Blogi

Paluuta entiseen ei ole, mutta meidän tulee pysyä yhtenäisinä

Olisi äärimmäisen epäviisasta, jopa tuhoisaa, jos antaisimme ajanlaskukiistojen tai ortodoksiseen kirkkoon muissa maissa syntyneiden repeämien vallata kirkkomme. Ei ole vaikeaa päätellä, kenen intressejä riidankylvö palvelee.
29.01.2024 - 10:50
Isä_Heikki_Huttunen_blogikuva
Isä Heikki Huttunen

– Onneksi meidän kirkko ei ole autokefaalinen!

Näin kommentoi eräitä kirkkomme juhlavuoden ilmiöitä koko ikänsä kirkossa seissyt, laulanut ja opettanut seurakuntalainen. 

Itsekin haukoin henkeäni, kun tajusin, että Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksessa on esillä vanhaan ajanlaskuun palaaminen. Uusi kalenteri, pääsiäinen mukaan lukien, on osa Sortavalan isien rohkeaa uudistusta sata vuotta sitten. Se kuuluu kokonaisuuteen, jossa ovat suomen kieli, lailla säädetty asema kansankirkkona, kristinoppikoulu sekä muu kansanvalistus ja kirkollinen yhteisöllisyys – ytimessään demokratia ja kirkolliskokous. Mietin, mitä näistä muista seuraavaksi halutaan haastaa. Kauhukseni totean, että kysymys ei ole kaukaa haettu.

Toinen yllättävä ilmiö on Ukrainan autokefaaliseen kirkkoon kohdistunut kyseenalaistaminen. Onko taustalla illuusio paluusta kavereiksi Moskovan kanssa, joka jo 30 vuotta on katkerasti mustamaalannut itsenäisiä ukrainalaisia?

Tämä toiminta näyttää oudolta suhteessa kirkkomme asemaan Ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä. Vielä oudommalta se näyttää maailmanpoliittisen tilanteen valossa – tilanteessa, jossa itänaapurin kirkko palvelee diktatuurin intressejä, kun se antaa siunauksen ja hengellisen perustelun hyökkäyssodalle. Paluuta entiseen ei ole. Mitrat ovat keikahtaneet, tilalla ovat sodan kovat kypärät – presidentti Niinistöä mukaillen. Uudet suhteet rakennetaan aikanaan raunioista, mutta milloin se on mahdollista, ei riipu meistä. Kauhukseni totean, että tilanne voi vielä pahentua paljon.

Toinen yllättävä ilmiö on Ukrainan autokefaaliseen kirkkoon kohdistunut kyseenalaistaminen. Onko taustalla illuusio paluusta kavereiksi Moskovan kanssa, joka jo 30 vuotta on katkerasti mustamaalannut itsenäisiä ukrainalaisia?

Molemmissa ilmiöissä voi nähdä myös hyvää tarkoitusta. Pääsiäisajanlaskun kohdalla on hyvä tietää, että monelle maahamme tulleelle ortodoksille pääsiäisen ajankohta on yllätys. Tämä pitää ottaa huomioon seurakunnan toiminnassa. On myös hyvä tietää, että Ukrainan kirkollinen elämä on hajonnut ainakin kahteen kirkkokuntaan, ja että kykyä vuoropuheluun ei siellä vielä ole. Tämä pitää tietää, kun tutustumme ukrainalaisiin ja otamme heidät vastaan seurakunnissamme.

Mutta kirkkomme ei tarvitse kumpaakaan vastakkainasettelua. Olisi äärimmäisen epäviisasta, jopa tuhoisaa, jos antaisimme ajanlaskukiistojen tai ortodoksiseen kirkkoon muissa maissa syntyneiden repeämien vallata kirkkomme. Ei ole vaikeaa päätellä, kenen intressejä riidankylvö palvelee.

Tehtävämme kanonisesti tunnustettuna ja lailla säädetyssä asemassa toimivana kirkkona on palvella kaikkia ortodokseja Suomen alueella. Parhaiten toteutamme perustehtäväämme, kun muistamme, keitä olemme ja missä olemme.

Emme ole yksin

Nähdäkseni olemme onnistuneet pitämään ortodoksisen tradition mukana suomalaisessa yhteiskunnassa – emme ole ghettoutuneet marginaaliin. Olemme onnistuneet ottamaan vastaan seurakuntiimme ortodoksit monista taustoista, kielistä ja perinteistä. Ortodoksisten kirkkojen moninaisista kanonisista kiistoista huolimatta meille kaikki ovat tervetulleita. Tämä on ainutlaatuista koko maailman ortodoksisissa kirkoissa, joita riivaavat etninen, poliittinen ja kirkkopoliittinen vastakkainasettelu ja pirstoutuminen.

On aika huomata, että olemme pienestä koostamme huolimatta aikuinen kirkko. Omaa tapaamme toteuttaa ortodoksista traditiota tässä maassa ei tarvitse hävetä eikä pyytää anteeksi. Moni, joka tuntee meidät, ihailee kirkkoamme ja sen kykyä olla osa Suomea ja kaikkia ortodokseja varten. Tämä kaikki ei ole itsestään selvää. Maailman arvaamattomien ja pelottavien tapahtumien keskellä kirkkomme turvana ovat edelleen Suomen lain mukainen julkisoikeudellinen asema ja siihen kuuluva yhteisöllisyys – päätöksenteon ytimessä kirkolliskokous – ja kanoninen yhteys Ekumeeniseen patriarkaattiin. Luojan kiitos, emme ole yksin, emme ulkona oman maamme yhteiskunnasta emmekä autokefaalisena kirkkona.   

Isä_Heikki_Huttunen_blogikuva
Isä Heikki Huttunen

Palvelen Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa venäjänkielisen työn pappina. Minut löytää usein Pyhän Kolminaisuuden kirkosta Helsingin empirekeskustasta. Olen toiminut seurakuntapappina ja ekumeenisissa tehtävissä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Katselen kirkkoamme espoolaisesta ja ilomantsilaisesta näkökulmasta. Perheeseeni kuuluvat uskonnonopettajapuolisoni Leena, kaksi aikuista lasta puolisoineen sekä pian kouluikäinen lapsenlapsi.