Helsingin ortodoksisen seurakunnan pitkäaikaisin työntekijä, Länsi-Uudenmaan alueen kanttori Matti Jyrkinen, siirtyy nauttimaan eläkepäivistä. Jyrkinen johti kuoroa jäähyväispalveluksessa Kaikkien pyhien sunnuntaina 30. toukokuuta Metsolan ortodoksisen tsasounan praasniekassa.
Uuden taipaleen alussa nuorekas eläkeläinen kertoo elämästään ja urastaan kirkon työntekijänä.
Matti Jyrkinen syntyi vuonna 1957 ortodoksiseen perheeseen Suonenjoella. Näin ollen voi sanoa, että tuleva kanttori kuuli ortodoksisen kirkon veisuja jo äitinsä kohdussa. Väinö-isä toimi jumalanpalveluksissa kanttorina ja kuoronjohtajana Suonenjoen Kristuksen kirkastumiselle omistetussa rukoushuoneessa.
"Murrosikään saakka olin varmasti mukana kaikissa ortodoksisissa jumalanpalveluksissa Suonenjoella. Perheemme hoiti kirkkoa ja sen yhteydessä olevaa hautausmaata. Isoäitini Natalia oli ensimmäinen, joka haudattiin tuohon kirkkomaahan kirkon valmistumisvuonna 1957. Olin myös aktiivisesti mukana kerhotoiminnassa, Puroniemen leireillä, ponomarina ja kaikenlaisissa talkootapahtumissa”, Jyrkinen muistelee.
”Ortodoksisuus kasvoi kiinni iholle luontevalla tavalla. Jumalanpalvelusten kaavat, kirkkomusiikki, liturginen etiketti ja sodan jälkeisten karjalaisortodoksien luonteva ja aito kohtaaminen löysivät tiensä nuoren pojan sydämeen", Jyrkinen muistelee.
Keskikoulun jälkeen Jyrkinen valittiin 1974 kolmivuotiselle kanttorikurssille, jolla opiskeli samaan aikaan muiden muassa Suomen ensimmäinen ortodoksinen naiskanttori, Helena Petsalo (nyk. Tchervinskij). Valmistuttuaan ortodoksiseksi kanttoriksi Jyrkinen suoritti varusmiespalveluksensa Kuopion Lennostossa, missä hän sai myös varusmiesdiakonin ja -papin koulutuksen. Armeijan jälkeen elämäntaival vei Oulun, Vaasan ja uudestaan Oulun kautta Helsingin ortodoksisen seurakunnan Länsi-Uudenmaan kanttoriksi. Jyrkinen on hoitanut kanttorin työtä 36 vuotta ansiokkaasti ja ahkerasti Lohjalta käsin. Uransa aikana kanttori Jyrkinen on kohdannut paljon erilaisia pappeja työtovereina – persoonallisuuksia laidasta laitaan.
Erästä pappishenkilöä eläkkeelle siirtyvä kanttori muistelee suurella lämmöllä.
"Olin Oulussa vuosina 1983-1985 seurakunnan toinen päätoiminen kanttori, ja vastasin nuorisotyöstä. Työparinani oli isä Kuisma Suopela. Hänen tasapainoinen ja mutkaton otteensa elämään ja kirkollisuuteen sekä hänen rauhallisuutensa muodostuivat minulle esikuvaksi. Hän on jättänyt minuun syvän positiivisen jäljen. Kuisma oli luontoihminen niin kuin itsekin olen," luonnehtii Jyrkinen.
Muistoja pappisseminaarilta
"Haluan nostaa esille Suomen ortodoksisen pappisseminaarin hyvänä kasvualustana kanttorin palvelutehtävään ja kutsumusammattiin. Jos pitää kiteyttää tunnelmia vanhasta pappisseminaarista, niin se oli ennen kaikkea sisäoppilaitos. Ohjelmassa olivat päivittäiset jumalanpalvelukset aamuin ja illoin. Juhlapäivät ja paastoajat elettiin kirkon perinteen mukaan, ja kohokohtana olivat aina viikonloppuisin Kuopion katedraalin jumalanpalvelukset"
Kirkon työ on osoittautunut vuosien varrella monipuoliseksi, mutta myös kuluttavaksi. Se on sisältänyt kirkkolaulua, kuoronjohtoa, kerhotoimintaa, vanhustyötä, seniorikerhoja, uskonnonopetusta, diakoniaa ja vapaaehtois- ja talkootyötä. Jyrkinen kokee olevansa kirkon sekatyömies, joka ei ole koskaan kieltäytynyt mistään työtehtävästä.
Matti Jyrkinen paljastaa oman keinonsa, jonka avulla hän on hoitanut itseään palvelutehtävässä – ja selviytynyt vuosikymmenistä seurakunnan työntekijänä niin hyvin, että jää eläkkeelle hyvin mielin.”
Se on luonto. Erityisesti nykyajan ihmisinä me tarvitsemme kykyä sisäiseen hiljaisuuteen, joka löytyy hienolla tavalla luonnosta ja metsästä. On huikaisevaa kerta kerran jälkeen huomata, kuinka ajatukset selkiytyvät ja rauhoittuvat luonnon helmassa”, Jyrkinen sanoo.
”Metsä kirkkoni olla saa, voin siellä palvella Jumalaa, mun urkuni kauniisti soikaa. Näin kirjoitti kansakoulunopettaja Immi Hellén. Tunnistan itsestäni tämän laulun paimenpojan kokemuksen. Kävellessäni Lohjan Harjun kankaita tai vaeltaessani Lapin tuntureilla ymmärrän vertauksen metsäkirkosta. Puunrungot kohoavat taivasta kohti jylhempinä kuin yksikään ihmisen tekemä pylväs."
"Lumivalkoinen, sammalvihreä ja ruskanpuna käyvät vaikka kirkon liturgisista väreistä. Kaikki nämä kertovat luonnon ja ihmisen välisestä suhteesta, joka on aina pyhä."
Tarvitaan tiimipelaajan taitoja
Kun ajatellaan seurakunnan kanttorin työtä, puhutaan usein muusikkoudesta, sillä yksi kanttorin tärkeimmistä tehtävistä seurakunnassa on luoda mahdollisimman hyvää ja harmonista kirkkolaulua sekä resitatiivista lukemista. Tämän ammatillisen haasteen myös Jyrkinen on kohdannut työssään.
”Ammatillisesti hoidan asian niin hyvin kuin se on niin omalla ammattitaidollani ja myös kuorolaisten voimilla mahdollista. Liturginen elämä ja sakramentit ovat kirkon elämän sydän, siitä ei ole kahta sanaa. Se on meidän moottorimme, jonka pitää olla koko ajan käynnissä.”
Jyrkinen tietää omasta kokemuksestaan, että jumalanpalveluselämä ei saa olla ainut päämäärä, vaan ympärillä pitää olla muutakin.
”Tärkein juttu on olla esimerkkinä muille. Se on kaiken A ja O. Emme voi vaatia keneltäkään mitään, jos emme itse käyttäydy sillä tavalla, että se luo vastakaikua suhteessa seurakuntaan, suhteessa ydinasioihin ja suhteessa Jumalaan. Meidän täytyy olla ystävällisiä, empaattisia ja meidän täytyy osata myös kuunnella, olla joukkuepelaajia. Työyhteisö on niin hyvä kuin sen heikoin lenkki.”
”Kanttorin työ on melko vastuullinen tehtävä. Tässä pitää panna itsensä likoon ihan kokonaisvaltaisesti. Kirkko tarvitsee jatkossa tulevaisuudessa moniosaajia, kun resurssit eivät anna niin hyvin myöten, kuin tänä päivänä. Meidän täytyy käydä käsiksi asioihin rohkeasti, työn tekemisen eetoksen kautta. Minä itse olen ollut aina läsnä.
”Tämä on laajakirjoinen työ, mutta samalla hyvin antoisa. Kysymyksessä on ihmisten kohtaaminen, koska ihmiset luovat seurakunnan. Ammatilliseksi persoonaksi tulee, kun ottaa vastuun itsestään. Vastuun ottaminen tarkoittaa, ettei heitä omia pettymyksiään ja heikkouksiaan toisten kannettavaksi."
Timbuktun sijasta Kirkkonummelle
Matti Jyrkinen on hyvällä mielellä pitkän työuransa jälkeen. Hän on saanut kokea työssään suuria onnistumisen hetkiä, ja on niistä kiitollinen Jumalalle. Jyrkinen toteaa, että 36 vuoden aikana kasvuprosessi Länsi-Uudellamaalla on ollut monin tavoin huikea.
"Länsi-Uudellamaalla tilanne on hyvä, ja työparini isä Kalevi Kasala jatkaa vakiintuneita hyviä käytänteitä yli 20 vuoden kokemuksella."
”En muuta Timbuktuun, vaan Kirkkonummelle. Vaimon työpaikka on Espoon Matinkylässä, ja näin hänen on helpompi käydä töissä. Minulle tämä sopii hyvin, koska olen toiminut ortodoksisena uskonnonopettajana yli 20 vuotta kaikilla kouluilla Kirkkonummella."
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo palkitsi Matti Jyrkisen Pyhän Karitsan ritarikunnan ritarimerkillä. Jyrkinen on ollut kansan kanttori, puhelias ja avoin, jonka sydän on sykkinyt kirkon hyväksi. Jyrkiselle sopii palkinnoksi nimenomaan työn ritarimerkki.
Nyt onkin hyvä siirtyä viettämään ansaittuja eläkepäiviä pikemminkin tavallisena kanssarukoilijana seurakuntalaisten keskuudessa kuin vastuunkantajana.
"Katso uskoen ylöspäin, rakkaudella sivulle päin, kiittäen taaksepäin ja toivoen eteenpäin."