Kuuntele
”Se, joka rakastaa Jumalaa, muistaa Hänet aina ja Jumalan muistaminen synnyttää rukouksen. Jos et muista Herraa, et myöskään rukoile, ja ilman rukousta sielu ei pysy Jumalan rakkaudessa, sillä rukouksen kautta tulee Pyhän Hengen siunaus.” (Pyhittäjä Siluan Athoslainen).
Metropoliitta Anthony Bloom kirjassaan Rukouskoulu sanoo: ”Se päivä, jolloin Jumala on poissa, jolloin Hän on hiljaa, on rukouksen alku. Rukouksemme ei ala silloin, kun meillä on paljon sanottavaa, vaan kun sanomme Jumalalle: En voi elää ilman sinua, miksi olet niin äänetön? … Tulee aika, jolloin sydämemme kaipaa itse Jumalaa, ei Hänen lahjojaan, vaan itse Jumalaa.”
Useimmiten rukoilija haluasi vastauksen rukouksiinsa Jumalalta nopeasti, mutta Jumalalla on oma aikataulunsa eikä Hän suostukaan kaikkiin ihmisen pyyntöihin, jotka eivät ole ihmisen sielun pelastuksen kannalta tarpeellisia. Hyvä rukous on ”Jumala, pelasta minut Sinun palvelijasi, niillä vaiheilla, jotka Sinä itse parhaiten tiedät” ja ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun” niinkuin Jeesuskin rukoili. Jumala kuulee myös lyhyenkin rukoushuokauksen kuten ”Herra armahda” tai ”Jumala auta”, jos emme väsyneinä jaksa lukea pidempiä rukouksia.
Kiitos, ylistys ja anomus
Ortodoksisessa rukousperinteessä ensisijainen asia on kiittäminen. Useimmat jumalanpalvelukset alkavatkin papin alkusiunauksella: ”Kiitetty olkoon Jumalamme alati, nyt ja aina ja iankaikkisesti”. Toisena tulee Jumalan ylistäminen. Ja vasta kolmantena tulevat anomusrukoukset.
Kuinka me voimme ylläpitää kiitollista ja Jumalaa ylistävää rukouksellista mielialaa?
Ensinnäkin kaikki hyvä tulee ihmisiä rakastavalta Jumalalta. Kun saamme kuulla hyviä uutisia tai kun tapahtuu hyviä asioita jokapäiväisessä elämässämme voimme lausua ääneen ”Kiitos Jumalalle” tai ”Kunnia Sinulle Jumala”. Näin kiitos ja kunnia silloinkin, kun me olemme itse tehneet jonkin hyvän teon ja meitä siitä kiitetään, menee oikeaan kohteeseen eli Jumalalle. Onhan Jeesus itse sanonut. ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh.15:5).
Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen on sanonut: ”Kunnia Sinulle Jumala” ei saa koskaan puuttua huuliltanne. Kun olen sairaana, ”Kunnia Sinulle Jumala” on minun lääkepillerini. Mikään muu ei minuun vaikuta. ”Kunnia Sinulle Jumala” on ylempi kuin ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua”.
Pappismunkki Tiihonilla, jonka kuuliaisuusveljenä pyhittäjä Paisios oli ollut, oli tapana sanoa: ”Herra armahda” on sadan drakman arvoinen, mutta ”Kunnia Sinulle, Jumala” on tuhat drakmaa, siis paljon arvokkaampi.
Tällä hän tahtoi sanoa, että ihminen pyytää Jumalalta armahdusta, kun hän tarvitsee jotakin. Mutta suurempi arvo on sillä, jos hän ylistää Jumalaa auliisti ilman hyötynäkökohtia. Pappismunkki Tiihon suositteli lausumaan ”Kunnia Sinulle, Jumala, mutta ei vain silloin, kun kaikki on hyvin, vaan myös silloin, kun meillä on koettelemuksia. Jumala sallii ne meidän sielujemme lääkkeeksi.”
Ensin täytyy vaieta sisäisesti
Ennen rukoilemista meidän on sisäisesti vaiettava, torjuttava tavanomainen sanojen ja mielikuvien tulva ja kuultava hiljaisuus. Sydämen, järjen, huulten, tunteiden ja aistien on mykistyttävä, sanojen ja äänten on vaiettava. Metropoliitta Kallistos Ware on sanonut ”Vaikeneminen on kaikkein vaikeinta ja tärkeintä rukoilemisen taidossa. Vaikeneminen ei ole pelkästään kielteistä, se ei ole vain tauko sanojen välillä, hetkellistä äänettömyyttä, vaan erittäin myönteistä: vaikeneminen on tarkkkaavaisen valppauden ja odotuksen tila, vaikeneminen on ennen kaikkea kuuntelemista. Hesykasti on ihminen, joka on saavuttanut sisäisen hiljaisuuden tai levon, ihminen, joka kuuntelee. Hän kuuntelee omassa sydämessään kaikuvaa rukouksen ääntä ja käsittää, että tuo ääni ei ole hänen omansa vaan toisen ääni, hänessä puhuva Jumalan ääni.”
Rukous on ensisijaisesti yhteyttä, kohtaamista. ”Rukous on mielen puhetta Jumalalle” sanoo munkki Evagrios. Rukouksessa me tapaamme elävän Jumalan, persoonallisen Jumalan, Jumalan, joka kuulee meitä ja vastaa meille. Jumalan, joka on aina valmis tulemaan meidän avuksemme heti paikalla, Jumalan, joka ei koskaan petä meitä huolimatta siitä, miten usein me petämme Hänet.
Elämä ilman rukousta, ilman yhteyttä Jumalaan, on pelkkää vuosia kestänyttä vaellusta kohti väistämätöntä loppua, hidasta kuolemaa, ”kuollutta elämää”, kuten pyhittäjä Simeon Uusi Teologi sen on ilmaissut. Me olemme elossa siinä määrin kuin olemme yhteydessä Jumalaan, ja yhteys Jumalaan saavutetaan rukouksessa.
Onko parempi rukoilla ääneen vai hiljaa mielessään? Pyhä esipaimen Feofan Erakko opastaa:”Tulee käyttää molempia tapoja: rukoile joskus ääneen, joskus mielessäsi, mutta pidä ehdottomasti huoli siitä, että sekä ääneen lausuttu että hiljainen rukous lähtee sydämestä. Pääasia on, että seistään Jumalan edessä ajatukset sydämeen koottuina ja että seistään Hänen edessään taukoamatta, yötä päivää aina elämän loppuun asti.”
Pääkuvassa Haminan piispa Sergei Valamon luostarissa.
Teksti on julkaistu ensi kertaa painetun Aamun Koiton numerossa 1/2026. Painetun lehden sisältöjä tuodaan ensijulkaisun jälkeen myös verkkolehden lukijoiden saataville.
