Pokrovan veljestön rakentajapappismunkki isä Hariton
Ajassa

Rakentajapappismunkki Haritonin ja tukijoukkojen työvoitto: Pokrovan kirkko täyttää 20 vuotta

Neitsyt Marian suojeluksen kirkko on entiseen hevostalliin kunnostettu pyhäkkö, jonka tuolloinen metropoliitta Leo vihki kirkoksi 17.6.2001.
| Teksti: Anu Miller | Kuva: Anu Miller

Kirkkonummen Jorvaksessa sijaitsevan Pokrovan eli Neitsyt Marian suojeluksen ortodoksisen veljesyhteisön porttia koristaa kullanhohtoinen kupoli ja ortodoksinen risti. Portilta kirkkoon päin johtavaa tietä reunustaa siisti halkopino. Tiedän tulleeni oikeaan osoitteeseen.

Ylhäältä mäen päältä villilehmuskujaa pitkin laskeutuu kaksi tummapukuista hahmoa. Ensin minua rientää tervehtimään iloisesti hymyilevä isä Foma, toinen Pokrovan pappismunkeista. Siitä hetken kuluttua eteeni astuu sauvaansa nojaten rakentajapappismunkki Hariton, Pokrovan veljesyhteisön perustaja. Käymme yhdessä sisälle kirkkoon.

Pokrovan_veljesyhteisön_pääkirkko
Lokakuun ensimmäisenä päivänä vietetään Pokrovan kirkon praasniekkaa. Silloin myös juhlitaan mikäli mahdollista kirkon vihkimisen 20-vuotisjuhlaa ja hankkeen aloittamisen 25-vuotisjuhlaa. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen Pokrovan kotisivuilla. Kuva: Anu Miller

Neitsyt Marian suojeluksen kirkko on entiseen hevostalliin paljolti roskalavalöydöin kunnostettu veljesyhteisön pyhäkkö, jonka tuolloinen metropoliitta Leo vihki kirkoksi 17.6.2001. Kirkkosalin kauniin ikonostaasin toteuttivat Pietarin taideakatemian taiteilijat, Pietarin hengellisen akatemian ikonimaalausluokan oppilaat ja opettajat ja Pyhän Aleksanteri Nevskin Lavran ikonimaalauskoulun oppilaat.

Nykyisellä kirkkorakennuksella on värikäs historia. Vuonna 1919 rakennetussa hevostallissa toimi Neuvostoliiton vuokra-aikana leipomo. Vuokra-ajan jälkeen tila toimi kaalivarastona, muovisia kukkaruukkuja valmistavana tehtaana ja viimeiset kaksikymmentä vuotta metallisorvaamona.

Pokrovan yhteisö on syntynyt pitkäjänteisen työn tuloksena. Luostarin statusta sillä ei ole, vaikka yhteisö toimiikin luostarin tavoin.

”Pokrova on kahden pappismunkin, seurakuntalaisten ja vapaaehtoisten muodostama yhteisö, jonka ydin on jumalanpalveluselämä”, luonnehtii isä Hariton istuessamme Villa Dannebrogin trapesassa.

Ihailen päärakennuksen seinille ripustettuja ikoneita ja maalauksia sekä eteeni katettua tarjoilua. Se on luonnollisesti isännän käsialaa, sillä isä Hariton, aikaisemmalta nimeltään Hariton Tuukkanen, loi ennen kutsumustaan luostarielämään menestyksekkään uran keittiömestarina ja ravintoloitsijana niin Suomessa kuin ulkomailla.

Purkukunnosta kukoistukseen

Konevitsan luostarista takaisin Suomeen kahden poikansa luokse päätynyt isä Hariton osti vuonna 1996 Kirkkonummen kunnalta entisen Dannebrogin tilan. Purkukunnossa ollut tila on muuttunut kahdenkymmenenviiden vuoden aikana isä Haritonin henkilökohtaisella panostuksella ja seurakuntalaisten ja talkoolaisten voimin nykyiseksi hengelliseksi ja henkiseksi keitaaksi.

Kirkon lisäksi hiljentyminen on mahdollista kahdessa eri tsasounassa: apostolienvertaisten Olgan ja Vladimirin tsasounassa ja ulkona Elisabethin tsasounassa. Myös Pokrovan puutarha antaa väsyneelle paikan pysähtyä. Joka vuosi pihalle istutettavat 4 000-5 000 kukkaa ruokkivat kauneudennälkäistä.

Pokrovan_veljestön_isä_Foma
Isä Foma rientää sujuvasti tehtävästä toiseen. Kuva: Anu Miller

Pokrovan omavaraisuus on vaatinut kekseliäisyyttä. Villa Dannebrogg toivottaa tervetulleeksi matkailijat ja ryhmät. Villa Dannebrogissa sijaitsee yhteisön oma luonnontuotteita myyvä kauppa, ja aika ajoin Pokrovassa pidetään tunnetuiksi tulleita borssikeittopäiviä.

Mutta ei aina ole ollut helppoa.

”Kirkon rakentamisen aikana voimat olivat jo niin loppuneet, että monesti halusin lyödä hanskat tiskiin. Olisin vain menettänyt 800 000 markkaa Kirkkonummen kunnalle, jos kirkko ei olisi valmistunut”, sanoo isä Hariton.

Mutta isä Haritonia on vienyt eteenpäin moraalinen vastuu kirkon loppuunsaattamisesta. Hän on kokenut olevansa sen ”velkaa” kaikille yhteisön rakentamiseen osallistuneille.

Kritiikkiä ja riitojakin on ollut. Lehdistökin on aiheuttanut ongelmia käyttämällä yhteisöstä luostari-nimeä, mikä kirvoitti lukijoissa kritiikkiä.

”Sitä olisin toivonut, että olisi kysytty, kuinka te olette jaksaneet”, toteaa isä Hariton.

Kysyn, mikä tekee isä Haritonin iloiseksi.

”Ihmiset ja puutarha”, hän vastaa.

Kierros on päättynyt.

Jutun pääkuvassa ylhäällä: rakentajapappismunkki Hariton.

Pokrova_puutarha
Pokrovan puutarhassa sekä silmä että sielu lepäävät. Kuva: Anu Miller