Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa syyskuun ensimmäisenä, joka on myös ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen siunaama ”päivä luonnon puolesta”. Tuolloin Konstantinopolin ekumeenisella patriarkalla on ollut tapana lähettää paimenkirje, joka on usein käsitellyt ekologisia teemoja. Esimerkiksi syksyllä 2022 patriarkka Bartolomeos kirjoitti, että ”luomakunnan kunnioittaminen ja jatkuva huolenpito siitä kuuluvat ortodoksisen identiteettimme ytimeen yhtenä sen arvokkaimmista osista.”
Ekologiset teemat ovat siis vahvasti mukana ortodoksisuudessa. Yleistajuista kirjallisuutta ortodoksisen ajattelun ja ekologian suhteesta on kuitenkin saatavilla suomeksi melko vähän. Aihepiiriä käsitellään muun muassa isä Mikko Leistolan toimittamassa kirjasessa Ympäristön haaste kirkolle? Patriarkka Bartolomeoksen kirjoituksia ekologisesta vastuusta (2011). Ekologisia aiheita patriarkka Bartolomeos käsittelee myös kirjassaan Mysteerin kohtaaminen (2009). Isä Heikki Huttusen artikkeli Ihmisen luontosuhde ortodoksisessa traditiossa on puolestaan julkaistu teoksessa Pyhän kosketus luonnossa. Johdatus kristilliseen ekoteologiaan (2007).
Syksyllä 2022 Valamo Kustannuksen julkaisemana ilmestynyt Elisabeth Theokritoffin teos Ihminen ja luomakunta. Ortodoksisen kirkon näkökulmia ekologiaan täydentää tematiikkaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta. Elina Lehmuskosken suomentama syvä, mutta helposti lähestyttävä teos antaa monipuolisia näkökulmia valtavia mittasuhteita saavaan aihepiiriin.
Vähemmän on oltava enemmän
Ihminen ja luomakunta -teoksen taustalla on Theokritoffin Kreikassa vuonna 2000 pitämä viisiosainen luentosarja aikuisopiskelijoille. Teos esittelee elementtejä ortodoksisesta perinteestä, kuten kirkkoisien ajatuksia, pyhien elämää, liturgista elämää sekä uudempaa ortodoksista ajattelua. Myös asketismia ja mielenmuutosta käsitellään.
– Se ei ole ortodoksista ajattelua ekologiasta, koska ekologiaa ei ole ajateltu kuin korkeintaan viimeiset sata vuotta, Theokritoff huomauttaa.
Kirjan englanninkielinen versio julkaistiin 2009. Theokritoffin mukaan ajatus siitä, että ympäristöongelmien ja erityisesti ilmastonmuutoksen ratkaisemisella on kiire, on nykyisin huomattavasti laajemmin hyväksytty kuin tuolloin.
Theokritoffin mukaan olemme tulleet pisteeseen, jossa koko ajatus siitä, että elämämme maailmassa tulisi olla fyysisesti aina vain parempaa ja parempaa, ei yksinkertaisesti ole enää kestävä. Hän pitää melko varmana, että erityisesti rikkaissa ja kehittyneissä maissa ihmisten täytyy tehdä todellisia muutoksia elämäntapaansa. Tämä ei tarkoita pelkästään asioiden tekemistä tehokkaammin, vaan myös tekemistä vähemmän ja vähemmillä resursseilla.
Vaikka lisääntynyt tietoisuus ympäristöongelmista on hyvä asia, pitää Theokritoff ongelmallisena, että nykyisin keskitytään ennen kaikkea käytännöllisiin ja teknisiin lyhyen tähtäimen ratkaisuihin. Näitä toki tarvitaan esimerkiksi ympäristön lämpenemisen hidastamiseen tai siihen mukautumiseen, mutta ne eivät kuitenkaan poista sitä perustavanlaatuista ongelmaa, että muut elävät olennot ja asiat nähdään vain resursseina.
Näkökulmia ympäristöhaasteisiin saattaisikin hänen mielestään löytyä ortodoksisesta traditiosta, esimerkiksi kuuliaisuudesta, mielenmuutoksesta ja askeesista. Kristityt ja erityisesti ortodoksit, joilla on vahva askeettinen traditio, voisivat nähdä nämä haasteet mahdollisuutena irtautua itsekkäistä haluistaan.
– Katumus on vastalääkettä ekologiseen ahdistukseen, koska se tarkoittaa, että ihmiset voivat muuttua. Yksilön tasolla katumus merkitsee, että en ole jumissa syntieni kanssa. Pystyn muuttumaan ja elämään uudella tavalla, vaikka se vaikeaa onkin, Theokritoff sanoo.
– Katumus on vastalääkettä ekologiseen ahdistukseen, koska se tarkoittaa, että ihmiset voivat muuttua.
Muutokseen tarvitaan Theokritoffin mukaan asketismia. Hän muistuttaa, että kreikan sana askesis tarkoittaa yksinkertaisesti harjoitusta. Samaan tapaan kuin minkä tahansa muunkin harjoittelun kanssa, meidän täytyy treenata asioita, jotka eivät tule meille luonnostaan.
Askeesilla ja erityisesti paastoamisella on luonnollisesti yhteys ekologisesti kestävään käytökseen. Jos kaikki paastoaisivat kirkon ohjeiden mukaan ja pidättäytyisivät lihasta ja eläintuotteista, olisi tällä suuri vaikutus ympäristölle. Theokritoffin mielestä tämä on kuitenkin yksinkertaistavaa eikä loppujen lopuksi keskeisintä askeesissa.
– Päämääränä on vapautua egosta siten, että kykenemme elämään toisten hyväksi ja palvelemaan muita. Olla kykeneviä rakastamaan sekä toisia ihmisiä että kaikkia eläviä olentoja.
– Tärkeä aspekti kristillisessä kutsumuksessa on osoittaa rakkautta muille, olla tietoinen niiden tarpeista, joilla on vähemmän, jotka elävät ympäristökatastrofien etulinjassa, Theokritoff toteaa.
Ekologia on jo ytimessä
Theokritoffilta kesti melko pitkään ymmärtää ekologian ja ortodoksisen uskon välinen yhteys. Aihepiiri kiinnosti, mutta vielä 1980-luvulla teologista keskustelua ympäristökysymyksistä hallitsivat ennen kaikkea protestanttiset näkökulmat.
Pohdiskellessaan ortodoksisen perinteen tarjoamia lähestymistapoja ekologiaan Theokritoff oivalsi ikonien ekologisen merkityksen. Ikonien valmistamiseen käytetään esimerkiksi puuta, kanamunaa ja erilaisia mineraaleja – eli luodun maailman ainekset tarjoavat mahdollisuuden kommunikaatioon Jumalan kanssa. Tämä havainto auttoi Theokritoffia ymmärtämään, miksi ei ole tarpeellista keksiä erityisiä ”ekologisia” palveluksia tai rituaaleja. Luonto on jo valmiiksi läsnä ortodoksisen kirkon hengellisen elämän ytimessä.
Tämä ikoneihin liittyvä oivallus oli vedenjakaja Theokritoffin ajattelussa. Hän ymmärsi, että vaikka ympäristönsuojelijoiden ja ortodoksisen perinteen luonnosta käyttämä kieli ovat keskenään hyvin erilaisia, pystyvät ne myös kommunikoimaan keskenään. Ortodoksista perinnettä pystyy lukemaan niin, että sillä on sanottavaa myös ympäristökysymyksiin.
Kreikkaa ja ortodoksista teologiaa opiskellut Elizabeth Theokritoff teki väitöskirjansa liturgisen teologian alalta metropoliitta Kallistos Waren ohjauksessa Oxfordissa.
Lähteet:
Theokritoff, Elizabeth: Ihminen ja luomakunta. Ortodoksisen kirkon näkökulmia ekologiaan. Suomentanut Elina Lehmuskoski. Valamo Kustannus, 2022.
”Pahalla ei ole viimeistä sanaa historiassa”. Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje uuden kirkkovuoden alkaessa. Suomennos: Ari Koponen. Suomen ortodoksinen kirkko. https://www.ort.fi/uutishuone/2022-08-31/pahalla-ei-ole-viimeista-sanaa-historiassa. Luettu 8.12.2022.
Bartolomeos I, Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka, Leistola, Mikko (toim.): Ympäristön haaste kirkolle. Patriarkka Bartolomeoksen kirjoituksia ekologisesta vastuusta. Helsinki: Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö, 2011.
Juttu on julkaistu alun perin painetussa Aamun Koitossa 3/2023.