Tätä tunteita herättävää kysymystä kysytään papilta silloin tällöin. Minun vastaukseni on: vain Jumala tietää, mutta toivoa on. Mihin tämä koirien (ja kissojen ja muidenkin eläinten) taivastoivo sitten perustuu? Jumalan omaan ilmoitukseen, ennen muuta Raamattuun.
Ensinnäkin Jumala jo alussa loi paratiisiin eläimet, ennen ihmistä. Niinpä eläimillä voidaan nähdä oma olemassaolonsa ja merkityksensä jo paratiisissa riippumatta ihmisestä.
Siis eivät vain ihmiset, vaan kaikki luodut ylistävät Jumalaa. Myös koirat haukkuineen.
Toisaalla nimitystä ”koirat” käytetään vertauskuvallisesti Kristuksen hylänneistä ja siksi epäpuhtaista ihmisistä, jotka eivät peri taivasten valtakuntaa (Ilm 22:15). Samoin Pietarin 2. kirjeessä kuvataan karvaturrien omistajille tuttua ilmiötä: ”Koira palaa oksennukselleen…”(2 Piet 2:22) Tämäkin on vertauskuva ihmisen huonoista valinnoista.
Koska koira oli saastainen olento juutalaisille ja on monille Lähi-idän ihmisille yhä, Uuden testamentin maininnat ovat usein negatiivisia, Kristuksellakin: ”Älkää antako sitä mikä on pyhää koirille…” (Matt 7:6) Mutta jälleen tuossakin Raamatun kohdassa puhutaan vertauskuvallisesti paatuneista ihmisistä, ei eläimistä.
Monelle nykyihmiselle oma koira voi olla todella rakas, ”ihmisen paras ystävä”. Erilaiset koirahoitolat ja –palvelut ovat kasvava bisnes, ja jotkut kritisoivat länsimaita siitä, että täällä pidetään parempaa huolta lemmikeistä kuin lähimmäisistä. Ei se aivan niin liene, paitsi ääritapauksissa – ja uskon, että rakkaus ja huolenpito muuttavat ihmistä itseään aina hyvällä tavalla, kohdistuipa rakkaus eläimeen tai ihmiseen.
Vanhan testamentin Saarnaajan kirjassa ihmisen ja eläimen kohtaloa pohditaan yllättävän tasa-arvoisesti.
Jos kirjailija Mark Twainilta olisi kysytty, hän olisi antanut puolueellisemman vastauksen: “Mikäli taivaaseen päästäisiin ansioilla, sinä jäisit ulkopuolelle, mutta koirasi pääsisi sisälle.” Taivaaseen ei kuitenkaan päästä ansioilla, vaan Jumalan armosta, Kristuksen elämästä osallisina. Miksei Jumalan pohjaton laupeus ja ääretön rakkaus syleilisi myös eläimiä?
”Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra” (Ps. 36:7)
Pyhä apostoli Paavali – joka hänkin juutalaisena käyttää koiraa haukkumasanana (Fil 3:2) – kirjoittaa kirjeessään roomalaisille siitä, kuinka koko luomakunta huokaa ja vaikeroi odottaen lopullista lunastusta ja uuden taivaan ja uuden maan luomista (Room 8:22). Pelastus eli elämä Jumalan yhteydessä ei siis koske vain meitä, vaan jollakin tavoin myös eläimiä ja koko luomakuntaa. Tätä pohdintaa jalostivat jotkut varhaiset kirkkoisät, kuten Irenaeus ja Tertullianus.
Narnian luojana tunnettu kristitty kirjailija C.S. Lewis pohdiskeli kysymystä lemmikkien taivasosuudesta sekä fiktiivisissä että filosofisemmissa teoksissaan. Aslanin valtakunnassa on mykkiä mutta myös puhuvia eläimiä, ja näiden ero on suuri. Mykät ovat ”vain” eläimiä, puhuvat eläimet taas omia persooniaan, tiedostavia ja itsenäisiä, vapaita olentoja.
Lewis kirjoittaa kirkkoisien hengessä, että niin kuin Jumalan elämä välittyy meille Kristuksen kautta, niin Kristuksen elämä välittyy meidän kauttamme ainakin niille eläimille, jotka elävät yhteydessämme – ja siten ne pääsevät osallisiksi lunastuksesta kauttamme. Varsinkin ne lemmikit, joihin ihmisellä on persoonallinen yhteys, ja jotka ovat itsekin tulleet persooniksi, olisivat Lewisin mukaan iankaikkisuudessa kenties kohdattavissa.
Joka tapauksessa jo paratiisissa meidät luotiin elämään merkityksellisessä suhteessa eläinkunnan kanssa. Myöhemmin tuliset hevoset vaunuineen veivät profeetta Elian tuulenpyörteessä illattomaan valtakuntaan, josta profetoidaan.
"Susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.” (Jes. 11:1–9).
Lopulta yksin Jumala tietää, millaisia olentoja hänen valtakunnassaan vaeltaa, mutta uskon, että voimme aavistaa tulevasta uudesta taivaasta ja uudesta maasta eläinten kautta jotain olennaista.
Kaikki on tässä ja nyt, yksinkertaista ja välitöntä – riittää, kun ojentaa kätensä ja silittää koiransa päätä tai kissansa turkkia.
Taivaan keskipisteenä ei ole ihminen, vaan Jumala. Ja Jumalan ympärillä rakkauden läsnäolossa ja vuorovaikutuksessa iloitsee koko uudistunut luomakunta, persoonallisella ja luotuisuudelleen ominaisella olemisen tavalla, kirkastettuine karvoineen kaikkineen.
(Kirjoitus on aiemmin julkaistu lyhennettynä lasten- ja nuortenlehti Tuohustulessa kesällä 2020)
Juttua muokattu 11.8.2022 klo 14:36 korvaamalla sana intiaanit sanalla alkuperäisväestö.