Karttakääröt sylissäni kuuntelin intuitiotani eri luostareiden ja kirkkojen suhteen, millä paikoilla olisi juuri nyt henkinen veto ja resonanssi minuun. Päädyin Isoon-Britanniaan, Kreikkaan ja Italiaan. Niissä oli alueita ja sielun virittämöjä, joissa tahdoin tällä kertaa vierailla. Suunnittelin seikkailevani edullisesti; pääsääntöisesti niin bussilla, junalla kuin jalkaisinkin, kantaen vain kevyttä reppua selässäni ja vetäytyen samalla rakastamaani hiljaisuuteen.
Lensin Helsingistä Stanstediin Isoon-Britanniaan 38 eurolla. Jatkoin Cambridgeen, joka on viehättävä historiallinen yliopistokaupunki Itä-Englannissa. Se on täynnä upeita goottilaisia ja renessanssityylisiä rakennuksia, joista monet ovat peräisin keskiajalta. Siellä täällä levittäytyy kukkivia puutarhoja ja vehreitä puistoja kuten Parker's Piece sekä Jesus Green, missä on mukava nauttia ulkoilusta tai vain istua rentoutuen. Cam-joki lisää kaupungin kauneutta, sillä sen varrella voi nähdä erilaisia siltoja ja asuntolaivoja, minkä lisäksi voi tehdä veneretkiä. Kirkkoja löytyy monenlaisia, myös ortodoksisia.
Vaikuttavimpana kokemuksena mieleeni piirtyi se, kun astelin tihkusateessa lähes tunnin matkan pimentyneen kaupungin halki pyhän Athanasios Suuren kirkon kreikkalaiseen juhlapalvelukseen, johon oli yhdistetty vedenpyhitys ja liturgia. Seremonia kesti neljä tuntia, ja vaelsin sen jälkeen tyytyväisenä takaisin majapaikkaani ajatellen, että nämä öiset tiet ovat täällä asuvien kotikatuja, joten niillä on minunkin Kristuksessa seesteistä liikkua.
Seuraavaksi suuntasin kulkuni maaseudun eheyttävään atmosfääriin pyhän Johannes Kastajan, Herran Edelläkävijän luostariin Lontoon koillispuolelle Essexiin. Luostarin perustaja, pyhittäjä Sofroni Essexiläinen, luettiin pyhien joukkoon kuuluvaksi vuonna 2019. Häntä pidetään merkittävänä – ellei merkittävimpänä – Länsi-Euroopassa eläneenä ortodoksisena ohjaajavanhuksena, ja hänen hengellinen ja kirjallinen perintönsä on mittava.
Kyseisessä askeettisessa keskuksessa kilvoittelee sekä munkkeja että nunnia, ja se on laajalti tunnettu intensiivisistä Jeesuksen rukous -palveluksistaan. Koronasulun jälkeen luostari on ollut auki yleisölle vain sunnuntaisin. Pidempää majoittumista tai talkoomahdollisuutta voi kuitenkin tiedustella. Pappien viisaita opetuspuheita kannattaa seurata Zoomin kautta etänäkin sunnuntaisin alkaen kello 17 brittiläistä aikaa. Minulla oli ilo saada kunnioittaa sekä isä Sofronin että hänen ohjaajansa, pyhittäjä Siluan Athosvuorelaisen reliikkejä. Harmonisoivia olivat myös aurinkoiset patikoinnit vanhalle kirkolle lintujen visertäessä ja purojen solistessa keväisesti.
– Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen
Ajomatka lähimmälle lentokentälle Stanstediin kesti noin 40 minuuttia. Viiletin sieltä ilmojen halki 26 eurolla Pohjois-Kreikkaan Thessalonikiin. Se on maan toiseksi suurin kaupunki miljoonalla asukkaallaan. ”Salonikissa” voi tehdä aikasiirtymän varhaiskristilliseen ja bysanttilaiseen kauteen. Paikassa sijaitsee lukuisia Unescon maailmanperintökohteita.
Apartementokseni seisoi vastapäätä Pyhän Demetrioksen ortodoksista katedraalia, joka rakennettiin alunperin 300-luvulla kaupungin suojeluspyhän muistoksi. Sitä on muunneltu ja korjailtu vuosisatojen kuluessa toistuvasti. Kirkko on kuuluisa taidokkaista mosaiikkikoristeluistaan sekä seinämaalauksistaan, ja samalla se on yksi Thessalonikin suosituimmista nähtävyyksistä.
Omalle suosikkilistalleni kohosivat sen lisäksi muun muassa Pyhän Gregorios Palamaksen katedraali, museonakin toimiva Rotunda sekä Hagia Sofia. Vlatadeksen luostari perustettiin 1300-luvulla yläkaupungin rinteeseen. Legendan mukaan apostoli Paavali olisi pitänyt tuolla seudulla puheitaan kristityille. Sieltä siintävät ylväät maisemat alas merelle ja metropolin hektiseen kuhinaan. Muutaman korttelin päässä on noin vuonna 500 konstruoitu Latomoksen luostari, jonka kirkon mosaiikeissa on harvinaisia aiheita, kuten Hesekielin näky Kristus Emmanuelista parrattomana nuorena miehenä.
Bussimatka Thessalonikista Serrekseen sujui 80 minuutissa. Etsin pyhäkköjä ja kävin etäämmällä vuoristossa Pyhän Johannes Kastajan, Herran Edelläkävijän luostarissa ja Pyhän profeetta Elian luostarissa. Retkellä näin useita muitakin sielun puhdistamoja muurien ulkopuolelta kylläkin, sillä ne olivat suljettuja. Palatessani Thessalonikiin pysähdyin junamatkan varrella Akritohorissa Athosvuoren Ksenofontoksen luostarin alaisessa Pyhän Johannes Kastajan, Herran Edelläkävijän hesykastiriossa. Isossa nunnaluostarissa oli suomalaisillekin tutun isä Luukas Ksenofontoslaisen maalaamia ikoneita. Linkissä video, olkaa hyvät.
Ouranoupolissa, taivaan portilla, fiilistelin Athos-tunnelmissa. Lievä sukupuolikateus koputteli mieleni perukoilla, kun pursia lipui satamasta autonomiseen munkkivaltioon, jossa komeilee 20 suurempaa ortodoksista luostaria sekä lukuisia sivuluostareita ja erakkomajoja. Naisilta on sinne pääsy kielletty, ja ainoastaan rannikkoa myötäilevä risteily on sallittu. Olen onnellinen kaikkien niiden miesten puolesta, joilla on mahdollisuus siellä kiertää ja jumaloitua.
Siirryin kahdella linja-autolla Psakoudiaan, missä iltataivas liekehti hiekkarantojen ja kuohuvan meren yllä. Sain ovelle kavereikseni pian nälkäisiä kissoja, joista osalla olivat nenät ja korvat karusti ruvella. Muistoihin jäi se lämpöinen tunne välillämme, kun aterioimme yhdessä kehräävän seurakunnan kanssa.
Seuraavana päivänä tein euron bussiretken Ormilian kylään. Sieltä taivalsin oliivilehtojen reunustamaa väylää nelisenkymmentä minuuttia Ormilian nunnaluostariin, missä yli sata sisarta elää kuuliaisesti. Athoksen Simonopetran luostarin maineikas igumeni Emilianos oli heidän hengellinen isänsä. Hän siirtyi tuonilmaisiin 2019.
Jatkoin kävelyä Vatopedin taajaman läpi kohden seuraavaa luostaria, mutta lähes tunnin tepasteltuani ja päädyttyäni Google Mapsin ohjaamana kapeita polkuja pitkin syrjäiseen metsään, missä kohtasin haukkuvan ja murisevan koiralauman, päätin kääntää selkäni ja poistua mutaista reittiä takaisin hippulat vinkuen. Harmitti, mutta otin sen merkkinä, ettei ollut tarkoitus jatkaa siihen suuntaan pidemmälle tällä kertaa. Enhän ollut suorittamassa vaellustani.
Psakoudiasta oli suora yhteys KTEL Halkidikin linja-autoasemalle Thessalonikiin. Sieltä pääsi 90 sentillä Ikean varikolle, mistä oli jatkoyhteys 90 sentillä Sourotiin. Olin varannut yön yli kotimajoituksen kylän keskustasta. Nautin tähtien tarkkailusta ja poikkesin hautausmaalle, missä tuikkivat kynttilät. Olkaa iäti muistetut, te autuuteen kutsutut!
Osallistuin aamulla ehtoolliseen viereisessä kirkossa. Väki suuteli esille tuotua reliikkiä arvokkaasti. Sain myöhemmin tietää, että se oli pyhän Athanasios Suuren vierailulla ollut pyhäinjäännös. Kiitollisena kapusin Pyhittäjä Paisios Athosvuorelaisen luostariin ja hänen haudalleen. Kansaa saapui jatkuvana virtana pyhälle kukkulalle. Vielä kappelissa rukoukset ja tuohusten sytyttäminen. Luostarin tienhaarassa nökötti pysäkki, mistä saatoin sukkuloida Thessalonikiin.
Meteoraan riensin bussilla Trikalan kautta reilussa neljässä tunnissa alle 20 eurolla. Mystinen saapuminen: oli pimeää, satoi ja ukkosti, luostarit kalliopaaseineen hehkuivat taustalla.
"Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä."(Luukas 17:24)
Meteora täytyy kokea kehollisesti, muuten sitä on sanoin vaikea kuvailla. Luostarit on pääosin rakennettu 1300–1500-luvuilla korkeille jyrkänteille. Alue on Unescon maailmanperintökohde. Kuusi jykevää toiminnassa olevaa luostaria, eli Pyhän Nikolaoksen luostari, Roussanon luostari, Varlaamin luostari, Suuren Meteoron luostari, Pyhän Kolminaisuuden luostari ja Pyhän Stefanoksen luostari ovat eri päivinä auki.
Minua miellytti asua verkkaisessa Kastrakin kylässä ylhäällä, kuten aiemminkin. Löysin vuorten seinämistä keljastoja, joita en ollut edellisillä kerroilla huomannutkaan. Empaattinen koira lohdutti minua puistossa, kun tovin mietin syntyjä syviä. Turri oli varmaankin karvaenkeli, koska köpötteli jalkojeni juureen rapsuteltavaksi silloin ikään kuin tyhjästä.
Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, pelasta minut ja maailmasi.
Ioanninaa kartoittamassa
Kaupungin edustalla on Pamvotida-järvi, missä pilkottaa soma saari. Lonely Planetin mukaan se on Kreikan kolmanneksi laajin luostariyhdyskunta Athoksen ja Meteoran jälkeen. Sinne lähtee aluksia Ali Pashan linnoitukselta. Vesimatka hoituu kymmenessä minuutissa ja maksaa kaksi euroa suuntaansa. Saari kiinnosti minua: se oli kuin verhottu salaisuus tai helmi simpukassa. Käyskentelin siellä kokonaisen torstain. Yksi luostareista oli toiveikkaalta nimeltään Metamorfoosi. Siitä singahti mieleeni visio toukasta ja perhosesta, henkisestä transformaatiosta.
Lumihuippuisia vuoria, mutkaisia teitä, tunneleita, rotkoja, smaragdinkirkkaita koskia – satamakaupunki Igoumenitsa kajasti. Vuorokausi siellä, ja seuraavana iltana oli tarkoitus nousta yölaivaan, joka veisi minut Italian Bariin.
Kaartelin merentuoksuisessa kaupungissa, rannan lenkkipoluilla ja kirkoissa. Keskuspyhäkön ovelle leijaili kanssani samaan aikaan valkoinen höyhen, joka valoi toivoa rukousasiaani. Aurinko vaipui mailleen. Hassua: minulle tuotiin kolme mandariinia ja pullo vettä. Antaja ei tiennyt, ettei minulla ollut enää rahaa ruokaan, vaikka olin ostanut edellisinä viikkoina varsin nuukasti syötävää leipomoista ja kaupoista. Pyhiinvaelluksella lieneekin kai suotavaa sietää kurisevaa vatsaa. koska siten saa paremman ymmärryksen ja yhteyden muihin kärsiviin sekä elävöittävään ristiin.
Kiitollisuus, irti päästäminen, oletuksista luopuminen, antautuminen, läsnä olevan hetken hyväksyminen, armon vastaanottaminen. Alkulähteellä kaikki on aina täydellisesti.
Ennen puolta yötä lastauduin laivan uumeniin, ja aamulla yhdeksän maissa rantauduin Bariin. Heräsin levänneenä uinuttuani yleisellä penkillä poikittain, takki peittonani usean muun tavoin. Kansilippu maksoi 74 euroa, ja hytti olisi ollut reilusti kalliimpi. Monivuotinen haaveeni toteutui, kun pääsin Basilica San Nicolaan kunnioittamaan pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän, Myrran piispan reliikkejä. Hän on yksi lempipyhistäni.
Läksin sen jälkeen etsimään vanhasta kaupungista majoitustani, mutta siellä ei vielä ollutkaan avainta saatavilla. Päätin kävellä kirkolle takaisin. Kysyin pihan informaatiopisteestä, onko tänään tai huomenna tiedossa ortodoksista palvelusta. Virkailija vastasi, ettei ole. Astuin sisälle kirkkoon, missä kaikui roomalaiskatolinen messu. Hiivin alakerran katakombiin pyhän Nikolaoksen luo – ja arvaatteko mitä! Siellä oli muutaman hengen ortodoksinen pyhiinvaellusseurue pitämässä omaa palvelustaan pappinsa johdolla. Sain osallistua siihen, ja sain myös öljyristin otsaanikin. Ihmeellistä!
Viimeisenä iltana olin viemässä hyvästejä kryptaan, mutta se oli varattu katolisten tunnustuksille. Minua opastettiin, että puolen tunnin kuluttua tila vapautuisi ja pääsisin sinne. Niin tapahtui. Rautaportit reliikkien ympäriltä olivat myös avoinna, ja pääsin koskettamaan esteettä muistoarkkuakin. Aamulla hyppäsin virkeänä euron maksavaan lentokenttäbussiin rautatieaseman torilta. Palasin Barista Milanon kautta Helsinkiin 57 eurolla.
Elämyksiä, ystävällisiä kohtaamisia, oivalluksia – ylen onnellinen olo. Kunnia Jumalalle!
Toivon, että matkakertomukseni innostaisi joitakin teistä uskaltautumaan vaikka yksinkin pyhiinvaellusseikkailuun ulkomaista julkista liikennettä hyödyntäen.
Pääkuva ylhäällä: Virva Suvitie rakkaalla "asemapaikallaan" Valamon luostarissa 2022. Kuva: Anna Jääskeläinen