Joulun tähti loistaa Betlehemin yllä
Ajassa

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen joulutervehdys: Joulun lahja

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous on julkaissut joulutervehdyksensä Vapahtajan syntymäjuhlaksi 2023.
| Teksti: Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous | Kuva: iStock
Joulun tähti loistaa Betlehemin yllä

Kristuksen syntymäjuhlan liturgiassa luettavassa evankeliuminkohdassa kuvataan, kuinka tietäjät menivät vastasyntyneen Jeesuksen ja hänen äitinsä Marian luo ja maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. (Matt. 2:11) Evankeliumijakso paljastaa, millaisia lahjoja ihmiset ovat vuosisatojen saatossa kirkoissa tuoneet Jumalalle. Se kertoo, kuinka Jumalan huoneita eli kirkkoja on koristettu kullalla, kuinka pyhäköissä on suitsutettu Jumalan kunniaksi ja kuinka kristityiksi kastettuja on kirkoissa voideltu pyhällä mirhalla kirkon jäsenyyden vahvistukseksi.

Valmistautuessamme taas viettämään Kristuksen syntymäjuhlaa, sitä että Sana tuli lihaksi ja syntyi ihmiseksi – meidän kaltaiseksemme – on paikallaan muistaa kaikkea sitä hyvää, jota Jumala on antanut lahjana ihmisille. Joulun sanoma julistaa Jumalan rakkautta ja huolenpitoa ihmisiä kohtaan. Se muistuttaa, että Kristuksen syntymä oli Jumalan lahja ihmissuvulle, josta sukupolvi toisensa jälkeen on saanut iloita ja kiittää.

Kristuksen syntymäjuhlan evankeliumi opettaa meille tietäjien esimerkin avulla, kuinka joulun sanoman ytimeen kuuluu olennaisena lahjan antaminen Jumalalle. Lahja, jonka me ihmiset voimme Jumalalle antaa on rukous ja Jumalan käskyjen täyttäminen eli Kristuksen antaman esimerkin mukainen elämä. Se on rakkauden ja kuuliaisuuden lahja niin joulun pyhänä juhlana, kuin myös koko hengellisessä elämässämme.

Lahjat ja iloinen antamisen mieli ovat olennainen osa monen ihmisen joulunviettoa. Me olemme lahjojen saajia, mutta myös niiden antajia. Lahjan ei tarvitse suinkaan olla aineellista, vaan myös yhteydenpito ja oman ajan jakaminen toiselle ovat monille merkittävä ja odotettu lahja. Tuskin useinkaan ajattelemme jouluista antamista ja saamista laajemmin, kuin vain ihmisten kesken tapahtuvaksi ja vain ihmisiä koskevaksi. Itämaan viisaat tietäjät toivat lahjansa meidän tähtemme ihmiseksi tulleelle Jumalalle, Herrallemme Jeesukselle Kristukselle. Joulun evankeliumi kehottaa meitäkin seuraamaan tietäjien jälkiä ja tuomaan oman lahjamme seimessä makaavalle vastasyntyneelle Vapahtajalle.

Kiittäessämme jouluna Jumalaa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymästä saamme tietäjien tavoin ilolla, nöyryydellä ja kunnioituksella tuoda omana lahjanamme itsemme ja koko elämämme vastasyntyneelle lapsukaiselle Kristukselle Jumalalle. 

Suokoon luolassa syntynyt ja seimessä maannut ihmisiä rakastava Jumalan Poika siunattua ja riemullista joulua.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni
Oulun metropoliitta Elia
Haminan piispa Sergei