Kahden tähden hotellissa ei voi odottaa viiden tähden tasoa – yrityksiä sanoittaa salattua ja sanomatonta

Rakastan lukea Raamatun luomiskertomusta Bibliasta. Vaikka käännös edustaa vanhahtavaa suomen kieltä, niin se resonoi jossakin syvällä suomalaisuuden sielunmaisemassa. Syntiinlankeemuksen tapahduttua Biblia toteaa:

"Niin Herra Jumala johdatti hänen ulos Edenin Paradisista maata viljelemään, josta hän otettu oli. Ja ajoi Adamin ulos…" [1]

Lainattu tekstikatkelma avaa eteemme näkymän Jumalaan, jonka syvin olemus, hyvyys ja ihmisrakkaus, eivät ole kadonneet minnekään. Taivaallinen Isämme ei hylkää ihmistä langenneenakaan vaan kulkee rinnalla silloinkin, kun on ajettu ojaan oikein kunnolla.

Pidän myös Biblian tavasta kuvata valitun kansan eri vaiheita ”korpitaipaleena”. Sekin lyö ankkurinsa johonkin sieluni sopukoihin. Käännös palveli suomalaisia eri korjausversioineen 1600 luvulta aina vuoteen 1938 saakka, jolloin maahamme saatiin kielellisesti modernisoitu käännös. Tämän seuraaja on nykyinen vuonna 1992 valmistunut laitos.

Biblia yritti kuvata lähes 300 vuoden ajan aikalaislukijoilleen Raamatun tapahtumia tutulla kielellä. Korpien mökeissä eläneet torpparit ymmärsivät heti soilla rämpimiset, pitkospuut, kapeat polut, kylmän ja viiman sekä muut ankeudet. Sitähän korpitaival suomalaiselle tarkoitti. Raamattu jalkautui ymmärrykseen arkikokemuksesta nousevan kielen kautta. Maan korpeen siis kulki Taivaan Isän lapsosten tie, viestitti Biblia. Kun Paratiisin vastakohdaksi asetettiin sikolätti tai muu katkera kalkki, saatettiin ymmärtää ihmiskunnan jumitila.

Kylmää kyytiä vai jotain muuta?

Raamattu ei kaunistele Paratiisin tapahtumia. Taivaallinen Isä heitti niskoittelevat lapsensa ulos talostaan. Sen lisäksi Jumala laittoi vartijan Paratiisin oven suulle estämään tuhlaajalasten paluun. Se oli kylmää kyytiä. Vai oliko sittenkään? Voisiko tapahtumassa nähdä mustavalkoisen kuvan sijaan erilaisia värisävyjä?

Kun luemme niiden alueiden raamatunselityksiä, joihin evankeliumi ehätti jo hyvin varhain, niin huomaamme, että heidän jumalakuvansa ei ole lainkaan niin ”halki poikki ja pinoon” -tyyliä kuin helposti kuvittelemme. Lähi-idän kristittyjen parissa jumalakuva oli lämmin, salattu ja armahtavainen. Varhaiskirkon merkittävä kirjoitusten selittäjä Efraim Syyrialainen (+373) käsitti Jumalan olevan Kristuksessa ylhäisen ja pelottavan sijaan kaikkisäälivä, kaikkielävöittävä ja kaikkivapahtava Hyvä Paimen.  

Efraim kirjoitti teologiaansa runomuotoon. Tulkitessaan ihmisen luomista ja Paratiisissa tapahtunutta yhden ja ainoan jumalallisen lain rikkomista hän kirjoittaa:

"Sinä, oi Kaikkihyvä, loit Aadamin, vaikka tiesit, että hän olisi kiittämätön ja kulkisi harhaan: teit hänet, jotta saisit tehdä hänestä voittajan." [2]

Paratiisissa ei liikkunutkaan despootti vaan jumalallinen rakkaus, joka loi ihmisen, vaikka tiesi, millainen kosminen katastrofi siitä syntyisi. Jumalan hyvyys ei laskelmoi vaan tuhlaa rakkauttaan luotujansa kohtaan. Tästä syystä Hänen tapansa kaitsea ja johdattaa ovatkin hyvin moninaiset.[3] 

Hyvä Paimen johdattaa rakkaitaan pyhän ja äärettömän luovuutensa keinoin. Hän johtaa maailmaansa käyttäen niin vitsaa kuin paimensauvaansa [4], mutta samalla Hänen suurimmat aseensa ovat nöyryys ja hiljaisuus. 

Kun Isä Jumala lähetti Poikansa keskellemme, niin saamme nähdä hänen kauttansa välähdyksen jumalallisen johdatuksen salatusta luonteesta. Jeesus Kristus vaelsi täydellisesti Isänsä tahdossa, jolloin tapahtui seuraavaa:

"Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi." [5]

Back to reality! (toim.huom. ”Takaisin todellisuuteen!”) Kiusallinen tipahdus hyvistä viboista, turvallisuuden tunteesta ja omasta mukavuusalueesta syvään päätyyn, persoonallisen pahan temmellyskentälle. Evankeliumitekstistä huomaamme, että Pyhä Kolminaisuus ei kiusaa ketään. Miksi näin piti tapahtua, sitä me emme ymmärrä. Mutta voimme olla varmoja, että Kolmiyhteinen Jumala toimi täysin oikein asettaessaan Poikansa pimeyden kanssa samalle tontille. Jumala ei tee koskaan virheitä.

Jumalallinen rakkaus johtaa kaikkea. Hän nostaa ja laskee kuninkaita tahtonsa mukaan. Jolle paljon annetaan, siltä myös paljon vaaditaan. Israelin ensimmäisen kuninkaan omavaltaisuus Jumalan tahtoon nähden syöksi hänet moninkertaiseen tragediaan:

"Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä." [6]

Huomaa, kuka poistuu ja kenestä, sekä se, kuka lähettää poistuneen tilalle jotain muuta. Tällaista tapahtumaa kirkollisessa kielessä kutsutaan myös sallimukseksi. Se merkitsee rajoja, joita vain Jumala voi asettaa. Niiden ylittämistä mikään mahti maailmassa ei voi tehdä, ellei Jumala anna siihen lupaa, se on: salli tapahtumaa.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja toteaa, että Jumala rakkaudessaan säätää tarkasti sen, milloin ja miten muun muassa pahat henkivoimat voivat ihmistä kurittaa, kuten oheisessa tekstikatkelmassa kuningas Saulille kävi. Pyhän Maksimoksen mukaan Jumala voi lähettää ihmiselle erilaisia koettelemuksia, jotta tämä tekisi parannuksen.  

Jumala voi rakkaudessaan laittaa ihmisen monenlaisiin ahjoihin taivuttaakseen tätä. Ahjon kuumuus voi merkitä esimerkiksi vankeutta, kahleita, nälkää, kuolemaa ja maanpakolaisuutta, mikäli ihminen ei vapaaehtoisesti suostu Jumalan johdettavaksi. [7]

Näiltä Kaikkivaltiaan salattujen polkujen ääreltä nouseekin useampi tuttu kirkkorukous. Yksi niistä kehottaa meitä antamaan ”koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun.” Toisessa puolestaan pyydetään, että Jumala pelastaisi minut ”niiden vaiheiden kautta, jotka vain parhaiksi tiedät.” [8]

Jälkimmäiseen liittyen voin todeta, että olen kuullut vuosikymmenten aikana ihmisten lukuisia kertomuksia siitä, kuinka joko erityisen suloiset tai vastaavasti raskaat elämänvaiheet ovat toimineet kuin tunturihissinä, joka kohottaa eksyneen lampaan rakastavan Jumalan syliin.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Mutta palataanpa takaisin Paratiisiin ja sieltä karkottamiseen. Jumalan näpeissä ovat maailmamme kaikki pienetkin yksityiskohdat. Herra tietää jopa hiustesi lukumäärän. [9] Hänen sallimattaan ei tapahdu mitään. Ei edes sellainen, mikä on ihmisen vapaan tahdon vallassa. Ihminen voi tietoisesti valita omapäisen tien, vaeltaa Jumalan edessä puolinaisin sydämin tai jopa hylätä Hänet kokonaan. Jumala tietää kaiken tämän ja kunnioituksesta ihmisen autonomiaa [10] kohtaan sallii hänen kulkea valitsemaansa polkua pitkin. Jumala ei ota ketään johdatukseensa väkisin eikä raahaa ketään valtakuntaansa vastoin tämän tahtoa.  

Isän kodista ulos ”johdatettu” (viittaan blogin alussa lainaamaani Biblian sanamuotoon) maailman ensimmäinen aviopari maistoi oman vapaan tahtonsa hedelmää. Vastavihityille ei tullut yllätyksenä se, mitä Paratiisissa annetun paastokäskyn rikkomisesta seuraisi. Siinä he nyt seisoivat sielunvihollisen petoksen ja oman ylpeytensä sulkemien porttien ulkopuolella. He löysivät edestään valintansa seurauksen. Kirkko muistelee tätä tapahtumaa veisuin erityisesti suureen paastoon laskeutumisen yhteydessä, sovintosunnuntaina. Silloin anomme, että katumuksen ovet voisivat avautua niin meille kirkkoyhteisönä kuin henkilökohtaisella tasolla.  

Pääsiäisyönä kirkko puolestaan osoittaa symbolisesti mitä tarkoittaa, että Paratiisin ovet muinoin suljettiin. Puoliyön palvelus alkaa siten, että alttarin kaikki ovet ovat suljetut. Tie Isän kotiin oli poikki. Samoin pääsiäisyön ristisaatto pysähtyy kirkon kiertämisen jälkeen suljettujen ovien eteen. Kirkkokansa seisoo siinä kuin opetuslapset Kristuksen haudalla, tai kuten tyhmät neitsyet Jumalan valtakunnan porttien ulkopuolelle jääneenä, tai kuten ensimmäiset ihmiset Paratiisin suljettujen ovien ulkopuolella.   

Aadamin ja Eevan vaihtoehdot olivat vähissä. Heidät oli saatettu ulos Paraatisista ja he lähtivät tutustumaan uuteen kotiinsa. Muutamissa ”Paratiisista karkotus” -ikonityypeissä heidän taustallensa on kuvattu erämaan karu vuoristo. Paratiisin vehreys ja ihanuus olivat poissa. Heidät oli karkotettu kuoleman, synnin, sairauksien, kiusausten ja murheiden korpeen.

Evankeliumin protosäde seurana

Paratiisissa lähtöpassien jakotilaisuudessa Jumala antoi Aadamille ja Eevalle varustuksen tulevaan korpitaipaleeseen. He saivat asusteen ja työtehtävän. Tämän lisäksi he saivat myös lupauksen. Kerran syntyy Messias: Jeesus Kristus, joka tekee tyhjäksi sielunvihollisen petoksen ja avaa ihmiselle paluutien takaisin kotiin.[11] Tässä on se Jumalan rakkauden teema, jonka löydän mainitusta ikonista. Ja innostun! Siksi olen siihen mieltynyt. Tämä ikoni lahjoittaa myös toivon näköalan. Jumalallinen rakkaus ihmistä kohtaan ei ole väistynyt.

Ikonissa Aadam ja Eeva matkaavat evankeliumin protosäde mukanaan. Tie ikuisen elämän lahjoittavan Elämän puun luokse oli nyt poikki, mutta lupaukset sen avautumisesta oli annettu.

Golgatalla seisonut puinen risti muodostui Elämän puuksi. Sen päällä lepäsi Paratiisin omistajan Poika. Tämän tapahtuman ihmeellisestä hedelmästä me pääsemme osallisiksi sakramenttien kautta. Jumalansynnyttäjä on Uusi Eeva, jonka kautta Kristus, Uusi Aadam syntyi maailmaamme meidän pelastukseksemme.

Tämä toivonsäde mukanaan Aadam ja Eeva suuntasivat kohti korpea (se on: pois Paratiisista, Biblian ilmaisu), joka tosin sekin oli Jumalan luoma. He siis putosivat Isän sylistä Isän huolenpitoon ja johdatukseen. Nyrjähdyksen kokeneenakin maailmamme on sakramentti; paikka, jossa Jumala toimii.

Jos ovi viiden tähden hotelliin (Paratiisi) sulkeutui, niin uuden majapaikan (nyrjähtänyt maailma) laatutasoa luokittelevat tähdet ovat pudonneet alaspäin huomattavasti. Mutta paikan päällikkö (Kristus) on sama, vaikka hotellissa pyöriikin hämmennystä herättelemässä yksi valehteleva kukkopoika (Saatana), joka mielellään esiintyy paikan johtajana, vaikkei sitä ole. Kahden tähden hotellissa[12] ei voi odottaa viiden tähden tasoa, mutta koska sen varsinainen kippari on täynnä armoa ja totuutta, hotellin asukkaat saavat kokea toisinaan hyvinkin iloisia yllätyksiä. Heikosta tähtiluokituksesta huolimatta Jumala liikkuu ja vaikuttaa maailmassaan, ”korvessa”, joka on Hänen sakramenttinsa.

Hotelliarkea

Koska tilanne on tämä, kristityt voivat joutua monella tavalla ahtaalle sekä yksityiselämässään että seurakuntana. Kenties juuri siksi Kristus opetti Herran rukouksessa pyytämään:

"Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta."

Hotellimme on monella tavalla rikki kauneudestaan huolimatta. Sen koko henkilökuntakaan ei ole rehellistä. Rakkauden apostoli Johannes kirjoittaa, että ”maailma on pahan vallassa.” [13] Pahan vastustavat voimat ovat todellisia, mutta ihminen osaa myös itse sössiä asioitaan.

Herran kärsivä palvelija, vanhurskas Job [14] joutui kerran meidän kahden tähden hotellissamme koetusten helteeseen. Hänen karjastaan osa ryöstettiin ja osa kuoli rajun luonnonilmiön seurauksena. Hänen palkkaamistaan eläinten paimenista osa surmattiin ja osa kuoli saman luonnonilmiön keskellä kuin karjakin. Jobin kaikki lapset kuolivat rakennuksen sisälle, kun siihen iski raju hurrikaani. Lopuksi hän itse sairastui märkivään paisetautiin. Kovan paineen keskellä Job murtui ja kirosi syntymäpäivänsä. Hän vaipui niin syvään epätoivoon ja piti olemassaoloaan niin raskaana, että toivoi kuolemaa, huokaillen ahdistuneena:

"Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni. [--] Yhä uudelleen tuska lyö ylitseni." [15]  

Tällaisena maailmamme joskus näyttäytyy. Mutta Job ei huokaillessaan vielä tiennyt, että Jumalan sallimus oli toiminnassa. Sielunvihollinen oli pyytänyt lupaa koetella Jobin uskollisuutta Korkeimpaan. Jumala antoi luvan, mutta rajasi toimintakentän tarkasti. Siitä huolimatta vihollinen osasi kyllä iskeä niin, että tuntui.

Nykysisin näitä vanhurskaan Jobin tuskan ja ahdistuksen fiiliksiä voi löytää jopa populaarimusiikista. Jo Elvis lauloi aikanaan särjettyjen sydänten hotellista ("Heartbreak Hotel") ja sellainen tämä maailmamme usein onkin. Se ruhjoo ja särkee monella tavalla.  

Onkin siis syytä anoa Herralta, että Hän varjelisi meidät kaikelta sellaiselta, joka voisi suistaa elämämme aivan päinvastaiseen suuntaan kuin mihin ortodoksisen kasteen yhteydessä esitetty kysymys haluaisi ohjata meitä läpi elämän:

"Oletko asettunut Kristuksen puolelle?"

Elämä ei pääty puupalttooseen

Ortodoksinen paikalliskirkkommekin elää tässä ”kahden tähden hotellissa.” Emme ole ongelmista ja rikkinäisyydestä vapaita. Kirkkoamme on pysäytetty monta kertaa viimeisten vuosien aikana. Ehkäpä samalla koeteltukin? Pienen kirkon vähäisestä papistosta on isien määrä harventunut. Useita sielunpaimenia on siirtynyt taistelevasta kirkosta sielujen kirkastettuun osastoon. Myös monet rakkaat seurakuntalaisemme ovat saaneet saman kutsun. Kuolema on aina tragedia, joka synnyttää surun ja kaipauksen.

Mutta kuolinsanoma voi kaikessa karuudessaan olla myös hengellinen lahja. Se pakottaa pysähtymään. Fyysisen kuoleman kohtaaminen on lempeä kutsu ottaa kantaa kirkkomme ydinsanomaan. Uskonko kirkkovuoden suurimman juhlan veisun sisällön todeksi:

"Kristus nousi kuolleista… ja haudoissa oleville elämän antoi. [16]

Elämä ei pääty puupalttooseen! Hautaan kätketään ainoastaan ruumis, mutta vain hetkeksi. Pyhän apostoli Paavalin opetuksen mukaan eräänä päivänä se, mikä kätkettiin maahan ”alhaisuudessa ja heikkoudessa” tuleekin nousemaan sieltä ”kirkkaudessa ja voimassa.” [17] Ruumis ei siis ole sielun vankila, vaan kyseessä on pyhä ja arvokas Jumalan luoma kokonaisuus.

Koko maailman opettaja, pyhä Johannes Krysostomos (+ 407) avaa kuoleman salaisuutta ja pyrkii kääntämään ajatuksemme oikeaan fokukseen:

"Sanot, että kuollut mädäntyy ja maatuu ja muuttuu tomuksi ja tuhkaksi. Mitä siitä, sinä rakastettu? Juuri siitä tulee erityisesti iloita. Se, joka haluaa rakentaa uudelleen vanhan ja rapistuneen talon, vie ensin asukkaat ulos, sitten hajottaa talon ja pystyttää sen uudelleen entistä ehompana. [--] Emmehän kiinnitä huomiota hajoamiseen, vaan tulevaan kirkkauteen." [18]

Pyhä Kosmas Aitolialainen (+1779) jatkaa:

"Jumala käski, ja tämä maailma syntyi. Ja Hän teki miehen ja naisen, meidän kaltaisemme. Ruumis on maasta, mutta sielu on enkelin kaltainen ja kuolematon." [19]

Pyhä Simeon Uusteologi (+1022) täydentää edellä kuvattua todeten:

"Miksi katsomme kaivaten aineellisia asioita, jotka katoavat, kun kerran meillä on sielu, joka on aineeton ja täysin kuolematon." [20]

Kartanossa

Edesmenneiden pappiemme ja muiden Kristuksessa nukkuneiden rakkaidemme kuolemattomat sielut ovat nyt Kristuksen ilossa ja valossa. Pyhän Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna vakuuttaa:

"Kristus nousi kuolleista, eikä kukaan kuollut ole haudassa."

Kirkko on kuin suuren kartanon ulkoeteinen, elimellinen osa itse kartanoa, eli Jumalan valtakuntaa. Mutta kukapa haluaisi jäädä pelkkään eteiseen! Kuolema on kuin ovi, jonka kautta siirrytään kartanon sisätiloihin, kirkkauden maailmaan, Jumalan turvaan, jossa Kristukseen kätketyt sielut majailevat. Siellä ovat myös pyhät ihmiset.

Me olemme vielä eteisessä, mutta he ovat jo tuvan lämmössä. Tuossa ”kartanossa” avautuu hyvyyden ja rakkauden maailma, josta voimme aavistella vain jotain, mutta josta tiedämme hyvin vähän.

Rakkaidemme ruumiit ovat haudoissa. Ne ovat Kristuksen nimeen kätkettyinä laskettu maan multiin odottamaan sitä suurta päivää, jolloin rikotusta tulee täydellinen. Tuona ihmeellisenä päivänä ruumiin ja sielun jakamaton ykseys palautetaan. Se on kirkastunut, täydellinen, samanlainen ylösnousemusruumiis, joka Jeesuksella oli.

Sielun ja ruumiin ykseys

Meitä odottaa kuoleman suhteen sama tie kuin Kristuksella, sillä hän oli ”esikoinen kuolonuneen nukkuneista.” [21] Kuolemaa pelkääville on suuri lohtu siitä tiedosta, että myös meidän Herramme pelkäsi Getsemanessa tulevia kärsimyksiään ja kuolemaansa niin syvästi, että hikoili verta. [22]

Kristuksen pyhä ruumis laitettiin kuoleman jälkeen hautaan. Kuitenkin, vaikka hänen ruumiinsa lepäsi hautaan kätkettynä, hänen sielunsa oli liikkeessä. Se oli astunut henkien maailmaan. [23] Kuolema ei siis ole loppu vaan uuden alku!

Kun siis uskontunnustuksemme toteaa, että Kristus ”nousi kuolleista kolmantena päivänä”, niin nämä sanat upottavat meidät pyhiin tapahtumiin. Ensimmäisenä pääsiäisenä jumalalliset energiat liikkuivat Jerusalemissa Kristuksen pyhässä haudassa – kenties samalla tavoin kuin luomakunnan alussa. Tuolloin ”Jumalan Henki liikkui (kirjaimellisesti ”hautoi”) vetten yllä.” [24] Ehkäpä Jumalan Henki liikkui samalla tavoin Kristuksen pyhän ruumiin yllä Hänen sielunsa ollessa vielä kuoleman valtakunnassa?

Saadaksemme edes pientä älyllistä otetta ylösnousemuksen mysteeriosta, meidän on palattava hetkeksi Jeesuksen maanpäällisen elämän alkuvaiheeseen, syntymään. Koska joulun tapahtumat olivat alusta loppuun saakka pelkkää järjen ylittävää ihmettä, Jeesuksen elämän toinen reuna oli samanlainen.

Kun inkarnaatiossa Jumala tuli Kristuksessa ihmiseksi, tämä tarkoitti myös, että Jumalan Poika tuli osalliseksi ihmisen kuolevaisuudesta. Ja näin todella tapahtui. Jeesus kuoli ristillä. Pyhä Johannes Damaskolainen kirjoittaa:

"Vaikka Kristus ihmisenä kuoli ja Hänen pyhä sielunsa erosi Hänen puhtaimmasta ruumiistaan, Hänen jumaluutensa säilyi sekä sielussa että ruumiissa ja jatkui molempien erottamattomana osana." [25]   

Näin hänen ruumiinsa säilyi siis haudassa hajoamisprosessista vapaana. Vaikka Jeesuksen ruumis ja sielu erkanivat toisistaan hänen ristinkuolemassaan, niin inkarnaatiossa syntynyt hypostaattinen unioni eli kahden luonnon ykseys ei silloinkaan lakannut olemasta. Suomeksi: Jeesuksen eloton ruumis haudassa oli sekä Jumala että ihminen. Täsmälleen samaa voidaan sanoa Hänen sielustaan myös silloin, kun se oli poistunut ruumista.

Hypostaattisessa unionissa Kristus on siis Jumala, mutta samalla yhtä olemusta ihmisten kanssa. Tämä ihmeellinen paketti syntyi inkarnaatiossa, kun Kuolematon (Jumala) yhdistyi kuolevaiseen (ihminen).  Näin siis ”Jumala on omaksunut ihmisyyden.” [26] Isät kuvaavat tapahtumaa näin:

"Siittämätön sikiää Neitsyen kohdussa; mittaamaton tulee kolmen kyynärän korkuiseksi; luokittelematon saa laadun; määrittelemätön nousee seisomaan, istuu, asettuu makuulle; Hänet, joka on kaikkialla, pannaan seimeen; Hän joka on ajan yläpuolella saavuttaa vähitellen kahdentoista vuoden iän; Hän, joka on muodoton, ilmestyy ihmisen muodossa ja Ruumiiton astuu ruumiiseen… Sen tähden Hän on kuvattava ja kuvaamaton." [27]

Vaikka hypostaattinen unioni ei kokenut mitään muutosta Kristuksen haudassa lepäämisen aikana, niin hänen ulkoisesti havaittava olemuksensa oli kuitenkin muuttunut jollakin tavalla ylösnousemuksen mysteerion aikana. Tätä evankeliumi kuvailee seuraavasti:

"Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen. Mutta hän sanoi heille: "Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan." Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?" Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa". Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset." [28]

Kohti turmeluksesta vapaata todellisuutta

Mysteerion viimeinen pala on vielä käsittelemättä. Palatessaan Taivaaseen Isänsä ja Pyhän Hengen yhteyteen Kristus kantoi sinne itsessään koko ihmisyyden kirkastuneena ylösnousemusruumiina. (1. Kor. 15:40) Sellaisena hän istuu tälläkin hetkellä Isänsä oikealla puolella.

Kuolleet läheisemme eivät ole vielä kokeneet tätä yhdistymisen päivää. He ovat kyllä henkien maailmassa, Kristuksen rakkauden ilmapiirissä, odottamassa täysin tietoisina tätä ihmeellistä sielun ja ruumiin yhdistämisen hetkeä. Tuolloin sielu liittyy kokonaan uuden, kirkastuneen ylösnousemusruumiin kanssa niin puhtaaseen ja pyhään ykseyteen, jota täällä ”alhaalla” emme pysty edes kuvittelemaan.

Tuo ihmeellinen päivä, jolloin kaikki ”luodaan uudeksi” (Ilm. 21: 1–5) on vielä niin edesmenneillä rakkaillamme kuin meilläkin edessämme. Kristuksen toiseen ja kunniakkaaseen tulemiseen liittyvää tapahtumaa pyhä Johannes Damaskolainen kuvaa seuraavasti:

"Jos kerran kuolema määritellään niin, että se on sielun eroamista ruumiista, niin ylösnousemus on sielun ja ruumiin uusi yhteys ja hajonneen ja langenneen elämän uusi nousu. Juuri ruumis, joka tuhoutuu ja hajoaa, nousee ylös turmeluksettomana; sillä ei ole mahdotonta Hänelle, joka alussa muodosti sen maan tomusta, nostaa sen jälleen ylös, kun se Luojan päätöksen mukaisesti on hajonnut ja palannut maahan, josta se on otettu. [--] Me siis nousemme ylös, kun sielut taas yhdistyvät katoamattomiksi tulleisiin ruumiisiin, jotka ovat riisuneet pois katoavaisuuden, ja asetumme Kristuksen peljättävän tuomioistuimen eteen. Ylösnousemusruumiit ovat hengellisiä, turmeluksettomia, riippumattomia tämän maailman olosuhteista." [29]

Tätä ihmeellistä tapahtumaa me tarkoitamme, kun lausumme uskontunnustuksessa odottavamme ”kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.”

”Älä kuuntele sellaisia, jotka sanovat, ettei tämä ruumis nouse ylös. Nouseehan se.”

Väliotsikko on suora sitaatti vuosisatojen takaa. Sen sanoi Jerusalemin piispa Kyrillos (+386) opettaessaan kirkkoon liittymisaikomuksessa olevia oppilaitaan. Jerusalemin piispa vetosi kirjoituksiin, profeettoihin. [30] Hänellä lienee ollut mielessään Raamatun antama neuvo:

"Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa…" [31]

Kahden tähden hotellissa esiintyy aatteiden ja näkemysten kakofoniaa. Sen tähden Jumalan valtakunnan asioissa sieltä ei kysellä neuvoja. Kirkon ääni on evankeliumeissa. Kristuksen ääni on Kirkon ääni!

Kun kirkkoisä on varoittanut kuulemasta tämän maailman seireenien ääntä, hän valistaa opetettavia siitä, miksi usko ruumiin ylösnousemukseen on totta. Hän osoittaa heille Raamatun kuvaamien tapahtumien avulla, kuinka suuri Jumala on. Mikään ei ole Hänelle mahdotonta!

Kyrillos aloittaa siitä, kuinka Mooseksen sauva muuttui faaraon hovissa hetkessä käärmeeksi ja takaisin. Kuinka Aaronin katkaistu ja kuollut sauva puhkesi viheriöimään lehtiä yhdessä ainoassa yössä. Tai kuinka Lootin vaimo muuttui hetkessä kokonaan suolapatsaaksi – täysin luonnonvastaisesti. Ja kuinka Mooseksen käsi muuttui hetkessä puhtaasta spitaalisairaaksi ja taas takaisin terveeksi. [32]

Kirkkoisä viittaa profeetta Hesekielin sanoihin, jotka kertovat ruumiiden kirjaimellisesta ylösnousemuksesta:

"Minä aukaisen teidän hautanne, päästän teidät, oman kansani, haudoistanne." [33]

Kyrillos nostaa esiin Jeesuksen kuolleista herättämät ihmiset, joita olivat synagogan esimiehen tytär, lesken poika ja Lasarus. Todistusaineistona hän käyttää myös Kristuksen ristinkuoleman yhteydessä tapahtuneita pyhien ihmisten hautojen avautumisia, jolloin vainajat nousivat ruumiillisesti ylös kuolleista ja ilmestyivät monille. Hän muistuttaa myös apostolien herättäneen ihmisiä kuolleista Jumalan voimalla sekä vetoaa lukuisaan määrään niin Uuden kuin Vanhan testamentin tapauksia.

Tämän jälkeen hän muistuttaa siitä, kuinka katoava ruumiimme tulee kerran nousemaan ylös, joskaan ei nykyisessä lihan muodossa, vaan se tulee pukeutumaan katoamattomuuteen. [34]

Ruumiillinen muotomme on siis hyvin arvokas, ja sen takia Jerusalemin piispa lausuukin katekumeenioppilailleen:

"Veljet, varjelkaamme ruumiitamme, älkäämme väärinkäyttäkö niitä kuin vieraita. [--] Onhan meidän vastattava Herran edessä kaikesta, mitä ruumiillamme olemme tehneet." [35]

Synti ja kuolema häviävät lopullisesti

Olemme matkanneet viiden tähden hotellista kahden tähden hotelliin. Paratiisin vehreys on poissa, ja hotellin ankeus on nähtävillä monella tavalla. Mutta ihmisiä rakastava Jumala on molemmissa hotelleissa sama. Ja siksi maailmamme itsessään on Jumalan sakramentti, jonka keskellä Kirkko toimii sitä uudistaen ja pyhittäen. Kahden tähden hotellissakin meidän ”elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa” [36] ja saamme sakramentaalisen elämän kautta olla yhteydessä ristin ja ylösnousemuksen hedelmiin. Erityisesti pyhässä ehtoollisessa saamme kokea Paratiisin hyvyyttä jo täällä. Nauttiessamme Uuden Aadamin, Kristuksen, ruumiin ja veren, myös koko ihmisyytemme pääsee osalliseksi jumalallisesta valkeudesta, joka pyhittää ja kirkastaa myös meitä.   

Eläkäämme siis rohkeasti hotellissamme. Siitäkin huolimatta, että välillä kompuroimme. Nurin mennyt nouskoon ylös Jumalan avulla. Muistakaamme aika ajoin myös tähyillä Kristuksen toisen tulemuksen suuntaan. Silloin tapahtuu suuria mullistavia asioita. Epätäydellinen lakkaa sekä synti ja kuolema hävitetään lopullisesti. Olkoon jokainen päivä meille pääsiäinen. Syleilkäämme toinen toistamme, kuten pääsiäisveisu kehottaa. Syleilkäämme joka päivä ja samalla, kuten veisu jatkaa: ”Huutakaamme: Kristus nousi kuolleista!”

Olemme riemullisen ylösnousemuksen Kirkko vuoden jokaisena päivänä. Emme vain pääsiäisenä.

"Älköön kukaan pelätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät kuolemasta vapauttanut." [37]