Aleksei Navalnyi kuoli vuosi sitten erityisen kurin rangaistussiirtolassa Siperiassa 47-vuotiaana. Toimitimme hänen kuolinpäivänään 16.2. muistopalveluksen kirkossa, sillä kaiken muun ohella Aleksei oli myös uskoaan harjoittava ortodoksi. Venäjällä hänen muistopalveluksensa keväällä 2024 toimittanut pappi Dmitry Safronov sai kolmen vuoden toimituskiellon. Ilmeisesti Kristuksen käsky rukoilla kaikkien – jopa vihamiesten puolesta – ei joidenkin mielestä ole enää voimassa.
Viime vuonna julkaistussa omaelämäkerrassaan Aleksei kertoo kuinka hänestä, ateistisen Neuvostoliiton kasvatista, tuli nuorena isänä kristitty: "Kun näin vastasyntyneen tyttäreni ja sen miten hän kehittyi, en saanut mahtumaan päähäni ajatusta, että kyse olisi vain biologiasta. Pelkkä evoluutio ei mielestäni voinut riittää selitykseksi, ja muutuin vähitellen vankkumattomasta ateistista uskovaksi."
Kirjaan on tallennettu Navalnyin oikeuden edessä pari vuosikymmentä myöhemmin pitämiä puheita, joissa hän kertoo inspiraationsa lähteen hullunrohkeaan toimintaansa: "Olen uskovainen ja huomaan, että se auttaa minua paljon siinä, mitä teen. Raamatussa sanotaan: 'Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan'. Olen aina hyväksynyt tuon nimenomaisen ohjenuoran milteipä määräykseksi, miten toimia. Sen takia, vaikka en tietenkään erityisemmin nauti nykyisestä tilanteestani, en kadu palaamistani tänne ja sitä, mitä teen."
Niin, Navalnyin päätöstä palata Venäjälle varmaan vankeuteen murhayritysten jälkeen ei voi ymmärtää kuin hänen lujasta vakaumuksestaan käsin. Hän uskoi sydämessään, että Kristus on hänen kanssaan niin vankeudessa, pahoinpitelyissä, kidutuksissa kuin kuolemassakin – jos ne häntä kohtaavat. Ja kuten tiedämme, niiden uhrina hän lopulta vuosi sitten kuoli, sadistisessa ja mielivaltaisessa vankeudessa kuten lukemattomat muut tunnustajat ja marttyyrit ennen häntä. Aina muistettava Aleksei on nyt autuaassa seurassa.
Viimeisten kuukausiensa viesteissä hän kertoo koskettavasti, kuinka koki Kristuksen auttaneen häntä vankilan pimeydessä. Hänen ilonsa ja rohkeutensa lähteenä olivat paitsi ulkoa opettelemansa vuorisaarna, myös eräältä vankitoverilta saamansa pieni arkkienkeli Mikaelin paperi-ikoni: "…pikku kortti lämmitti rintataskussa sydäntäni. Olisin halunnut mennä valvontakameran luokse, työntää ikonin linssin eteen ja huutaa: Näettekö, kusipäät, en ole yksin! Todiste siitä räpäyttää pieniä – tai paremminkin mahtavia – siipiään rintataskussani."
Kun meiltä vapaassa maassa vapaina eläviltä on voimat vähissä ja toivo kadoksissa, kannattaa viivähtää hetki Navalnyin sellissä ja kuunnella hänen rohkaisevia sanojaan: "Makaat vankilan punkassa ja kysyt itseltäsi: 'Oletko kristitty syvällä sydämessäsi?' Oletko uskonnon opetuslapsi, uskonnon, jonka perustaja uhrasi itsensä muiden puolesta, maksaen hinnan heidän synneistään. Uskotko sielun kuolemattomuuteen? Jos voit rehellisesti vastata kyllä, mitä sinulla on enää murehdittavana? - - Minun tehtäväni on etsiä Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan ja jättää vanhan kunnon Jeesuksen ja hänen perheensä tehtäväksi huolehtia kaikesta muusta. He eivät petä minua ja ratkaisevat kaikki huoleni. Kuten täällä vankilassa sanotaan: he ottavat iskut vastaan puolestani."
Ollos aina muistettu, sinä autuuteen kutsuttu Aleksei!
***
Sitaatit Aleksei Navalnyin postuumisti julkaistusta omaelämäkerrasta ”Patriootti: Muistelmat” (Otava, 2024)
Teksti on julkaistu alun perin 18.2.2025 Radio YLE 1:n iltahartautena, joka on kuunneltavissa 18.3. saakka Areenassa: https://areena.yle.fi/1-72948093?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share