisen syntinä luontoa vastaan ja puolustanut ajatusta, että kirkon on oltava vakavasti mukana luomakunnan hoidossa.

Vuonna 1997 hän julisti, että ympäristöä vahingoittavat teot – kuten saastuttaminen, metsien hävittäminen ja ilmastonmuutos – ovat ”ekologisia syntejä”. Tämä käsite on vaikuttanut laajasti ympäristöeettiseen keskusteluun myös ortodoksisen maailman ulkopuolella, ja sitä lainattiin näkyvästi paavi Franciscuksen vuoden 2015 kiertokirjeessä Laudato Si’.

Bartolomeos on perustanut Religion, Science, and the Environment -kansalaisjärjestön, joka järjesti kahdeksan symposiumia vuosien 1995 ja 2009 välillä yhteistyössä Euroopan komission ja YK:n kanssa. Lisäksi hän järjesti viisi Halki-huippukokoust vuosien 2012 ja 2022 välillä. Halkin saarella pidettyjä huippukokouksia ohjasi periaate, että kestävä ympäristönsuojelu ei ole mahdollista ilman perustavanlaatuista arvojen muutosta.

– Tiede yksin ei voi pelastaa planeettaa. Tiede kertoo meille maailmasta, mutta se ei voi tavoittaa sielumme ja mielemme syvyyksiä, totesi Bartolomeos vuonna 2015.

Bartolomeos on aktiivisesti tehnyt yhteistyötä muiden uskontojohtajien kanssa. Vuonna 2021 hän julkaisi paavi Franciscuksen ja Canterburyn arkkipiispa Justin Welbyn kanssa ensimmäisen yhteisen viestin luomakunnan suojelemiseksi. Tässä merkittävässä julkilausumassa he kutsuivat rukoilemaan ja uhrautumaan planeetan vuoksi sekä käsittelemään ilmastonmuutosta ja biodiversiteetin menetystä kiireellisinä eettisinä kysymyksinä.

Bartolomeoksen ympäristötyö on saanut laajaa tunnustusta. Hän on vastaanottanut lukuisia palkintoja, kuten Yhdysvaltain kongressin kultamitalin (1997), Sophie-palkinnon (2002) ja YK:n ympäristöohjelman Champions of the Earth -palkinnon (2004). Time-lehti nimesi hänet yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä vuonna 2008, ja hän voitti American Jewish Committeen Human Dignity -palkinnon vuonna 2021. Hän on saanut useita kunniatohtorin arvoja akateemisilta instituutioilta ympäri maailmaa, mm. Notre Damen yliopistosta (2021).

Asiasta uutisoi Suomen ortodoksinen kirkko (Avaa uuden sivuston).

Pääkuva ylhäällä: Patriarkka Bartolomeos kävi Suomen-vierailullaan vuonna 2023 muun muassa Nuuksiossa.

Oheisella videolla patriarkka Bartolomeoksen palkinnon vastaanottamiseen liittyvä puhe:

{”preview_thumbnail”:”/sites/default/files/styles/video_embed_wysiwyg_preview/public/video_thumbnails/46LDnjYpmNc.jpg?itok=WFJCtelE”,”video_url”:”https://www.youtube.com/watch?v=46LDnjYpmNc&t=9s”,”settings”:{”responsive”:true,”width”:”854″,”height”:”480″,”autoplay”:false},”settings_summary”:[”Embedded Video (Responsiivinen).”]}

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen paikka Golgata sekä Jeesuksen hautamuistomerkki ovat kirkon tärkeimmät paikat. Golgatan kallio ei ole näkyvillä, mutta sitä pääsee koskettamaan kirkon toisessa kerroksessa sijaitsevassa ortodoksisessa Ristin ylentämisen kappelissa. Hautamuistomerkki sijaitsee pääsisäänkäynnistä viistosti vasemmalle pyöreämuotoisessa Rotundassa. Pyhän Helenan ja Ristin löytämisen kappelit kirkon itäosassa muistuttavat Jeesuksen ristin löytymisestä 300-luvulla.

Kirkon ajatellaan sijaitsevan paikalla, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin. Kyseessä on varhaisin tunnettu traditio, ja näkemys on arkeologian näkökulmasta mahdollinen. Kysymykseen ei silti ole yksiselitteistä vastausta.

Jeesus ristiinnaulittiin vuoden 30 tienoilla. Ensimmäiset kuvaukset tapahtumasta kirjoitettiin vakiintuneen näkemyksen mukaan 70–90-luvuilla. Uuden testamentin evankeliumit keskittyvät Jeesuksen viimeisten päivien tapahtumiin ja niiden merkitykseen. Tapahtumapaikat mainitaan vain viitteenomaisesti.

Ristiinnaulitsemisen paikaksi evankeliumit nimeävät Golgatan eli Pääkallopaikan, jonka sijaintia ei tarkemmin kuvata. Pelotevaikutuksen vuoksi ristiinnaulitsemiset tapahtuivat mahdollisimman julkisilla paikoilla. Evankeliumikuvaukset antavatkin vaikutelman tällaisesta paikasta: Markus ja Matteus mainitsevat ristiinnaulittua pilkkaavat ohikulkijat, Luukkaan mukaan siellä seisoi kansaa katselemassa tapahtumia. Johanneksen evankeliumin mukaan paikka oli lähellä kaupunkia, ja monet näkivät Pontius Pilatuksen ristiin kiinnittämän tekstin.

Kun Jeesus oli kuollut, evankeliumien mukaan hänen ruumiinsa pantiin kallioon louhittuun, käyttämättömään hautakammioon. Johannes kertoo haudan sijainneen ristiinnaulitsemispaikan läheisessä puutarhassa. Hauta ja oletettavasti myös ristiinnaulitsemispaikka sijaitsivat kaupunginmuurien ulkopuolella – haudat sijoitettiin aina asutuksesta erilleen.

Jerusalem ensimmäiseltä vuosisadalta 300-luvulle

Vaikka Pyhän haudan kirkko sijaitsee nykyään Jerusalemin vanhassa kaupungissa, ensimmäisellä vuosisadalla paikka todennäköisesti sijaitsi kaupunginmuurien ulkopuolella. Tähän viittaa esimerkiksi se, että lattian alta on löytynyt roomalaisaikaisia hautoja.

Roomalaisaikaan liittyi monenlaisia levottomuuksia. Herodeksen rakennuttama temppeli tuhoutui, kun ensimmäinen juutalaissota päättyi Jerusalemin valtaukseen vuonna 70. Niin kutsutun Bar Kokhban kapinan päätteeksi 130-luvulla keisari Hadrianus karkotti juutalaiset ja heidän joukossaan ensimmäiset kristityt kaupungista kokonaan.

Kaupunkiin tai oikeastaan sen raunioille Hadrianus perusti roomalaisen siirtokunnan, Aelia Capitolinan. Karkotettujen asukkaiden tilalle tuotiin uudet ja roomalaistettuun kaupunkiin rakennettiin Juppiterin ja Venuksen temppelit, Juppiterin temppeli Herodeksen tuhotun temppelin paikalle, Venuksen temppeli paikalle, jonne Pyhän Haudan kirkko sittemmin rakennettiin.

Konstantinos Suuren Pyhä maa

Kun Konstantinos Suuresta tuli keisari 300-luvulla, hän teki kristinuskosta sallitun ja lopulta ainoan sallitun uskonnon. Hänen aikanaan Palestiinasta tuli kristittyjen Pyhä maa, jossa saattoi käydä pyhiinvaelluksilla ja nähdä Raamatun tapahtumien paikkoja. Konstantinos rakennutti kirkot Betlehemiin, Abrahamin asuinseudulle Mamreen sekä Jerusalemiin.

Varhaisimpiin kirjallisiin lähteisiin, joissa Konstantinoksen rakennukset mainitaan, lukeutuu 300-luvulla kirjoittanut historioitsija Eusebios. Konstantinoksen rakennustöitä kuvatessaan Eusebios asettaa taustaksi Hadrianuksen ajan. Eusebioksen mukaan pakanat olivat päättäneet hävittää Kristuksen hautaluolan ja rakensivat siksi sen päälle Afroditen eli Venuksen temppelin. Konstantinos löysi paikan jumalallisen johdatuksen ansiosta, joten todistus (Martyrion) Kristuksen ylösnousemuksesta palasi pimeydestä päivänvaloon jokaisen kävijän nähtäville.

Konstantinoksen kirkon paikasta, sen autenttisuudesta ja Eusebiouksen kuvauksesta on esitetty eri tulkintoja. Joidenkin mielestä kuvaus on luotettava ja he arvioivat, että tieto pääsiäisen tapahtumapaikoista oli säilynyt kristittyjen keskuudessa ensimmäiseltä vuosisadalta 300-luvulle.

Toisaalta Eusebioksen tekstissä ja Konstantinoksen toimissa erottuu menneen ja uuden vastakkainasettelu, johon liittyy vanhojen paikkojen ottaminen uuteen käyttöön. Tässä tulkinnassa Konstantinos kristillisti Venuksen temppelin paikan – ja ehkä Hadrianus oli toiminut samoin Kristuksen haudan suhteen. Perimätiedon säilymiseen on kuitenkin suhtauduttu skeptisesti. Eusebiosta edeltävät lähteet eivät mainitse Jeesuksen hautaan tai Golgataan liittyviä traditioita.

Konstantinoksen ajan rakennuksia

Konstantinoksen ajan rakennelmia on rekonstruoitu arkeologian ja kirjallisten lähteiden keinoin. Pyhän Haudan kirkon alue on aluksi muodostanut suorakaiteen muotoisen kokonaisuuden. Alueen länsipäädyssä sijaitsi hautaluola, jonka ympärille pystytettiin pyöreämuotoinen hautamuistomerkki Anastasis. Se oli kooltaan pieni ja sijaitsi avoimen taivaan alla. Kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina pyhien ihmisten hauta- ja muistopaikat olivat usein tällaisia erillisiä pyhäkköjä. Myöhemmin, ehkä Konstantinoksen viimeisenä elinvuonna tai pian hänen kuolemansa jälkeen Anastasiksen ympärille rakennettiin suuri, pohjakaavaltaan pyöreä rakennus, Rotunda.

Golgatan kallio sijaitsi noin 30 metrin päässä Anastasiksesta. Kalliota louhittiin pienemmäksi, ja Golgatan ja Anastasiksen väliin rakennettiin pylväiden reunustama neliskulmainen piha-alue. Golgata sijaitsi vinosti hautamuistomerkkiä vastapäätä, pihan kaakkoiskulmassa. Kallion päällä oli Konstantinoksen sinne pystyttämä risti.

Piha-alueen itäpuolella, Golgatan takana sijaitsi basilikakirkko, joka tunnettiin nimellä Martyrium. Kirkkoon noustiin portaita pitkin ja jonkinlaisen porttirakennuksen läpi itäpuolelta, Jerusalemin pääkadulta. Alttari oli lännessä kohti Anastasista.

Egeria kuvasi pääsiäisen viettoa

Alueen tunnelma välittyy elävästi 300-luvulla eläneen pyhiinvaeltaja Egerian kertomuksessa. Egeria kertoo, miten kristityt piispan johdolla kulkevat pääsiäisen tapahtumapaikoilla. Joukossa on kaikenikäisiä, vanhemmat kantavat pienimpiä ja kuljetaan hitaasti, jotta valvomisesta ja paastoamisesta väsyneet eivät uupuisi.

Välillä ollaan Ristin (Golgatan) edessä tai takana, Anastasiksen luona tai suuressa kirkossa eli Martyriumissa. Joka paikassa pysähdytään, luetaan pyhiä kirjoituksia, itketään pääsiäisen tapahtumien vuoksi, rukoillaan ja lauletaan, kunnes jatketaan seuraavaan paikkaan. Kirkkokansa on monikielistä: Egeria kirjoittaa, miten lukukappaleet ja piispan puhe käännetään kreikasta syyriaksi ja latinaksi, jotta kaikki ymmärtävät.

Islamista ristiretkien aikaan

Bysantin aika päättyi Palestiinassa 600-luvulla. Konstantinoksen rakennukset säilyivät pitkään, vaikka tulipalot ja maanjäristykset aiheuttivat tuhoja. 600-luvun alun levottomina vuosina persialaiset polttivat kirkon, mutta se rakennettiin uudelleen melko pian. Toinen merkittävä tuho tapahtui vuonna 1009, kun kalifi al-Hakim hävitti rakennukset. Jälleenrakennus alkoi nopeasti, ja persialaisen Nasir Khusravin kirjoituksissa 1040-luvulta on säilynyt kuvaus jälleenrakennetusta kirkosta ja sen loistosta.

Ristiretkeläiset valtasivat Jerusalemin vuonna 1099. Ristiretkiajan kuvauksia sisältyy esimerkiksi anglosaksi Saewulfin ja Kiovan Rusista kotoisin olleen igumeni Danielin kirjoituksiin. Niiden perusteella kirkkoalue oli al-Hakimin tuhon jälkeen rakennettu erilaiseksi kuin aiemmin. Martyriumia ei ilmeisesti rakennettu uudelleen, mutta uusi Rotunda oli laajempi ja siihen liittyi useita sivukappeleita.

Ristiretkiaikana Pyhän haudan kirkkoa pitivät vallassaan lännen kristityt. Sitä käytettiin uusiin tarkoituksiin, kuten ristiretkikuninkaiden kruunajaisiin, häihin ja hautapaikkana. Laajennustyöt tulivat tarpeellisiksi. Kuningatar Melisenden aikana piha-alue katettiin, ja siitä alkaen hautamuistomerkki, Golgata ja muut pyhät paikat ovat sijainneet saman katon alla.

Nykyisessä Pyhän haudan kirkossa voi edelleen nähdä tuolta peräisin olevia rakenteita. Myös moni nimettömäksi jäänyt kulkija on jättänyt jälkensä kirkkoon. Pyhän Helenan kappeliin laskeutuvaa portaikkoa reunustavissa pylväissä näkyy ristiretkiajan pyhiinvaeltajien kaivertamia yksinkertaisia ristigraffiteja. Niillä he merkitsivät käyntinsä pyhillä paikoilla ja tulivat osaksi kirkkoa ja sen historiaa.

Kirkon jakamisella on jännitteinen historia

Kirkon jakamiseen on vuosisatojen aikana liittynyt jännitteitä ja valtataisteluita. Tänä päivänä kirkon sisätiloja hallinnoivat kreikkalaiset ortodoksit, fransiskaanit ja armenialaiset. Koptit, etiopialaiset ja Syyrian ortodoksit saavat käyttää pyhiä paikkoja, mutta heillä ei ole niihin hallintaoikeutta. Kaksi muslimisukua on vastannut kirkon avaimista sekä ovien avaamisesta ja sulkemisesta keskiajalta alkaen. Käytäntö on saattanut alkaa Saladinin kaudella 1100-luvulla, ja sen tarkoitus on varmistaa, ettei mikään kirkkokunta omi tiloja itselleen.

Kristittyjen yhteiseloon liittyviä ristiriitoja kuvataan joskus absurdeja yksityiskohtia korostaen, mutta historia ja laajempi konteksti auttavat ymmärtämään tilannetta. Alueen kompleksiset poliittiset olosuhteet ovat merkittävä taustatekijä.

Ristiretkiaika pakotti idän kristityt jakamaan kirkon Euroopasta tulleiden katolilaisten valloittajien kanssa. Taustalla näkyy myös ottomaaniajan perintö samoin kuin 1900–2000-lukujen poliittinen tilanne.

Islamilaisen oikeuden mukaan minkään perinteen pyhät paikat eivät voi olla yksityisomistuksessa, ja tämä vaikutti tilanteeseen 1500-luvulla alkaneella ottomaanikaudella. Kristityt yhdessä saivat käyttää kirkkoa, mutta he eivät omistaneet sitä eivätkä päättäneet sen asioista itsenäisesti. Ylin päätäntävalta oli Turkin sulttaanilla, ja eri kirkkokunnat kilpailivat etusijasta. Sulttaani määräsi latinalaiset kristityt menettämään valta-asemansa, ja antoi keskeiset tilat kreikkalaisten hallintaan.

Status quo säätelee pyhien paikkojen jakamista

Hankalaa tilannetta pyrittiin vakauttamaan 1700–1800-luvuilla sulttaanin antamilla määräyksillä pyhien paikkojen jakamisesta. Näistä järjestelyistä on 1800-luvun puolivälistä alkaen käytetty nimitystä status quo. Status quo mainitaan Berliinin sopimuksessa (1878), se oli voimassa brittiläisellä mandaattikaudella ja säätelee edelleen Israel-Palestiinassa sijaitsevia kristittyjen jakamia pyhiä paikkoja, niiden hallintaa ja käyttöä.

Pyhän haudan kirkossa status quo määrää muun muassa, mikä kirkkokunta käyttää ja huolehtii mistäkin kirkon osasta, ja miten palvelukset järjestetään. Vaikka systeemi on esimerkiksi hidastanut korjaus- ja restaurointitöitä, sillä on etunsa. Se estää uusien konfliktien syntymisen ja tukee kristittyjen yhteistyötä.

Pyhän haudan kirkko ja sitä ennen Konstantinuksen Anastasis, Golgata ja Martyrium ovat 1700 vuoden ajan todistaneet Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä koonneet yhteen kristittyjä eri puolilta maailmaa.

Sitä, onko kirkon sijainti täsmälleen oikea, ei varmuudella tiedetä. Varhaisimmat kristilliset kirjoittajat eivät kertoneet Golgatan tai hautapaikan sijaintia tai maininneet pääsiäisen tapahtumien muistelemista tapahtumapaikoilla. Heille tärkeää oli kokemus Kristuksen ylösnousemisesta ja kuoleman voittamisesta, eikä sitä ollut välttämätöntä sitoa tiettyyn paikkaan.

Viimeistään kristinuskon tultua valtauskonnoksi pyhille paikoille ja esineille alettiin antaa merkitystä. Konstantinos halusi, että muutos vanhaan näkyy ja on käsin kosketeltava. Egerian kuvaus välittää kristittyjen halun eläytyä pyhiin tapahtumiin.

Mennyt ja nykyisyys ovat Pyhän haudan kirkossa käsin kosketeltavia. Kirkko on eri arkkitehtuurisista tyyleistä koostuva mosaiikki. Rakennuksen jakaminen on synnyttänyt ristiriitoja, mutta myös kompromisseja, kun eri yhteisöt ovat työskennelleet yhteisen kirkon ja pyhien paikkojen hyväksi.

Pääkuva ylhäällä: Kirkossa on kaksi kupolia, toinen Rotundan ja Katholikonin eli suurimman kirkkotilan päällä. Kuvassa Katholikonin päällä sijaitseva kupoli. Kuva. iStock

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2025. Suurin osa painetun lehden jutuista tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.

Lisätietoja:

Lattian pohjakaavoja  (Avaa uuden sivuston)

The National Geographic on tehnyt rekonstruktioita paikasta eri aikakausilla. (Avaa uuden sivuston) 

Kirjallisuutta

Egeria: Matka Pyhälle maalle. Suom. Anni Maria Laato. Suomen Patristinen Seura 2021.

Eordegian, Marlen. ”British and Israeli Maintenance of Status Quo in the Holy Places of Christendom”. International Journal of Middle East Studies 35 (2003): 307–328.

Eusebius. Life of Constantine. Transl. Averil Cameron & Stuart G. Hall. Clarendon Press 1999.

Cohen, Raymond. Saving the Holy Sepulchre: How Rival Christians Came Together to Rescue Their Holiest Shrine. Oxford University Press 2008.

Coüasnon, Charles, O.P. The Church of the Holy Sepulchre in Jerusalem. Oxford University Press 1974.

Galor, Katharina. Finding Jerusalem: Archaeology between Science and Ideology. University of California Press 2017.

Griffith-Jones, Robin. ”The Building of the Holy Sepulchre” teoksessa Robin Griffith-Jones & Eric Fernie (toim.), Tomb and Temple: Re-Imagining the Sacred Buildings of Jerusalem. Boydell Press 2018.

Krautheimer, Richard. Early Christian and Byzantine Architecture. 4th ed. revised by Richard Krautheimer and Slobodan Curcic. Penguin 1986.

Pringle Denys. ”The Crusader Church of the Holy Sepulchre” teoksessa Griffith-Jones & Fernie (toim.), Tomb and Temple: Re-Imagining the Sacred Buildings of Jerusalem. Boydell Press 2018.

Taylor, Joan. Christians and Holy Places: The Myth of Jewish-Christian Origins. Clarendon Press 1993.