Kulttuuri

Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen kurssilla yövytään riippumatossa keskellä metsää, mutta ei karhun kanssa

Aamun Koitto testasi, millaista on kilvoitella erämaassa edes yhden viikonlopun ajan. Uusi Erakkojen ja pyhien kanssa Valamon metsissä -kurssisarja jatkuu tänä vuonna.
03.05.2021 - 14:54 | Teksti: Virva Suvitie ja Anna Jääskeläinen | Kuva: Virva Suvitie ja Anna Jääskeläinen, Wikimedia
Pyhittaja_Serafim_Sarovilainen

Ortodoksisen kirkon arvoihin on kuulunut aina luomakunnan ja luonnon kunnioittaminen. Monet pyhät ovat kilvoitelleet luonnon helmassa ja erämaissa ankarissakin olosuhteissa. 

Aamun Koitto testasi viime syksynä Valamon opiston kurssiuutuuden, jonka aikana tutustuttiin pyhittäjä Serafim Sarovilaisen elämään ja hänen hengelliseen opetukseensa. Kurssilla eläydyttiin aivan konkreettisesti eräaskeesiin: kurssilaiset yöpyivät Valamon luostarin metsässä riippumattoteltoissa ja patikoivat vehreillä poluilla. Yhden kurssiviikonlopun aikana hartaudessa vaellettuja kilometrejä kertyi kolmisenkymmentä.

Todella Jumalaa rakastava pitää itseään vaeltajana ja muukalaisena maan päällä, sillä hän pyrkii Jumalan luo ja hänen sielunsa ja mielensä katselee Häntä ainoata.
(Pyhittäjä Serafim Sarovilainen) 

Arkkimandriitta Mikael siunasi perjantain tervetulotilaisuudessa opinnot alkaneiksi Matkamiehen ristireitin laavun läheisyydessä. Isä Mikael vihmoi kurssikatraan kotoisasti kuusenoksalla ja pyhitetyllä vedellä, ja saman käsittelyn saivat myös leiripaikka ja osallistujille jaetut teemalliset ikonit. 

Lakaise tupasi (sielusi) päivittäin, ja käytä hyvää luutaa.
(Pyhittäjä Serafim Sarovilainen) 

Pyhittaja_Serafim_Sarovilainen_ruokkii_karhua_metsassa
Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen kerrotaan ruokkineen metsän karhuja. Kuva: Public Domain, https://commons.wikimedia.org

Iltapalveluksen jälkeen oli mahdollista nauttia valamolaisesta teepöytätarjoilusta retkeilymuodossa sekä käydä rantasaunassa ja pulahtaa virvoittavaan Juojärveen. Metsässä oli vielä yhteinen nuotiohetki rukouksineen, minkä jälkeen kurssilaiset nukahtivat veden äärelle, luonnon ääniä kuulostellen, kirkkaan tähtitaivaan alle. 

Kun aurinko laskee, kun ikuisen unen rauha ja hiipuvan päivän hiljaisuus saavat vallan, näen iltaruskon loistavissa saleissa ja pilvien muodoissa häämajasi kuvajaisen. Tuli ja purppura, kulta ja sini julistavat profeetallisesti taivaallisten asuinsijojesi sanoin kuvaamatonta kauneutta ja kutsuvat juhlallisesti: Menkäämme Isän luo! 

Kunnia Sinulle illan hiljaisesta hetkestä;
Kunnia Sinulle, kun peität maailman syvällä rauhalla;
Kunnia Sinulle laskevan auringon viimeisestä säteestä;
Kunnia Sinulle rauhallisen unen suomasta levosta;
Kunnia Sinulle hyvyydestäsi yön pimeydessä;
Kunnia Sinulle, Sinä olet läsnä, kun koko maailma on kaukana; Kunnia Sinulle heltyneen sielun hartaista rukouksista; 

Kunnia Sinulle lupauksestasi, että saamme herätä ikuisen illattoman päivän iloon;
Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

(Kiitosakatistos, 4. iikossi)

Lauantaiaamuna kurssilaiset reippailivat saappaat jaloissa ja Kristukseen puettuina puolen tunnin matkan leiripaikalta Valamon pääkirkon varhaiseen liturgiaan. Tuohukset valaisivat pyhäkön. Mieli oli tyyni. 

Hanki rauhaisa henki.
Anon sinua, iloni: hanki rauhaisa henki, niin tuhannet sielut pelastuvat ympärilläsi.

(Pyhittäjä Serafim Sarovilainen) 

Ruokailun jälkeen oli aika perehtyä pyhittäjä Serafim Sarovilaisen elämäkertaan arkkimandriitta Mikaelin ansiokkaassa ohjauksessa. Isä Mikael luennoi pyhittäjän elämästä Valamon hautausmaan tuntumassa Öljymäen ristillä, mikä olikin oivallinen etappi ekologisine istuinpölkkyineen, mustikanvarpuineen ja linnunlauluineen. Sitten kurssilaiset vaelsivat yhdessä Rukouspolun tsasounalle, missä isä Mikael toimitti rukouspalveluksen eli molebenin. 

Jeesus Kristus itse antoi meille käskyn rakastaa toisiamme, että keskinäisen rakkauden lohduttamina kulkisimme murheiden täyttämää ja kapeaa tietä taivaalliseen isänmaahamme.
(Pyhittäjä Serafim Sarovilainen) 

Lauantain ohjelmaan oli osallistujille varattu myös omaa aikaa itsenäiseen oleiluun. Illemmalla artikkelin kirjoittaja jakoi kuulijoille lukuvinkkejä Valamon kirjaston kokoelmasta. Esittelyssä oli paitsi kirjoja, myös erilaisia artikkeleita pyhittäjä Serafimista. Kurssilaiset pohtivat porukalla pyhittäjän mietteitä ja niiden merkitystä nykyihmiselle. 

Iltaa kohden ja sateen yltyessä kurssilaiset taivalsivat taskulamppujen valossa takaisin leiripaikalle, nukkumaan metsässä riippuviin kuiviin ja lämpimiin pesäsiin. Tuulinen sadeyö syvensi luontokokemusta ja voimaannutti suojatuissa riippumatoissa ja makuupusseissa lepääviä ihmisiä. 

Sunnuntaina ikonimaalauksen opettaja, konservointiasiantuntija Antti Narmala kertoi vielä laajasti pyhittäjä Serafimin ikoneista ja reliikeistä.
Luennon lopuksi oli aika hyvästellä haikeasti, jotta jälleennäkeminen olisi aikanaan mahdollista. Kurssin järjestäjät haluavat kiittää kaikkia mukana olleita ja kurssin järjestelyissä ja opetuksessa auttaneita. 

Videolla laulaa Valamon munkkidiakoni Jaakob.

Erakkojen ja pyhien kanssa Valamon metsissä -kurssisarja jatkuu kesällä 2021. Tutustumme metsässä eläen ja kulkien 

  • Karjalan erakkokilvoittelijoihin (11.-13.6.2021) 
  • Pyhittäjä Serafim Sarovilaiseen (17.-19.7.2021) 
  • Pyhään Teodora Sihlalaiseen (6.-8.8.2021) 
  • Pyhittäjä Paisios Athosvuorelaiseen (27.-29.8.2021) 

Tutustu ja ilmoittaudu Valamon opiston kursseille vuodelle 2021. Löydät edellä mainitut kurssit myös hakutoiminnolla, Kursseille on paikkoja on rajoitetusti.