Skeemanunna Melaniaa ja äiti Johannaa naurattaa.
Ja varmasti syystäkin.
Olen kysynyt juuri, että vieläkö 88-vuotias äiti Melania jaksaa ulkoilla luostarin ympäristössä.
– No, äiti Melania viipotti eilen luostarin koivukujaa alas ja kävi heittämässä talviturkkinsa, äiti Johanna sanoo.
Eletään kesäkuun alkua vuonna 2022, ja päivä on lämmin. Ymmärrän myöhemmin, että tänä vuonna äiti Melania on hiukan normaalista aikataulustaan jäljessä, mitä kevään ensiuintiin tulee.
Liikkuvaisuus kuuluu olevan äiti Melanialle suorastaan sukurasite, sillä hänen vanhemmat sisarensakin ovat yhä hyvin aktiivisia.
Vaikka äiti Melania kykenee monenlaiseen korkeasta iästään huolimatta, äiti Johannan kuuliaisuustehtävänä on toimia hänen avustajanaan: kuulo reistailee toisinaan, eikä kaatumisiltakaan ole aina vältytty. Se ei liene ihme, sillä äiti Melania on tällä hetkellä Lintulan luostarin vanhin asukas paitsi iältään, myös luostarivuosiltaan.
Lisäksi hän on tällä hetkellä tiettävästi toinen elossa oleva ja Suomessa asuva henkilö, joka on vihitty suureen skeemaan pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslaisen lisäksi. Isä Damaskinos tosin vaikuttaa enimmäkseen Athosvuorella Ksenofontoksen luostarissa. Aamun Koiton saamien tietojen mukaan ulkomailla asuu lisäksi muutama suomalainen, jotka on niin ikään vihitty suureen skeemaan. Kreikassa suureen skeemaan vihitty saattaa tehdä saman tyyppisiä kuuliaisuustehtäviä kuin muutkin, kun taas Lintulan ja Valamon luostareissa suureen skeemaan vihitty on perinteisesti keskittynyt rukous- ja jumalanpalveluelämään.
Vaikka luostarissa vietettyjä vuosia on karttunut jo 57, äiti Melania muistaa varsin hyvin huhtikuun 14. päivän vuonna 1965.
Tuolloin Muuruvedellä luterilaiseen perheeseen syntynyt, 31-vuotias Maija Holopainen saapui luostariin. Hänen lapsuudenperheensä, johon kuuluivat lisäksi vanhemmat, kaksi sisarta ja nyt jo edesmennyt veli olivat muuttaneet kotitilalta Kuopioon vuonna 1957.
1960-luvun Lintula oli ukrainalaissyntyisen igumenia Mihailan johtama maatalousluostari, jonka tuohusten valmistus sekä julkaisu- ja käännöstoiminta kehittyi vasta myöhemmin. Näin ollen kuuliaisuustehtäviä riitti: sisaria oli vain parisenkymmentä, ja luostari oli päässyt asettumaan Kivennavalta alkaneelta evakkomatkalta Palokkiin vajaat kaksi vuosikymmentä sitten.
– No, äiti Melania viipotti eilen luostarin koivukujaa alas ja kävi heittämässä talviturkkinsa, äiti Johanna sanoo.
Raskaimmaksi työksi äiti Melania nimeää kasvimaalla työskentelyn, ja nimenomaan siitä hän sai aloittaa kilvoittelunsa lehmienhoidon ohella.
– Istutin alussa kaalintaimia, ja päivät olivat ympäripyöreitä.
Työn määrä tuntui melkoiselta siitä huolimatta, että äiti Melania on maatalon kasvatti – toisin kuin monet Lintulan vanhemmista nunnista, joista suuri osa oli aikoinaan kaupunkilaistaustaisia.
– Lintulassa navetta oli tuolloin se paikka, missä kutsumusta koeteltiin – osasipa nunnakokelas sitten lypsää taikka ei, äiti Johanna selventää.
Äiti Johanna virkistää suojattinsa muistia sikäli, että yleensä luostariasukkaat mainitsevat vielä yhden kilvoituksen aiheen.
– Ihanko sinä kaiken hyväksyit etkä yhtään nikotellut vastaan, tiukkaa äiti Johanna lempeästi.
Ja toki – äiti Melania tunnistaa yhden kilvoittelijan suurimmista haasteista.
– Vaikeinta on ollut tottua kuuliaisuuteen. Jos joku oli omasta mielestään toisten yläpuolella, tuntui se hankalalta. Raskasta oli myös työskennellä pitkiä päiviä kasvimaalla – ja turistioppaan työtä haittasi, kun ei ollut tarpeeksi kielitaitoa.
Vuosien varrelle on mahtunut kuuliaisuustehtäviä lisäksi puutarhassa, ja äiti Melania on toiminut myös kahvionhoitajan apulaisena, keittiöapulaisena ja trapesanhoitajana, paketoinut tuohuksia kynttilätehtaalla ja toiminut nyt jo edesmenneen äiti Varvaran apuna. Äiti Melania tunnetaan myös taitavana käsityöihmisenä: siitä todistavat virkatut ja nyplätyt käsityöt, joita on myyty luostarin omassa kaupassa. Mieluisin tehtävä lienee kuitenkin ollut toimiminen alttaripalvelijana eli ponomarina yli 20 vuoden ajan.
Alkuaikoina haasteena oli kuuliaisuustehtävien oppimisen ja itse kuuliaisuuden lisäksi myös kielimuuri. Maijan tullessa luostariin sisariston jäsenet olivat kotoisin Venäjältä, Virosta ja Karjalasta – ja sisar Maija oli yksi niistä neljästä, jotka tulivat suomenkielisinä keskelle venäjänkielistä luostariyhteisöä. Jumalanpalvelukset toimitettiin kirkkoslaaviksi, eikä saatavilla ollut juurikaan suomenkielisiä jumalanpalvelustekstejä.
– Isä Joona lausui kyllä ekteniat sekä suomeksi että kirkkoslaaviksi, äiti Melania muistelee.
Nunna Augusta sai tehtäväkseen ryhtyä madaltamaan kielimuuria opettamalla suomenkielisille sisarille venäjän alkeita. Konkreettiseksi tulkkausavuksi riensivät kuitenkin useimmiten sisar Maijan hengellinen ohjaaja, skeemanunna Serafima tai äiti Varvara.
– Äiti Serafima ohjasi minua luostarielämän tärkeimmissä asioissa ja auttoi siinä alkuun, äiti Melania kertoo.
Sittemmin äiti Serafima on liittynyt niihin Lintulan luostarin skeemanunniin, jotka ovat siirtyneet taivaallisiksi esirukoilijoiksi: Magdaleenaa, Nataliaa, Mariaa, Annaa, Irinaa, Jelenaa, Marttaa, Jekaterinaa, Jevgeniaa ja Serafimaa muistellaan yhä hartaudella – kuten aikanaan tullaan muistelemaan myös äiti Melaniaa, jolla on takanaan elettyjä luostarivuosia enemmän kuin kenelläkään edeltäjistään Lintulan luostarissa Heinävedellä.
Ennen äiti Melaniaa Heinäveden Lintulassa on kilvoitellut neljä skeemanunnaa: vuonna 1949 suureen skeemaan vihittiin kolme iäkästä sisarta, ja vuonna 1973 vuorossa oli nunna Maria, josta tuli skeemanunna Serafima (k. 1986).
Kun Jumala kutsui, Maija lähti
Äiti Melanian veti luostariin alun perin Jumalalta saatu kutsumus, ja henkilökohtainen elämäntilanne teki lopullisen valinnan helpoksi. Ennen luostariin lähtöään Maija työskenteli lastenhoitajana.
– Ensin en ollut uskaltaa sanoa työnantajalleni, että haluaisin lähteä luostariin. Lopulta hänkin oli kuitenkin sitä mieltä, että ´menkää sitten, jos haluatte´. Kun minulla ei ollut aviomiestä eikä lapsia, niin olin vapaa lähtemään. Ja toki tein päätöksen myös hengellisessä mielessä.
Maija-tulokas liitettiin ortodoksiseen kirkkoon vuoden 1966 syksyllä. Tuolloin ei ollut tapana vihkiä nunnaksi kovin nuoria henkilöitä, ja aika kuuliaisuussisarena saattoi venähtää pitkäksikin. Niinpä sisar Maijasta tuli nunna Taisia vuonna 1991 pyhittäjä Taisia Aleksandrialaisen mukaan. Uuden nimen antoi tuolloinen igumenia, 86-vuotias Antonina, jonka oli aloittanut luostarikilvoituksensa vanhassa Lintulassa.
Äiti Melanian vaatimaton olemus ei millään tavalla paljasta, kuinka harvinainen asia juuri hänen suureen skeemaan vihkimisensä oli Suomen ortodoksisessa kirkossa. Tosin hän on pukeutunut kuvausta varten vaikuttavaan skeemanunnan asuun, johon kuuluu huppupäähine kukuli ja esiliinaa muistuttava suuri paramantia (analav).
Asu on peräisin Pietarista, minne nykyinen igumenia Mikaela matkusti erikseen tätä hankintaa varten. Äiti Johanna tuumii, että puvun voisi ommella itsekin, mutta se vaatisi paitsi erinomaisia kädentaitoja, myös kosolti aikaa. Se on helppo uskoa: mustiin vaatteisiin on kirjailtu taidokkaasti ristejä, serafeja ja raamatunlauseita.
Skeemanunna keskittyy rukoukseen
Jotain tapahtuman ainutlaatuisuudesta kertonee se, että ennen suureen skeemaan vihkimistä diakoni Vladimir Sokratilinin piti kääntää suuren skeeman vihkimyskaava suomeksi, koska suureen skeemaan vihkimistä ei ollut toimitettu maassamme 45 vuoteen. Lisäksi äiti Melanian vihkimys oli ensimmäinen suomenkielinen ja suomalaisen nunnan skeemavihkimys.
Suuri skeema on luostarielämän korkein aste, johon venäläisen perinteen luostareissa vihitään vain harvoja, yleensä pitkään luostarissa kilvoitelleita ja iäkkäitä nunnia – usein jo kuolemaan valmistautuvia.
– Slaavilaisessa perinteessä kilvoittelija voi pyytää itsekin vihkimystä suureen skeemaan. Esimerkiksi yli 60-vuotiaana luostariin tullut Lintulan edellinen skeemanunna, äiti Serafima sairastui vakavasti ja oletti kuolevansa pian, joten hän pyysi tulla vihityksi suureen skeemaan, äiti Johanna selittää.
Äiti Melanian kohdalla näin ei ole asianlaita, vaan aloite suureen skeemaan vihkimisestä tuli igumenia Mikaelalta. Lintulan luostarin sisaristossa on ollut perinteisesti koko ajan ainakin yksi suureen skeemaan vihitty nunna.
Skeemanunna vapautetaan kuuliaisuustehtävistä, joten hänen päätyökseen jää rukous.
– Niin, ei skeemanunnaa kuuluisi ainakaan keittäjäksi laittaa, vahvistaa äiti Melania pilke silmäkulmassa.
– Niin, ei skeemanunnaa kuuluisi ainakaan keittäjäksi laittaa, vahvistaa äiti Melania pilke silmäkulmassa.
Tapauksen harvinaisuudesta huolimatta paikalla oli vain kourallinen väkeä, kun Lintulassa toimitettiin suuri katumuskanoni keskiviikkona 14. maaliskuuta 2018. Samassa yhteydessä Kuopion ja Karjalan metropoliitan tehtävien hoitaja, Joensuun piispa Arseni vihki nunna Taisian suureen skeemaan.
Vihkimyksessä äiti Taisia sai uudeksi nimekseen Melanian pyhittäjä Melania Roomalaisen mukaan.
Toimitus on jäänyt lähtemättömästi äiti Melanian mieleen.
– Samoin nunnaksi vihkiminen oli minulle hyvin merkittävä tapahtuma. Ilon aiheita ovat Herran Pyhä Ehtoollinen, jumalanpalvelukset, ristisaatot ja praasniekat, luettelee äiti Melania.
Sellainen on ilmiselvästi myös uiminen, sillä äiti Johannan mukaan äiti Melanialla ja nyt jo edesmenneellä sisarella oli tapana kilpailla kevään tullen siitä, kumpi ehti ensiksi järveen heti jäiden lähdettyä.
Myös nunna Ksenian kirjoittaman, suureen skeemaan vihkimisen jälkeen julkaistun artikkelin perusteella on pääteltävissä, että äiti Melania on ammentanut iloa nimenomaan jumalanpalveluselämästä – ja pystynyt osallistumaan siihen varsin kokonaisvaltaisesti ikäänsä nähden.
”Äiti Melania on kuluvan suuren paaston aikana osallistunut tunnollisesti lähes kaikkiin jumalanpalveluksiin. Korkeasta iästään huolimatta hän tekee yhä säädetyt maahankumarrukset ja sammuttelee kirkossa loppuun palavia tuohuksia. Päivittäin hän myös ulkoilee luostarin pihapiirissä. Suureen skeemaan vihittynä hän jatkaa omaa hiljaista elämäänsä sisariston parissa”, nunna Ksenia kuvaili.
Hiljaista enkelielämää
Äiti Melanian arkielämä noudattelee luostarin päivärytmiä: kello 06:00 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen nautitaan aamiainen kello 08:00, minkä jälkeen muilla sisarilla on vuorossa kuuliaisuustehtävien hoitamista, sitten taas ruokailu, iltapalvelus, iltapala ja hiljentyminen kello 21:00 aikaan omaan asuinhuoneeseen eli keljaan. Kelja on luostarissa nunnan ja munkin yksityisaluetta, joten sinne ei päästetä vierailijoita.
Äiti Melanian arkisiin askareisiin kuuluu keljan puhtaanapito, mutta perusteellisempi siivous on äiti Johannan vastuulla. Äiti Melania keittää itse myös päiväteen keljassaan, ja maailmanmenon seuraamiseenkin jää aikaa.
– Kuuntelen uutisia, joten tiedän kyllä Ukrainan sodasta. En minä nyt kuitenkaan enää ota kantaa politiikkaan, vaikka oli minulla aikanani myös poliittisia mielipiteitä.
Entä millaisia ajatuksia tai tunnetiloja nykyinen maailmantilanne herättää? Äiti Melania miettii vastausta jonkin tovin.
– Ajattelen, että joku muu päättää sellaisista tärkeistä asioista – minulle ne eivät kuulu, äiti Melania toteaa levollisesti.
Maailma kulkee omalla tavallaan luostarin ulkopuolella; täällä taas vallitsee toisenlainen ilmapiiri. Ei liene sattumaa, että luostarikilvoittelua nimitetään myös enkelielämäksi. Luostareissamme rukoillaan joka tapauksessa jatkuvasti maailman rauhan ja ihmisten pelastuksen puolesta.
Maallisen elämän loppumiseen äiti Melania suhtautuu nöyrästi ja mutkattomastikin.
– Toivon, että Jumala antaa armon, saan syntini anteeksi ja pelastun. Mikä päivä tahansa saattaa olla viimeinen.
Haastattelun lopuksi me lähdemme ulos, ja äiti Melania suuntaa tutulle reitilleen. Hän kävelee koivukujaa pitkin.
Kohti valoa.
Noin vain, arkisesti – kuin olisi menossa rantaan vilvoittelemaan.
Lähteet: Nunna Ksenia: Suureen skeemaan vihkiminen Lintulan luostarissa. Verkkoartikkeli 15.3.2018. () Suomen ortodoksisen kirkon verkkojulkaisu; Kautto, Eila: Nunna Melanian (äiti Taisian) haastattelu. Lintulan ystävä 2/2017
Juttua korjattu 6.7. klo 11:15 muotoilemalla "Suomessa asuva henkilö", kun puhutaan suureen skeemaan vihityistä suomalaisista. Ulkomailla asuu muutamia suomalaisia, jotka on niin ikään vihitty suureen skeemaan.