Minisaarna

Minisaarna: Jeesus ruokkii väkijoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla

Keskiviikko 1.5.2024. Pääsiäisajan viidennen viikon keskiviikko.
| Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Heikki Santasalo
Pääsiäisikoni Kristuksen ylösnousemus

(Joh. 6:5–14)

Evankeliumissa Jeesus koettelee Filippusta, ja kysyy, mistä he voisivat ostaa suurelle ihmisjoukolle leipää, jotta he saisivat syödäkseen. Filippus toteaa, ettei edes suurella summalla ostettu leipämäärä riittäisi kuin vähäiseen palaseen jokaiselle. Andreas taas kertoo, että eräällä pojalla oli viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta ne eivät mitenkään voisi riittää näin suurelle joukolle.

Ihmisten asetuttua istumaan Jeesus ottaa leivät, kiittää Jumalaa ja jakaa leivät ja kalan. Kaikkien syötyä kyllikseen Jeesus käskee kerätä ylijääneet palaset, ettei mitään jäisi hukkaan. He keräväät leipää kaksitoista täyttä korillista. Tämän nähdessään ihmiset tunnustavat Jeesuksen profeetaksi, jonka oli määrä tulla maailmaan.

***

Jeesuksen tekemä ihme saa ihmiset uskomaan hänet Jumalan lähettämäksi profeetaksi, vaikka he eivät vielä ymmärrä täysin hänen alkuperäänsä. Jeesuksen siunaus saa lahjat lisääntymään eikä kukaan jää nälkäiseksi. Yli jää vielä toisille jaettavaksi.

Kirkossa meidät ruokitaan ehtoollisen lahjoilla. Nämä hengelliset siunaukset enentyvät meissä niin, että meistä tulee kykeneviä jakamaan hyvyyttä ja ajallista apua toisille. Kirkko onkin tarkoitettu siunausten moninkertaiseksi lähteeksi ja uskovat näiden siunausten jakajiksi, mutta tämä toteutuu ainoastaan, jos tahdomme täyttää tehtävämme.

Kristus nousi kuolleista!