Aluksi on hyvä tiedostaa, että raamatunkäännösten pohjatekstiä koskeva tutkimus (tekstikritiikki) sekä käännöstyötä harjoittavat instituutiot ja organisaatiot ovat suurelta osin kytköksissä läntisen teologian tiedekuntiin ja/tai protestanttisiin kirkkoihin ja herätysliikkeisiin.[1]
Tällä on historialliset sekä teologiset juurensa ja vaikuttaa siihen, mitä pohjatekstejä suositaan tai minkälaisia käännösperiaatteita käännöstyöryhmät valitsevat. Nämä seikat puolestaan vaikuttavat itse käännökseen ja sen sanamuotoihin. Kysymys kuuluukin, olisiko käännös, joka tehtäisiin itäisten teologisten tiedekuntien ja ortodoksisen kirkon vaikutuspiirissä erilainen ja mikä olisi sen arvo?
Raamatunkäännösten historiaa
Raamattu on maailman käännetyin kirja. Vuoden 2024 tilastotietojen mukaan Raamattu tai jokin sen osa löytyy 3872 eri kielellä.[2] Suurin osa Vanhan testamentin (VT) teksteistä kirjoitettiin alun perin hepreaksi vuosien 1000–150 eKr. välillä.[3] Varhaisimmat VT:n käännökset luotiin jo ennen ajanlaskumme alkua, tunnetuimpana esimerkkinä kreikankielinen Septuaginta 200-luvulta eKr. Uusi testamentti (UT) kirjoitettiin alkujaan kreikaksi noin vuosien 50–150 jKr. välillä, mutta jo 100-luvun loppupuoliskolla löydämme ensimmäiset viitteet latinan-, syyrian- ja koptinkielisistä käännöksistä.
Suomalaiset saivat odottaa pitkän aikaa ennen kuin Raamattu ilmestyi suomeksi. Mikael Agricola julkaisi Uuden testamentin suomennoksensa vuonna 1548. Hän aloitti myös VT:n käännöstyön, mutta työ ei valmistunut hänen elinaikanaan.
Lopulta Raamattu saatiin kokonaisuudessaan suomeksi Biblian julkaisun myötä vuonna 1642. Tämä käännös oli käytössä aina 1930-luvulle asti, jolloin uusi käännös valmistui kahdessa osassa vuosina 1933 (VT) ja 1938 (UT). Nykyisin käytössä oleva virallinen Raamatun suomennos on puolestaan vuodelta 1992. Tämä on käytössä sekä Suomen evankelisluterilaisessa että ortodoksisessa kirkossa virallisena Raamatun tekstinä.
Uudet käännökset virallisiksi suomennoksiksi?
Vuonna 2020 julkaistiin Uusi testamentti 2020 (UT2020), joka on Suomen Pipliaseuran Uuden testamentin uusi käännös kreikasta suomen kielelle. Tämä käännös kohdennettiin 20-vuotiaille mobiilikäyttäjille. Käännöksen kantavana periaatteena oli tehdä tekstistä selkeää ja ymmärrettävää parikymppiselle lukijan prototyypille, Elisalle. Samalla periaatteella Pipliaseura aloitti myös VT:n suomennoksen työstämisen vuonna 2021, jonka on määrä valmistua vuonna 2028 (VT2028). Näiden suomennosten tarkoituksena ei ollut ottaa vuoden 1992 Kirkkoraamatun (KR) paikkaa.
Suomen evankelisluterilainen kirkolliskokous on kuitenkin lähettänyt toukokuussa 2025 piispainkokoukselle aloitteen, jossa nämä käännökset otettaisiin kokeilukäyttöön seurakunnissa ja kerättäisiin palautetta niiden soveltuvuudesta seurakunnalliseen käyttöön. Tämän esityksen ideana on selvittää, voitaisiinko nämä käännökset ottaa jossain vaiheessa virallisiksi suomennoksiksi Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.[4]
Tämänlainen keskustelu koskettaa luonnollisesti myös Suomen ortodoksista kirkkoa, koska vuoden 1992 KR on käytössä myös ortodoksisessa kirkossa. Jos kyseiset käännökset saavat virallisen aseman sellaisinaan, pitääkö myös ortodoksisen kirkon omaksua nämä uudet suomennokset? Mielestäni ei pidä, vaan ortodoksisen kirkon pitäisi valmistella oma käännös. Seuraavassa muutamia syitä tähän kannanottoon.
Kysymys käännöksen pohjatekstistä
Kreikkalainen vai heprealainen traditio?
Lutherin ajoista lähtien protestanttinen maailma on kääntänyt VT:n tekstit sen alkukielestä, eli hepreasta. Näin on myös VT2028 kohdalla.[5] Vaikka heprea onkin lähes kaikkien VT:n tekstien osalta alkukielinen teksti, sen käytössä käännösten pohjatekstinä on kuitenkin tiettyjä ongelmia varsinkin, jos asiaa lähestyy ortodoksisen kirkon näkökulmasta.
Lähes kaikkien modernien VT:n käännösten pohjatekstinä (tai tekstinä, jota vasten kaikkia muita tunnettuja käsikirjoituksia verrataan) käytetään yhä edelleen yhtä hepreankielistä käsikirjoitusta (Codex Leningradensis), joka on vuosilta 1008–1010 jKr.[6] Tämä tarkoittaa sitä, että tämän käsikirjoituksen ajallinen etäisyys VT:n vanhimpiin tekstikerrostumiin on 2000 vuotta. Tämän rinnalla käytetään tosin muita paljon vanhempia käsikirjoituksia, kuten Kuolleenmeren kääröjä, jotka palautuvat tuhat vuotta varhaisempaan aikaan kuin Codex Leningradensis (200 eKr. – 70 jKr). Toisaalta Kuolleenmeren löydöt ovat osoittaneet, kuinka heprealaisesta tekstistä oli useita toisistaan poikkeavia versioita ajanlaskun alun tienoilla.[7] Tämä tarkoittaa sitä, että alkuperäisen hepreankielisen tekstin rekonstruoiminen on vaikeaa. Tämä on puolestaan hyvin tärkeä, jos käännös halutaan tehdä mahdollisimman varhaisen tekstin pohjalta, mikä on usein tavoitteena.
Voidaan kuitenkin kysyä, mikä oli alkukirkon Raamattu ennen kuin UT:n tekstejä oli olemassa. Se oli hepreankielisen tekstin kreikankielinen käännös, eli Septuaginta. Paavali lainasi paljon VT:n tekstejä omissa kirjeissään, ja lähes aina ne ovat Septuagintan tekstin mukaisia.[8] Septuaginta eroaa paikoitellen niin paljon heprealaisesta traditiosta, että niiden erottaminen on usein mahdollista ja toisinaan hyvin helppoa. Tämä ei kuitenkaan koskettanut vain Paavalia. Useat tunnetut evankeliumien kohdat ovat lainauksia Septuagintasta:
Matt. 1:23: ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan” (Jes. 7:14). Heprealainen teksti: ”Nuori nainen tulee raskaaksi ja synnyttää pojan”.
Matt. 9:13: ”Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’ (Hoos. 6:6). Heprealainen teksti: ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja”.
Joh. 6:31: Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ”Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi” (Ps. 78:24). Heprealainen teksti: ”Hän antoi heille taivaan viljaa”.
Nämä pienet erot Septuagintan ja heprealaisen tradition välillä ovat merkitykseltään varsin suuria. Septuagintan tekstin kautta Jeesuksen syntymä ja Jeesuksen äiti, Maria saivat aivan uuden merkityksen ja loi pohjan sille kehitykselle, joka johti Marian asemaan Jumalansynnyttäjänä. Toisaalta koko kertomus Jeesuksen aterioimisesta syntisten ja publikaanien kanssa (Matt. 9:9–13; Mark 2:13–17; Luuk. 5:27–32) sai merkityksensä nimenomaan Septuagintan tekstistä ja armahtavaisuuden vaatimuksella: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä”. Koko tämän ajatuksen pohja näyttää nousevan juuri Septuagintan tekstimuodosta (Hoos. 6:6). Myös koko Jeesuksen puhe Johanneksen evankeliumissa taivaan leivästä ja itsestään elämän leipänä kumpuaa Septuagintan psalmitekstistä.
Kuten näistä esimerkeistä voidaan nähdä, Septuagintan käytöllä oli suuri vaikutus UT:n teksteihin sekä myöhemmälle teologiselle kehitykselle. Septuagintan avulla varhainen kirkko alkoi ymmärtää Jeesuksen elämää, hänen persoonaansa sekä asemaansa kristittyjen elämässä. Kirkon, sen elämän ja historian näkökulmasta Septuagintan mukainen pohjateksti VT:n käännöksessä on siis hyvin perusteltu. Varsinkin, kun muistetaan, että jakamaton Kirkko vahvisti Septuagintan tradition (VT:n kirjojen kokoelman) Trullon kirkolliskokouksessa vuonna 692 jKr. Tämä ei tarkoittanut vain VT:n tekstimuotoja, vaan myös pyhien tekstien kokoelman laajuutta. Heprealainen traditio nimittäin tunnustaa vain 39 tekstiä pyhien tekstien kokoelmaansa. Septuagintassa on näiden lisäksi vielä 10–12 tekstiä (riippuen laskentatavasta), jotka ovat kirkon varhaisista ajoista lähtien olleet muun muassa liturgisessa käytössä. Protestanttinen maailma omaksui aikanaan heprealaisen tradition ja kutsuu näitä ’ylimääräisiä’ Septuagintan tekstejä apokryfikirjoiksi. Tämän takia vuoden 1992 KR sisältää vain 39 VT:n tekstiä. Ne tekstit, jotka puuttuvat heprealaisesta Raamatusta, ovat ortodoksiselle kirkolle varsin tärkeitä. Kirkko esimerkiksi muistelee yhä edelleen seitsemää makkabilaismarttyria (1.8), joista kerrotaan 2. Makkabilaiskirjassa. Septuagintan teksteihin kuuluva Manassen rukous on puolestaan ollut osa kirkon liturgista elämää hyvin kauan. Se luetaan Suuressa ehtoonjälkeisessä palveluksessa esimerkiksi Suuren paaston aikana.
Kirkon ja sen traditioiden näkökulmasta ei ole olemassa kuin vain yksi VT:n tekstimuoto, jota voi pitää Kirkon Pyhänä tekstinä, ja sen on Septuaginta.
Myös tekstikriittisestä näkökulmasta Septuagintan käyttäminen VT:n suomennoksen pohjana olisi varsin perusteltua. Meillä on nimittäin kolme hyvin varhaista koodeksia, jotka kaikki sisältävät ison osan VT:n teksteistä: Codex Vaticanus (n. 325 jKr.), Codex Sinaiticus (n. 350 jKr.) ja Codex Alexandrinus (n. 400 jKr.). Näitä voidaan pitää kolmena tärkeimpänä Septuagintan käsikirjoituksina, joiden tekstit palautuvat huomattavasti varhaisempaan tekstihistorian vaiheeseen kuin hepreankielinen Codex Leningradensis. Näiden käsikirjoitusten tekstimuodoilla on itse asiassa yhtäläisyyksiä Kuolleenmeren kääröjen kanssa, mutta niiden tekstimuodot ovat säilyneet huomattavasti kokonaisvaltaisemmin.[9] Paljon käytetty Rahlfs-Hanhart Septuagintan kriittinen tekstieditio perustuu itse asiassa juuri näiden kolmen käsikirjoituksen teksteille.[10] Meillä olisi siis jo varsin hyvä Septuagintan pohjateksti, jolle VT:n käännöksen voisi rakentaa.
Tässä yhteydessä on hyvä tuoda esille, että osa Septuagintan teksteistä on jo käännetty suomeksi viimeisten 15 vuoden aikana. Näihin kuuluvat apokryfikirjat (2009) sekä psalmit (2010). Tässä olisi hyvä pohja muidenkin VT:n tekstien kääntämiselle, joka aidosti seuraisi Kirkon traditiota aivan kristinuskon alkulähteille saakka.
Uuden testamentin pohjateksti?
Uuden testamentin osalta tilanne on hyvin erilainen. Tekstikriittisellä tutkimuksella on käytössään valtava kokoelma käsikirjoituksia, joista osa palautuu jopa toisen kristillisen vuosisadan puoliväliin saakka (papyruskäsikirjoitus P52). Ensimmäiset säilyneet UT:n käsikirjoitukset ovat siis ajalta, jolloin viimeisimmät UT:n tekstit (Juudaksen tai 2. Pietarin kirje) olivat todennäköisesti vasta valmisteilla. Ensimmäisten kristillisten vuosisatojen käsikirjoituksissa on kuitenkin ylitsepääsemättömiä tekstikriittisiä ongelmia.
Kenties suurin ongelma on se, että ne eroavat merkittävällä tavalla toisistaan. Kaikkein suurimmat käsikirjoitusten väliset eroavaisuudet löytyvät kaikkein varhaisimmista käsikirjoituksista. Esimerkkinä mainittakoon kaksi kuuluisaa käsikirjoitusta papyruskäsikirjoitus P38 (300-luvun jKr. alku) ja Codex Bezae (n. 400 jKr). Niiden tekstierot ovat yli 40 prosentin luokkaa (Apostolien teoissa). Tietyissä papyruksissa tilanne on tätäkin pahempi. Papyruskäsikirjoitusten P45 ja P127 tekstien erot ovat peräti 65 prosenttia. Nämä käsikirjoitukset luokitellaan usein (tai osa niiden tekstistä) läntisen tekstityypin edustajiksi. Uuden testamentin tekstikriittinen tutkimus ei ole tähän päivään mennessä pystynyt aukottomasti selvittämään näiden isojen tekstierojen syntymekanismeja (vaikka teorioita on lukuisia), eikä kyseisten käsikirjoitusten välisiä suhteita.[11]
Uuden testamentin kattavin kriittinen tekstieditio tunnetaan nimellä Editio Critica Maior (ECM). Sen taustalla vaikuttaa tekstikriittinen metodi Coherence-Based Genealogical Method (CBGM).[12] Tämän metodin kehittäjät ovat myöntäneet, etteivät he pysty ratkaisemaan läntisen tekstityypin käsikirjoitusten ongelmaa.[13] Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki tulevat UT:n kriittiset tekstieditiot perustuvat vain osaan varhaisimmista tekstimuodoista. Tilannetta entisestään pahentaa se, että UT:n eri tekstien historiat lukeutuvat maailman monimutkaisimpiin käsikirjoitustraditioihin. Tämä johtuu käsikirjoitusten valtavasta määrästä, mutta myös kirjureiden toiminnasta. He nimittäin esimerkiksi käyttivät usein useampaa kuin yhtä mallitekstiä kopioidessaan uutta käsikirjoitusta. Tämänlainen toiminta synnyttää hyvin monimutkaisia tekstihistorioita, joiden alkuun on nykyisillä metodeilla mahdotonta päästä. Mitä pitemmälle tutkimus on päässyt digitaalisten metodien kehityksessä, sitä monimutkaisemmiksi UT:n tekstihistoriat ovat muuttuneet.[14] Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että UT:n alkuperäinen teksti on todennäköisesti menetetty ainiaaksi.
Tämä on suuri ongelma, kun mietitään UT:n suomennoksen pohjatekstiä. UT:sta on olemassa kaksi yleisesti käytettyä tekstieditiota, joissa on sama kreikankielinen teksti: Nestle-Alandin Novum Testamentum Graece (NA) ja United Bible Societies -järjestön toimittama The Greek New Testament (UBS). UT2020 ei ole varsinaisesti tekstikriittisesti orientoitunut käännös, vaan sen toimittajat päättivät pitäytyä UBS5 pohjatekstissä. Tämä perustuu hyvin pitkälle ns. aleksandrialaiseen tekstityyppiin, jolle on leimallista käyttää lyhyttä ja tiivistä ilmaisutapaa. Koska UT:n tekstien historiat ovat niin monimutkaisia, yhdelläkään tutkijalla ei ole varmuutta siitä, kuinka varhaiseen tekstimuotoon edellä mainitut tekstieditiot pääsevät. Näiden editioiden kantavana periaatteena on suosia lyhyttä tekstimuotoa, koska (kyseisen teorian mukaan) teksti pitenee ajan mittaan, kun tekstiä kopioidaan uudestaan ja uudestaan. Uusimman papyrustutkimuksen mukaan kaikkein varhaisimmat UT:n kirjurit pikemminkin poistivat tekstiä kuin tekivät siihen lisäyksiä. Lyhyempi teksti ei siis ole tae sen varhaisuudesta.[15] Ne periaatteet, joiden mukaan nykyisiä tekstieditioita valmistellaan, saattavat siis olla täysin vääriä. On kuitenkin olemassa toinen vaihtoehtoinen pohjateksti.
Tutkimus ei ole täysin varma siitä, kuinka tämä tekstityyppi sai alkunsa. Eräiden tutkijoiden mukaan se on kaikkein varhaisin tekstityyppi,[16] mutta todennäköisempää on se, että tämä teksti muotoutui varhaisempien tekstityyppien (läntinen, aleksandrialainen, ja caesarealainen) pohjalta. Suurin osa kaikista olemassa olevista käsikirjoituksista edustaa tätä tekstimuotoa. Sen teksti on viimeisteltyä ja tekstierojen määrä sen käsikirjoituksista on varsin pientä. Se kehittyi pitkän prosessin tuloksena Bysantin valtakunnan sydämessä, Konstantinopolissa. Tämä teksti tunnetaan bysanttilaisena tekstinä. On olemassa tiettyjä syitä, miksi tämän pitäisi olla ns. ’ortodoksisen käännöksen’ UT:n pohjatekstinä.
- Bysanttilainen teksti syntyi Kirkon sisällä
Ensimmäiset selvät viitteet tästä tekstimuodosta nousevat vasta sen jälkeen, kun Kirkko sai virallisen aseman Rooman valtakunnassa 300-luvulla jKr. Siihen asti tekstien kopioiminen oli ollut yksityisten kirjureiden toimintaa, mutta seurakuntien ja kirkkojen lukumäärän kasvaessa tarvittiin valtava määrä hyvänlaatuisia kopioita. Näyttää siltä, että juuri tässä historian vaiheessa Kirkko alkoi enenevässä määrin kiinnittää huomiota UT:n tekstien muotoon ja 300-luvulta lähtien myös huoltaa käsikirjoitusten tekstiä. Tämä oli ensiarvoisen tärkeää, koska ensimmäisten vuosisatojen aikana käsikirjoitusten kopioiminen oli ollut varsin kirjavaa, jopa hallitsematonta. Tätä voidaan pitää tämän tekstityypin syntynä. Bysanttilainen teksti voidaan löytää sen varhaisimmassa muodossa 300-luvun puolivälistä lähtien sellaisten kirkkoisien teksteistä kuten Basileios Suuri ja Khrysostomos.
2. Bysanttilainen teksti ja Kirkko kävivät elävää dialogia keskenään
Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että UT:n varhaisimmat tekstityypit sisälsivät useita vaikeaselkoisia kohtia ja suoranaisia virheitä. Osa teksteistä on varsin hyvää kreikan kieltä (Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot), mutta osa paikoitellen todella heikkolaatuista (Markuksen evankeliumi, Johanneksen ilmestys). Bysantin valtakunnan aikana virheitä alettiin korjata ja tehtiin tiettyjä kielellisiä, mutta myös teologisia muutoksia, jotta teksti olisi ymmärrettävämpää. Seuraavassa muutama esimerkki:
Mark. 1:1–2 UT2020 mukaan: ”Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, alkaa niin kuin profeetta Jesaja on ennustanut: ’Minä lähetän viestinviejäni edelläsi. Hän valmistaa sinulle tien’”. Tässä kohtaa valveutunut lukija tippuu kyydistä, koska Jesajan kirjassa ei ole tällaista ennustusta. Jae on peräisin Malakian kirjasta (3:1). Tämän takia bysanttilaisessa tekstissä lukee: ”…, alkaa niin kuin profeettakirjoissa on kirjoitettu” (kirjaimellinen suomennos). Tässä kohtaa voidaan myös pohtia alkuperäisen tekstin etsinnän perusteita, jos se johtaa selvään virheeseen.
Ap. t. 20:28 UT2020 mukaan: ”Pitäkää huolta itsestänne ja koko siitä laumasta, jonka paimeniksi Pyhä Henki on teidät pannut. Hän pani teidät paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän osti itselleen omalla verellään”. Tämä kohta ei teologisesti voi pitää paikkansa, koska tästä saa sellaisen kuvan, että Jumala (siis Isä) vuotaa verta. Kirkon käsityksen mukaan Isä ei voi vuotaa verta. Tämän tähden bysanttilaiset kirjurit tekivät sen johtopäätöksen, että tästä puuttuu sana, jonka takia Bysanttilaisessa tekstissä lukee: ”…paimentamaan Herran ja Jumalan seurakuntaa, jonka hän osti itselleen omalla verellään.”
3. Bysanttilainen teksti on kirkon oma teksti
Nykyisessä maailmassa, jossa painotetaan puolueettomuutta ja tieteellistä ajattelutapaa, tutkijat usein unohtavat, että UT on Kirkon oma kirja. Se ei ole tutkijoiden yksityisomaisuutta eikä temmellyskenttä. Protestanttisten tutkijoiden toisinaan jopa pakonomainen tarve päästä käsiksi alkuperäiseen UT:n tekstiin on tutkimusmaailmassa perusteltu katsantokanta ja mielenkiintoinen haaste. Se kuitenkin johtaa tekstimuotoihin, jotka ovat tutkijoiden rekonstruktioita eivätkä välttämättä johda tekstien alkulähteelle. Bysanttilainen tekstimuoto on sen sijaan aidosti Kirkon oma teksti. Se on se teksti, joka on elänyt Kirkon kanssa läpi sen historian. Bysanttilainen teksti löytyy erityisesti niistä käsikirjoituksista (kuten lektionaareista), jotka ovat olleet liturgisessa käytössä. Se on tekstimuoto, jonka äärellä kirkkoisät ovat rukoilleet ja tehneet töitänsä. Voimme siis ortodokseina kysyä, pitäisikö suomennoksemme perustua läntisen maailman rekonstruktioille ja teorioille, vai kirkon omalle Traditiolle.
Kysymys käännösperiaatteista
Kääntäjä ei koskaan työskentele tyhjiössä, vaan hänen työhönsä vaikuttavat monet eri tekijät. Kääntäjä toimii aina tietyssä ajassa, sosiaalisessa ympäristössä ja tiettyjen arvojen ja ideologioiden ympäröimänä. Kun valmistelimme Apostolien tekojen suomennosta Codex Bezaen mukaan yhdessä Matti Myllykosken kanssa, työmme kantavana periaatteena oli olla mahdollisimman uskollinen kreikankieliselle alkutekstille.[17] Tällä tavoin teksti itsessään ja sen sosiaalis–historiallinen aika kuultaa paremmin läpi suomennoksesta.
Myös UT2020 ideana oli olla uskollinen alkutekstille, mutta koska sen tarkoituksena oli myös olla hyvin selkeää tekstiä, siitä tuli paikoitellen enemmän kommentaari (selitysteos) kuin varsinaisesti käännös. Samaa linjaa toteuttaa myös VT2028 suomennos. Kun kääntäjät tekevät tekstistä selkeämpää, heidän pitää paikoitellen tehdä selittäviä lisäyksiä tekstiin. Tällainen käännös puhuu enemmän kääntäjien omasta ajasta kuin siitä todellisuudesta, johon teksti alun perin kuului. Tämän lisäksi näiden käännösten taustalla operoi tiettyjä liberaalisia ideologioita, jotka vaikuttivat käännöksen tekstiin. Tämä todennäköisesti nousi Elisasta, lukijan prototyypistä, ja pyrkimyksestä olla loukkaamatta häntä ja hänen sukupolvensa arvoja.
Ideologisia käännösratkaisuja
Esimerkiksi Luukaksen käyttämä sanasto ja kieli Apostolien teoissa on hyvin maskuliinista. Tämä johtuu siitä, että teoksessa kerrotaan usein tapahtumista, jotka sijoittuivat julkisille paikoille. Nämä paikat olivat miesten kansoittamia alueita, koska julkinen elämä kuului miesten elämän piiriin, ei naisten. Tämä Luukaksen tekstien alkuperäinen sosiaalinen maailma on osittain hävinnyt UT2020 käännöksestä, koska nämä maskuliiniset ilmaukset on poistettu. Luukas aloittaa usein puheet esimerkiksi sanoilla ”Miehet, juutalaiset” (2:14). Tämä on supistettu UT2020 sekä KR muotoon ”juutalaiset”. Muutama jae myöhemmin (2:22) alkutekstillä lukee ”Te Israelin miehet”, joka on supistettu muotoon ’Israelilaiset’. Seuraavassa luvussa (3:17) ilmaisu ”Ja nyt veljet” on poistettu kokonaan. Tämä sama linja jatkuu koko Apostolien tekojen ajan.
UT2020 tekee Apostolien teoissa myös nykyiseen tasa-arvokeskusteluun liittyviä lisäyksiä. Esimerkiksi luvussa 15 (jae 36): ”Muutaman päivän kuluttua Paavali kuitenkin sanoi Barnabakselle: ’Lähdetään käymään kaikissa niissä kaupungeissa, joissa julistimme sanomaa Herrasta. Käydään katsomassa, mitä veljille ja sisarille kuuluu.’” Alkutekstissä ei ole kuitenkaan mainintaa sisarista. Myös luvussa 21 UT2020 sisältää käännöksen (jae 5): ”Käytimme nuo päivät valmistautumiseen. Kun lähdimme, kaikki naisia ja lapsia myöten saattoivat meitä kaupungin ulkopuolelle asti.” Alkutekstissä kuitenkin lukee ”kaikki miehet vaimoineen ja lapsineen saattoivat meitä kaupungin ulkopuolelle saakka”. Käännös on täynnä samanlaisia ratkaisuja, jotka eivät nouse kreikankielisestä alkutekstistä.
Haluan tässä yhteydessä vielä painottaa sitä, että esimerkiksi alkutekstin maskuliiniset ilmaukset eivät ole mitenkään naisvastaisia tms., vaan ne yksinkertaisesti kertovat, keille puhujat oikein osoittavat puheensa. Se oli tässä tapauksessa miehet, koska he olivat se alkuperäinen ihmisjoukko, joka kuunteli apostolien julistusta. Yllä esitetyt muutokset ja lisäykset UT2020 käännöksen pohjatekstiin kertovat kenties siitä, että UT:n tekstiä on haluttu tehdä salonkikelpoisemmaksi, jotta se houkuttelisi nuoria lukijoita sen pariin. En ole itse millään tavoin tasa-arvoa tai feminismiä vastaan, mutta Raamatun suomennos on väärä paikka näiden arvojen ajamiselle. Kääntäjän pitäisi olla uskollinen alkutekstille ja perustaa käännös mahdollisimman paljon sen varaan.
Sama on nähtävissä kaikissa muissakin kohdissa, jotka voivat olla nykylukijalle vaikeita. Esimerkiksi kaikki viittaukset pakanoihin on poistettu ja niiden sijaan käytetään muuan muassa termiä ’muut kansat’ (Ap.t. 11:18). Matteuksen evankeliumissa on hätkähdyttävä kohta, joka antaa juutalaisista ikävän vaikutelman (27:25): ”Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: ’Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle’”. Tämä on UT2020 käännetty: ”Me kyllä kannamme lastemme kanssa vastuun hänen verensä vuodattamisesta!”. Tällä tavalla koko dramaattisen tekstikokonaisuuden dramaattinen kulminaatiopiste on siloteltu pois.
Raamattu sisältää paljon kohtia, jotka ovat meille vaikeita tässä ajassa. Ei ole kuitenkaan kääntäjän tehtävä selittää näitä pois. Jos tämänlainen toiminta viedään tarpeeksi pitkälle, alamme sensuroida historiallisista teksteistä meille vaikeita asioita. Mielestäni UT2020 on jo paikoitellen vaarallisen lähellä sensurointia.
Protestanttisia käännösratkaisuja?
UT2020 suomennoksen tiettyjen käännösratkaisujen taustalla näyttää olevan protestanttinen teologinen ajattelu.[18] Matteuksen evankeliumissa on kohta, jossa Jeesus puhuu lain noudattamisen tärkeydestä (Matt. 5:19). UT2020 kääntää kohdan: ”Joka mitätöi edes pienimmän käskyn ihmisiä opettaessaan, tulee olemaan pienin taivaiden valtakunnassa. Mutta joka toiminnassaan ja opetuksessaan ottaa huomioon pienetkin asiat, tulee olemaan suuri taivaiden valtakunnassa.” Alkutekstissä kuitenkin lukee: ”joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja näin opettaa ihmisiä, kutsutaan pienimmäksi taivasten valtakunnassa; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, kutsutaan suureksi taivasten valtakunnassa.” UT2020 käännös ”Mutta joka toiminnassaan ja opetuksessaan ottaa huomioon pienetkin asiat” on alkutekstin merkityksen uudelleentulkintaa, eikä kerta kaikkiaan nouse alkutekstistä. Tässä kohdassa Jeesus puhuu selkeästi laista ja sen noudattamisesta, ei pienten asioiden merkityksestä. Kohta on hyvin vaikea erityisesti protestanttiselle teologiselle ajattelulle, koska se on radikaalissa ristiriidassa esimerkiksi Paavalin Roomalaiskirjeen kanssa. Roomalaiskirjeen 3. luku muodostaa (Galatalaiskirjeen kanssa) pohjan koko protestanttiselle teologialle, joten on mahdollista, että tämän vuoksi tätä kohtaa on haluttu pehmentää.
Kun Jeesus asettaa ehtoollisen Matteuksen evankeliumin luvussa 26, UT2020 käännös päätyi kääntämään kohdan: ”Aterian aikana Jeesus otti leivän ja lausui kiitosrukouksen. Hän mursi leivästä palasia, antoi ne oppilaille ja sanoi: ’Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.’ Hän otti maljan ja lausui kiitossanat. Sitten hän antoi maljan oppilaille ja sanoi: ’Juokaa tästä jokainen’”. Käännöksessä siis puhutaan kiitosrukouksesta ja kiitoksen lausumisesta, vaikka alkutekstissä on kaksi eri kreikankielistä sanaa, jotka pitäisi tässä yhteydessä kääntää "siunata" ja "kiittää". Jos kirjoittajan alkuperäisenä ajatuksena olisi ollut pelkästään kiittää, miksi käyttää kahta eri sanaa? Samaa siunata-sanaa käytetään myös Luuk. 1:42, jonka UT2020 kääntää: ”Sinä olet naisista siunatuin, ja siunattu on myös lapsi sinun kohdussasi!”. Miksi kääntäjät päätyivät siis korvaamaan sanan kiitosrukouksella siunaamisen sijaan? Voi olla, että tässä kääntäjät ovat halunneet tuoda Matteuksen tekstiä lähemmäs Paavalin välittämän ehtoollistraditio kanssa, jossa puhutaan kiitoksesta (1. Kor. 11:24). Toisaalta tämä ei ole harvinainen käännösratkaisu protestanttisissa UT:n käännöksissä, joista esimerkkinä mainittakoon maailman myydyin moderni englanninkielinen raamatunkäännös New International Version (NIV).[19] Tämän käännöksen historia palautuu reformoituun kirkkoon, jonka ehtoollisliturgiassa käytetään yhä edelleen Paavalin välittämää traditiota, jossa siunaamiseen sijaan Jeesus lausuu kiitosrukouksen.[20]
Myös Roomalaiskirjeen käännösratkaisuissa voidaan nähdä samanlaisia teologisia vivahteita. Tämä tulee ilmi esimerkiksi kohdissa, joissa puhutaan siitä, kuinka ihminen tulee vanhurskaaksi eli Jumalalle kelpaavaksi. Roomalaiskirjeen luku 3 antaa tästä esimerkkejä (3:24): ”Jumalan hyvyys kuitenkin tekee heistä syyttömiä täysin ilmaiseksi, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” UT2020 käännös on aika kaukana alkutekstin sanamuodoista: ”He saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”. UT2020 ilmaus ”Tekee heistä syyttömiä täysin ilmaiseksi” voidaan nähdä protestanttisena alkutekstin uudelleentulkintana. Tämänlainen ilmaus nousee ajatuksesta, että pelastus on yksin Jumalan työtä meissä ihmisissä. Tämä menee protestanttisessa ajattelussa niin pitkälle, ettei ihminen saa olla mukana tässä pelastavassa prosessissa millään tavoin. UT2020 käännösratkaisua voitaisiin verrata Lutherin Raamatun saksannoksen pieniin lisäyksiin: ”Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin uskosta ilman lain vaatimia tekoja” (Room. 3:28). Sanaa ’yksin’ ei löydy yhdestäkään käsikirjoituksesta. Se löytyy ainoastaan Lutherin Raamatusta. Tässä kohdassa (sekä monessa muussakin jakeessa) UT2020 ei enää ole käännös vaan alkutekstin kommentaari, joka haluaa selittää lukijalle mitä tämä kohta tarkoittaa. Tässä selitysprosessissa kääntäjien omalla taustalla tai taustayhteisöllä on suuri merkitys.
Kysymys ortodoksisista käännösperiaatteista
Lopuksi on hyvä pohtia, minkälaisia käännösperiaatteita ortodoksisessa raamatunkäännöksessä voisi olla. Kuten edellä olemme havainneet, jos käännös painottaa tekstin ymmärrettävyyttä, se muuttuu helposti tekstiä selittäväksi kokonaisuudeksi eli kommentaariksi. Tekstin pitää luonnollisesti olla ymmärrettävää, mutta tässäkin on rajansa. Kuinka paljon voimme selittää tekstiä ennen kuin siitä tulee kääntäjän ajasta kertova teksti sen sijaan, että yrittäisimme puhua tekstin omilla ehdoilla sen omista sosiaalis–historiallisista lähtökohdista käsin?
Kirjaimellisempi käännös antaisi tiettyjä mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Miltä sellainen käännös kuulostaisi, jonka tekstissä olisi Kirkon keskeistä sanastoa, kuten piispa, diakoni ja liturgia. Nämä kaikki esiintyvät kreikankielisessä alkutekstissä, mutta yhteenkään suomenkieliseen käännökseen ne eivät ole selvinneet. UT:ssa on toki useita kohtia, joissa esimerkiksi diakonia tai diakoni viittaa yleisesti palvelemiseen tai siihen, että on jonkun palveluksessa tai palvelija (Matt. 23:11; Joh. 2:5; Room. 15:8 jne.). Toisaalta on myös kohtia, joissa selvästi viitataan virkaan tai tehtävään seurakunnassa. Esimerkiksi 1. Timoteuksen kirjeessä puhutaan (UT2020 käännöksen mukaan) johtajan avustajan ominaisuuksista (3:8–13): ”Myös johtajan avustajien on oltava arvokkaita ja luotettavia. … Johtajan avustajien on oltava avioliitossaan uskollisia ja johdettava talonväkeään ja lapsiaan hyvin”. Tässä siis puhutaan piispoista ja heidän diakoneistaan. Kysymys kuuluu, miksei käännöksessä voisi puhua suoraan piispoista ja heidän avustajistaan eli diakoneista? On tietysti selvää, etteivät nämä tehtävät olleet vielä siinä pisteessä, joina ne nykyään tunnetaan, mutta ne olivat nopeasti muotoutumassa siihen suuntaan.
Tässä yhteydessä on myönnettävä, että UT2020 on ensimmäinen suomalainen käännös, joka kääntää sanan liturgia jumalanpalveluksena. Esimerkiksi Apostolien tekojen luvussa 13 käytetään sanaa liturgia (tai verbiä toimittaa liturgiaa, jae 2): ”Kerran, kun he toimittivat jumalanpalvelusta ja paastosivat…”. Esimerkiksi KR tämä käännetään vain ”kun he olivat palvelemassa Herraa”. Vaikka UT2020 käännöksessä on paljon toivomisen varaa, tässä kääntäjät ovat onnistuneet erinomaisesti.
Kirkkoisillä on huomattavan tärkeä rooli ortodoksisessa raamatuntulkinnassa. Varhaiset kirkkoisät auttavat tekstien alkuperäisten merkitysten löytymisessä, millä on suuri merkitys myös käännöstyössä. UT:ssa on useita kohtia, joissa puhutaan lakkaamattomasta tai jatkuvasta rukouksesta (Room. 12:12; Ef. 6:18; Kol 4:2 ja Tess. 5:17;). UT2020 kääntää jokaisen näistä kohdista hieman eri tavoin. Ehkä mielenkiintoisin käännösratkaisu on näistä tunnetuimmassa jakeessa (1. Tess. 5:17). Tässä UT2020 kääntää jakeen: ”Rukoilkaa jatkuvasti”. Alkutekstin kreikankielinen sana tarkoittaa kuitenkin keskeytymätöntä, ainaista tai lakkaamatonta. Rukoilla jatkuvasti ei ole sama asia kuin keskeytyksettä. Useat varhaiset kirkkoisät kirjoittivat, kuinka ylipäätänsä on mahdollista rukoilla lakkaamatta viitaten tähän nimenomaiseen kohtaan.[21] Khrysostomos rinnasti 1. Tessalonikalaiskirjeen kohdan Efesolaiskirjeen jakeeseen 6:18 ja sen mainintaan rukoilemisesta joka hetki.[22] Tässä tapauksessa siis historiallisempi käännösratkaisu olisi siis ollut ”Rukoilkaa lakkaamatta”. Tämä yksinkertainen esimerkki osoittaa sen, kuinka kirkkoisien tekstien kautta voimme saada käsityksen tekstin alkuperäisestä merkityksestä ja sitä kautta ohjata itse käännöstä.
Lopuksi
Tämän tekstin tavoitteena oli toimia keskustelun aloituksena siitä, onko ortodoksiselle kirkolle tarpeen laatia oma suomennos Raamatun teksteistä. Mielestäni vastaus on selkeän myönteinen riippumatta siitä, ottaako evankelisluterilainen kirkko uudet käännökset seurakunnalliseen käyttöön.
VT:n osalta tilanne on aika selkeä. Kirkon näkökulmasta suomennoksen pohja pitäisi olla Septuagintan tekstin mukainen. Tällä on useita historiallisia ja teologisia perusteluita. Edes nykyinen KR ei mielestäni palvele ortodoksisen kirkon tarpeita tekstien muodon eikä laajuuden puolesta. VT2028 ei näiltä osin tuo parannusta tilanteeseen, koska se perustuu käytännössä samaan pohjatekstiin. UT:n osalta voidaan puolestaan esittää, että Kirkon ja sen Traditioiden näkökulmasta suomennoksen pitäisi pohjautua bysanttilaiseen tekstiin. Syy tähän ei ole se, että tämä teksti edustaisi alkuperäistä tekstiä (joskin tämä teoreettinen mahdollisuus pitää ottaa huomioon), vaan se, että bysanttilainen teksti muodostui ja kävi eläväksi tekevää dialogia Kirkon kanssa läpi vuosisatojen.
Ehkä kuitenkin tärkeämpi kysymys on, kuinka Raamatun tekstejä suomennetaan. Ortodoksinen kirkko on kiinteästi juurtunut historiaan, jonka tähden myös suomennoksen pitäisi olla historiallinen. Tämä tarkoittaa, että käännöksen pitäisi olla uskollinen alkutekstille, joskin ymmärrettävää suomen kieltä. Käännöstyössä ja tekstien alkuperäisen merkityksen selvittämisessä varhaiset kirkkoisät ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Esimerkiksi Khrysostomoksen saarnat Raamatun eri teksteistä ovat kultaakin kalliimpi tekstihistoriallinen aarreaitta.
Raamatun tekstejä ei pitäisi myöskään silotella nykyisten ideologisten virtausten perusteella, vaan niiden rosoisuus on osa niiden vaikutusvoimaa. Raamatussa on paljon sattuvia sanoja, mutta niiden taustalla on aina jokin tarkoitusperä, jota ei pitäisi sensuroida. Raamatun tekstien pitäisi antaa puhua niiden omilla ehdoilla ja omasta ajastaan käsin. Meidän tehtävämme tässä ajassa on sitten miettiä, mitä kukin teksti tarkoittaa tai merkitsee meidän elämämme kannalta. Tämä ajankohtaistava tulkintaprosessi kuuluu ennen kaikkea lukemisprosessiin eikä sitä pidä sisällyttää itse käännökseen.
Kaikki kiteytyy viime kädessä yhteen kysymykseen: onko Kirkkomme oman raamatunkäännöksen arvoinen?
[1] Esimerkkinä mainittakoon Institut für neutestamentliche Textforschung (INTF), joka vastaa johtavan Uuden testamentin kriittisen tekstiedition (Editio Critica Maior - ECM) toimittamisesta. Tämä toimii protestanttisen teologisen tiedekunnan alaisuudessa (Evangelisch - Theologische Fakultät) Münsterin yliopistossa. Suomen Pipliaseura syntyi puolestaan levittämään Raamattua Suomessa. Seura perustettiin 1812 skotlantilaisen pastori John Patersonin aloitteesta. Hän sai vaikutteita Englannissa 1700-luvun lopulla vaikuttaneesta metodistis-evankelisesta herätysliikkeestä ja sen parissa virinneestä lähetysinnostuksesta.
[2] https://www.piplia.fi/mita-teemme/muutosvoimana-oma-kieli/kuinka-monell…
[3] Poikkeuksena Danielin ja Esran kirjat, jotka ovat osittain kirjoitettu arameaksi.
[4] https://evl.fi/tiedote/piispainkokous-pohtii-lahetystyon-kokonaisarvioi…
[5] https://www.piplia.fi/mita-teemme/muutosvoimana-oma-kieli/vt2028/
[6] Tämä käsikirjoitus muodostaa Biblia Hebraica Stuttgartensia edition tekstin, joka on yleisimmin käytetty pohjateksti VT:n käännöstyössä (Biblia Hebraica Stuttgartensia. Deutsche Bibelgesellschaft, 1997: xiv).
[7] Jokiranta, J., & Perussanoma. Vanha testamentti. Perussanoma, 2010: 39.
[8] Kujanpää, K., ”Septuaginta Uuden testamentissa: Tapausesimerkkinä Paavali”, Sisälle Septuagintaan. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja, 2018: 243.
[9] Verrattuna Kuolleenmeren kääröjen katkelmalliseen luonteeseen. Mäkipelto, V. & Huotari. P. Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia. Otava, 2023: 32.
[10] Rahlfs, A., & Hanhart, R. (Eds.). Septuaginta: id est Vetus Testamentum Graece iuxta LXX interpretes. Deutsche Bibelgesellschaft, 2006.
[11] Gäbel, G. “Western Text, D-Text Cluster, Bezan Trajectory, Or What Else? —A Preliminary Study”, Novum Testamentum Graecum: Editio Critica Maior; The Acts of the Apostles, Deutche Bibelgesellschaft, 2017: 83-136.
[12] Ks. lisää metodista: https://teologia.fi/2021/04/algoritmilla-parempi-testamentti-cbgmn-kesk…
[13] Wachtel, K. “Notes on the Text of the Acts of the Apostles”, Novum Testamentum Graecum: 31*
[14] Hyytiäinen, P. Changing Text of Acts of the Apostles: Depicting Manuscript Histories Using Computer-assisted Stemmatological Methods. University of Helsinki, 2022.
[15] Royse, J. R. Scribal Habits in Early Greek New Testament Papyri. Brill, 2008.
[16] Robinson M. A. & Pierpont W. G. The New Testament in the Original Greek: Byzantine Textform. Chilton Book Publishing, 2005.
[17] http://codexbezae.kotobee.com/
[18] Tässä yhteydessä on huomattava, että nämä ratkaisut eivät välttämättä ole mitenkään tietoisia, vaan kumpuavat käännöstyöryhmän tiettyjen jäsenten taustoista. En siis syytä työryhmää tietoisista protestanttisista käännösratkaisuista, koska työryhmä oli luonteeltaan ekumeeninen. Nostan vain esille, että tietyt ratkaisut ovat hyvin ymmärrettäviä protestanttisen ajattelun näkökulmasta.
[19] https://www.biblica.com/niv-bible/
[20] Worship the Lord: The liturgy of the Reformed Church in America. Reformed Church in America, 2005.
[21] Basileios Suuri, In Martyrem Julittam.
[22] Khrysostomos, Hom. Eph. XXIV.