1 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. 2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. 3 Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
4 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. 5 Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 6 Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, 7 ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. 9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, 10 mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. 11 Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. 12 Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» 13 Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
14 – Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.
15 Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» 16 He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. 17 Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. 18 Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. 19 Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
20 Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
(Käännös vuodelta 1992)
***
Luuk. 2:1-20
2:1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
2:2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
2:3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.
2:4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
2:5 verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
2:6 Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
2:7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.
2:8 Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
2:9 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
2:10 Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
2:11 teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
2:12 Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.”
2:13 Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
2:14 ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”
2:15 Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: ”Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti”.
2:16 Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
2:17 Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.
2:18 Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat.
2:19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.
2:20 Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.
(Käännös vuodelta 1933)
Pääkuvassa Lintulan luostarin igumenia Ksenia asettelee jouluikonia. Kuva on vuodelta 2024.
Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Jumalan armosta toivottaa koko kirkon täyteydelle Betlehemissä syntyneen vapahtajamme Kristuksen rauhaa, armoa ja laupeutta.
Kunnioitettavat esipaimenet ja rakkaat lapset Herrassa,
kun meidät on nähty jälleen kerran arvollisiksi viettämään Jumalan Sanan ja Pojan lihaksitulemisen juhlaa, ylistämme ihmiskunnan Vapahtajan ja koko luomakunnan lunastajan käsittämätöntä ja sanomatonta alentumista julistaessamme enkelten kanssa ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk. 2:14, KR38)
Kristus ilmoitettiin meille Emmanuelina (Matt. 1:23), Jumalana kanssamme, sekä Jumalana meidän vuoksemme, Jumalana, joka on vierellämme ja lähempänä meitä kuin me itse.1 Ikuinen Jumalan Sana, joka on samaa olemusta kuin Isä, kuten ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa muotoiltiin ja jonka 1700-vuotispäivää tänä vuonna vietettiin ympäri kristillistä maailmaa, tulee luotunsa kaltaiseksi, tulee lihaksi Pyhässä Hengestä ja neitsyt Mariasta saattaakseen ihmisen jumalaksi.
Joulun juhlatropari (apolytikion) julistaa miten Kristuksen syntymän myötä ”koitti maailmalle tiedon valkeus”, joka paljasti elämän ja historian yliajallisen ja yleismaailmallisen merkityksen eli sen totuuden, että vain kristillinen usko voi täysin tyydyttää älyn pyrkimykset ja sydämen janon ja että pelastusta ei ole löydettävissä kenestäkään muusta kuin Kristuksesta (ks. Ap. t. 4:12). Siten tieto, joka ”tekee ylpeäksi” (1. Kor. 8:1) tulee arvioduksi sen mukaan mitä Herra sanoi: ”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh. 8:32)
Inkarnaation ihmisjärjen ylittävä tapahtuma on koettavissa ja toistettavissa Kristuksenn ihmiseksi tulemista rakastavien uskovaisten hengellisessä elämässä. Pyhä Maksimos Tunnustaja on kirjoittanut: ”Jumalan Sana syntyi kerran lihassa, mutta janoaa aina syntymistä hengessä sitä haluavien rakkaudesta.”2 Tässä mielessä Kristuksen syntymäjuhla, Jumalan inkarnaatio ja ihmiskunnan jumaloituminen armon kautta eivät ohjaa meitä menneen tapahtuman äärelle, vaan johdattavat meitä kohti tulevaa kaupunkia, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen taivaallista valtakuntaa. (Hepr. 13:14)
Sodan jylyn ja aseiden kaiun täyttämässä maailmassa sointuu nyt enkelien toivotus ”rauha maailmalle” ja Herran ääni siunaa kaikkia rauhantekijöitä samalla kun Kristuksen kirkko rukoilee liturgiassaan ”rauhaa korkeudesta” ja ”rauhaa maailmalle”. Aito usko elävään Jumalaan vahvistaa kamppailuamme rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta silloinkin, kun kohtaamme inhimillisesti katsottuna voittamattomilta vaikuttavia esteitä. Ensi vuonna vietämme ortodoksisen kirkon pyhän ja suuren konsiilin kymmenvuotispäivää, jossa innoittavasti todettiin seuraavaa: “uskonnollisen kokemuksen öljyä tulee käyttää haavojen parantamiseen – ei sotilaallisten konfliktien uudelleensytyttämiseen.”3
Rauhan evankeliumi koskettaa erityisesti meitä kristittyjä. Emme voi mitenkään sallia välinpitämättömyyttä kristikunnan hajaannuksen edessä, emmekä erityisesti silloin kuin tällainen asenne liittyy fundamentalismiin ja suoraan kristittyjen välisen dialogin torjumiseen, sillä tuo dialogi viime kädessä tähtää jakolinjojen ylittämiseen ja ykseyden saavuttamiseen. Velvoitteesta pyrkiä kohti kristittyjen ykseyttä ei ole mahdollista neuvotella. Vastuu ekumeenisen liikkeen edelläkävijöiden ponnistelujen jatkamisesta sekä heidän näkynsä ja työnsä oikeuttamisesta jää nuoremmalle kristilliselle sukupolvelle.
Me kuulumme Kristukselle, joka on meidän rauhamme (Ef. 2:14) ja elämämme ilon täyttymys, se hyvä tahto, joka nousee siitä vakaumuksesta, että totuus on saapunut ja varjo väistynyt, että rakkaus on suurempaa kuin viha ja elämä vahvempaa kuin kuolema, että pahalla ei ole viimeistä sanaa maailmassa, vaan sitä ohjaa Kristus, joka on ”sama eilen, tänään ja huomenna.” (Hepr. 13:8) Tämän uskon on loistettava ja tultava näkyviin niissä tavoissa, joilla kunnioitamme joulua ja kirkon muita juhlia. Uskovaisten riemukkaan juhlinnan tulisi kantaa todistusta Kristus-uskomme muutosvoimasta. Juhlan tulisi olla hyvän tahdon ja hengellisen ilon aikaa, kokemusta siitä sanomattomasta ilosta, joka on synonyymi itse evankeliumille.
Kunnioitettavat veljet ja rakkaat lapset,
vuonna 2026 Kristuksen Suuri Kirkko tulee kunnioittamaan akatistos-hymnin laatimista 1400 vuotta sitten (7.8.626), jolloin tuo hymni veisattiin kokoöisessä jumalanpalveluksessa seisten Blahernan kirkossa kiitollisuudesta Kaikkeinpyhintä Jumalansynnyttäjää kohtaan hänen suojeltua Konstantinopolin kaupunkia vihollisjoukkojen hyökkäykseltä. Historiallisen virstanpylvään kunniaksi ekumeenisen patriarkaatin vuosikirja 2026 tullaan omistamaan tälle perinteemme ja identiteettimme merkittävälle tapahtumalle, joka erottamattomasti ja syvällisesti liittyy siihen kunnioitukseen, joka on kirkossamme varattu aina pyhitetylle ja puhtaimmalle Jumalanäidille, kansamme puolustajalle ja suojelijalle.
Tässä hengessä kumarramme sylissään Kristuslasta pitelevän Marian edessä ja palvomme Jumalan Sanaa, joka otti meidän muotomme, ja näin toivotamme teille kaikille siunattua joulunaikaa ja olkoon myös uusi vuosi täynnä hyviä tekoja ja jumalallisia lahjoja Jumalan mielen mukaisesti, Jumalan, jolle kuuluu kaikki kunnia, palvelus ja ylistys nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Jouluna 2025
+ Konstantinopolin Bartolomeos
teidän kaikkien palava esirukoilijanne Herran edessä
1 Nikolaos Kabasilas, On the Life of Christ VI, PG 150.660.
2 Various Texts on Theology and the Divine Economy X, PG 90.1181.
Ilosanoma Kristuksen syntymästä – Suomen ortodoksisen kirkon piispojen joulutervehdys 2025
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja Haminan piispa Sergei | Kuva: Jyri Pitkänen
”Tänään on korkeudesta luoksemme tullut Vapahtaja, kirkas Kointähti, ja me pimeydessä ja varjossa olleet olemme löytäneet totuuden, sillä Herra on syntynyt Neitseestä” (Joulun aamupalveluksen eksapostilario).
Kristuksen syntymäjuhlan keskeinen sanoma on, että Jumala syntyy ihmiseksi, tulee yhdeksi meistä. Hän ei tule meidän keskuuteemme maallisen vallan ja mahdin tavoittelijana tai hallitsijana, vaan tavallisena ihmisenä. Jumalan Pojan syntymä ihmiseksi on Isä Jumalan äärettömän rakkauden teko. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Jouluyönä täyttyi profeetta Miikan ennustus Betlehemissä syntyvästä Vapahtajasta: ”Sinä, Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana” (Miika 5:2).
Jeesus Kristus syntyi yöllä, jolloin vain paimenet, jotka olivat kedolla vartioimassa karjalaumaa, olivat hereillä. Enkelin odottamaton ilmestyminen pelästytti paimenet, mutta enkeli rauhoitti heitä sanoen: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra” (Luuk. 2:10–11). Luolassa jouluyönä syntynyt Vapahtaja tuli ihmiseksi löytääkseen jokaisen syntisen. ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan” (Luuk. 19:10). Hän tuli etsimään jokaista eksynyttä ja toivotonta ihmistä. Kuinka tärkeää onkaan, että jokainen syntinen kuulee Ihmisen Pojan kutsun ja kokee elämässään anteeksiannon ilon, joka tulee Jumalan suuresta armosta.
Kristus Jumala syntyi ihmiseksi, ei vain opettaakseen meille oikeaa tietä tai näyttääkseen hyvää esimerkkiä. Hän tuli ihmiseksi yhdistääkseen meidät itseensä, yhdistääkseen syntisen ihmisluontomme Hänen jumaluuteensa. Kristuksen syntymä vakuuttaa, että saavutamme elämämme lopullisen päämäärän paitsi uskon ja hyvyyden tavoittelun kautta, mutta ennen kaikkea lihaksi tulleen Jumalan Pojan uudestisyntyvän voiman kautta, jonka kanssa olemme yhtä.
Enkelin ilmoitus Kristuksen syntymästä toi maailmaan ilon, joka ei ole hetkellistä. Tämä ilo on ikuista, jota kaikki sukupolvet kokevat Kristuksen toiseen tulemiseen asti. Mutta silloinkin, kun Jumalan iankaikkinen valtakunta tulee, tämä ilo ei lakkaa. Yleinen riemu täyttää kaikkien Jumalan lunastettujen sydämet.
Kristuksen syntymäjuhlana Pyhä Kirkko kutsuu meitä tänäkin vuonna tulemaan ajatuksissamme luolaan, jossa Herra on syntynyt, palvomaan Häntä nöyrästi ja katumuksella. Silloin saamme kuulla enkelien veisun: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk. 2:14). Siksi koko luomakunta kunnioittakoon, kiittäköön ja palvokoon tätä jumalallista lasta, joka syntyi meidän tähtemme, ja ylistäköön Vapahtajan synnyttänyttä puhtainta ja siunatuinta Neitsyttä Mariaa.
Kuvituskuva ylhäällä arkkipiispa Elian intronisaatiosta (2024) vasemmalta oikealle: Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia sekä Haminan piispa Sergei. Kuvaaja: Jyri Pitkänen
Vihkimykset sekä Valamossa että Lintulan luostarissa joulun alla
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Tapio Tiimonen | Kuva: Tapio Tiimonen ja Lintulan luostarin valokuva-arkisto
Valamon Kristuksen Kirkastumisen luostarin veljestö vahvistui, kun luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael vihki viitankantajamunkki Stefanoksen pieneen skeemaan nimellä Sofroni. Munkki Sofroni on monille Valamossa vierailleille tuttu muun muassa pääopas-kuuliaisuustehtävänsä kautta.
Munkkivihkimyksessä isä Sofroni sai nimensä uudelta taivaalliselta esirukoilijaltaan, pyhittäjä Sofroni Essexiläiseltä. Isä Sofroni oli erittäin kiitollinen saamastaan esirukoilijasta ja nimestä.
Vihkimystä oli todistamassa luostarin veljestön lisäksi myös luostarin rippi-isä, rovasti Stefan Holm, isä Sofronin ystäviä sekä runsaslukuinen joukko kirkkokansaa.
Lintulan luostarin rippi-isä, arkkimandriitta Andreas vihki vastikään sisar Julian viitankantajanunnaksi. Lintulassa kysymyksessä oli jo kolmas kuluvan vuoden viitankantajanunnan vihkimys. Kuva: Lintulan luostarin kuva-arkisto
Valamon lisäksi myös Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarissa on saatu iloita vihkimyksistä, sillä luostarin rippi-isä arkkimandriitta Andreas vihki vastikäänsisarJulian viitankantajanunnaksi. Lintulassa kysymyksessä oli jo kolmas kuluvan vuoden viitankantajanunnan vihkimys.
Isä Sofronin vihkimys vahvistaa Valamon veljestöä siten, että veljestön munkkeuteen vihittyjen jäsenten määrä kasvaa kolmeentoista kilvoittelijaan.
Pelasta, Kristus Jumala, palvelijasi!
Kuvassa ylhäällä Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael ja munkki Sofroni.
Lohjalta syntyisin oleva Ilona Huolman, 62, on ollut monessa mukana: hän valmistui aikoinaan maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta, minkä lisäksi hän opiskeli ekspressiivisen taideterapian ryhmäohjaajaksi. Pisimmän työuransa hän on tehnyt taideaineiden lehtorina ammattikorkeakoulu Metropoliassa.
– Päätyöni ohessa olen tehnyt myös omaa taidetta ja pitänyt harvakseltaan näyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin. Viime vuosina olen syventynyt ikonimaalaukseen.
Viime kesänä Huolman muutti Helsingistä takaisin lapsuuden kotikaupunkiinsa Lohjalle.
– Hengellinen kotini on nykyään pieni, mutta kokoonsa nähden erittäin aktiivinen ortodoksinen Karjalan valistajien kirkko, jossa sain erittäin lämpimän vastaanoton.
Ilona Huolmanin tie Suomen ortodoksisen kirkon jäseneksi alkoi syksyllä 2017, jolloin hän lähti opiskelemaan työn ohessa teologiaa Helsingin yliopistoon. Opinnot ja pro gradun tekoprosessi venyivät muun muassa koronan vuoksi monivuotiseksi hengelliseksi prosessiksi, jonka myötä Huolman liitettiin ortodoksiseen kirkkoon pääsiäisenä 2023.
Tytär kuvasi Ilona Huolmanin Metsolan hautausmaan Kaikkien pyhien tsasounassa, joka on rakennettu talkootyönä vuosina 1995–1996. Kuva: Ilona Huolmanin kotialbumi
Äiti Kristoduli ”löytyi” kirjastosta
Nunna Kristodulin hän ”kohtasi” ensimmäistä kertaa syksyllä 2019 Malmin kirjastossa.
– Käteeni osui sattumalta hänen kirjoittamansa kirja Sielun lääke, jossa kerrottiin kiinnostavalla tavalla minulle luterilaisena aiemmin tuntemattomasta Jeesuksen rukouksesta. Kiinnostuin nunna Kristodulista ja aloin selvitellä hänen taustojaan samalla, kun luin muitakin hänen kirjojaan.
Tuolloin Huolman mietti pro gradu -tutkielmansa aihetta. Erityisesti häntä kiinnostivat pyhien elämäntarinat ja hengellinen kutsumus.
– Päätökseni tutkia Kristodulia ja hänen ajatuksiaan Jeesuksen rukouksesta vahvistui myöhemmin Helsingin kirjamessuilla, jossa sattumalta kohtasin yllättäen Suomessa vierailevan Athos-vuoren vanhus Nikonin. Tämä kohtaaminen antoi graduni ”askelmerkit” ja oli kaikin tavoin hyvin merkityksellinen myös polullani kohti ortodoksisen kirkon jäsenyyttä. Sain myös mahdollisuuden tavata nunna Kristodulin Lintulan luostarissa helmikuussa 2020.
Vierailulla Kristodulin luona Lintulan luostarissa
Tapaaminen nunna Kristodulin kanssa toteutui aikana, jolloin äiti Kristodulilla oli jo todettu Altzheimerin tauti.
– Sairaus oli jo edennyt pitkälle, mutta juuri tuona päivänä äiti Kristoduli avasi itse keljansa oven ja kutsui meidät sisään. Vierailun aikana paikalla oli myös hänen nuorempi sisarensa Marja Lampi hoitamassa häntä. Marja näytti meille laatikot, jotka olivat täynnä äiti Kristodulin käsin kirjoitettuja päiväkirjoja. Erääseen ruutuvihkoon hän oli jo 11-vuotiaana kirjoittanut täydellisellä kaunokirjoituksella, kuinka hän haluaa tutkia ja kirjoittaa ajatuksiaan päiväkirjaan kuin Saima Harmaja, Ilona Huolman muistelee.
Myös keskustelu nunna Kristodulin kirjoista onnistui.
– Tärkeimpänä niistä äiti Kristoduli piti kirjaansa hengellisestä opettajastaan arkkipiispa Paavalista (Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsensa silmin, 2008). Ymmärsin myöhemmin, miten merkityksellinen yhteys hänellä oli arkkipiispa Paavaliin koko elämänsä ajan. Kerroin myös tulevasta gradustani. Hän oli siitä kiinnostunut ja kysyi kohteliaasti, voisinko lähettää sen hänelle Lintulaan sen valmistuttua. Lupasin, mutta en ehtinyt sitä surukseni tehdä, mutta lupaukseni on kantanut ja rohkaissut minua koko graduprosessini ajan sen jälkeen. Olen sen siivittämänä jatkanut ”keskustelua Kristodulin kanssa” tutkiessani hänen elämäänsä, ajatteluaan ja opetuksiaan Jeesuksen rukouksesta ja muutenkin. Tämä tapaaminen jäi ainoaksi, mutta sitäkin merkittävämmäksi kohtaamiseksi hänen kanssaan.
Nunna Kristoduli ja arkkipiispa Paavali Bytouman luostarin sisariston kanssa. Kuva Lintulan luostarin valokuva-arkisto
Kehollisuus osana ortodoksista hengellisyyttä
Pro gradu -prosessinsa aluksi Huolman halusi tutustua syvällisesti äiti Kristodulin ortodoksiseen kontekstiin; ortodoksiseen teologiaan ja ortodoksisen kirkon palveluksiin. Tie vei alkajaisiksi Tikkurilaan Kristuksen taivaaseenastumisen kirkkoon, josta tulikin seuraaviksi vuosiksi Huolmanin kotikirkko, ja jossa hän kävi isä Mikaelin katekumeenikurssin. Huolmania puhuttelivat erityisesti ortodoksisen liturgian rakenne, sisällöt ja kehollisuus, kuten esimerkiksi tuohuksen sytyttäminen, kumartaminen, suitsukkeiden tuoksu ja pyhitetyn veden vihmonta.
– Vähän samoin kuin ekspressiivisessä taideterapiassa, myös ortodoksisen liturgian aikana aktivoidaan kaikkia aistialueita ja johdatetaan kokonaisvaltaisesti kohtaamaan Jumalan läsnäolo.
– Ortodoksiseen teologiaan perehtyessäni selvisikin, että jo Bysantin perintönä pyhät isät ovat opettaneet, että ihminen on sielun ja ruumiin ykseys. En enää yllättynyt, kun myöhemmin löysin Kristodulin kirjoista esimerkkejä kehollisista rukouskäytänteistä Jeesuksen rukouksen harjoittamisessa kuten rauhallisen paikan valitseminen tai matalan jakkaran käyttö.
Kiehtova ja haastava Jeesuksen rukous
Ilona Huolmania puhutteli äiti Kristodulin kirjoissaan käsittelemä Jeesuksen rukous, jota Huolman tutki pro gradu -työssään. Kyseistä rukoushuokausta kutsutaan myös ”sydämen rukoukseksi”, ja se on tullut kristityille tutuksi ortodoksisen kirkon kautta alun perin erämaaisien ja -äitien ja erakoiden rukouksena (vrt. hesykasmi). Sittemmin Jeesuksen rukous on levinnyt myös maallikoiden keskuuteen, ja sitä voi – ja pitäisikin – harjoittaa tavallisen arjen keskellä. Parhaiten rukoukseen voi kuitenkin keskittyä hiljaisuudessa.
– Jeesuksen rukous kuvataan kehollisena rukousmuotona, joka yhdistää hengityksen sekä asennon, toiston ja hiljaisuuden yhdeksi kokonaisvaltaiseksi rukouksen tavaksi. Ihmisen koko olemus – keho, mieli ja sydän – osallistuu rukoukseen. Siksi Jeesuksen rukouksessakin on kolme tasoa ja sen harjoittamisessa on hyvä olla hengellinen ohjaaja. Aluksi rukousta toistetaan suullisesti, mikä auttaa keskittymään ja pysyttäytymään rukouksen hengessä. Seuraavalla tasolla rukousta voidaan jo lausua äänettömästi mielessä ja kolmannella, vaikeimmin saavutettavalla tasolla mieli laskeutuu sydämeen, jolloin saavutetaan sydämen rukouksen taso. Tällöin rukous muuttuu lakkaamattomaksi ja tätä ”sydämen rukouksen” tasoa kuvataan myös Jumalan läsnäolon kokemukseksi.
Huolmaniin vaikutti syvästi äiti Kristodulin ajatus Jeesuksesta ensisijaisesti parantajana, joka pystyy antamaan voimaa elämänmuutokseen: Hän vastaa ihmisen katumukseen anteeksiannolla. Äiti Kristodulin mukaan Jeesuksen rukouksen puhdistavan voiman lopputuloksena on rakkaus.
– Tutkimukseni perusteella Jeesuksen rukous ei ole äiti Kristodulille vain menetelmä tai harjoitus, vaan rakkauteen suuntautumista ja uskonnollisuutta, joka ulottuu koko ihmiselämän alueelle. Jeesuksen rukous on kutsu yhteyteen ja rakkauteen, jossa rukous voi toimia kehon ja mielen parantumisprosessina.
Tämän ajatuksen pohjalta Huolmanin pro gradun nimeksi tuli Rakkauden rukous – Nunna Kristoduli Jeesuksen rukouksen tulkitsijana.
Ilona Huolmania kiehtoo myös hengellisen raittiuden (nepsis) käsite, joka liittyy Jeesuksen rukoukseen. Hengellistä raittiutta kuvaa pyrkimys sisäiseen hiljaisuuteen ja vapauteen pahoista ja turhista ajatuksista, jota voidaan kutsua myös sisäiseksi kuulaudeksi.
– Äiti Kristoduli oli mielestäni saavuttanut juuri tällaisen sisäisen kuulauden. Minulle jäi mieleen hänen vastauksensa Lintulan vierailuni lopussa kysyessäni häneltä, mikä tuo hänelle iloa tällaisessa elämänvaiheessa. Hän oli hyvin tietoinen sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista rajoitteista sekä lähestyvästä kuolemasta. Hän mietti pitkään ja vastasi: ”Se, että ei ole pahoja ajatuksia.” Myöhemmin luin hänen päiväkirjoistaankin tätä tukevan ajatuksen: ”Miksi ajatella pahaa, jos voi ajatella hyvää?”
Nunna Kristoduli harjoitti Jeesuksen rukousta läpi elämänsä.
– Uskon, että Jeesuksen rukous kantoi äiti Kristodulia loppuun asti kehon muistiin tallentuneena rituaalina, rytminä ja hiljaisuutena vielä silloinkin, kun sanat olivat kadonneet.
Nunna Kristodulin kuolemaa seuranneina vuosina hänen sisarensa Marja ja Riitta Lampi toimittivat nunna Kristodulin Päiväkirjat-teoksen tekstit, jotka kertovat äiti Kristodulin elämäntarinan. Kuva: Petri Korhonen
Äiti Kristodulin elämäntarina kirjaksi
Jeesuksen rukous kutsuu ihmistä yhteyteen Jumalan kanssa.
– Äiti Kristodulin mukaan Jeesuksen rukousta voi pitää kaikkien kristittyjen yhteisenä rukouksena. ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika” pitää sisällään koko kristinuskon, ja uskontunnustukseksi sen tekevät sanat ”Jumalan Poika”. Kristoduli esittää ajatuksen, että Suomeen pitäisi perustaa Jeesuksen rukoukseen erikoistunut hengellinen keskus, joka pohjautuisi ortodoksiseen traditioon, mutta olisi avoin kaikille, ”koska millään kristillisellä suunnalla ei luulisi olevan mitään Jeesuksen rukousta vastaan”. Jeesuksen rukouksen historialliset juuretkin ovat kristityn kirkon yhteisen historian ajalta 300-luvulta kauan ennen kirkon jakaantumista vuonna 1054. Kristoduli painotti rukouksen ekumeenista vuoropuhelua. Suomessa Kristoduli yhdisti hesykastisen perinteen ja nykyisen käytännön muokkaamalla Jeesuksen rukouksen suomenkieliset käännökset selkeäksi kokonaisuudeksi nykyihmisen hengellisiin tarpeisiin ja samalla kaikkien saataville.
Jeesuksen rukoukseen liittyen Kristoduli esittelee myös isä Porfyrioksen, joka ymmärsi nykyajan hektistä kaupunkielämää ja siksi suositteli mielen rauhoittamiseksi kauniiden maisemien katselemista ulos ikkunasta tai muistelemista ennen rukousta.
– Kristoduli käänsi saman ajatuksen kauniilla tavalla tänne pohjoiseen: ”Mikäpä on rukouksellisempaa kuin valkea talvinen lumimaisema tai valoisa kesäyö”. Hänen mukaansa erityisesti kaamosaika soveltuu Jeesuksen rukoukseen. Tämä ajatus on antanut itsellenikin uusia voimia täällä kaamoksen keskellä, Huolman sanoo.
Nunna Kristoduli. Päiväkirjat. Toimittaneet Marja Lampi ja Riitta Lampi. Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari 2022. 415 s.
– Tutkimukseni perusteella Jeesuksen rukous ei ole äiti Kristodulille vain menetelmä tai harjoitus, vaan rakkauteen suuntautumista ja uskonnollisuutta, joka ulottuu koko ihmiselämän alueelle.
Nunna Kristodulin kuolemaa seuranneina vuosina hänen sisarensa Marja ja Riitta Lampi toimittivat nunna Kristodulin Päiväkirjat-teoksen tekstit, jotka kertovat äiti Kristodulin elämäntarinan. Teos julkaistiin marraskuussa 2022 Kuopion ortodoksisen seurakunnan salissa. Laajempi kirjan julkaisutilaisuus oli helmikuussa 2023 Helsingin pääkirjasto Oodissa Sortavala-seuran järjestämänä, jossa Huolman haastatteli sisaruksia.
– Puheenvuoron pitivät muun muassa Kreikan entinen Suomen suurlähettiläs Eva-Christina Mäkeläinen. Hän muisteli äiti Kristodulin kanssa käymiään monia hengellisesti korkeatasoisia keskusteluja vuosien varrelta. Myös Kristodulin vanha koulukaveri Kuopiosta, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen muisteli, kuinka Kristoduli oli tehnyt älykkyydellään ja huumorintajullaan jo kouluaikana häneen lähtemättömän vaikutuksen. Kaikissa muissakin puheenvuoroissa muisteltiin äiti Kristodulia todella lämpimästi.
Äiti Kristoduli seurasi kutsumustaan tinkimättä. Hän ehti kilvoitella Bytouman luostarissa 27 vuotta ennen paluutaan Suomeen.
Ilona Huolman vertaa äiti Kristodulin kilvoittelua Kreikassa Bytouman luostarissa Suomesta Athosvuorelle lähteneiden munkkikokelaiden kilvoitteluun.
– Sen hedelminä syntyneet Filokalian käännökset suomeksi ovat edelleen vertaansa vailla oleva ponnistus ja lahja kaikille suomalaisille kristityille. Kristodulin henkisestä ja hengellisestä syvyydestä kertoo hänen nöyrä asenteensa; teot puhuivat puolestaan.
Huolman väläyttää jopa mahdollisuutta, että äiti Kristoduli voitaisiin kenties lukea jonakin päivänä pyhien joukkoon – ainakin hänessä vaikuttaisi olevan paljon pyhiin ihmisiin liitettyjä ominaisuuksia.
– Olen ymmärtänyt, että ortodoksisessa maailmassa pyhä on ihminen, joka on elänyt elämänsä niin syvässä yhteydessä Jumalaan, että Jumalan armo on tullut hänen kauttaan näkyväksi ja vaikuttavaksi, joskaan pyhä ihminen ei ole synnitön tai erehtymätön. Naispyhät ovat toimineet hengellisinä äiteinä, neuvonantajina ja opettajina kaikille sukupuolesta riippumatta.
Huolmanin mielestä naispyhissä korostuu rohkeus ja uskollisuus Kristukselle tilanteissa, joissa he ovat joutuneet vastustamaan yhteiskunnallisia tai perheeseen liittyviä paineita.
– Äiti Kristoduli oli uskollinen kutsumukselleen jo nuorena lähtiessään perheensä vastustuksesta huolimatta Bytouman luostariin, jossa hän ajatteli kilvoittelevansa koko loppuelämänsä. Lopulta hän kilvoitteli siellä 27 vuotta, jonka jälkeen hänen täytyi palata Suomeen. Syynä tähän oli se, että hän vastusti piispaa tämän antisemitistisiksi tulkitsemiensa mielipiteiden vuoksi. Syntyi konflikti, jossa nunna Kristodulia käskettiin joko perumaan mielipiteensä kirjallisesti tai lähtemään takaisin Suomeen.
Niinpä äiti Kristoduli palasi Suomeen ja eli elämänsä loppuun Lintulan luostarissa, missä hän kirjoitti hengellisiä oppaita siteeraten pyhien isien opetuksia, jotka hän tunsi käännöstöidensä ansiosta perusteellisesti. Äiti Kristoduli kiersi pitämässä luentoja ja niitä julkaistiin myös podcasteina.
– Häntä pidetäänkin kirkkokuntien rajat ylittävänä hengellisenä äitinä.
”Suuri ilo täyttää mieleni, kun minäkin saan kuulua ihmiskunnassa niiden joukkoon, joiden elämän päämääränä on lähestyä Ainoaa Todellisuutta. Kuinka monia tällaisia sieluja on ollut, ja nyt minäkin hapuilevissa yrityksissäni olen yksi heistä. Herrani ja Jumalani, uusia asioita avautuu salaperäisellä tavalla silmieni eteen. Yhä syvemmin olen alkanut ymmärtää tämän tien kauneuden.” Päiväkirjat 25.10.1983
”Suurenmoisinta Jeesuksen rukouksessa on saada olla aina Jumalan kanssa ja puhua Hänelle, jota ilman kukaan ei voi olla autuas – ei tässä eikä toisessakaan elämässä”. Sielun lääke 2007
Pääkuva ylhäällä: Nunna Kristoduli nukkui kuolonuneen 23. joulukuuta 2020 Rääkkylän terveyskeskuksessa. Kuva: Lintulan luostarin valokuva-arkisto
Suomen ortodoksisen kirkon piispojen yhteinen paimenkirje joulupaaston ajalta: Yhdessä kohti Valoa
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja Haminan piispa Sergei | Kuva: Jyri Pitkänen
Olemme jo yli kuukauden kulkeneet matkaa kohti Betlehemin luolaa – sitä vaatimatonta paikkaa, jossa taivas kumartuu maan ylle ja ikuisuus murtautuu aikaan. Marraskuun viidennestätoista päivästä lähtien joulupaasto on kantanut meitä läpi syvenevän pimeyden, ja näiden viikkojen aikana olemme yhdessä kirkkona valmistautuneet ottamaan vastaan Hänet, joka syntyi ihmiseksi pelastaakseen maailman. Pyhät isämme opettavat, että joulupaasto on kuin neljänkymmenen päivän pyhiinvaellus Betlehemiin: jokainen paastopäivä on askel lähemmäs sitä käsittämätöntä hetkeä, jolloin ikuinen Jumala syntyy ihmiseksi ajassa ja paikassa – tulee siksi, mitä me olemme, jotta meistä tulisi se, mitä Hän on.
Suurimman osan tästä matkasta olemme jo taittaneet, mutta viimeiset askeleet ovat usein merkityksellisimmät. Jouluaattona kirkko kutsuu meitä vielä hiljentymään. Vanha tapa odottaa iltatähteä ennen ateriointia sisältää kokonaisen teologian: pimeys ei ole este vaan edellytys. Pimeydessä tähdet näkyvät. Kuten itämaan tietäjät seurasivat valoa tuntemattomaan, niin mekin annamme valon johdattaa – emme poispäin pimeydestä vaan sen läpi.
Paasto ei ole yksin ruumiin asia. Pyhä Basileios Suuri muistuttaa, että todellinen paasto ulottuu sydämeen saakka – siihen sisimpään, jossa teemme ratkaisumme siitä, keitä me lopulta olemme. Paasto on kielen hillitsemistä silloin, kun haluaisimme sanoa loukkaavan sanan. Se on käden ojentamista silloin, kun olisi helpompi kääntää katse pois. Se on anteeksiannon tarjoamista silloin, kun katkeruus tuntuisi oikeutetulta. Tällaisessa paastossa ruumis ja sielu kulkevat yhdessä – yhdessä kohti luolaa, yhdessä kohti valoa.
Näinä viimeisinä päivinä kysykäämme itseltämme: kenelle voisin tänään olla lähimmäinen? Kenen nälkä – ruumiin tai sielun – odottaa minun vastaustani?
Tämän maailman turvattomuus ei katoa jouluna. Sodat jatkuvat – liiankin lähellä, liiankin todellisina. Sairaudet vaivaavat. Sydämet särkyvät. Mutta joulu ei lupaakaan, että kaikki olisi hyvin maailmassa. Joulu lupaa jotakin syvempää: että Jumala on maailmassa – keskellä särkyneisyyttä, ei siitä huolimatta. Hän, jota profeetat kutsuivat Rauhan Ruhtinaaksi, syntyi luolaan, pakolaisen kohtaloon, keskelle maailmaa, joka ei ottanut häntä vastaan. Jumala ei tullut korjaamaan maailmaa ylhäältä käsin. Hän tuli jakamaan sen haavoittuvuuden sisältä käsin.
Näiden viimeisten paastopäivien aikana rukoilkaamme maailman puolesta. Rukoilkaamme Ukrainassa sodasta kärsivien puolesta, pakolaisten puolesta, sairaiden puolesta, yksinäisten puolesta – kaikkien puolesta, jotka etsivät valoa keskellä pimeyttä. Ja astukaamme sitten joulun iloon tietäen, että Kristus on todella syntynyt ja että Hänen syntymänsä muuttaa kaiken.
Siunatkoon Kaikkivaltias Jumala teitä kaikkia tänä pyhänä aikana.
Kuvituskuva ylhäällä arkkipiispa Elian intronisaatiosta (2024) vasemmalta oikealle: Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia sekä Haminan piispa Sergei. Kuvaaja: Jyri Pitkänen
Kuutamoisena jouluaaton iltana 1939 Kannonkoskelle saapui joukko pitkäkaapuisia pitkäpartaisia miehiä.
– Tuli lapsille pukkia paljon, ihmeteltiin.
Valamon luostarin veljeskunta, toistasataa iäkästä venäjänkielistä munkkia oli evakuoitu luostarisaareltaan turvaan talvisodan jaloista ja tuotu pieneen keskisuomalaiseen pitäjään, jossa heidät majoitettiin paikallisiin kouluihin. Se oli evakoille kulttuurishokki, paikallisille asukkaille kummastelun ja myös ilon aihe.
– Me oltii harvasa päivä niijen kanssa, Inkeri Tellikka muistelee.
– Tehtiin lumiukkoja ja laskettiin mäkkeä. Parta hulmus ku myö reellä laskettii.
Torstaina 18. joulukuuta 2025 ensi-iltaan tulevaan dokumenttielokuvaan on haastateltu kannonkoskelaisia talvisodan aikaisia lapsia heidän muistoistaan ja lähdetty seuraamaan munkkiveljestön asettumista uusiin olosuhteisiin.
Senja Nyströmin mukana päästään myös muistelumatkalle Laatokan Valamoon.
– Se oli niinku nykyisin ulkomaanmatka, mutta paljon parempi, sieluun tuli vaikka mitä ja synnit sai anteeksi.
Elokuvan on ohjannut Esa Sironen. Se esitetään Jyväskylän ortodoksisen seurakuntakeskuksen juhlasalissa (Rajakatu 39) torstaina 18.joulukuuta 2025 kello 17.
Yksinäisten ja vähävaraisten Joulumaa-ruokailu: “Kyllä se on sellainen joulun ihme”
Joensuun ortodoksinen ja luterilainen seurakunta ovat yhdessä eri järjestöjen kanssa järjestäneet yksinäisille ja vähävaraisille suunnattuja Joulumaa-ruokailuja vuodesta 1998 lähtien – tänä jouluna on kyseessä siis 28. kerta.
Joensuun ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijä Katja Kannisen mukaan jouluaaton yhteisruokailu ei olisi mahdollinen ilman vapaaehtoistyöntekijöitä.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marja Simonen | Kuva: Marja Simonen
Tämänkin vuoden jouluaattona Joensuun Lyseon peruskoulun tiloissa järjestetään yksinäisille ja vähävaraisille suunnattu maksuton Joulumaa-ruokailu (Avaa uuden sivuston). Paikan päälle odotetaan edellisvuoden tapaan noin neljääsataa osallistujaa. Luvassa on ortodoksinen ja luterilainen alkuhartaus, kaupunginjohtajan tervehdys sekä live-musiikkia. Ortodoksisesta hartaushetkestä vastaavat isä Marko Mäkinen ja kanttori Minna Bovellan-Järvinen.
Vuoden 2025 Joulumaa-tapahtuman järjestävät Joensuun ortodoksinen seurakunta, Joensuun evankelis-luterilaiset seurakunnat, Pientila Holck (Ninnu Karttunen ja Esa Holck), Pohjois-Karjalan Työttömät ry ja ViaDia Joensuu ry. Ylijäävä ruoka toimitetaan Joensuun Siniristi ry:lle eteenpäin jaettavaksi. Ensimmäisen kerran Joulumaa-yhteisruokailu järjestettin vuonna 1998. Tätä aiemmin alueen seurakunnat ja järjestöt olivat organisoineet omia erillisiä jouluruokailuja.
Joulumaa rakennetaan lahjoitusten ja vapaaehtoisten voimin
Joensuun ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijä Katja Kanninen on yhdessä muiden suunnittelutyöryhmän jäsenten kanssa valmistellut Joulumaa-ruokailua huhtikuusta lähtien.
– Tapahtuman talous pyörii lahjoituksilla. Saamme elintarvikelahjoituksia ja rahalahjoituksia. Tänä vuonna meillä oli haastekampanja, jossa yritykset haastoivat sosiaalisessa mediassa toisiaan lahjoittamaan rahaa tapahtumaa varten. Tilat on saatu käyttöön lahjoituksena kaupungilta, Kanninen selittää.
Vuoden 2025 tapahtumaan on joulukuun alkuun mennessä ilmoittautunut noin 30 vapaaehtoista. Heitä tarvitaan esimerkiksi järjestyksenvalvojiksi, tiskaajiksi, ruokien esillelaittoon, ruokailijoiden ohjaamiseen ja jälkisiivoukseen. Kokkaamiseen tarvittavan työpanoksen lahjoittavat tänäkin vuonna Pientila Holckin yrittäjät Ninnu Karttunen ja Esa Holck.
– Tahtoisin kiittää vapaaehtoisia koko Joulumaa-työryhmän puolesta! Joulumaa-ruokailun järjestäminen ei olisi mahdollista ilman heitä. Monet vapaaehtoisista ovat olleet mukana useamman vuoden. Oman seurakuntamme vapaaehtoiset reagoivat lähettämääni ilmoittautumislinkkiin ihan hämmentävän nopeasti ja varasivat samat vanhat tehtävät, Kanninen kertoo hymyillen.
– Avun tarve sai lähtemään vapaaehtoiseksi, kertoo vuoden 2024 Joulumaa-tapahtumassa vieraiden vastaanottajana toiminut isä Jorma Pöntinen.
Joensuun ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijä Katja Kanninen ja vuoden 2024 Joulumaa-ruokailussa vapaaehtoisena ollut diakoni Jorma Pöntinen jakavat myös joulumieltä.
– Vapaaehtoisia ei ole koskaan liikaa ja käsipareja tarvitaan, lisää vaimo Raija Pöntinen, joka työskenteli samaan aikaan vapaaehtoisena keittiössä.
Joulumaa on vapaaehtoisille paitsi tapa tehdä hyvää, myös keino päästä joulun tunnelmaan – esimerkiksi siksi, että tapahtumassa on ohjelmanumeroita, rukoushetkiä ja yhdessä olemista. Tänä vuonna vapaaehtoisille pidetään myös riisipuuro- ja perehdytystilaisuus Joensuun ortodoksisen seurakunnan seurakuntasalissa. Sitoutuneita vapaaehtoisia on paljon, mutta mukaan mahtuu aina lisää. Joensuun ja Helsingin seurakuntien hyväksi koetut vapaaehtoisten tekemän diakoniatyön käytännöt nostettiin esille myös kuluvan vuoden kirkolliskokouksessa, jossa käsiteltiin diakoniatyön yhdenmukaistamista.
Yhteisöllisyyttä lisäävä sulatusuuni
Katja Kanninen on huolissaan tukien leikkausten ja työttömyyden lisääntymisen vaikutuksista:
– Yhteiskunnalliset muutokset, joita on tullut paljon pelkästään tämän vuoden aikana, näkyvät diakoniatyön arjessa. Vähävaraisten määrän lisääntyminen ilmenee esimerkiksi siten, että asiakkaita ja kotikäyntejä on niin paljon, ettei kahdeksan tuntia aina riitä. Verkostojen tapaamisissa on juteltu, ettei toisaalla ole yhtään helpompaa.
– Se, mikä eniten huolestuttaa itseäni, ovat asiakkaiden mielenterveyden haasteet, Kanninen jatkaa ja lisää, että mielenterveyspalvelut ovat niin ruuhkautuneet, että varattua aikaa joutuu odottamaan pitkään.
– Ennen ihmiset hakivat diakoniatyöstä leipää ja avustuksia, nyt myös enenemässä määrin keskusteluapua. Koen, että on tärkeä työ olla kuuntelijana ja siten ennaltaehkäistä kriisejä. Jos ihminen ei saa apua, on vaarana, että kriisi syvenee ja sen myötä lieveilmiöt lisääntyvät.
Talousvaikeuksien lisäksi ihmiset kokevat myös yksinäisyyttä, mikä voi korostua jouluna. Joulumaa-ruokailu on yksi tapa viettää joulua yhdessä muiden kanssa. Siitä on tullut useille joensuulaisille – niin osallistujille kuin vapaaehtoisille – jokavuotinen perinne.
– Moni soittaa ja kysyy, onko ruokailua tänä vuonna. On ollut ilo sanoa, että on! Ruokaa on aina riittänyt kaikille, ja osallistujilta on tullut hyvää palautetta. Joulumaa on sellainen sulatusuuni: siellä on eri uskontoja, eri ihonvärejä, eri kansallisuuksia ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä – kaikki viettämässä yhdessä joulua. Kyllä se on sellainen joulun ihme.
Tapiolassa ensi kertaa jouluruokailu
Jouluruokailuja järjestetään myös muualla.
Esimerkiksi Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkolla Tapiolassa toteutetaan tänä jouluna yksinäisten ja vähävaraisten jouluruokailu ensimmäistä kertaa yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakonian kanssa. Jouluruokailu järjestetään toisena joulupäivänä 26.12. kello 13–15.
Juhla tarjoaa matalan kynnyksen kohtaamispaikan kaikille, jotka ovat yksin, taloudellisissa vaikeuksissa tai kaipaavat muuten tulla kohdatuksi joulun aikaan. Tilaisuuden järjestämiseen kaivataan vapaaehtoisia tehtäviin, jotka löydät Helsingin ortodoksisen seurakunnan verkkosivuilta (Avaa uuden sivuston).
Pääkuva ylhäällä: Joensuun ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijä Katja Kanninen ja Joulumaa-ruokailussa hartauden pitävät kanttori Minna Bovellan-Järvinen sekä isä Marko Mäkinen. Taustalla oleva jouluikoni on osana Seimipolkua (Avaa uuden sivuston).
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Obraz/Wikimedia Commons
Tekstin johdannon mukaan Daavid kirjoitti psalmin sen jälkeen, kun Herra vapautti hänet kaikkien vihollistensa ja kuningas Saulin käsistä. Tekstin vanhempi versio löytyy Samuelin kirjasta Saulin kuolemasta kertovan kertomuksen jälkeen (2. Sam. 22).
Psalmi alkaa ylistyksellä, kunnes vaihtuu kuvaukseksi vihollisvoimien kukistumisesta. Psalmi päättyy vakuutukseen Daavidin suvulle annetusta lupauksesta.
Psalmissa Daavid tunnustaa rakastavansa Herraa (Samuelin kirjasta maininta puuttuu). Hän ylistää kalliotaan, linnaansa ja pelastajaansa. Ortodoksinen papisto lukee tätä jaetta toistuvasti jumalallisessa liturgiassa ennen uskontunnustusta. (Jae 2)
Daavidille Herra on vuorilinna, kilpi, pelastuksen sarvi (hepr. keren-jeshi) ja linnoitus. Evankeliumissa Johannes Kastajan isä, pyhä profeetta Sakarias kutsuu Messiasta pelastuksen sarveksi Daavidin huoneesta (kr. kéras soterias, Luuk. 1:69; ks. vuoden 1938 käännös). Varhaisen kirkon opetuksessa pelastuksen sarven on nähty viittaavan myös ristiin, voiton merkkiin.
Toisen Samuelin kirjan mukaan Daavidin pelastui Saulin murhahimolta maahan tunkeutuneiden filistealaisia tähden. Paikka, jossa Saul luopui takaa-ajosta, sai nimekseen Erokallio. (1. Sam. 23:19˗28) Herrasta sen sijaan tuli Daavidille pelastuksen kallio.
Daavid kertoo, miten kuoleman vallat piirittivät häntä, mutta Jumala kuuli hänen rukousäänensä temppelistänsä, taivaasta. Herra ilmaisi valtasuuruutensa maan vavistessa ja luomakunnan osoittaessa voimansa. Psalmissa Jumala saapuu kerubien kantaessa häntä ratsujen tavoin. Kuvaus muistuttaa Herran ilmestymistä Siinain vuorella kerubien saattamana (2. Moos 19:16˗20).
Raamatussa kerubit ovat Jumalan läsnäolon merkki. Joidenkin varhaisen kirkon opettajien mukaan Herran astuminen alas ja luomakunnan järkkyminen viittaavat Kristuksen ihmiseksi tuloon (jakeet 10˗11). Hänen syntymänsä ihme järkytti ja vavisutti luomisjärjestystä.
Tekstissä voidaan nähdä myös viittaus Mooseksen elämän alkuun, kun Daavid kertoo, miten Herra ojensi kätensä ja veti hänet ylös syvistä vesistä (2. Moos. 2:10). Viholliset ahdistivat Daavidia, mutta Herra tuli hänen tuekseen, toi avaraan paikkaan ja vapautti hänet kaikista vihollisista.
Daavid kutsuu ja neuvoo elämään Jumalan tahdon ja hänen käskyjensä mukaan. Daavidin mukaan Herra palkitsi hänet hänen vanhurskautensa (hepr. Zadik) mukaan, sillä Herra on hurskas hurskaalle (hepr. chasid) ja nuhteeton, ehyt nuhteettomalle. Hän pelastaa nöyrät, mutta painaa ylpeän katseen alas. Psalmissa Jumalan mielen mukaisen elämän lähtökohtana on pyrkimys hurskaaseen ja nöyrään elämänvaellukseen, jota seuraa Jumalan siunaus.
Daavid luottaa siihen, että Herra antaa hänen lamppunsa loistaa ja valaisee hänen pimeytensä niin, että hän voi kukistaa ahdistajansa. Jotkut varhaisen kirkon opettajat mainitsevat lampun ja valon viittaavan sekä Kristukseen ja Hengen hedelmiin (vrt. Matt. 5:15˗16, Joh. 8:12).
Daavidin luottamus lepää Jumalan ilmoitetussa tahdossa: Jumalan tie (hepr. ja Septuaginta) on täydellinen ja Herran sana on puhdas, tulessa koeteltu (hepr. ilmaisu viittaa sepän tulessa koettelemaan). Herra on niiden kilpi, jotka hakevat hänestä suojaa, mutta vihollisvoimat eivät löydä pelastajaa, vaikka huutavat häntä avuksi (jae 42).
Daavidille vain Jumala on Herra, sillä hän on kallio. Kokemus on vakuuttanut hänet tästä. Jumala vyöttää omansa voimalla ja tekee hänen tiensä nuhteettomaksi ja opettaa kukistamaan viholliset. Herra antaa pelastuksen kilven (hepr.) ja hänen oikea kätensä tukee häntä. Herran laupeus tekee hänet suureksi. Psalmissa Herran tien seuraaminen on Jumalan laupeuteen perustuvaa yhteistyötä.
Saamansa avun tähden Daavid ylistää Herraa, joka elää, sekä kiittää Jumalaa, joka on hänen kallionsa, pelastuksen Jumala. Vihollisvoimien kukistuttua hän ylistää Herraa kansojen keskuudessa ja laulaa hänen nimensä kiitosta. Apostoli Paavali viittaa psalmiin kuvaten juutalais- ja pakanasyntyisten kristittyjen ykseyttä (Room. 15:9).
Psalminsa lopuksi Daavid laulaa Herrasta, joka antaa kuninkaalleen suuren pelastuksen (hepr. Jeshuot; vrt. Matt. 1:25) ja on uskollinen voidellulleen (hepr. masiach) Daavidille ja hänen jälkeläiselleen (siemenelleen; hepr. yksikössä) iankaikkisesti. Kirkon opetuksessa päätösjakeet viittaavat Kristukseen ja evankeliumin sanomaan.
Kuuntele
