Kulttuuri

Koskijärvi-sarja päättyy vuoden kuluttua – metropoliitta Panteleimon syventää dekkareidensa teemoja

Metropoliitta Panteleimon aikoo ensi vuoden lopulla päättää rakastetun Koskijärvi-sarjan ja päästää tomeran poliisinlesken Elisabeth Urhosen lepäämään. Mutta ei hätää. Isä esipaimen ei lopeta dekkareiden kirjoittamista. Jatkossa hän kuitenkin pyrkii syventämään kerrontaansa. Mukaan on tulossa myös sopivalla tavalla ortodoksista kirkkoa ja uskoa käsitteleviä teemoja.
| Teksti: Mauri Liukkonen | Kuva: Suomen ortodoksinen kirkko, Eevi Peiponen
Metropoliitta Panteleimon Karjalankadulla Suomen ortodoksisen kirkon tiloissa Kuopiossa

Metropoliitta Panteleimon on poikkeuksellisen tuottelias kirjailija. Kuluvana syksynä kirjakauppoihin on tullut jo kymmenes Koskijärvi-sarjan dekkari, Kolme viestiä. Sarjan yhdestoista kirja on jo pitkälti valmis ja se julkaistaan vuoden kuluttua.

Ennen dekkarisarjansa aloittamista isä esipaimen ehti kirjoittaa tietokirjoja ja historiallisia romaaneja.

Ensi vuoden joulumarkkinoille ehättävä kirja päättää Koskijärvi-sarjan. Sarjan päähenkilö on poliisin leski Elisabeth Urhonen, joka älynsä ja sinnikkyytensä avulla ratkoo rikoksia. Joissakin arvioissa häntä on verrattu Agatha Christien luomaan neiti Marplen hahmoon.

Metropoliitta Panteleimonin kirja Donna Leonin kirjan vieress'
Kaksi kovaa vierekkäin Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä. Donna Leon sijoittaa kirjansa Venetsiaan, metropoliitta Panteleimon Ylä-Savoon.

Kirjojen tapahtumat metropoliitta Panteleimon on sijoittanut Ylä-Savoon, syntymäkuntansa Vieremän maisemiin.

– Kun tuntee paikat ja maisemat, niitä on helppo kuvata, isä esipaimen sanoo.

Tuoreimman kirjan kanteen on ikuistettu Vieremällä sijaitseva komea Salahmin kartano, jonka raahelainen liikemies Zachris Franzén vuonna 1840 rakennutti omistamansa ruukin keskusrakennukseksi.

Koskijärvi-sarjalla on omat ja uskolliset ystävänsä.

– On eräskin fani, joka on kertonut lukevansa sarjan uusimman kirjan aina jouluaattona, metropoliitta Panteleimon kertoo.

Dekkareiden kirjoittamista hän ei aio lopettaa, vaikka Koskijärvi-sarja päättyykin. Tulevissa kirjoissa hän kuitenkin pyrkii syventämään pohdintaansa ja kerrontaansa. Mukaan on tulossa myös ortodoksista kirkkoa ja uskoa käsitteleviä teemoja.

– Koska olen ortodoksisen kirkon piispa, minulta odotetaan sitä. Koen sen myös velvollisuudekseni. Uskoa on vain osattava käsitellä sopivalla tavalla, ei tuputtamalla, hän sanoo.

 

Juttua on korjattu 14.11.2022 klo 14:47 korjaamalla poliisinlesken sukunimi, joka on Urhonen, ei Urhola.