Varhaisin kirjoitus Jeesuksen elämästä ja kuolemasta, Markuksen evankeliumi, alkaa kuvauksella Johanneksesta, ei Jeesuksesta. Evankeliumi aukeaa pyhien kirjoitusten lainauksella, joka kertoo enkelistä tai sanansaattajasta, joka valmistaa tietä Herralle ja on huutava ääni erämaassa. Lainausta seuraa kuvaus Johanneksen toiminnasta: kamelinkarvaan ja nahkavyöhön pukeutunut Johannes julistaa sanomaansa asumattomalla seudulla. Ihmiset Juudeasta ja Jerusalemista tulevat hänen luokseen, ja hän kastaa heitä Jordan-joessa. Ravinnokseen Johannes syö heinäsirkkoja ja hunajaa.

Markus toisin sanoen kuvaa Johanneksen profeetaksi, jolla oli paljon seuraajia. Hän julisti katumusta ja kastoi, ja Jeesuskin tuli hänen kastettavakseen. Muutkin Uuden testamentin evankeliumit kertovat Johanneksesta. Evankeliumien ohella Johanneksen mainitsee ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Flavius Josefus. Myös Apostolien teoissa viitataan Johannekseen ja joihinkin hänen seuraajiinsa.

Maan päälle odotettiin Messiasta

Vaikka kasteesta sittemmin tuli kristityille keskeinen mysteeri, on Johanneksen kastetta syytä tarkastella ajanlaskun alun juutalaisuuden valossa. Juutalaiset harjoittivat rituaalisia upottautumisia, joilla puhdistauduttiin epäpuhtauden tilasta. Johanneksen kastetoiminnalla on yhteyksiä näihin käytäntöihin.

Suhteessa aiempaan Johanneksen toiminnassa on nähty innovatiivisia ja uusia piirteitä. Johannes kastoi ihmisiä, kun taas upottautumiset tehtiin itse. Rituaaliset kylvyt eivät olleet yksittäisiä tapahtumia, vaan niitä toistettiin tarpeen mukaan. Johanneksen kastetta on pidetty ainutkertaisena tapahtumana, vaikka se ei ole aivan selvää lähteiden valossa. Kaikkien lähteiden mukaan Johanneksen toiminnassa oli olennaista myös julistus.

Markuksen mukaan se koski katumusta ja syntien anteeksi antamista, kun taas Josefus puhuu hyveeseen ja oikeudenmukaisuuteen kehottamisesta. Kaste ei Johanneksen mukaan tuonut anteeksiantoa tai puhtautta, vaan kastetta tuli edeltää elämänmuutos.

Johanneksen julistuksessa korostuivat myös tulevaa tuomiota koskevat varoitukset ja viittaukset tulevaan hahmoon. Ilmeisesti hän odotti Messiasta ja ajatteli olevansa tämän edelläkävijä. Monet ajattelivat Johanneksen olevan profeetta Elia, jonka odotettiin palaavan maan päälle ennen Messiaan tuloa.

Tanssi maksoi profeetan hengen

Antiikin maailmassa profeetat olivat yhteiskunnallisia toimijoita – ja usein hallitsijoiden kriitikoita. Varsinkin Josefuksen kuvauksessa korostuu Johanneksen toiminnan poliittinen ulottuvuus: hallitsija Herodes Antipas piti Johannesta uhkana ja päätti vangita ja lopulta teloittaa hänet. Josefuksen mukaan mestaus tapahtui Makhairoksen linnoituksessa Kuolleenmeren itäpuolella.

Myös evankelistat mainitsevat Johanneksen vankeuden ja mestaamisen. Markus ja Matteus selittävät tapahtumat toisin kuin Josefus: Johannes joutui vankilaan, koska oli arvostellut Antipasta veljensä vaimon Herodiaan naimisesta. Markuksen mukaan vastuussa profeetan kuolemasta ei ollut Herodes, joka kuunteli mielellään Johanneksen opetuksia, vaan Herodias, joka juonitteli raivatakseen profeetan tieltään.

Otollinen hetki koitti, kun Herodes järjesti pidot Galilean johtaville miehille. Herodias lähetti tyttärensä (toim. huom. Salome-nimen mainitsee historioitsija Josefus)  tanssimaan miesjoukolle, ja näkemästään ihastunut Herodes lupasi tytölle mitä vain tämä tahtoo. Tyttö meni kysymään neuvoa äidiltään ja vastasi äitinsä neuvon mukaan: ”Haluan, että annat minulle heti Johannes Kastajan pään vadilla”.

Herodes ei voinut perääntyä vaan toimitti tytölle, mitä tämä pyysi, ja tyttö vei Johanneksen pään äidilleen. Dramaattinen kertomus siirtää vastuun pahoille naisille ja kuvaa Herodeksen heikkona hallitsijana, joka sitoo itsensä ajattelemattomasti annettuun lupaukseen.

Tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että Johannes oli Jeesuksen aikalainen ja todennäköisesti häntä joitakin vuosia vanhempi. Vaikutelma syntyy evankeliumien perusteella, sillä niissä Jeesuksen toiminta alkaa Johanneksen vangitsemisen jälkeen.

Johanneksen perheestä kertoo Luukkaan evankeliumi. Ennen Jeesuksen syntymäkertomusta Luukas kertoo Johanneksen vanhemmista, pappi Sakariaasta ja Elisabetista. Sakariaan ja Elisabetin tarina rinnastuu Marian ja Joosefin tarinaan: niin Johanneksen kuin Jeesuksen syntymää edeltävät enkeli Gabrielin vierailu ja erilaiset ihmeet.

Sakariaan papillinen tausta ja Johanneksen toiminnan piirteet ovat saaneet jotkut tutkijat ehdottamaan, että Johannes olisi ennen omaa toimintaansa elänyt Qumranin yhteisössä. Qumranin yhteisön taustaa on pidetty papillisena ja yhteisön teologiassa ja käytännöissä on nähty yhtäläisyyksiä Johanneksen ajatteluun ja toimintaan. Ajatus on mielenkiintoinen, vaikkakaan ei yleisesti hyväksytty.

Jeesuksen ja Johanneksen suhteesta monia kuvauksia

Ei ole epäilystä siitä, etteikö Johanneksen ja Jeesuksen suhde ollut läheinen. Tämä läheisyys oli ensimmäisille kristityille jossain määrin arka paikka. Markuksen jälkeen kirjoittaneet evankelistat sivuuttavat kastekuvauksen yksityiskohtia: Matteus ei mainitse syntien anteeksiantamista ja kuvaa Johanneksen, joka on haluton kastamaan Jeesusta.

Luukas piilottaa maininnan Jeesuksen kasteesta sivulauseeseen. Johanneksen evankeliumissa ilmaistaan hyvin suoraan, että Johannes ei ole Messias, ei edes Elia tai muu profeetta. Kun Matteus julistaa Johanneksen suurimmaksi koskaan eläneeksi ihmiseksi, hän väittää heti perään, että pienin taivasten valtakunnassa on Johannesta suurempi.

Evankeliumeissa Johanneksen seuraajat mainitaan joitakin kertoja. He paastosivat toisin kuin Jeesuksen seuraajat, ja vankilassa viruvan Johanneksen kerrotaan lähettäneen oppilaitaan Jeesuksen luo kysymään, onko Jeesus se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö odottaa toista.

Johanneksen oppilaat eivät kadonneet Johanneksen kuoltua, eikä heidän vaikutuksensa rajautunut Palestiinaan. Jeesuksen kuoleman jälkeiseen aikaan sijoittuva Apostolien teot mainitsee Aleksandriasta kotoisin olleen Apolloksen, juutalaisen, joka tunsi kirjoitukset ja Jeesuksen elämän, mutta ainoastaan Johanneksen kasteen. Paavalin kerrotaan tavanneen Efesoksessa oppilaita, jotka tunsivat vain Johanneksen kasteen. Apostolien tekojen mukaan nämä Johanneksen seuraajat siirtyivät Jeesuksen seuraajien joukkoon.

Oletettavasti jotkut Johanneksen seuraajat tekivätkin näin, mikä tarjoaisi ainakin osittaisen selityksen sille, miksi Johanneksella on niin suuri rooli kristittyjen kirjoituksissa. On jopa esitetty, että jotkut evankeliumikirjoittajien käyttämät lähteet olisivat alun perin Johanneksen seuraajien laatimia Johanneksen elämää kuvaavia kirjoituksia. Esimerkkeinä voi mainita Sakarias-kertomuksen Luukkaan evankeliumin alussa ja jopa kadonneen Jeesuksen sanojen kokoelman.

Sekä Raamatun että historian Johannes

Ortodoksinen perinne viittaa Johannekseen nimillä Johannes Kastaja ja Johannes Edelläkävijä. Nimi kiteyttää kristittyjen tulkinnan Johanneksesta ja hänen elämästään: Johannes oli Jeesuksen edelläkävijä. Historian Johannes oli paljon muutakin: hän oli suosittu opettaja ja profeetta; Kastaja, jonka luo myös Jeesus tuli. Johanneksen elämä oli merkittävä, ja hänen kuolemansa muodosti alkupisteen Jeesuksen toiminnalle.

Lisäksi Johanneksen kaste vaikutti kristittyjen kastekäytäntöjen muotoutumiseen. Johanneksen ja Jeesuksen seuraajat vaikuttavan olleen kaksi erillistä ryhmää, jotka kommunikoivat, ehkä kilpailivatkin toistensa kanssa: joissakin tapauksissa Johanneksen oppilaita siirtyi Jeesuksen seuraajiksi.

Huom. Jutussa Johannes Kastajan elämää on tarkasteltu paitsi Raamatun kertomusten, myös historiallisten lähteiden kautta.

Pääkuva 1 ylhäällä: Johannes Edelläkävijä. 1500-luvun ikoni. Kuva: Euphrosinos Dyonisiou/Wikimedia Commons

Pääkuva 2 ylhäällä: Kristuksen kaste. Leonardo Da Vincin maalaus vuodelta 1475. Galleria degli Uffizi, Firenze./History & Art Collection / Alamy Stock Photo

Lähteet ja kirjallisuus:
Markuksen evankeliumi, luvut 1–2, 6, 9 ja 11
Matteuksen evankeliumi, luvut 3, 11, 14, 17 ja 21
Luukkaan evankeliumi, luvut 1, 3, 5, 7, 9, 11, 16 ja 20
Johanneksen evankeliumi, luvut 1, 3 ja 4
Apostolien teot, 18 ja 19 luku
Flavius Josefus, Juutalaisten historia 18.116–119
Marcus, Joel. John the Baptist in History and Theology. Columbia, SC: The University of South Carolina Press, 2018
Rothschild, Clare. Baptist Traditions and Q. Tübingen: Mohr Siebeck, 2005
Taylor, Joan. The Immerser: John the Baptist within Second Temple Judaism. Grand Rapids: Eerdmans 1997
Uro, Risto. Ritual and Christian Beginnings: a Socio-Cognitive Analysis. Oxford: Oxford University Press, 2016.

Juttu on julkaistu kesäkuussa 2023, mutta ajattoman sisältönsä vuoksi se sopii luettavaksi myöhemminkin, etenkin Johannes Edelläkävijään liittyvien merkkipäivien aikoihin. Jutun 1. pääkuva on vaihdettu 13.6.2024 klo 11:11 Leonardo Da Vincin maalauksesta ikoniksi.

Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallitus hylkäsi 6.6. kokouksessaan oikaisuvaatimuksen koskien Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuuston 13.3. tekemää päätöstä vaalialueista ja kunkin alueen valtuutettujen määrästä. Asia selviää Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla 12.6. julkaistussa kirkollishallituksen 6.6. kokouksen pöytäkirjasta.

Päätöksen mukaan seurakunnanvaltuusto oli toimivaltainen tekemään päätöksen vaalialueista, ja valmistelu oli tapahtunut hallintolain edellyttämällä tavalla. (Avaa uuden sivuston)

Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa on odotettu valtuustovaaleja pian kaksi vuotta.

Kirkollishallituksen päätös tarkoittaa, että vaalivalmisteluja voidaan jatkaa seurakunnassa ja vaalialueet sekä valtuustopaikat jaetaan valtuuston tekemän päätöksen mukaisesti. Valtuustovaalit on tarkoitus pitää tämän vuoden marraskuussa.

Oikaisuvaatimuksessa vaadittiin päätöksen kumoamista vedoten hyvän hallintotavan, yhdenvertaisuusperiaatteen ja seurakuntien yhdistymissopimuksen vastaisuuteen. Seurakuntamme neuvosto oli kirkollishallitukselle lähettämässään lausunnossa tukenut vaatimusta ja esittänyt, että vaalialuejako ja valtuustopaikkojen määrä olisi tullut säilyttää vuoden 2020 mukaisena.

Kirkollishallitus totesi, että vaikka huoli alueellisen edustuksen toteutumisesta on ymmärrettävä, nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista alueellisten pyhäkköyhteisöjen erityisaseman huomioimista vaalijärjestelmässä. Yhtäläinen äänioikeus on ensisijainen periaate, eikä yhdistymissopimuksella voida poiketa siitä.

Päätöksen mukaan seurakunnanvaltuuston ratkaisu oli sekä sisällöllisesti että menettelyllisesti laillinen. Kirkollishallitus katsoi, ettei päätös ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä siinä ollut ylitetty harkintavaltaa. Oikaisuvaatimus hylättiin, eikä kirkollishallitus puuttunut valtuuston harkintaan vaalialuejaon tarkoituksenmukaisuudesta.

Paavali oli poikkeuksellinen ihminen: energinen, ristiriitainen ja visionääri. Hänet tekee erikoiseksi jo se, että hänen oma äänensä kuuluu yhä edelleen. Paavali kirjoitti kirjeitä, ja ne ovat tärkein hänen elämänsä ja ajattelunsa lähde. Kirjeet ovat osa Uutta testamenttia ja niitä luetaan jumalanpalveluksissa.

Paavali julisti sanomaa Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemisesta. Hän kulki kaupungista toiseen itäisen Välimeren seuduilla, julisti ja opetti, perusti seurakuntia ja jossain vaiheessa jatkoi matkaansa. Perustamiinsa seurakuntiin hän piti yhteyttä kirjeiden välityksellä.

Vaikka kirjeet avaavat lukijalle yhteyden Paavalin elämään, käsityksiin ja tunteisiin, ei niiden tulkinta ole helppoa. Ymmärtämistä hankaloittaa kirjeiden tilannekohtaisuus ja retorisuus. Kirjeet ovat vastauksia seurakunnissa ilmenneisiin kysymyksiin, joten ne eivät ole yleisesityksiä Paavalin ajattelusta. Usein taustalla on jokin kiista. Retoriikka on vahvaa ja kiihkeät kirjeet ajavat Paavalin näkemystä. Hän ei tee vastapuolelle myönnytyksiä.

Mitkä kirjeet Paavali kirjoitti?

Kun tarkoitus on perehtyä Paavalin elämään ja ajatteluun, on keskityttävä kirjeisiin, joiden voi varmuudella sanoa olevan Paavalilta lähtöisin.

Aitoja kirjeitä on ainakin seitsemän: ensimmäinen kirje tessalonikalaisille, kirje galatalaisille, kirje filippiläisille, ensimmäinen ja toinen kirje korinttilaisille, kirje Filemonille ja kirje roomalaisille. Todennäköisesti ne on kirjoitettu 50-luvulla jaa.

Tutkijoiden keskuudessa on erimielisyyttä siitä, kirjoittiko kirjeet kolossalaisille, efesolaisille sekä toisen kirjeen tessalonikalaisille Paavali vai joku hänen seuraajistaan.

Useimpien tutkijoiden mielestä ensimmäinen ja toinen kirje Timoteukselle sekä kirje Titukselle eivät ole Paavalin kynästä lähtöisin. Niiden aihepiirit, käsitykset ja kirjoitustyyli poikkeavat merkittävästi aitojen kirjeiden sisällöstä ja kielestä. Lukijalle syntyy vaikutelma, että kristittyjen yhteisö elää toisenlaisessa tilanteessa kuin Paavalin ajan yhteisöt. Ne ajoitetaankin noin 100-luvun alkuun jaa. Myöskään kirjettä heprealaisille ei voi pitää Paavalin kirjoittamana eikä kirjeessä niin väitetäkään.

Vaikka Paavalin nimissä kirjoitetut kirjeet eivät tarjoa ensikäden tietoa Paavalin elämästä, ne kertovat hänen merkityksestään. Vastaavasti Apostolien teot kuvaa Paavalin elämää, mutta koska se on kirjoitettu myöhemmin ja usein ihannoiden, ei sekään ongelmitta sovellu Paavalin elämää kuvaavaksi lähteeksi.

Kääntymys ja oma tie

Mitä Paavalin elämästä tiedetään? Hän kertoo olevansa syntyperäinen juutalainen ja omistautuneensa juutalaisen lain opiskelulle ja noudattamiselle. Hän lukeutui fariseuksiin ja kirjoittaa vainonneensa Jeesukseen uskovia vimmaisesti (Gal. 1, Fil. 3).

Fariseukset olivat erikoistuneet juutalaisen lain eli Tooran tulkintaan. He eivät seuranneet Tooraa kirjaimellisesti vaan tulkitsivat sitä uusilla tavoilla muuttuvissa tilanteissa. Innovatiivisuus sävyttää Paavalinkin elämää. Hänen suuntansa muuttui, kun hän koki Kristuksen ilmestymisen ja kutsun apostoliksi.

Ei tietysti ole erikoista, että Paavali oli juutalainen – niin olivat Jeesus itse ja hänen ensimmäiset seuraajansa. Kuitenkin Paavalin käsitys ylösnousemuksesta ja Jeesuksen seuraamisesta poikkesi ratkaisevasti Jeesuksen ensimmäisten seuraajien näkemyksistä.

Todennäköisesti Paavalista tuli Kristuksen seuraaja 30-luvun alussa jaa., joitakin vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Kirjeessä galatalaisille Paavali painottaa omaa tietään ja suoraa yhteyttä Kristukseen. Hän korosti saaneensa valtuutuksena suoraan Kristukselta, ei toisilta ihmisiltä.

Paavali kertoo, että Kristus-kohtaamisen jälkeen hän ei mennyt Jerusalemiin vaan lähti omille teilleen Arabiaan (nykyisen Jordanian alueelle), Syyriaan ja nykyisen Turkin alueelle.

Toisin sanoen Paavali kielsi aikansa tärkeimpien hahmojen ohjauksen. Pietari eli Keefas, Herran veli Jaakob sekä Johannes olivat alkuseurakunnan johtajat Jerusalemissa. Paavali ei hyväksynyt heidän auktoriteettiaan.

Kohtaaminen ja näkemyserot

Vasta kolmen vuoden kuluttua Paavali kertoo tavanneensa Pietarin Jerusalemissa, jossa hän sanoo nähneensä myös Jaakobin, Herran veljen.

Paavalin ja Jerusalemin johtajien välisessä erimielisyydessä oli kyse juutalaisen lain noudattamisesta. Jeesuksen seuraajien joukkoon oli liittynyt yhä enemmän ei-juutalaisia. Pitikö heidän noudattaa juutalaisia ruokasääntöjä? Tuliko ei-juutalaisina kääntyneiden miesten ympärileikkauttaa itsensä?

Jeesukselle ja hänen ensimmäisille seuraajilleen juutalaisen elämäntavan noudattaminen oli itsestään selvää. Paavali päätyi toiselle kannalle. Olennaista oli liittyminen Kristukseen kasteessa. Sen sijaan juutalainen elämäntapa ei ollut välttämätön eikä suositeltava heille, joiden tausta oli muualla kuin juutalaisuudessa.

Konflikti Antiokiassa 

Seuraava kohtaaminen Jerusalemin johtajien kanssa oli vasta neljäntoista vuoden kuluttua, vuoden 48 paikkeilla. Paavalin mukaan toisessa tapaamisessa sovittiin työnjaosta: Pietari ja muut vastaisivat evankeliumin julistamisesta juutalaisille, Paavali kumppaneineen ei-juutalaisille. Tilanne kuitenkin kärjistyi pian konfliktiksi.

Paavali kertoo, että Pietari oli tullut Antiokiaan, jossa niin juutalaiset kuin ei-juutalaiset Jeesuksen seuraajat söivät yhdessä. Paavalin mukaan myös Pietari oli aiemmin syönyt yhteisessä pöydässä. Kun kuitenkin joitakin jerusalemilaisia tuli Antiokiaan, Pietari vetäytyi yhteisiltä aterioilta ja sai muut juutalaiset mukaansa. Paavali haastoi Pietarin avoimesti.

Tutkimuksessa on keskusteltu paljon Antiokian välikohtauksesta ja laajemmin juutalaisuuden merkityksestä Paavalille. Aiemmin ajateltiin, että Paavali teki selvän eron juutalaisuuteen. Nykyään nähdään, että hänen suhteensa juutalaiseen elämäntapaan ei ollut näin yksioikoinen.

Perinteinen näkemys Paavalin suhteesta juutalaiseen lakiin pohjautuu reformaatiossa syntyneeseen tulkintaan, joka painottaa yksilön pelastusta. Nykyään monet ajattelevat, että kyse oli yhteisöstä. Paavalin mielestä uskovien yhteisöä ei tarvinnut rakentaa juutalaisen elämäntavan varaan.

Monen kulttuurin kasvatti

Monet tutkijat näkevät monikulttuurisuuden Paavalin hahmossa: kahden kulttuurin kasvatti liikkuu kulttuurien rajoilla ja haastaa valtavirran.

Näin voi lähestyä Paavaliakin. Juutalaisuus oli olennainen osa hänen identiteettiään ennen ylösnousseen kohtaamista ja sen jälkeen. Paavali ei lakannut olemasta juutalainen, vaikka piti ei-juutalaisten kääntymistä juutalaisuuteen tarpeettomana.

Yhtä lailla Paavali oli kotonaan Välimeren kreikankielisessä maailmassa. Hän hallitsi kreikkalaisen retoriikan käytäntöjä ja hänen ajattelussaan on yhteyksiä ajan filosofikouluihin.

Paavalin käsitykset eivät aina ole ristiriidattomia tai helppoja hahmottaa. On ilmeistä, että hän haki näkemystään. 

Paavalin seurakunnat

Kysymys Paavalin monikulttuurisesta identiteetistä on tärkeä, sillä se auttaa ymmärtämään, miksi ja miten sanoma Kristuksesta levisi juutalaisen yhteisön ulkopuolelle ja kasvoi pienestä juutalaisesta liikkeestä valtakunnanlaajuiseksi uudeksi uskonnoksi.

Kirjeet avaavat ikkunan Paavalin perustamiin seurakuntiin Korintissa, Tessalonikissa, Filippissä ja Galatiassa. Niiden avulla voidaan tutkia ensimmäisten yhteisöjen rakennetta, sosiaalisia suhteita ja kulttuurisia käytäntöjä. Paavali mainitsee nimeltä monia henkilöitä, ja kirjeistä käy ilmi esimerkiksi naisten keskeinen rooli. Kirjeet paljastavat yhteisöjen verkoston ja tarjoavat näkymiä ensimmäisten kristittyjen maailmaan.

Paavalin myöhemmät vaiheet

Kristus-kohtaamisen jälkeen Paavali julisti evankeliumia lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Ilmeisesti viimeiseksi jäi tärkein, Rooman seurakunnalle osoitettu kirje. Siinä Paavali esittäytyy, avaa näkemyksiään ja kertoo suunnitelmistaan matkustaa Roomaan ja sieltä edelleen Espanjaan julistamaan evankeliumia.

Suunnitelmat eivät ilmeisesti toteutuneet. Ei tiedetä, mitä Roomalaiskirjeen jälkeen tapahtui – apostolin jäljet katoavat historian hämäriin.

Apostolien tekojen (luvut 20–28) perusteella on päätelty, että Paavali olisi suunnannut Jerusalemiin, jossa hänet pidätettiin. Lopulta Paavali olisi kuljetettu vankina Roomaan.

Ensimmäiset viittaukset Paavalin kuolemaan löytyvät 2. Timoteuskirjeestä ja 1. Clemensin kirjeestä. Eusebios kertoo, että Paavali mestattiin ja Pietari ristiinnaulittiin Roomassa keisari Neron vainoissa eli vuoden 64 paikkeilla.

Paavalin merkityksestä

Kristillisen teologian perusta on Paavalin kirjeissä: hän pohti Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen merkitystä sekä sanoitti esimerkiksi kasteen, lain, synnin ja armon olemusta. Paavalin tunnustus “Jeesus on Herra” loi pohjan myöhemmille uskontunnustuksille.

Idän kirkon perinteessä Paavali on tärkeä mystikko ja askeetti, joka korosti kokemusta ja henkilökohtaista yhteyttä Kristukseen.

Uuden testamentin varhaisin ydin muodostuu Paavalin kirjestä. Evankeliumit ja Apostolien teot on kirjoitettu joitakin vuosikymmeniä myöhemmin, ja Paavalin vaikutus niissä näkyy selvästi. Paavali innoitti kristittyjä kirjoittamaan ja hänen hahmonsa seikkailee myös monissa kaanonin ulkopuolisissa kirjoituksissa.

Kuvituskuvassa ylhäällä pyhät apostolit Pietari ja Paavali.