Riitta Riihosesta tuli Riitta Rask kuusi vuotta sitten.
– Annoin nimen itselleni 60-vuotissyntymäpäivälahjaksi, hän kertoo.
Todennäköisesti Ruotsin vallan aikainen sotilasnimi tulee isän puoleiselta suvulta, hänen äidinäidiltään. Suku on kotoisin Multialta Keski-Suomesta. Avioeron jälkeen Rask kertoo nimen tuntuneen heti omalta.
– Totuin siihen nopeasti, tuli kevyt olo. Tuntui kuin suvun matriarkaatti olisi tullut matkaani mukaan.
Matriarkka, poikansa äiti Riitta Rask sanoo itsekin ensi kädessä olevansa. Rask kertoo siitä valtavasta rakkaudesta, jonka sanoo äitinä kokeneensa. Se on kokemus, jota ei voi verrata mihinkään.
– On suuri ilo saada seurata pienen ihmisen kasvua ja olla siinä mukana. Lapsen myötä maailman keskipiste muuttuu itsen ulkopuolelle. Se on ollut elämäni tärkein oppi.
Nyt suhde aikuisen lapsen kanssa on erilainen mutta edelleen syvä. Ilo ja onni pysyvät. Rask kertoo keskusteluista armeijassa olleen poikansa kanssa.
– Vekarajärvellä oli silloin kova pakkastalvi, hän oli ulkona ryhmän kipinämikkona. Viestittelimme yhdessä. Hän oli metsässä, minä kotonani. Silloin tapahtui eräänlainen uusi alku, koin sen hyvin vahvasti juuri siinä hetkessä. Hän tuntui irtautuneen lapsuuskodistaan.
Ja kuitenkin, Raskin mukaan monet muut elämän asiat tulevat ja menevät, mutta suhde lapseen on ja pysyy.
Rautaista aikaa
Rask kertoo taiteen olleen aina osa hänen elämäänsä. Näin oli luonnollista, että myös opinnot suuntautuivat sille alalle. Nuorena hän hakeutui opiskelemaan silloiseen Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen vaatesuunnittelijaksi. Työ suuntautui heti teatterin puolelle.
– Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Pyynikin kesäteatteri. Ryhmässä toimiminen oli hauskaa ja antoisaa, työskennellessä oppi miten vähitellen teos rakentuu, syntyy monen osasen kautta suuressa ryhmässä, eri alueiden osaamisen avulla.
Sen jälkeen tehtävät kuljettivat TV 2:n pukusuunnittelijaksi. Lähelle tulivat monet alan ammattilaiset, Kalle Holmberg yksi niistä tärkeimmistä. Yhdessä tartuttiin televisiosarja Rauta-aikaan. Rask kertoo työn Holmbergin kanssa olleen aivan erityistä.
– Hän oli voimakas, tiedollisesti laaja-alainen verbaalitykki, hauska ja huumorintajuinen ihminen. Oli suuri ilo tehdä työtä hänen kanssaan ja saada hänen luottamuksensa.
Rauta-ajan teko vei vuosia. Mukana olivat monet tunnetut näyttelijät kuten Vesa-Matti Loiri, Tom Wenzel, Mikko Niskanen ja Esko Salminen.
– Se oli nuorelle pukusuunnittelijalle arvokas kokemus. Olen siitä hyvin kiitollinen.
Riitta Rask kertoo Paavo Haavikon vahvasta tekstistä, luovien ihmisten voimakkaasta heittäytymisestä työhönsä. Teoksen sisältö oli elämässä sinä aikana jatkuvasti läsnä karismaattisten henkilöiden ympäröimänä.
– Projektin jälkeen meni monta vuotta, että siitä pääsi irti ja eteenpäin. Rauta-ajan maailma oli vienyt täysin mukaansa. Minun piti jopa rakentaa oma identiteettini uudelleen. Tuntui, etten sen jälkeen ollut enää sama ihminen kuin aiemmin.
Opin tielle
Uusi polku elämälle löytyi opintojen kautta.
– Halusin jatkaa opintojani silloisen Taideteollisen korkeakoulun elokuvapuolella, mutta myöhästyin pääsykokeista ja hain valokuvataiteen puolelle. Minulla ei ollut paineita pääsykokeista, nautin jopa niistä – ja pääsin sisälle. Sieltä pääsin sivuaineopiskelijana elokuvataiteenlaitokselle ja sain syvää oppia myös elokuvan teosta.
Se työ vei mennessään ja on kantanut tähän päivään saakka. Tällä hetkellä Raskin ajatuksissa kulkevat henkilökuvat kapellimestari ja säveltäjä Kari Tikasta ja säveltäjä Kaija Saariahosta.
– Dokumenttielokuva Taivas ja helvetti on Kari Tikan taiteilijauran kuvaus, joka sisältää myös paljon suomalaista kulttuurihistoriaa.
Kaija Saariahon 70-vuotissyntymäpäivän kunniaksi valmistui lokakuussa dokumenttielokuva Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki. Kaija Saariaho on myös osaltaan Urkujen synty -dokumentin takana. Rask on valmistellut elokuvaa Helsingin Musiikkitalon konserttisaliurkujen rakentumisesta.
Saariaho lahjoitti urkuja varten alkurahoituksena miljoona euroa, ja 2019 Helsingin apulaiskaupunginjohtajana toiminut Ritva Viljanen sai Musiikkitalon puheenjohtajana pyörät pyörimään niin, että uruille löytyi myös loppurahoitus, kokonaisuudessaan 3,2 miljoonaa. Säätiö järjesti asiantuntijaryhmän urkureista ja he käynnistivät urkusuunnittelukilpailun. Sen voitti itävaltalainen Rieger Orgerbau. Avajaiskonsertti on näillä näkymin 1.1.2024.
Rauhasta kuolemaan
Rask pohtii sitä, kuinka elämä tuo usein eteen aikamoisia haasteita. On tärkeää löytää haasteen tarkoitus pala kerrallaan.
– Mitä minun kuuluu oppia ja löytää laajemmassa mittakaavassa? Ei meitä täällä tarkoituksellisesti kiusata, vaan uskon, että vaikeudet ovat meille annettuja elämän opinkappaleita.
Tämän Rask sai kokea hyvin konkreettisesti ystävänsä, valokuvaaja Jouko Lehtolan rinnalla, joka kuoli maksasyöpään vain 47-vuotiaana vuonna 2010.
– Jouko tarvitsi sielunhoidollista apua. Menimme yhdessä Uspenskin katedraalin vigiliaan. Emme olleet kumpikaan ortodokseja. Jouko talutti pyörän, ja minä itkevän miehen sinne kirkkoon. Olin itsekin aika palasina avioeroni jälkeen. Illan palvelus oli niin kaunis, että rauhoituimme kumpikin.
Samoihin aikoihin Sofian kulttuurikeskuksessa ollut Sairaus ja kuoleman kohtaaminen –seminaari kosketti Joukoa ja hän löysi keskusteluapua.
– Seuraavan vuoden keväällä, ennen pääsiäistä, Jouko liittyi kirkkoon.
Riitta Rask sanoo seuranneensa Lehtolan kamppailua läheltä. Arvokkaat askeleet tuntuivat tärkeiltä dokumentoida. Alun arastelun jälkeen Rask seurasi Jouko Lehtolaa hänen viimeiset yhdeksän elinkuukauttaan ystävänä ja elokuvaohjaajana. Siitä syntyi puolen tunnin elokuva Valossa Jouko Lehtola.
– Kävin Joukon luona kuvaamassa vielä vähän ennen hänen kuolemaansa, jota hän ei enää lainkaan pelännyt. Hän oli rauhaisin mielin, kuin valossa.
Ystävän mielenrauha ja yhdessä jaetut palvelukset, katekumeenikerhon opit ja keskustelut johdattivat lopulta myös Riitta Raskin liittymään ortodoksiseen kirkkoon.
– Uspenskin palvelukset hoitavat minua. Niiden jälkeen tunnen eheyteeni, sielullisesti avartuneeni. Voin poistua omasta mielen kammiostani kohti valoisampaa ja kirkkaampaa ajattelua.
– Elämä on kasvua – en tiedä lopullisesti, mihin. Paljonko olen oppinut, se jää nähtäväksi. Tässä iässä ajattelen aika paljon kuolemaani. Jokin jakso on vielä jäljellä. Vielä tulee opeteltavaa, jos elämä pitkälle jatkuu. En halua jättää taakseni kaunaa tai katkeruutta.
– Ja omaa terveyttäni yritän kunnioittaa ja vaalia – ja ehkä minusta tulee vielä mummu, Rask sanoo hymyillen.
Sen kertoo elämä.
Kuuntele
