Vaalin tulos julkistettiin Pyhän Georgios Voittajan kirkossa 1. joulukuuta 2024 neljän jälkeen iltapäivällä Suomen aikaa. Arkkipiispaksi valittu Oulun metropoliitta Elia antoi kirkossa juhlallisen vakuutuksen:
”Koska Jumalan johdatuksen myötä Hänen Kaikkipyhyytensä, meidän korkea-arvoisin esipaimenemme ja Ekumeeninen Patriarkka Bartolomeos, sekä hänen kanssaan kokoontunut Pyhä Synodi, johon kuuluvat Jumalan valitsemat ja korkeasti pyhitetyt metropoliitat ja piispat, katsoivat hyväksi ylentää minut, vähäisimmän, Suomen Pyhän Autonomisen Kirkon valtaistuimelle, tottelen heidän jumalallista määräystään ja otan vastaan tämän tehtävän.
Haluan ensimmäiseksi esittää syvimmät kiitokseni Hänen Kaikkipyhyydelleen, korkeasti kunnioitetulle esipaimenelle, hänelle, joka osoitti tällaista huolenpitoa minua kohtaan. Lisäksi kiitän kaikkia kunnianarvoisimpia piispoja, joiden Jumalalle mieluisten rukousten kautta suokoon Herra Jumala minun osoittautua kelvolliseksi ja esiintyä puhtaana ja tahrattomana Hänen kunnioitusta herättävässä toisessa tulemisessaan. Hänelle kuulukoon kunnia ja valta iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.”
Arkkipiispaksi valittu metropoliitta Elia aloittaa arkkipiispan tehtävien hoitamisen välittömästi. Hän palaa Suomeen myöhään maanantai-iltana 2.12.. Virallinen toimeen asettaminen tapahtuu Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 15.12.2024 kello 9 alkavassa liturgiassa.
Pääkuva: Arkkipiispaksi valittu Oulun metropoliitta Elia lukee patriarkaatin kirkossa juhlallista vakuutusta.