”Se, että pitää ihmisistä, on oikean toiminnan lähtökohta,” sanoo tunnettu johtamiskouluttaja. Esimiehen pitää olla kiinnostunut alaistensa hyvinvoinnista ja kaikesta, mikä tukee heidän osaamistaan ja menestymistään työssä. Arvostuksesta, kunnioituksesta ja välittämisestä kanssaihmisiä kohtaan kasvaa terve ja toimiva työyhteisö.
Tämä ohjenuora pätee muissakin kuin työyhteisöissä. Itse asiassa demokratia ja hyvinvointivaltio ovat hengellisestä näkökulmasta juuri sitä. Kunnioitus ja arvostus kaikkia ihmisiä ja heidän arkielämäänsä kohtaan johtaa yhteiseen hyvään. Se ei onnistu, jos päättäjät pitävät mielessä vain ”omiaan”, omia äänestäjiä, oman yhteiskuntaluokan jäseniä, samannäköisiä ja samanmielisiä. Maatamme on jo toistasataa vuotta rakennettu tavoitteena yhteinen hyvinvointi. Opettelemme tunnistamaan ja tunnustamaan kaikkien ihmisarvon. Demokratia ja hyvinvointi kehittyvät lähimmäisenrakkaudesta.
Lähimmäisenrakkaus on kristinuskon ytimessä. Evankeliumin näkökulma on koko ihmiskunta. Kristinuskon lähimmäinen ei ole vain oman perheen tai oman lähipiirin, oman aatesuunnan, oman kansan tai oman uskonnon jäsen. Myös toisen näköinen, toisuskoinen, eri lailla ajatteleva ja toimiva on lähimmäinen. Jokainen ihmiskunnan jäsen on lähimmäinen. Yhteiskunnallisessa keskustelussa meidän ortodoksien on tärkeää osata katsoa asioita lähimmäisyyden, kaikille kuuluvan ihmisarvon ja kunnioituksen näkökulmasta.
Jos hiuksia halkovat paastosäännöt tai tiukkaan solmittu kirkkohuivi, ryppyinen otsa ja osoitteleva sormi tervehtivät ortodoksista uskoa opettelevaa, meillä on vielä pitkä matka kuljettavana. Jos kristillisestä etiikasta tulee mieleen tuomio, paheksunta ja syrjintä, jotain on mennyt pahasti harhaan. Kilvoitus ja epäitsekkyyden opettelu ovat olennainen osa kristityn kasvua.
Paasto, hereillä olo, ajan pyhittäminen kirkon rukouksen rytmissä ja monenlainen harjoitus eli askeesi kuuluvat jokaisen kristityn elämään. Mutta ne eivät ole päämäärä sinänsä. Niiden tarkoitus on tukea kasvua Jumalan armon avulla kohti rakkautta kaikkia ja kaikkea kohtaan. Kilvoittelijaisien ja -äitien mukaan suurin haaste on suhde toiseen ihmiseen. He kertovat kokemuksestaan, että kaiken ytimessä on hellittämätön kilvoitus ihmissuhteissa. Mutta lähimmäisen rakastaminen ei olekaan enää kilvoituksen keino, vaan siinä kristitty jo maistaa toista, kirkastunutta todellisuutta, Jumalan rakkautta.
Pyhä Antonios Suuri oli luostariliikkeen perustajahahmo 200-300-luvuilla Egyptin erämaassa. Hänen elämäntarinansa ja kilvoituksensa vaiheet tunnetaan aikalaislähteistä. Hänestä kerrotaan, että vuosikymmenten rukous ja paasto kasvattivat hänet erityisen lempeäksi vanhukseksi. Hän säteili magneettista viehätysvoimaa ja avoimuutta kaikkia kohtaan, ja siitä hänet nimenomaan tunnistettiin monien opetuslastensa joukossa. Saman sydämellisyyden, hyväksynnän, vilpittömän katseen ja kuuntelevan korvan voimme kohdata monissa rukoilijoissa tänä päivänä. Pyhä Antonios oli saavuttanut täydellisen eheyden ja läpinäkyvyyden lähimmäisiä kohtaan, hän heijasti Jumalan rakkautta ja huolenpitoa kaikkia kohtaan.
Hyväntahtoinen kiinnostus ja kunnioitus toista ihmistä kohtaan liittyvät lähimmäisenrakkauden suureen teemaan. Se ilmenee erilaisuuden arvostamisena ja arvonantona häntä kohtaan, joka on toinen kuin minä. Lähimmäisyys ja rakkaus ovat kristinuskon ydinasiaa keskellä aikamme pimeää itsekeskeisyyttä, valheellista mustavalkoisuutta ja rasistista syrjintää.