Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vieraili Liettuassa maaliskuussa 2023 ja otti omoforinsa suojiin viisi Moskovan patriarkaattiin kuuluneen Liettuan ortodoksisen hiippakunnan pappia, joilta oli viety vuonna 2022 pappeus rangaistuksena Ukrainan sodan tuomitsemisesta. Matkansa aikana patriarkka kertoi myös aikeista perustaa eksarkaatti Liettuaan.
Eksarkin valinta tapahtui jo viime syksynä, mutta uuden kirkollisen organisaation rekisteröinti Liettuan viranomaisrekistereihin on vienyt aikaa. Nyt isä Justinus Kiviloo on aloittanut työnsä eksarkaatissa, jolla on tavoitteena perustaa kymmenen seurakuntaa eri puolille Liettuaa.
Eksarkaatilla ei ole vielä omia pyhäkköjä, vaan palvelukset toimitetaan vielä toistaiseksi vuokratiloissa tai katolisten tai protestanttisten seurakuntien lainaamissa tiloissa.
Yksi ensimmäisistä tavoitteista on saada eksarkaatille Liettuan valtion tunnustama asema perinteisenä uskonnollisena yhteisönä, jotta eksarkaatti voi saada toimintaansa valtiollista tukea. Tunnustukselle on olemassa myös historialliset perusteet. ”1300-luvulla Ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen perustettu Liettuan metropoliittakunta on Liettuan kirkollisen järjestyksen vanhin osa”, muistuttaa isä Justinus The Baltic Times -lehden haastattelussa.
Isä Justinus Kiviloo on monille suomalaisille tuttu, sillä hän toimi pitkään Viron apostolisen ortodoksisen kirkon päämiehen, Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanoksen ylidiakonina. Suomessa isä Justinus vieraili viimeksi syyskuussa kirkkomme autonomian 100-vuotisjuhlassa.
Vuonna 1962 syntynyt isä Justinus vihittiin papiksi 1.12.2013. Hän on työskennellyt Virossa vankilapappina ja seurakuntapappina Vandrassa ja Kihnussa.
Uutisen julkaisi ensimmäisenä Suomen ortodoksinen kirkko.