Ajassa

Suomen oma .fi-verkkotunnus otettiin käyttöön jo vuonna 1986, mutta internet-yhteyksien yleistymiseen oli vielä pitkä aika. Vaikka Suomi liittyi internetiin vuoden 1988 lopulla, niin yksityiset internetliittymät tulivat markkinoille vasta vuonna 1993.

Kehitys oli kuitenkin nopeaa: 1990-luvun lopulla internetin käyttö arkipäiväistyi, ja hitaat modeemiyhteydet korvautuivat jo 2000-luvun alussa kiinteillä laajakaistoilla. Vuonna 2010 Suomesta tuli maailman ensimmäinen maa, joka teki laajakaistayhteydestä laillisen perusoikeuden: jokaisella suomalaisella on siitä asti ollut oikeus saada kohtuuhintainen ja nopea nettiyhteys asuinpaikasta riippumatta.

Ensimmäiset verkkosivut 1996

Suomen ortodoksinen kirkko avasi ensimmäiset www-sivunsa vuonna 1996, joten kirkon voidaan katsoa olleen kehityksessä mukana ensimmäisten joukossa.

1990-luvun jälkipuoliskolla koettiin toinenkin mullistus: kännyköiden yleistyminen ja muuttuminen työvälineiksi.

Suomen ortodoksisessa kirkossa uuteen teknologiaan tutustuminen ja vaiheittainen käyttöönotto tapahtui suurelta osin aiheesta innostuneiden työntekijöiden – esimerkiksi Juho Sissosen, Paavo Kokotin, Harri Tajakan, isä Mikko Kärjen ja isä Markus Petsalon – kautta ja ansiosta. Mitä tietotekniikalta odotettiin, mitä pelättiin, kuinka uudet työvälineet muuttivat seurakuntatyön arkea? Tätä osaa kirkon historiasta ei tiettävästi ole vielä tutkittu eikä siihen liittyvää muistitetoa ole kerätty systemaattisesti. Aiheesta kiinnostuneelle olisi tässä tarjolla hieno hanke, sillä valtaosa mukana olleista on vielä kertomassa, miten tämä mullistus kirkossa käytännössä eteni.

ATK-aikaa ennen internetiä

Kirkon www-sivujen avautuessa kirkossa oli kuitenkin eletty jo kymmenen vuotta ”ATK-aikaa”. Tiettävästi ensimmäisenä tietokoneet tulivat käyttöön Valamon luostarissa.

1980-luku oli Valamossa kiihkeän kehityksen ja monien rakennushankkeiden aikaa. Sekä luostarihotelli, kulttuurikeskus, veljestön uusi asuntola, vastaanottorakennus että kansanopisto majoitusrakennuksineen valmistuivat luostarinmäelle yhden vuosikymmenen aikana – suurelta osin luostarin taloudenhoitajana toimineen isä Ambrosiuksen johdolla.

Rakennushankkeiden ohella Valamossa rakennettiin myös uudenlaisia yhteyksiä muuhun yhteiskuntaan. Luostarista alkoi kehittyä aivan omanlaisensa kohtaamispaikka, jossa ortodoksinen perinne tarjosi puitteet kiireettömälle ajattelulle ja arvostavalle dialogille.

Nokia Oy luovutti tietokoneet

Yhtenä voimavarana luostarissa ahkeroi joukko siviilipalvelusta suorittavia miehiä. Heitä saattoi olla palveluksessa yhtaikaa jopa toistakymmentä ja monilla oli kiinnostusta antaa luostarin käyttöön myös ammatillista asiantuntemustaan ja omia verkostojaan.

Yksi heistä oli myöhemmin toimittajana, kirjailijana ja viestintätoimiston johtajana tunnettu Harri Saukkomaa. Hän tunsi Jorma Ollilan, jonka kautta Nokia Oy:lle välitettiin pyyntö tietokoneiden saamisesta luostariin.

Yhtiö suhtautui pyyntöön myönteisesti, ja 15.10.1986 Kalle Isokallio lensi yksityiskoneella Helsingistä Joensuuhun saapuakseen yhtiön edustajana Valamoon MikroMikko -koneiden luovutus- ja käyttöönottotilaisuuteen.

Luostarissa toimitettiin kiitosrukoushetki, jonka jälkeen uutuuttaan hohtavat pöytätietokoneet (arvo nykyrahassa noin 18 000 euroa kappaleelta) otettiin käyttöön ortodoksisen perinteen mukaisesti vihmomalla ne – lahjoittajan kauhuksi – pyhitetyllä vedellä.

Kirkon traditio – jättiläismäinen muistiyksikkö?

Isä Ambrosius piti tietokoneiden luovutus- ja siunaustilaisuudessa puheen, jossa kuuluu ymmärrys konkreettisesta astumisesta uuteen aikaan. Samalla puheesta ilmenee, kuinka teknologian uskottiin avaavan uusia mahdollisuuksia myös kirkon työssä. Tulevaisuuteen suhtauduttiin siis kehitysoptimistisesti: uusi teknologia herätti uteliaisuutta ja innostusta.

Tällä hetkellä kirkossa tutustutaan jälleen uuteen teknologiaan, generatiiviseen tekoälyyn. Jälkiä tekstiä ja kuvaa tuottavien sovellusten ja koodausapuvälineiden käytöstä näkyy jo siellä täällä – esimerkiksi seurakuntien tapahtumista kertovissa ilmoituksissa. Tekoälysovelluksia käytetään myös hallinnollisessa työssä helpottamaan laajojen kokonaisuuksien hahmottamista ja jäsentämistä.

Käyttönotto tapahtuu pitkälti samoin kuin tietokoneidenkin kohdalla: kattavaa koko kirkon henkilöstölle suunnattua koulutusta ei ole, ei liioin perinpohjaista yhteistä pohdintaa teknologian mahdollisista riskeistä tai sen käyttöön liittyvistä rajoituksista. Silti jokin on toisin kuin 1980-luvulla: enää teknologia ei herätä ainoastaan toiveita työn helpottumisesta, vaan myös pelkoa siitä, mitä sen käytöstä ja kehittymisestä voi tulevaisuudessa seurata.

Suuri ja kasvava osa kirkon jäsenistöstä tai työntekijöistä ei enää muista, millaista tavallinen arki tai seurakuntaelämä oli ilman tietokoneita, kännyköitä ja internetiä. Vaikka kirkon perustehtävä ja ydintoiminnot ovat säilyneet ennallaan, moni asia on muuttunut perinpohjin vain muutamassa vuosikymmenessä. Osaammeko nyt ennustaa, millaisessa teknologiaympäristössä elämme 2050-luvun alussa? Tuskin.

Näin isä Ambrosius puhui

Palataan siis hetkeksi taaksepäin, lokakuuhun 1986, ja katsotaan, miltä tuntemamme nykyisyys näytti tietokoneiden saapuessa Valamoon. Isä Ambrosiuksen hellyyttävä puhe on säilynyt tallessa kokonaisuudessaan – paperiarkistossa:

”Monien ihmisten mielestä on yllättävää, että Valamon luostari on siirtymässä tietokoneaikaan. Monien mielestä se on luostarille liian modernia ja ehkä myös jotenkin maallista. Monet ajattelevat, että luostarille sopiva tapa käsitellä tietoa olisi yhä käsikirjoitusten kopiointi pienissä kammioissa.

Ehkä ajatellaan myös niin, että tiedon käsittelyyn ja tietokoneisiin liittyy jotain, joka olisi ristiriidassa luostarin edustamien perimmäisten arvojen, rukouksen, ylistyksen ja sielun pelastuksen kanssa.

Meidän mielestämme ristiriitaa ei ole olemassa muualla kuin näin ajattelevien ihmisten aivoissa. Ehkä ristiriitaa synnyttää myös se läntinen jako tiedon ja uskon valtakuntiin, jotka eivät toisiaan kohtaisi. Ortodokseina emme ole tottuneet sellaisiin jaotteluihin: meille tieto ja usko ovat yhtä ja samaa Jumalan jakamatonta kokonaisuutta. Meidän mielestämme rukouksellla ja mietiskelyllä voi päästä lähelle Jumalan salaisuuksia. Emme silti halveksi tietoa. Siitä kertoo sekin, että ortodoksinen usko haluaa kunnioittaa kirkon traditiota, pyhien isien opetuksia, koska uskomme, että ne sisältävät valoa ja tietoa ihmisen elämästä ja myös jumalallisista salaisuuksista. Aikamme tietokonekielellä tätä traditiota voisi kuvata jättiläismäiseksi muistiyksiköksi, jonka megabittimäärää en osaa sanoa, kun en tunne tämän enempää tietokonetekniikkaa. Me olemme valmiit iloitsemaan siitä, että tietotekniikka avaa mahdollisuuksia myös tallentaa ja käsitellä tätä aineistoa.

Me uskomme, että myös tietotekniikka on Jumalan luomaa. Sen vuoksi tietotekniikan tuleminen luostariimme on iloinen asia. Olemme myös varmoja siitä, että jos tietokoneita olisi ollut olemassa vuosisata aikaisemmin, olisivat myös vanhan Valamon isät pyrkineet hankkimaan sellaisen käyttöönsä. Tiedämme myös, että esimerkiksi Pyhän Makarioksen luostari Egyptissä käyttää tietokoneita tekstinkäsittelyyn. Emme siis ehkä ole ensimmäinen maailmassa, mutta silti uskomme tekevämme historiaa.

Tämä päivä on myös kiitoksen päivä. Haluamme kiittää Nokia Oy:tä, joka on päättänyt tukea luostarin siirtymistä tietotekniikkaan lahjoittamalla siihen liittyviä laitteistoja. Kiitämme ja siunaamme tätä päätöstä, ja muistamme varmasti yhtiönne edustajia myös niissä rukouksen kohdissa, joissa rukoillaan luostarimme ”lahjantuojain ja hyväntekijöiden puolesta”. Uskomme myös, että lahja tuo siunausta myös sen antajalle.

Rukoilkaamme Jumalaa, että osaisimme käyttää uusia mahdollisuuksiamme tutkia tiedon universumeja ja käsitellä arkisia asioitamme. Siinä meitä auttakoon pyhittäjä Markus Askeetin rukousohje yli vuosituhannen takaa: ´Jokainen tieto on aitoa samassa suhteessa kuin sitä ovat vahvistaneet sävyisyys, nöyryys ja rakkaus´.”

 

Kuvituskuvassa on vanha kannettava tietokone. Kuva: Työväenmuseo Werstas (Avaa uuden sivuston)/Finna

Jaa tämä juttu