Etiopiassa, Amharan alueella, arjesta hengissä selviäminen vaatii ihmiseltä paljon. Vaikka satunnaista ohikulkijaa saattaa ilahduttaa paastopäivien huomioiminen joka paikassa, tiukka tulkintakin voi mennä väärään laitaan. Alueen lapset kärsivät kroonisesta aliravitsemuksesta, johon vaikuttavat säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvat kulkutaudit, heinäsirkat, kuivuus ja sota. Pysyvämmin lapsen nälkään vaikuttavat paastopäivät. Ortodoksisessa perinteessä paastopäivinä ei syödä lihaa, maitotuotteita tai munia.
Etiopian ortodoksisessa kirkossa vuosittaisia paastopäiviä on keskimäärin 250 ja niistä vajaat 200 koskettavat tavallista ortodoksia. Vanhan tulkinnan, perinteen, tradition tai tietämättömyyden siunaamana keskiviikot ja perjantait ovat suurimmalle osalle äideistä tiukkoja paastopäiviä. Armahdusta ei saa, vaikka olisi raskaana tai imettäisi pientä vauvaa. Vähän isommille lapsillekaan ei laiteta ruokaa, joka rikkoisi paastosääntöjä.
Selityksenä tälle on usein saastumisen pelko. Lapsille laitettu kananmuna saastuttaisi kädet ja astiat ja rikkoisi paaston. Käytäntö vaihtelee tietysti yhteisöistä toiseen ja jossakin on toki väljempää. Imettävä tai viimeisillään raskaana oleva äiti voi korvata menetetyt paastopäivät joskus myöhemmin. Toisaalla yhteisön paine on kuitenkin niin kova, että on helpointa antaa periksi, vaikka köyhä ravinto heikentää sekä äidin, syntymättömän lapsen ja/tai myös vauvan vointia.
Filantropian työmatkalla asiaa pohdittiin hankkeen näkökulmasta. Millä keinoin saataisiin koulutettua papistoa ja ohjeistettua heitä viemään oikeaan tietoa eteenpäin? Uskonnollisten johtajien sana kun on painava paikallisyhteisöissä. Heillä on nyt vain kaikkea muuta tärkeämpää hoidettavana, kun Etiopia ja kirkko sen mukana natisevat liitoksissaan.
Vajaa vuosi sitten päättyi edellinen konflikti Etiopian pohjoisalueilla. Taistelemassa oli monta osapuolta, joita ei kuitenkaan kaikkia otettu rauhansopimukseen mukaan. Siksi väkivaltaisuudet jatkuvat joillakin alueilla. Sen jälkeen haluttiin riisua paikallisilta armeijoilta aseet, mikä sytytti taistelut uuteen liekkiin. Amharankin alueella taistellaan jälleen, eikä ortodoksinen kirkkokaan ole selvinnyt kolhuitta. Yksi puoli osoittaa sormella toista muistaen tarkasti, kuinka teidän hyökkäyksiänne kirkko siunasi – tai ei niitä ainakaan tuominnut. Muukalaiset saivat marssia maidemme ja perheidemme yli kenenkään estämättä. Tästä syystä esimerkiksi Tigrayn alueelle on nyt perustettu oma ortodoksinen kirkko, joka on nimennyt piispoja paitsi omalle maalle, mutta myös diasporaan. Eri osapuolia kuunnellessa käy selväksi, että anteeksiantoon on pitkä matka.
Omassa muukalaisarjessa Hollannissa eri puolilta tulleet vaeltajat kokoontuvat vielä enimmäkseen yhteiseen kirkkoon. Kreikkalaisten merimiesten aikoinaan rakentamassa kirkossa pappi saarnaa sekä kreikaksi että englanniksi. Kuullun ymmärtäminen on hitaampaa, ja sen vuoksi helmien nappaaminen saarnasta tapahtuu lähinnä armosta. Olen tänä syksynä oppinut, että kreikan kielessä sana ”anti” käännetään usein sanaksi vastaan. Sanalla on kuitenkin myös toinen merkitys, jonka voisi kääntää sijasta tai sen sijaan.
Mitä minulla on elämässäni Kristuksen sijasta? Mikä on minun antikristukseni? Toteutanko vanhasta muistista huomaamatta traditioita ja perinteitä, jotka tarkemmalla katsomisella ovat vain korviketoimintoja varsinaisen Asian sijasta?