Puhelinhaastattelu tehdään sattumalta päivänä, jolloin Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump astuu virkaansa. Hän lupasi vaalikampanjassaan lopettaa sodan Ukrainassa päivässä. Vaalin ratkettua suunnitelma tarkentui ”muutamaan kuukauteen”.
Emme puhu suurlähettiläs Olga Dibrovan kanssa Trumpista. Vaikka tulee selväksi, että ukrainalaisten tilanne kotimaassaan on tällä hetkellä erittäin vaikea, Dibrova on valoisa ja täynnä toivoa.
– Minulla on aivan ehdottomasti toivoa. Olen täynnä toivoa, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan loppuu. Uskon, että Jumala tekee sen yllättäen ja nopeasti. Tunnen henkilökohtaisesti, että vain Jumala voi lopettaa sodan.
– Tässä on kyse paljon isommasta asiasta kuin vain taistelusta alueista. On kyse sodasta hyvän ja pahan välillä, Dibrova painottaa.
- Jumala tietää aina enemmän kuin me ihmiset. Luotan Jumalaan, ja lasken Hänen varaansa. Hän tuli maailmaan ja kärsi ihmisten tähden. Hän tekee nytkin, mikä on parasta.
Kärsimys pakottaa hakeutumaan Jumalan luo
Suurlähettiläs Olga Dibrova ja hänen miehensä Yevhen Dibrov olivat pyhiinvaelluksella Valamon luostarissa Heinävedellä viettämässä teofanian juhlaa.
– Olimme useita päiviä Valamossa. Tämä oli ensimmäinen kunnollinen vierailuni. Vuosi sitten olin työmatkalla Pohjois-Karjalassa, ja tuolloin pysähdyimme vain 20 minuutiksi.
Miksi päätitte viettää teofaniaa juuri Valamossa?
– Siihen oli aivan erityinen syy, koska ukrainalaiset kärsivät niin suurista vaikeuksista tällä hetkellä. On paljon tuskaa ja kärsimystä. Se pakottaa hakeutumaan Jumalan luo. Vain Jumalan avulla voimme selvitä tästä mahdottomasta kärsimyksestä. Halusin mennä Valamoon rukoilemaan, että sota Ukrainassa loppuisi. Rukoilen, että saisimme lisää voimia ja valoa Ukrainalle.
Tämä ei kuitenkaan ollut hänen ainoa syynsä vierailuun. Dibrova puhkeaa puhumaan innostuneesti ja vuolaasti:
– Minua kiehtoo Valamon historia. Se heijastaa sitä, mitä olemme kokeneet ja koemme Ukrainassa. Historia toistaa itseään.
– Olen hyvin kiitollinen igumeni Mikaelille, että saimme vierailla myös Valamon museossa, jossa hän kertoi luostarin historiasta.
– Kuulimme, kuinka munkit pakenivat toisen maailmansodan pommituksia Laatokan saarelta. Kuinka he paetessaan näkivät luostarin palavan. Näin luostarissa ikoneita, joissa on vieläkin luotien reikiä. Tämä koskettaa niin syvästi, koska juuri tätä kaikkea olemme kokeneet Ukrainassa erityisesti viimeiset kolme vuotta Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan aikana.
– Luostarit ja kirkot poltetaan ja tuhotaan. Ikoneissa on luoteja. Se on sitä samaa jumalatonta tuhoamista, jota Valamo kohtasi Laatokalla 85 vuotta sitten. Mitä Neuvostoliitto teki luostarille, Venäjän nykyjohto tekee nyt Ukrainalle.
– Meillä on valitettavasti samanlainen historia ja kärsimys, ja se tuo meidät lähelle toisiamme, suurlähettiläs Dibrova sanoo.
– Luostarin kärsimykset Laatokalla ja meidän kärsimyksemme Venäjän hyökättyä Ukrainaan luovat välillemme hengellisen yhteyden. Luostari on ainutlaatuinen hengellinen keskus, ja haluan tehdä ukrainalaisille Valamoa tunnetuksi.
– Ukrainalaisilla on suuri hengellinen tarve rukoilla. Esimerkiksi Harkovassa, Mariupolissa ja muuallakin Ukrainassa koetaan niin suurta kärsimystä, tuskaa ja kidutusta, että sitä on vaikea selittää. Uskon, että vain yksin Jumala voi parantaa.
Onko Teillä perheenjäseniä Ukrainassa? Oletteko huolissanne heistä, ja kuinka usein voitte tavata heitä?
Vuolaana innokkaasti pulpunnut puhe vaimenee. Ääni on hiljainen ja vakava.
– Tietysti minulla on perheenjäseniä Ukrainassa. Valitettavasti he ovat alueelta, josta piti paeta eivätkä he vieläkään voi palata koteihinsa. Heillä on sydäntä särkeviä perhetarinoita. Muutaman kuukauden välein pääsemme käymään Ukrainassa. Minulla on tapaamisia ulkoministeriössä, ja samalla voimme nähdä ystäviämme ja sukulaisiamme.
– Elämä siellä ei ole helppoa ollenkaan. Etenkään vanhemmille ihmisille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Se on iso haava. He eivät tarvitse paljoa, mutta he tarvitsevat kotinsa.
Olga Dibrova, 47, on syntynyt Kryvyi Rihissä, Keski-Ukrainassa. Kaupunki on Itä-Euroopan suurimpia teräksen tuotantoalueita ja kärsinyt Venäjän ohjusiskuista sodan aikana. Kryvyi Rih on myös presidentti Volodymyr Zelenskyin synnyinkaupunki.
Läheinen yhteys Uspenskiin
– Siitä lähtien, kun tulin suurlähettilääksi Helsinkiin vuonna 2020, olen yrittänyt olla mukana kaikissa jumalanpalveluksissa, joihin Suomen ortodoksinen kirkko on minut kutsunut, Olga Dibrova kertoo.
– Suomen ortodoksinen kirkko oli ensimmäisiä, jotka tulivat lähetystöllemme rukoilemaan rauhaa heti täysimittaisen sodan syttymisen jälkeen kolme vuotta sitten.
– On syntynyt traditio, jossa vuosittain on ristisaatto lähetystölle sekä suuri rauhanrukoustapahtuma Senaatintorilla. Suomalaiset todella ovat ottaneet Ukrainan asian omakseen, ja olemme siitä syvästi kiitollisia, Dibrova sanoo.
Mikä on lempipyhäkkönne Helsingissä?
– Henkilökohtaisesti minulle läheisin pyhäkkö on Uspenskin katedraali. Tultuani Suomeen menin heti Uspenskiin, kun se avautui. Pestini Suomessahan alkoi korona-aikana vuonna 2020, jolloin monet pyhäköt olivat suljettuja.
Dibrovan puhe alkaa taas pulputa innokkaasti.
– Minulla on henkilökohtainen yhteys Uspenskiin. Olin nimittäin hyvin hämmästynyt nähdessäni ensimmäisellä vierailullani suuriruhtinas Volodymyrin ikonin siellä. Hän oli Kiovan Rusin hallitsija, joka vuonna 988 antoi kastaa itsensä ja alamaisensa kristinuskoon.
– Suuriruhtinas Volodymyrin isoäiti oli ruhtinatar Olga. Meillä on sama nimi, joten se vahvistaa yhteyttäni Uspenskiin vielä lisää, Dibrova kertoo. Pyhä Olga oli ensimmäinen Kiovan hallitsija, joka kastettiin kristityksi Konstantinopolissa jo vuonna 957.
– Toinen merkittävä ikoni, jonka löysin sieltä, oli marttyyrien Borisin ja Glebin ikoni. He ovat Volodymyrin poikia ja ensimmäiset pyhät Ukrainassa. Oli niin koskettavaa nähdä Uspenskissa nämä ikonit, jotka vievät suoraan Ukrainan historiaan, heti kun olin aloittanut tehtäväni Suomessa, suurlähettiläs Olga Dibrova kertoo.
Jumalalla oli syy lähettää minut Suomeen
Olga Dibrova on uradiplomaatti, joka on työskennellyt aiemmin mm. Ukrainan Turkin-lähetystössä sekä ulkoministeriössä, viimeksi protokollaosaston päällikkönä.
Miten päädyitte suurlähettilääksi nimenomaan Suomeen?
– Se oli ulkoministeriön ehdotus ja yllätys. Olin ollut jo usean vuoden Ukrainan ulkoministeriössä pääsihteerinä, joten suurlähettilääksi nimittäminen oli luonnollinen siirtymä uralla. Kohdemaa oli kuitenkin minulle yllätys.
– Mutta uskon todella Jumalaan ja siihen, että mikään ei tapahdu ilman Jumalaa. Uskon, että Jumalalla oli syy lähettää minut tänne. Ja oli onni, että minut lähetettiin juuri Suomeen, koska Suomi auttaa Ukrainaa niin paljon.
– Olen alusta lähtien tuntenut saavani suurta ystävällisyyttä suomalaisilta. He ovat halunneet tukea minua myös henkilökohtaisesti ihmisenä. Minua kannustetaan. He huolehtivat, miten jaksan. Esimerkiksi kerran, kun tapahtui ikäviä asioita, kerroin niistä somessa, ja suomalaiset tarjosivat heti tukeansa. He välittivät minusta. He itkivät kanssani. He myös hymyilevät kanssani.
Yli 70 000 ukrainalaista on hakenut väliaikaista suojelua Suomesta kolmen vuoden aikana. Dibrova kertoo yrittävänsä tavata mahdollisimman paljon Suomessa olevia ukrainalaisia. He kokevat, että heidät on otettu vastaan avoimesti ja kunnioituksella.
– Kuulen heiltä pelkästään kiitollisuutta Suomea kohtaan. Kuinka heidät on toivotettu tervetulleiksi Suomeen. Kuinka Suomi on tarjonnut heille mahdollisuuden koulutukseen ja lasten terveydenhoitoon. Kuinka heistä on välitetty. Miten hyvin heidät on otettu osaksi yhteisöä. En ole koko aikana kuullut yhtään ainoata kielteistä kommenttia heiltä Suomea tai suomalaisia kohtaan!
Dibrova kertoo ukrainalaisten olevan kiitollisia kaikesta avusta, jota esimerkiksi Filantropia on antanut ukrainalaisille sekä Ukrainassa että täällä Suomessa.
– Kaiken avun tavoite on, että ukrainalaisilla olisi mahdollisuus palata kotiin, hän kuitenkin painottaa. Sillä välin on tärkeätä, että ukrainalaiset säilyttävät uskonsa, hän sanoo.
Suurlähettiläs puhuu laajasti myös siitä, että ukrainalaisten ja suomalaisten suhde on kahdensuuntainen.
– Me ukrainalaiset myös tuemme Suomen ortodoksista kirkkoa. Moni ukrainalainen on jo nyt virallisesti osa Suomen kirkkoa, sillä moni on liittynyt kirkkoon, kun ovat saaneet kotipaikkaoikeuden. Se tuo iloa, että ukrainalaiset liittyvät kirkkoon Suomessa. On tärkeätä, että osallistumme jumalanpalveluksiin yhdessä ja vahvistamme kaikin tavoin yhteyttä molemmin puolin. Kirkon tehtävä on opettaa Jumalasta. Jumala on apumme ja turvamme.
Mitä ukrainalaiset tarvitsevat nyt eniten?
– Tarvitsemme ennen kaikkea rukouksia, rukouksia selviämisemme puolesta!
Ukrainalaisten Suomessa on suurlähettilään mielestä tärkeää vahvistaa alueellisia yhteisöjä sekä säilyttää oma kulttuuri. Samalla on tärkeää oppia uutta ja luoda uusia yhteyksiä.
On hyvä ottaa oppia esimerkiksi siitä, miten suomalaiset näkevät yhteiskunnan ja sen toiminnan sekä kansalaisten roolin. Dibrova kannustaa ukrainalaisia myös jakamaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan elämästä suomalaisten kanssa.
– Meillä on yhteinen tehtävä olla ihmisiä, kuten Jumala meidät loi – Jumalan kuvaksi!
– Tärkeintä on, että säilytämme sydämissämme uskon ihmisyyden ja elämän säilyttämiseen, suurlähettiläs Olga Dibrova sanoo.
– Toivotan kaikille rauhaa, rakkautta ja onnellisuutta!
Pääkuva ylhäällä: Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova ja hänen puolisonsa Yevhen Dibrov ovat tuttu näky Uspenskin katedraalissa. Heidän taustallaan näkyvän Kozelštšanin Jumalanäidin ihmeitätekevän ikonin historia juontaa juurensa Ukrainaan. Uspenskin katedraalissa sijaitseva ikoni on kopio samannimisestä ikonista, joka on saanut nimensä ukrainalaisen Kozelštšinan kylän mukaan. Tähän alkuperäiseksi katsottuun ikoniin liitetään kymmeniä ihmeparantumistapauksia 1880-luvulta lähtien ja myös Helsingissä sijaitsevan jäljennöksen kerrotaan saaneen ihmeitä aikaan.
Lähteet:
Hurskainen Heta & Laitila Teuvo: Ukraina on meidän! Kirkot ja politiikka Ukrainan ja Venäjän suhteissa (2023)
https://ort.fi/synaksario/pyha-apostolienvertainen-olga-venalainen
https://ort.fi/synaksario/pyha-apostolienvertainen-vladimir