Kevät on edennyt jo siihen pisteeseen, että pääsiäisaika on takanapäin eikä kirkossa enää kuule toivotettavan “Kristus nousi kuolleista!”. Juhlien juhlan humu on haihtunut, ja katseet kääntyvät pikkuhiljaa Apostolien paaston aikaan ja kesän juhliin.
Mukanaan kevät on tuonut kiireen. Opiskelijan elämässä toukokuu tarkoittaa nopeasti lähestyviä palautuspäiviä ja viimeisiin tentteihin lukemista. Jokaiselle viikolle tuntuu olevan jotakin. Samalla tulevan kesän työt alkavat muistutella itsestään. Omalla kohdallani se tarkoittaa leirikesää ja siihen liittyvää suunnittelu- ja valmistelutyötä.
Samalla kuitenkin sieluani kalvaa tyytymättömyys itseeni. Suuren paaston aikana kävin säännöllisesti eri paastonajan palveluksissa ja kirkkaalla viikollakin juhlin Kristuksen ylösnousemusta eri palveluksissa. Iloitsin tästä rytmistä, jota pääsiäisen aika elämääni toi. Näistä viikoista tuntuu vierähtäneen ikuisuus. Kevään kiire vei mennessään, vaikka pääsiäisen ilon ja juhlan olisi pitänyt jatkua. On hieman tyhjä olo. Harmittaa, ettei juhlien juhlasta ole ehtinyt ottaa kaikkea iloa irti.
Kuitenkin pysähtyessäni seuraamaan kevättä ympärilläni mieleeni nousee ajatus siitä, kuinka ylösnousemuksen juhla konkretisoituu keväällä ympärillämme luonnossa. Eikö kevät symboloikin pimeän väistymistä, valon lisääntymistä ja uuden elämän alkua? Kenties juhlien juhlan ilo jälleen löytyykin aamuauringon lämpöisistä säteistä, koivun hiirenkorvista, harmaasta maasta puskevista sinikelloista ja linnunpoikasten kuoroista. Kevään valo ja lämpö sekä uuden elämän alkaminen luonnossa muistuttavat pääsiäisen ilosanoman läsnäolosta jokaisessa hetkessä. Valo voittaa pimeän, ja elämä voittaa kuoleman. Olisikin hyvä muistuttaa itseään pysähtymään säännöllisesti iloitsemaan luomakunnan loistosta ja kauneudesta. Se nimittäin onnistuu helposti kiireenkin keskellä.
Kääntäessäni ajatukseni siis pois turhasta murehtimisesta ja iloitessani valosta ja elämästä yhdessä luomakunnan kanssa, tuntuu kiireinen kevätkin kevyemmältä. Ja pianhan se kesäkin koittaa, ja tuo tullessaan erilaiset kirkon leirit, joilla saan olla mukana. Näin elämääni palaa jälleen kaipaamani kirkollinen rytmi. Unohtamatta tietenkään kesän praasniekkoja ja muita juhlia, jotka ovat jo aivan kulman takana. Tätä kaikkea ajatellessani mieleeni hiipii ylistys luomakunnalle ja Kiitosakatistoksen sanat:
“Kuinka ihana on kevään riemujuhla, kun koko luomakunta herää uuteen elämään ja laulaa Sinulle tuhansin tavoin: Sinä olet elämän lähde, Sinä olet kuoleman voittaja!”