Pyhät ihmiset ovat vahvasti läsnä elämässämme. Näin on erityisesti suuren paaston aikana, jolloin nimenomaan marttyyrit tulevat jumalanpalvelusten teksteissä päivittäin rinnallemme. Ymmärrämme heidät esirukoilijoinamme, vaikkakaan ortodoksisen kirkon perinteessä ei varsinaisesti ole tiettyihin vaivoihin tai avuntarpeisiin ”erikoistuneita” pyhiä.
Pyhien ihmisten merkitys on kuitenkin paljon laajempi kuin meidän suojelemisemme esirukouksilla. Ensinnäkin esirukousten perimmäinen tarkoitus on saattaa meidät yhteyteen Jumalan kanssa. Tämä pätee myös keskinäiseen esirukoukseen vielä maailmassa elävien kesken.
Tuon keskeisen tavoitteen sisällä on se malli ja esimerkki, jonka pyhät antavat. Ja koko heidän kilvoituksensa ja elämänsä kuva. Se ei läheskään aina ole seesteinen ja lapsesta asti selkeä ja horjumaton polku kohti Jumalan valtakuntaa. Pyhien ihmisten elämän tiellä on usein ollut syviä epätoivon ja epäuskon hetkiä. Vastoinkäymiset eivät aina nousseet ei-uskovien taholta.
Pyhä Tiihon Zadonskilainen (+1783) eli elämänsä loppuajan luostarissa, missä veljestö kiusasi ja jopa pahoinpiteli häntä. Kuoleman lähestyessä veljet halusivat evätä häneltä pyhän ehtoollisen. Hän kuoli unohdettuna.
Pyhä Nektarios Eginalainen (+1920) joutui Alkesnadriassa piispana toimiessaan toisten piispojen panettelun kohteeksi ja häneltä otettiin piispan vakanssi pois, ei kuitenkaan piispuutta. Ateenaan palattuaan hän sai lopulta vaatimattoman tehtävän saarnaajana Euboiassa. Pahantahotiset huhut seurasivat häntä sinnekin, ja ihmiset alkoivat nauraa hänen saarnojensa aikana. Esipaimenen piti palata Ateenaan, missä hän toimi kirkollisen koulun johtajana ja mistä sittemmin siirtyi Eginan saarelle rakentamaan luostaria. Pyhä piispa kuoli unohdettuna köyhien sairaalassa. Aleksandrian patriarkaatti esitti julkisen anteeksipyynnön pyhän Nektarioksen kohtelusta vasta omana aikanamme.
Pyhä Johannes Sonkajanrantalainen (+1918) oli kiitetty opettaja, evankeliumin julistaja ja kirkon ja koulun rakentaja. Kun hänet pidätettiin väärän ilmiannon perusteella, riensivät Ilomantsin ja Joensuun seurakunnat sanoutumaan irti kaikesta häneen liittyvästä. Pyhä Johannes ammuttiin unohdettuna.
Pyhillä on meille edelleen tärkeää asiaa. Jokainen pyhä on eräällä tavalla marttyyri. Tuo sana tarkoittaa todistajaa, ja yleensä ymmärrämme sen viittaavaan heihin, jotka kuolivat Kristuksen tähden. Kaikkien pyhien esimerkki meille on elämä ja kuolema Kristuksen tähden.
Sangen monet pyhät joutuivat elämänsä aikana tilanteisiin, joissa tämän maailman mahtavat ja varakkaat tai sitten oman kirkon valtaapitävät vaativat heitä tekemään suuria myönnytyksiä. He eivät suostuneet, koska ymmärsivät totuuden absoluuttisen luonteen. Ei ole mahdollista sanoa pysyvänsä tässä asiassa totuudessa, mutta samalla antaa periksi joissakin toisessa olennaisessa kysymyksessä. Kiusaus on todellinen: ”Mitäs tuosta, jos hyvien ystävien rinnalla olenkin tässä asiassa tätä mieltä, kun siitä nyt internetissäkin on niin erilaisia näkemyksiä”. Tällaista lipsumista voi tapahtua silloin, kun pahalle on jo aiemmin annettu pikkusormi, kun pieniä myönnytyksiä on tehty matkan varrella enemmänkin.
Pyhien ihmisten pyhyys on juuri siinä, että he ovat harrastaneet, jos ilmaus sallitaan, hengellistä metakognitiota. Eli he ovat herkeämättä tarkkailleet omaa tarkkailuaan, ovat katsoneet hengellistä kasvuaan ikäänkuin ulkopuolisen silmin – usein kokeneen ohjaajan avulla.
Aivan kuin huippuunsa viritetyssä, laatua tarkkailevassa prosessissa he ovat panostaneet pientenkin virheiden havaitsemiseen omassa elämässään ja ajattelussaan. Tällä tavoin hengelliset harhapolut katkeavat alkuunsa ja Jumalan totuus vallitsee koko elämää. Ja vaikka seireenilauluja laulaisivat näennäiset uskonveljet ja -sisaret, siihen ansaan ei mennä – ei, vaikka enkeli taivaasta opettaisi vastoin evankeliumin totuutta.
On paikallaan huomauttaa vielä, että nuo kiusaukset, jotka pyhät sankarillisesti voittivat eläessään, uhkaavat meitä kaikkia, niin seurakuntalaisia kuin pappeja ja piispojakin. Samalla pantakoon merkille, että ehdottomuutta ei sovelleta sokeasti. On yksinkertaisesti väärin peräänkuuluttaa luostari-ihanteiden ulottamista perheiden avioelämään, julistaa ekumeniavastaisuutta ”pyhän ortodoksian” nimissä, saarnata suvaitsemattomuutta mitään vähemmistöjä kohtaan tai vaatia naisia pois kaikista kirkon tehtävistä!
Pyhien ihmisten ehdottomuus Kristuksen ja Hänen totuutensa edessä johti usein marttyyriuteen. Sen tuoma kirkkaus on aivan eri asia kuin se outo tyydytys, mitä voi tuntea vaatiessaan kirkossa asioita, jotka ovat tärkeitä vain itselle ja vertaistukea antavalle pienelle ryhmälle.
Suuren paaston hengellinen koulu opettaa meille marttyyrien ja kaikkien pyhien esimerkkien avulla erottamaan toisistaan iankaikkiset totuuden virrat ja henkilökohtaiset, ajalliset purot.


