Adam nimesi vaimonsa Eevaksi ja tunnusti tämän kutsumuksen tulla ”kaikkien ihmisten kantaäidiksi” (1.Moos.3:20). Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, miten Eevan kutsumus toteutui kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Jumala voi tehdä hedelmättömänkin hedelmälliseksi.
Raamatussa äitiys on naiselle ilon aihe. Eeva iloitsee, että Herran avulla hän kykeni saamaan poikalapsen (1.Moos.4:1). Tämä ilo tallentui Kainin nimeen, joka tulee heprean saamista tai hankkimista tarkoittavasta sanasta. Samoin nimi Iisak (hepr. ”hän nauraa”) viittaa hänen äitinsä Saaran nauruun pojan syntymään liittyen (1.Moos.21:6). Joosefissa taas henkilöityy hänen äitinsä Raakelin toive saada toinen poika (1.Moos.30:24).
Äidiksi tullessaan nainen astuu elämän historiaan ja tulee samalla miehensä erityisen kunnioituksen kohteeksi (1.Moos.29:34). Jumalan Moosekselle antamissa kymmenessä käskyssä säädetään, että äiti ansaitsee kunnioitusta isän rinnalla.
Äitiyden merkityksestä
Jumalan Pojan ihmiseksi syntyminen ei kumoa vanhempien kunnioittamista, vaan asettaa sen uuteen perspektiiviin. Apostoli kehottaa tottelemaan vanhempia (Kol.3:20), kunnioittamaan heitä ja olemaan heille kuuliainen (Ef.6:1-4). Jeesus moitti farisealaisia siitä, että he ehdollistivat vanhempien kunnioittamisen perinnäissäännöille: ”Jumala on sanonut: ´Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ ja ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla’. Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: ’Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi’, hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan. Te tekopyhät!” (Matt.15:4-7).
Tosin vanhempien kunnioittamista tärkeämpää on Jumalan palveleminen ja kunnioittaminen: Kristus on tullut ”nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan” (Matt.10:35). Hän lupaa, että ”jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän” (Matt. 19:29). Jotta ihminen olisi kelvollinen Jeesukselle Kristukselle, on hänen rakastettava enemmän Kristusta kuin omia vanhempiaan (Matt. 10:37).
Jeesus itse antaa esimerkin äidinrakkauden siteistä luopumisesta: 12-vuotiaana hän puolusti temppelissä äidilleen oikeuttaan olla Isänsä luona (Luuk.2:49).
Kaanan häissä, kun Maria pyytää Jeesusta auttamaan häiden järjestäjiä viinin loppuessa, Hän myöntyy, mutta korostaa samalla äidilleen tehtävänsä korkeampaa tarkoitusta. Naiselle, joka ylistää Marian äitiyttä, Jeesus korostaa ensisijaisesti äitinsä uskollisuutta, koska tämä kuulee Jumalan sanan ja noudattaa sitä (Luuk. 11:27-28). Tässä tulee esiin hengellinen äitiys, jonka Jeesus tekee kaikkien opetuslastensa osaksi riippuessaan ristillä ja osoittaessaan rakkaan opetuslapsensa Marialle: ”Nainen, tämä on poikasi!” (Joh.19:26).
Pohdintaa Jumalasta ja äidillisyydestä
Jumalan suhtautuminen ihmiseen ja äitiys on ollut myös pyhien kilvoittelijoiden pohdintojen aiheena. Pyhittäjä Makarios Suuren opetuksissa Pyhää Henkeä sanotaan äidiksi. Jumalassa on elämän täyteys, ja siksi Häntä voidaan yhtä lailla kutsua niin isäksi kuin äidiksikin.
Heprean kielessä sana ”henki” (rūᵃḥ) on feminiini. Tässä valossa kertomus luomakunnan synnystä ”Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä” (1.Moos.1:2) saa mielenkiintoisen, jopa äidillisen perspektiivin. Jumala huolehtii luomakunnastaan ja hoivaa sitä kuten äiti suojelee ja kasvattaa lapsiaan. Tähän on kiinnittänyt huomionsa muun muassa pyhä Basileios Suuri Kuuden päivän luomistyö -teoksessaan.
Jumala on kaiken hyvän alkulähde, ja siksi kuvatakseen Jumalan ”ikiaikaista hyvyyttä” esimerkiksi Psalmin 25:6 alkutekstissä käytetään äidillistä kohtua tarkoittavaa sanaa: laupeudessaan Jumala rakastaa ihmistä äitinsä tavoin. Jumala lohduttaa ihmistä, ”niin kuin äiti lohduttaa lastaan” (Jes.66:13). Ja vaikka maallinen äiti voi unohtaa rintalapsensa ja kohtunsa hedelmän, Jumala ei jätä eikä unohda omiaan (Jes. 49:15). Jumalan lasten yhteen kokoaminen onkin yksi Jeesuksen tavoitteista (Luuk. 13:34).
Jumala antaa elämän ja osoittaa huolenpitoaan ihmistä ja koko luomakuntaa kohtaan. Siinä Hän toimii esikuvana niille, jotka Jumalan tavoin antavat elämää – ei vain ruumiillisesti, vaan myös hengellisessä mielessä. Elämän taipaleella jokaista kilvoittelijaa ohjaavat hänen kummivanhempansa sekä mies- ja naispuoliset hengelliset ohjaajansa. Joskus ikuisen elämän lahja ei tulekaan oman lihallisen äidin vaan ventovieraan ”sijaisäidin” kautta, joka ”synnyttää” uskoon tulevan Jumalan lapseksi.
Lasta tulee ohjata Kristusta kohti
Aina äitiys ei kuitenkaan toteudu tai ole mahdollista. Kyseessä voi olla tahaton ja ei-toivottava, usein hyvin kipeäkin tosiasia, mutta joskus myös naisen tai pariskunnan oma valinta.
On hyvä muistaa, että äidiksi tulemisen kutsumus ei ole edellytys tai ehto naisen pelastukselle. Kristillisessä avioliitossa lapset nähdään perinteisesti Jumalan siunauksena. Kuitenkin kirkon avioliittokäsityksen mukaan miehen ja naisen liiton ensisijainen tarkoitus on keskinäinen rakkaus ja siten Jumalan lapsiksi hioutuminen, ei niinkään jälkipolvi. Syntiin langenneessa maailmassa jo pelkästään keskinäisen rakkauden vaalimisessa on paljon haasteita. Lasten syntyminen nostaa vanhempien ”pelastuksen panoksia” entisestään.
Lapset auttavat vanhempiaan jakamaan rakkautta eteenpäin ja enentämään sitä maailmassa. Rakkauden enentäminen onkin yksi kristityn keskeisimpiä tehtäviä. Mikäli lasten saaminen ei ole syystä tai toisesta mahdollista, mikään ei estä tulemasta äidiksi toisille, yhtä lailla äidillistä huolenpitoa ja rakkautta tarvitseville. Tällöin heitä voi ohjata varsinaisen Kaitsijan rakkauden ja huolenpidon piiriin. On aivan erityinen etuoikeus ja ilo, mikäli lapsi voi ottaa ensimmäiset askeleensa kohti Kristusta vanhempiensa ja/tai läheistensä tukemana jo hyvin varhain.