Minisaarna

Minisaarna: Kristus kärsi ristillä myös kieltäjiensä tähden

Tiistai 6.2.2024. Maitopyhälaskuviikon tiistai.
| Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: RIISA
Evakko Kristus ikoni

(Luuk. 19:39–42, 45–23:1)

Evankeliumissa Jeesus rukoilee ja anoo, että Isän tahto tapahtuisi. Opetuslapset nukkuvat murheen uuvuttamina. Jeesus kehottaa heitä rukoilemaan, etteivät he joutuisi kiusaukseen.

Juudas kavaltaa Ihmisen Pojan suudelmalla. Yksi opetuslapsista iskee miekalla ylipapin palvelijalta korvan, mutta Jeesus parantaa tämän.

Nyt pimeydellä on valta ja Jeesus viedään vangittuna tuomittavaksi. Pietari kieltää Herran kolmesti, kuten Jeesus edeltä kertoi, ennen kuin kukko laulaa kolmesti.

Jeesusta herjataan ja lyödään. Häntä pyydetään kertomaan, onko hän Messias. Jeesus ei vastaa heidän epäuskonsa tähden. Sitten häneltä kysytään, oliko hän Jumalan Poika. Jeesus vastaa: ”Itsepä niin sanotte!” Tätä pidetään todisteena häntä vastaan. Jeesus viedään Pilatuksen eteen.

***

Pimeys sai hetkeksi vallan ainoastaan lopulta kukistuakseen. Jeesus antautui vapaaehtoiseen kuolemaan. Tämä oli Kolmiyhteisen Jumalan ikuinen suunnitelma.

Pietari kieltää Herran katkerasti. Jeesus ottaa lyönnitkin vastaan.

Jeesuksen risti ja kärsimys ovat tie, jonka hän kulki yksin ihmisten hylkäämänä. Sen hän teki kuitenkin koko maailman elämän edestä. Myös Herran kieltäjien tähden.