Talkootyö Lintulan luostarissa vuonna 2016 kuljetti taiteilijan pyhien houkkien luo.
– Siellä pysähdyin pyhän Ksenia Pietarilaisen ikonin äärelle. Ihmettelin siinä hänen vaatteitaan, huivia, miesten takkia ja punaista hametta. Kuka on tämä henkilö?
– Lintulan äidit kertoivat minulle Kseniasta, kuollutta miestään surevasta naisesta, joka jakoi pois kaiken omaisuutensa, pukeutui osin miehensä vanhoihin vaatteisiin ja alkoi kutsua itseään hänen nimellään – väittäen kaikille Ksenian kuolleen.
Lintulan luostarin äiti Ksenia kannusti Puronmaata tutkimaan houkkia ja maalaamaan.
– Hän tuki minua matkallani, ja kaikki Lintulan sisaret antoivat siunauksensa tähän työhön. Se oli minulle kovin arvokasta.
Jumala kuitenkin puuttui kovalla kädellä taiteilijan elämään: Anne Puronmaa sai aivoinfarktin tehdessään ensimmäistä maalaustaan pyhästä Ksenia Pietarilaisesta. Hoitovirheen vuoksi elämä pysähtyi täysin. Kaikki tuli rakentaa uudestaan.
Sairauden myötä taiteilija tuntee kuitenkin hengellisyytensä ja suhteensa kirkkoon syventyneen entisestään. Taiteellinen ilmaisu laajeni.
– Sairastumiseni jälkeen olen tehnyt taidetta enemmän uskoni kautta. Se oli Jumalan tarkoitus. Minulla oli siihen nyt enemmän aikaa ja intuitiivista ymmärrystä.
Rukouksen taidetta
Pyhyys on tälle kuvataiteilijalle Jumalan läsnäoloa, johon liittyy suuri ilo, sisäinen olotila, jota on mahdoton toiselle, jos aina itselleenkään sanoittaa, älyllistää.
– Se on pyhä salaisuus.
Tänä päivänä Anne Puronmaa sanoo tekevänsä mysteeriossa taidetta aiempaa enemmän rukouksessa. Työpäivä alkaa aamurukouksella: " – – – minä aamusta varhain teen laupeutesi tähden sinulle kelpaavia töitä”.
– Tämä kertoo siitä, miksi maalaan. Haluan tehdä sitä Jumalan kunniaksi.
Puronmaa kertoo kiitollisena siitä, kuinka aivoinfarktista toipuessaan rippi-isä, Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkynen antoi paljon voimaa ja tukea maalausten valmistumiselle.
Kuvataiteilija ei sano olevansa katkera Jumalalle sairastumisestaan.
– Voisin kyllä olla hyvin vihainen ja soisin sen itselleni, mutta enemmänkin olen ollut ihmeissäni. Minkä vuoksi juuri minun piti sairastua?
Nyt tervehdyttyään Puronmaa sanoo sen ymmärtävänsä.
– Tämä on ollut suuri siunaus. Sairastumisen avulla minusta lähti pois turha pätemisen tarve. Enää minun ei tarvitse kiirehtiä, juosta ”oravanpyörässä”. Voin antautua levollisesti maalaamaan.
– Taiteen tekeminen on kutsumusammatti, jota ilman en voi elää. Se vetoaa mieleeni ja sieluuni. Olen saanut lahjan, jota haluan käyttää, minulla on sisäinen pakko tuottaa kuvia maailmaa varten.
Anne Puronmaa pohtii sitä, kuinka voisi olla parempiakin tapoja ansaita elantonsa. Kuvataide kun ei ole taloudellisten rikkauksien lähde. Kutsumus työhön antaa kuitenkin taiteilijalle voimaa.
– Ympärilläni ei ole ketään kertomassa, miten asiat tulisi tehdä. Päivissä ei juurikaan ole sosiaalista kanssakäymistä, ja välillä olo voi olla yksinäinen. Luovuuden voimalla syntyvät kuvat löytyvät minulle Jumalasta ja antavat voimaa kulkea eteenpäin.
Hengellisyyden ilo
Hengellisyys on syventynyt elämän suomien kokemusten kautta ja yhdistynyt yhä enemmän taiteen tekemiseen.
Anne Puronmaa on ollut aiemmin kutsuttuna kuvataitelijana muun muassa Mäntyharjun Salmelan taidekeskuksessa. Myös siellä, näin myöhemmin katsottuna, taiteilija näkee hengellisyyden osana taidettaan.
– En vain itse sitä vielä silloin sisäisesti tiedostanut. Kuvat puhuivat puolestani.
Maalaukset houkista syntyivät osana Lappeenrannan Lab-ammattikorkeakoulun ylempää maisterintutkintoa vastaavaa ammattikorkeakoulututkintoa.
– Halusin tehdä lopputyöni ortodoksisesta aiheesta.
Anne Puronmaa sanoo tutkineensa paljon houkkia 40 sivua kattaneeseen työhönsä. Koulutukseen liittyneessä, Helsingin Kaapelitehtaan gallerian näyttelyssä oli esillä kahdeksan Puronmaan maalausta.
– Pyhyyteen on monta tietä. Houkkuus on ortodoksisen perinteen vaikeimpia ja perinteisimpiä kilvoittelumuotoja. Heitä kutsutaan pyhiksi hulluiksi ja Jumalan hulluiksi. Teologisesti oikea nimitys on Kristuksen tähden houkka.
Puronmaa kertoo siitä, kuinka ihmiset luulivat houkkien olevan oikeasti hulluja. Ja näin pitkin olla.
– Jos tervejärkisyys tuli ilmi, he vaihtoivat toimintapaikkaa. He halusivat tulla kohdelluiksi mielisairaina. Muuten se ei olisi ollut oikeaa kilvoittelua.
Anne Puronmaa tiivistää tietoja houkista.
– Houkkien kulta-aika oli noin 1500-luvulla, koska silloin he kritisoivat vallanpitäjiä, pappeja ja kirkon tradition väljähtyneitä tapoja. He pystyivät hulluina sanomaan mitä tahansa kenelle tahansa. He tekivät sen samalla leikkimielisesti ja samalla raadollisesti. He olivat ristiriitaisia henkilöitä ja pukeutuivat kummallisesti. Ihmiset kuitenkin kunnioittivat heitä muun muassa heidän selvännäköisyytensä vuoksi.
Yksi eniten Puronmaata koskettaneista houkista oli 1300-luvulla elänyt autuas Nikolai Kaalinpää Novgorodilainen, joka viskoi kaalinpäällä viholliseksi tekeytynyttä Feodoria Nevajoen yli ja sai siitä nimensä. Pyhä Simeon Emesalainen taas oli munkki, joka sai näyn kautta houkkakutsumuksen ja kulki maailmassa kuollut koira vyötäisillään. Tabenan nunnaluostarissa 300-luvulla Egyptissä kilvoitellut pyhä Isadora Tabennalainen sen sijaan kulki avojaloin rääsyissä, ei koskaan syönyt kunnon ateriaa vaan ainoastaan toisilta jääneitä leivänmurusia, joi pesuvettä ja teki mielenvikaisia tekoja.
– Mielisairaiksi tekeytyminen oli heidän välineensä pyhittymiseen, Puronmaa muistuttaa.
Kuvataiteilija kertoo työskentelytavastaan ja houkkien maalausten synnystä.
– Maalaan kankaalle temperalla ja öljyvärillä. Tapani maalata on ekspressiivinen. Osa opiskelun lopputyön kuvista syntyi hyvinkin nopeasti.
Taiteilija kertoo maalausten olevan aina jo ikään kuin olemassa alitajunnassa, syvällä mielessä. Kädet tuovat ne näkyviksi.
– Maalaaminen vain tapahtuu. Nykyään maalaan päivässä 2–4 tuntia ja jätän työn. En sairastumiseni jälkeen jaksa enempää. Seuraavana päivänä katson työtä uudestaan, havainnoin ja mietin, miten jatkan maalausta. Joskus työt pitää jättää olemaan, hautumaan itsekseen ja jatkaa, kun on sen aika.
Mieli ratkoo asiaa kuin huomaamatta. Pyhän Simeonin sädekehää Puronmaa kertoo miettineensä pitkään.
– Simeon rukoilee taulussa taivasta kohden kädet levällään. Pohdin, että miten saan Jumalan luomattoman valon mukaan tauluun? Ensin laitoin sen keltaisella värillä, mutta en ollut siihen tyytyväinen. Sitten loin sädekehän, josta tunsin kumpuavan Jumalan läheisyyden.
Yhden maalauksen houkan ympärille taiteilija kertoo laittaneensa Serafimin silmiä. Näin taiteilija kokee hänen olevan yhä lähempänä Jumalaa.
Kotona kirkossa
Kuvataiteilija Anne Puronmaan työhuone sijaitsee taiteen keskittymässä, Lappeenrannan linnoituksessa, aivan ortodoksisen Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkon vieressä. Kirkko ja sen yhteisö ovat taiteilijalle tärkeitä voimaa ja yksinäiseen työhön yhteisöä rakentavia tekijöitä.
– Käyn kirkossa usein. Se on läheinen, rakas rukouksen paikka.
Vapaudessa on Puronmaalle taiteen tekemisen ydin.
– Voin tehdä omat aikatauluni, mutta rajaan ne kuitenkin selvästi. Taiteen tekeminen koostuu elämästä, luovuus ja sen sisältä nousevat ideat kumpuavat sieltä. Maalaus syntyy takaraivosta tulevan x- tekijän avulla. Minulla on taiteilijana rakkaussuhde maalaamiseen, joka toivottavasti kantaa eteenpäin maalausten avulla tähän maailmaan.
Puronmaan taidetta on esillä Hämeenlinnan, Imatran ja Etelä- Karjalan taidemuseoissa. Hän tekee myös grafiikkaa.
Anne Puronmaa kokee, että tänä päivänä on vähän taidetta, jossa näkyy uskonnollisuus, hengellisyys.
– Opiskelu ammattikorkeakoulussa antoi uutta näkökulmaa koko taidekenttään. Se syventää ja laajentaa työskentelyäni, maalausten sisältöä. Pystyn paremmin, eri tavoin kuin aiemmin analysoimaan tekemistäni.
– Toivon, että työni koskettavat. Jumala päättää, mihin maalaukseni päätyvät.
Pääkuva ylhäällä: Pyhä Ksenia Pietarilainen avasi Lintulan luostarissa Anne Puronmaalle houkkien maailman.