Blogi

"Ilman vaivannäköä ei voi saavuttaa hyvettä"

Toisinaan ongelmaksi koituu se, että tämä hyvinvointijärjestelmä saa meidät karttamaan vaivannäköä.
01.03.2021 - 10:44
Ortodoksi_pappismunkki_Damaskinos_Olkinuora_lähikuvassa
Isä Damaskinos Ksenofontoslainen

Pyhä Efraim Syyrialainen toteaa: ”Näe vaivaa hyveen tähden äläkä väsähdä vaivannäöstä, sillä ilman vaivannäköä ei voi saavuttaa hyvettä.” Pyhittäjä Porfyrios Kausokalivialainen puki saman, ikiaikaisen ajatuksen vielä puhuttelevammaksi lausahdukseksi: ”Laiskaa ihmistä Jumala ei armahda!”

Meillä suomalaisilla on usein peiliin katsomista, mitä tulee vaivannäön rakastamiseen. Synnyinseudulleni rakkaassa hämäläisten laulussa lauletaan usein varsinaisten sanojen ”niin uljaita on urhoja, on järkeä, on kuntoa, kun toimeen tartutaan” sijaan painokkaasti ”jos toimeen tartutaan”. 

Elämmekin täällä Pohjolassa harvinaisen mukavaa elämää.

Materiaalinen hyvinvointimme on koko maailman mittakaavassa omaa luokkaansa ja voimme luottaa yhteiskuntaan, joka antaa meille ruokaa ja jonkinlaisen katonkin, vaikka kukaan muu ei meistä pitäisi huolta. Toisinaan ongelmaksi koituu se, että tämä hyvinvointijärjestelmä saa meidät karttamaan vaivannäköä. Media on täynnä erilaisia hyvinvointivalmentajia, jotka kehottavat armollisuuteen itseään kohtaan ja ottamaan elämän mahdollisimman rennosti. Monet nuoret miehet haaveilevat täydellisestä taloudellisesta riippumattomuudesta niin, ettei työtä tarvitsisi enää 35 ikävuoden jälkeen tehdä.

Jos matkaisimme 300-luvun askeetti-isien maailmaan, tällaiset haaveet ja tavoitteet joutuisivat melkoisen kauhistelun kohteeksi. Erämaaisien kertomuksissa eräs kuuliaisuusveli näkee tien poskessa pienen hernepussin, ja hän pyytää vanhukseltaan lupaa poimia ne mukaansa, mutta vanhus hämmästyneenä kysyy, miksi näin tehtäisiin, koska herneet eivät ole heidän itsensä siihen tuomia. Toisin sanoen he eivät ole nähneet vaivaa ruokansa eteen.

Luostarimaailmassa vaivannäköä korostetaankin kaiken alkuna ja loppuna. Marttyyrien veren sijaan vuodatamme hikeä ja kyyneleitä eläen näin todeksi vapaaehtoista marttyyrikilvoitustamme.

Suuren paaston aikana luetaan perinteisesti pyhittäjä Johannes Siinailaisen Portaita, jossa kehotetaan veljiä lakkaamatta kiiruhtamaan, juoksemaan, näkemään vaivaa ja olemaan vaativia omaa itseään kohtaan. 

Hengellistä elämää verrataankin usein isien kirjoituksissa kilpakenttään, areenaan, ja Jumalaa kilpailun järjestäjään ja tuomariin. Oma vanhukseni usein tuo esiin tähän liittyvän kielikuvan siitä, että Jumalalle tärkeintä on, ettemme luovuta. Yksi saattaa juosta tuolla kilpakentällä, toinen kävellä, kolmas kontata ja neljäs ryömiä mahallaan, mutta kukaan heistä ei ole häviäjä. Häviäjä on vain se, joka luovuttaa – siis lopettaa kilpailun vaivannäön.

Nyt meneillään oleva suuri paasto on meille jokaiselle muistutus siitä, että Jumalan armon vastaanottamiseksi meidän tulee tehdä sille tilaa omassa olemuksessamme. Tätä puolestamme emme voi saavuttaa ilman lakkaamatonta vaivannäköä. Jotta voimme kukistaa himot ja synnin, tulee meidän täyttää itsemme hyveillä: paastolla, rukouksella, lähimmäisen palvelemisella, oman tahdon kuolettamisella ja ruumiimme rasittamisella. Vain näin voimme suuren keskiviikon aamupalveluksessa inhota Juudaan juonittelua ja rakastaa syntisen naisen lahjaa ja huutaa yhdessä hymnirunoilijan kanssa: ”Kauheaa on laiskuus, suurta on mielenmuutos!”

Ortodoksi_pappismunkki_Damaskinos_Olkinuora_lähikuvassa
Isä Damaskinos Ksenofontoslainen

Isä Damaskinos Ksenofontoslainen on pappismunkki ja rippi-isä Kreikan Athosvuoren pyhittäjä Ksenofonin luostarista sekä systemaattisen teologian ja patristiikan yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa. Hän pitää myös Ortodoksisesta maailmasta -podcastia ja samannimistä sivua Facebookissa.