Tätä kysymystä moni kristitty joutuu tänään pohtimaan Trumpin ja Putinin maailmassa. 60-luvulla ”Jumala on kuollut” -teologiaa kirjoittaneet nuoret tutkijat olivat kumminkin aikaansa edellä. He ennustivat laitostuneiden kirkkojen rappion sekä liberaalin protestantismin kulttuurisen kukoistuksen.
Sen jälkeen jatkunut teologien ja sosiologien pohdiskelu ja tutkimustyö eivät juurikaan ole koskeneet Jumalan olemusta. Kysymys on enemmänkin toisaalta koskenut ihmisen vapautta ja täysi-ikäisyyttä, toisaalta vapautumista kirkkojen normatiivisesta eettisestä säännöstöstä.
Bonhoeffer ennusti 1940-luvulla, että kuljemme kohti uskonnotonta aikaa. Nietzsche kritisoi kirkkoja siitä, että ne alistavat ihmisen henkisesti ja moraalisesti. Eikö Dostojevskin suurinkvisiittori ollut samoilla asioilla?
Nuo kuuskymmenenlukulaiset olivat oikeilla jäljillä varsinkin ennustaessaan, miten ihmiset ”äänestävät jaloillaan” suhteessaan perinteisiin kirkkoihin. Mutta nyt 2020-luvulla näkyy, että he olivat väärässä koskien uskonnollista kaipausta, mikä on ihmisen sydämessä.
Sekularisaatiossa ei pääsääntöisesti ole kyse uskonnon hylkäämisestä vaan tiukkoina prinsiippeinä näkyvien moraalisääntöjen rappiosta. Enää pelkistetty vetoaminen tuonpuoleisen Tuomarin auktoriteettiin ei ”myy”. Hänen palkintojensa ja rangaistuksensa sijaan ihminen pyrkii mieluimmin moraaliseen autonomiaan. Tätä prosessia ja siihen liittyvää valistunutta herkkyyttä kirkonkin olisi tuettava.
Liberaali protestantismi on saavuttanut voiton jälkimodernissa yhteiskunnassa. Feminismi, sukupuoli- ja muiden vähemmistöjen oikeudet sekä yhteiskunnallinen tasa-arvo ovat pitkälti toteutuneet. Manu on tehnyt hommansa. Hyvä niin. Mutta lapsi heitetään pois pesuveden mukana, jos näkymätön maailma katoaa tai jää takapenkille. Riskinä useissa protestanttisissa kirkoissa on yhä enemmän eskatologian, siis iankaikkisuuden, oheneminen tai jopa katoaminen.
Hiljaisen viikon matka kohti pääsiäistä kertoo tihentyneellä tavalla ihan muusta. Jumala itse Kristuksessa kulki ihmisen tien. Kärsimys, kuolema ja ylösnousemus ovat historiallisia tapahtumia. Niissä ainutkertaisella tavalla näkyvä ja näkymätön ovat sisäkkäin.
Tässä tilanteessa emme juuri nyt murehdi institutionaalisen uskonnon tulevaisuudesta. Emme ota päänsärkyjä munkkien tai perinteisten kirkkojen johtomiesten naivista pyrkimyksestä yhä pitää yllä mustavalkeaa moraalikoodia. Emme jämähdä edes omaan hengelliseen saamattomuuteemme tai vähäpätöisyyteemme.
Annamme Kristuksen olla Kristus. Kuljemme Hänen matkassaan nämä pelastushistorian käänteentekevät päivät. Jumala ei ole kuollut. Henkensä kautta Hän puhaltaa uutta elämää joka suuntaan. Hän on totisesti ylösnoussut!
Teksti on julkaistu ensi kertaa Kulttuurikeskus Sofian verkkosivuilla (Avaa uuden sivuston).


