Johtavat ortodoksiset liturgistit vahvistavat tukensa naisten vihkimykselle pyhään diakonaattiin

Kirjoitamme vahvistaaksemme tukemme diakonissa Angelic Molenin vihkimykselle viime vuoden Suurena torstaina (2.5.2024) Hänen Pyhyytensä Zimbabwen metropoliitta Serafimin (Kykotis) käsien kautta.

Toimessa olevina sekä täysinpalvelleina liturgiikan ja liturgisen teologian professoreina eri teologisissa kouluissa ja seminaareissa Kreikassa ja Pohjois-Amerikassa me vahvistamme tukemme tämän palvelutehtävän elvyttämiselle. Tämän ilmaisimme jo kirjeessämme 25,10.2017 [1]. Nyt ilmaisemme tukemme myös sille, että Aleksandrian patriarkaatti on jatkanut naisdiakonaatin elvyttämistä ja uudistamista diakonissa Angelic Molenin vihkimyksellä siten, että tehtävä kohtaa lauman pastoraaliset tarpeet.

Ymmärrämme, että kaksi päähuolta on noussut tämän vihkimyksen myötä: diakonissan vihkimyksen asema varhaiskirkossa ja hänen liturginen roolinsa nykypäivänä.

Naisten vihkimys diakonaattiin on osa ortodoksisen kirkon traditiota. Vaikka sellaisia termejä kuin kheirotonia ja kheirotesia on joskus käytetty toisiaan vastaavina kirkon varhaisissa asiakirjoissa, kreikkalaisen Evangelos Theodoroun tutkimus osoitti selvästi, että nainen todella vihittiin ylempään papistoon (mitä nykyisin ymmärrämme kheirotonialla) eikä pelkastään alempaan papistoon (kheirotesia).

Evangelos Theodoroun maamerkkinä toimiva tutkimus vuodelta 1954 Ἡ «χειροτονία» ἢ «χειροθεσία» τῶν Διακονισσῶν [The “Ordination” or “Appointment” of Deaconesses; Diakonissojen vihkimys vai siunaus] osoitti, että naisen vihkimys tapahtui eukaristian aikana Jumalallisessa liturgiassa (ei ennen liturgiaa, kuten alemman papiston) ja samassa kohdassa palvelusta kuin miespuolisten diakonien vihkimys. Vihkimykseen sisältyi kaksi rukousta (kuten ylempään papistoon vihittäessä) eikä vain yhtä (kuten alempaan papistoon vihittäessä). Toisessa kutsutaan Jumalan ’jumalallista armoa’ (kuten pelkästään ylempää papistoa vihittäessä). Naisdiakonin vihki piispa alttarissa, vihitty sai orarin ja myöhemmin palveluksessa osallistui Pyhästä Ehtoollisesta alttarissa muun papiston kanssa. Kaikki nämä ovat ylemmän papiston tunnusmerkkejä. Uskomme, että tämän palvelutehtävän elvyttämisessä tulisi käyttää vihkimystä (kheirotonia) ortodoksisen kirkon tradition mukaisesti.

Ymmärrämme, että diakonissa Angelic sai alunperin tehtäväkseen diakonin liturgisia velvollisuuksia, ja että tämä on herättänyt keskustelua joissakin paikoissa (vaikka ilmeisesti ei hänen omassa seurakunnassaan, joka käsittääksemme tukee häntä täysin). Tämän asian käsittelyä varten on hyödyllistä ymmärtää diakonin rooli, joka yhdistää elämämme liturgian (ts. huolemme ja rukouksemme) kirkon sakramentaaliseen elämään erityisillä tavoilla. Se ei kuitenkaan ole papillista palvelusta kuten piispan tai papin palvelus. Historiassa diakonaatti on ollut palvelutehtävä, joka keskittyy palvelemiseen ja on sisältänyt uskovien pastoraalista palvelua, hyväntekeväisyyttä, pyhien kirjoitusten lukemista (ja saarnaamista) sekä muita liturgisen palvelun muotoja (esimerkiksi seurakuntalaisten uhrien valmistelua, ektenioiden lukemista, ehtoollisen viemistä sairaille, kasteessa avustamista jne.) ja kirkon hallintoa. Erityisesti se perustuu siihen, miten kirkko kohtaa maailman.

Tiedämme, että varhaiskirkossa naisdiakonin liturgiset velvollisuudet olivat rajoitetumpia kuin miesdiakonin. Tämä johtui kulttuurisesta ymmärryksestä ja naisten eristämisestä Bysantin yhteiskunnassa. Naisdiakoni palveli kuitenkin naisia yhtä lailla kuin miesdiakoni palveli miehiä. Sen lisäksi, että he avustivat kasteissa, muita kirkon teksteissä mainittuja velvollisuuksia ovat katekumeenien opettaminen, pastoraalinen huolenpito, ehtoollisen vieminen sairaille, liturgian valvominen, saattoihin osallistuminen sekä piispan lähetteinä toimiminen hyväntekeväisyys- ja vieraanvaraisuusasioissa.[2]

Uskomme kuitenkin, että naisdiakonin liturgista tehtävää voidaan laajentaa meidän aikaamme varten, jotta pystytään kohtaamaan kunkin yhteisön tämän päivän tarpeet. Ei esimerkiksi ole mitään funktionaalista eroa siinä, viedäänkö ehtoollinen naisten koteihin vai jaetaanko se heille liturgiassa. On myös huomattava, että varhaisella 1900-luvulla Venäjällä ja Kreikassa vihittiin naisdiakoneja, jotta he pystyivät avustamaan alttaripalveluksessa. Armenian kirkossa nykypäivänä mies- ja naisdiakonit palvelevat liturgiassa samoilla tavoilla.

Toivomme, että tämä antaisi jotakin hyödyllistä taustatietoa käynnissä olevalle naisidiakonaatin elvyttämiselle Afrikan kirkossa, kun kirkko kamppailee kohdatakseen kansansa tarpeet. Vielä uudelleen toteamme, että kunnioittavasti kannatamme Aleksandrian patriarkaatin päätöstä elvyttää naisdiakonaatti.

Syvästi arvostaen ja kunnioittaen

Alkiviadis Calivas, Holy Cross Greek Orthodox School of Theology

Paul Meyendorff, St. Vladimir’s Orthodox Theological Seminary

Petros Vassiliadis, Aristotle University of Thessaloniki, Center for Ecumenical, Missiological and Environmental Studies (CEMES)

Stelyios S. Muksuris, Byzantine Catholic Seminary; Center for Ecumenical, Missiological and Environmental Studies (CEMES), Thessaloniki

Phillip Zymaris, Holy Cross Greek Orthodox School of Theology

John Klentos, Graduate Theological Union

Nina Glibetic, Yale University Institute of Sacred Music

Geoffrey Ready, Trinity College, University of Toronto

Peter Galadza, Sheptytsky Institute, St. Michael’s College in the University of Toronto 
+Evangelos Theodorou, Theological School of the University of Athens

Artikkeli on julkaistu alun perin Public Orthodoxy -verkkojulkaisussa, ja se julkaistaan nyt käännöksenä Aamun Koitossa edellä mainitun tahon luvalla.

[1] https://praytellblog.com/index.php/2017/10/25/documentation-orthodox-li….  Kirje on luettavissa myös teoksen Chryssavgis – Papageorgiou – Rouvelas – Vassiliadis: Deaconesses. A Tradition for Today and Tomorrow. (Holy Cross, 2023) liitteessä 2 s. 339– 342.