Maailmalta

Tarton piispa Elija nukkui kuolonuneen – iankaikkinen muisto!

Viron apostolisesta ortodoksisen kirkon piiristä on kantautunut suru-uutinen. Tiistaina 17. joulukuuta iltapäivällä Herra kutsui luokseen pitkän ja raskaan sairauden uuvuttaman Tarton pyhitetyn piispan Elijan.
| Teksti: EAÕK, Susanna Somppi | Kuva: Nikos Papachristou
Piispa Elija syntyi 11. toukokuuta 1977 Tartossa. Hän suoritti vuonna 2000 Tarton yliopiston teologian laitoksella kandidaatin tutkinnon ja maisterin tutkinnon kolme vuotta myöhemmin. Hän täydensi opintojaan Perugian, Pietarin, Voronezin ja Riian yliopistoissa.
Vuonna 2024 menehtynyt Tarton piispa Elija
Tarton piispa Elija menehtyi 17. joulukuuta 2024.
Uransa alussa hänet vihittiin diakoniksi 28. heinäkuuta 2006 ja pappismunkiksi 15. huhtikuuta 2007. Arkkimandriitan arvon hän sai 9. lokakuuta 2008.
Elija palveli Karksi-Nuiassa diakonina ja myöhemmin pappina. Syksystä 2007 talveen 2009 hän palveli pappina myös Arussaaressa. Kesäkuussa 2008 hänet valittiin Tarton piispaksi, ja piispaksi vihkimisen toimitti Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanos 10. tammikuuta 2009.
Kunnes uusi piispa valitaan, Tarton piispan sijaisena (locum tenens) toimii kirkon vihkimykseltään vanhin piispa, Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanos.

Arkkipiispa Elialta surunvalittelut

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia esittää surunvalittelunsa metropoliitta Stefanokselle Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilla:
– Viron veljeskirkon Tarton esipaimenen Eelijan siirtyminen tuonilmaisiin paljastaa meille sen näkymättömän siteen, joka yhdistää meidät toisiimme yli kaikkien rajojen. Tämä side ei tunne maantieteellisiä etäisyyksiä, kielimuureja tai edes ajan asettamia rajoja – se on side, joka ylittää kuoleman kynnyksen ja kantaa meitä kohti ikuisuutta.
Kun muistelemme poisnukkunutta esipaimenta, emme sure kuin ne, joilla ei ole toivoa. Päinvastoin, meille on annettu varmuus siitä, että kuolema on vain portti täydellisempään yhteyteen Kristuksen kanssa. Piispa Eelija astuu nyt siihen samaan pyhään rukouksen virtaan, jossa kaikki edesmenneet pyhät isämme ja äitimme ovat jo meitä odottamassa. Rukoilkaamme, että Kristus, meidän Jumalamme, joka on kukistanut kuoleman omalla kuolemallaan, ottaisi uskollisen palvelijansa sielun sinne, missä vanhurskaat lepäävät. Siellä, missä kipu, suru ja huokaukset väistyvät Jumalan kirkkauden äärettömän valon tieltä, ja missä elämä virtaa loppumattomana, muistuttaa arkkipiispa Elia muistosanoissaan.
Piispa Eelijan hautajaiset toimitetaan perjantaina 20. joulukuuta Tarton Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraalissa (Magasini 1, Tartto). Suomen ortodoksista kirkkoa edustaa Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen. Liturgia alkaa klo 9 ja hautauspalvelus klo 11. Hautauspalveluksen jälkeen piispa Eelija haudataan Räpinän Pyhän Sakariaan ja Elisabetin kirkon pihaan, alttarin seinän viereen.
 
Iankaikkinen muisto!
 
Juttua on päivitetty 19.12.2024 klo 14:46 lisäämällä tieto hautajaisista.