Omaishoitojutun_pariskunta
Arki & ihmiset

Aviomies Erkki toimii Päivin omaishoitajana: "Hän ei jätä minua koskaan yksin"

Päivi Rissanen loukkasi vasemman jalkansa, joka jouduttiin lopulta amputoimaan vuonna 2020. Puoliso Erkki Rissanen toimii nykyään omaishoitajana ja huolehtii Päivin avustamisesta päivittäisissä asioissa.
| Teksti: Joonas Ratilainen | Kuva: Joonas Ratilainen

Joensuun Rantakylässä Rissasten kodissa eletään rauhallista elämää ja tulevaisuuteen katsotaan iloisella mielellä, vaikka 90-luvun lopulla sattui tapaturma: Päivi Rissanen loukkasi vasemman jalkansa, joka jouduttiin lopulta amputoimaan vuonna 2020. Puoliso Erkki Rissanen toimii nykyään omaishoitajana ja huolehtii Päivin avustamisesta päivittäisissä asioissa.

Päivi Rissanen, 63, muutti Imatralta vuonna 1977 Joensuuhun opiskelujen merkeissä. Päivi on syntyjään joensuulainen ortodoksi. Uskonnollisesta kasvatuksesta huolehti luterilainen äiti, joka ohjasi kolme tytärtään juhlapyhinä ortodoksiseen kirkkoon.

– En nuorempana ollut ortodoksisuudesta kovinkaan kiinnostunut, mutta tällä hetkellä tilanne on toisin. Kaikki ortodoksisuuteen liittyvä kiinnostaa kovasti", Päivi toteaa. Myös Päivin puoliso Erkki Rissanen, 68, kunnioittaa ortodoksisen kirkon tapoja, vaikka kuuluukin evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Päivi ja Erkki tapasivat ensimmäisen kerran luterilaisen kirkon järjestämässä pikkujoulujuhlassa Lucian päivänä 13.12.1993. Päivi muistaa, että juhlassa oli vapaita sulhasehdokkaita, vaikka kuinka paljon.

– Heti, kun asetuin kahvipöytään istumaan, niin kaksi nuorta miestä istui viereeni, Päivi muistelee.

Päivi oli runsaista vaihtoehdoista huolimatta iskenyt silmänsä Erkkiin. Päivi päätti pyytää Erkkiä jatkoille. Niistä jatkoista tulikin sitten pitkät. Häitä juhlittiin kuuden vuoden seurustelun jälkeen Joensuussa Pyhän Nikolaoksen kirkossa vuonna 1999.

Paljasjalkainen joensuulainen Erkki löysi kutsumuksen taiteesta. Kansakoulun jälkeen hän osallistui taidekursseille vuosina 1976 ja 1977. Erkki hankki kohopaineprässin puupiirrosten painamiseen. Prässin kanssa työskentely on täysin mekaanista työtä.

– Se on raskas prosessi, ja runsaiden sivumäärien painaminen on työlästä, Erkki toteaa.

Erilaisten apurahojen turvin Erkki on pystynyt rahoittamaan taiteen harjoittamista, mutta viime vuosina prässin käyttö on jäänyt vähemmälle.

Dramaattinen käänne jäällä

Yli kaksikymmentä vuotta sitten Päivi kaatui jäätiköllä ja loukkasi jalkansa. Jäällä sattunut haaveri johti moniin leikkauksiin ja lopulta jalka yritettiin jäykistää. Kristuksen kärsimysten päivänä, suurena perjantaina 2020, Päivi kaatui selälleen, ja ruuvein vahvistettu jalka murtui kolmesta kohtaa ja vahingoittui sen verran kohtalokkaasti, että jalka jouduttiin amputoimaan toisena pääsiäispäivänä.

Erkki on hoitanut puolisoaan ensimmäisestä kaatumisesta lähtien, ja on vuodesta 2018 toiminut virallisesti Päivin omaishoitajana.

– Päivi on hyvä hoidettava. Saan hyvää palautetta, joka auttaa minua omaishoitajan tehtävässä. Vaikeuksista ja menetyksistä huolimatta Päivi on valoisa ihminen, Erkki summaa.

 – Meillä on harvoin riitoja Erkin kanssa. Edellisen kerran vasta eilen! Päivi kiusoittelee miestään, ja saamme kiherretyksi hyvät naurut.

Ihan vakavissaan Päivi kehuu Erkkiä omaishoitajana.

– Hän on täsmällinen, tarkka ja ennen kaikkea luotettava. Hän ei jätä minua koskaan yksin rimpuilemaan.

Ajatus omaishoitajuudesta syntyi avioparin välillä, kun tehtävään vaadittavat kriteerit täyttyivät. Omaishoitajuuden tehtävistä maksetaan korvausta tehdystä työstä, ja omaishoitajille tarjotaan koulutusta ja neuvontaa. Joensuun sairaanhoitopiiri saa Päiviltä ja Erkiltä ylistystä ja kiitosta.

– Kenties omaishoitajuuden ainut kielteinen puoli on siinä, ettei puolisolla ole runsaasti vapaa-aikaa omille harrastuksille, Päivi tuumaa.

Erkki ei vaikuta olevan tilanteesta kovinkaan pahoillaan, vaan virkkaa myönteiseen sävyyn: – Työt ovat lähellä. Saa olla kotona ja tehdä kotona asioita. Siitäkin voidaan olla tyytyväisiä, että palvelut ovat tässä lähellä. Rissasten tukiverkostoon kuuluu paljon ystäviä. Päivi kertoo soittelevansa parille ystävälleen lähestulkoon päivittäin. Erkillä puhelin pirisee harvemmin.

– Minä olen paljon vähemmän puhelimessa kuin Päivi. Minulle soittavat lähinnä sähköyhtiöistä, Erkki toteaa.

Rissaset haaveilevat terveydestä ja yhteisistä elinvuosista. Erkki on kiitollinen siitä, että on jaksanut tähän asti hoitaa kotitöitä ja puolisoaan. Päivi vakavoituu ja herkistyy hieman.

– Olen kiitollinen tuosta Erkistä. Olen pikkuhiljaa alkanut tottua tähän tilanteeseen, ja se on tämän (Erkin) ansiota,.

Päivi nielaisee viimeiset sanat, mutta kaikki keittiöpöydän äärellä tietävät, kehen kiitokset kohdistuvat.

Pääkuvassa ylhäällä: Päivi ja Erkki Rissanen