Palkittu ukrainalainen äiti Iryna Krupko: Kirkko on hengellinen kotimme

Arkkipiispa Elia myönsi tänä vuonna Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin neljälle äidille (Avaa uuden sivuston), joista yksi on Iryna Krupko Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta. Kunniamerkit jaettiin Uspenskin katedraalissa palmusunnuntaina. Tuolloin Ukrainassa ollut Krupko sai oman kunniamerkkinsä ukrainalaisen yhteisön pääsiäisjuhlassa Pyhän profeetta Elian kirkossa 12. huhtikuuta 2026.

Irynalla ja hänen miehellään Igorilla on kaksi poikaa: 20-vuotias Ilja ja 13-vuotias Mykhailik. Perhe on tullut Suomeen pakoon Venäjän hyökkäyssotaa.

– Täysimittaisen sodan alkupäivinä, 27. helmikuuta, ensimmäisten kaupunkiimme Rivneen tehtyjen ohjusiskujen jälkeen, lähdimme ensin Ukrainasta Puolaan. Helmikuussa 2023 lapseni ja minä liityimme mieheni seuraan Suomeen. Se oli vaikea tie – minulle ja erityisesti lapsille. Oli pelkoa, huolta ja paljon kaikkea tuntematonta. Mutta pysyimme yhdessä, Iryna Krupko kertoo.

Usko perhe-elämän perustana

Kirkko on aina antanut voimaa Krupkon perheelle:

– Meille kirkko on paljon enemmän kuin vain paikka, jossa käydään jumalanpalveluksessa. Se on hengellinen kotimme ja tukemme. Ortodoksinen usko on aina ollut perhe-elämämme perusta. Ukrainassa yritimme olla jättämättä väliin jumalanpalveluksia, ja lapset kävivät sunnuntaikoulua. Kirkko oli luonnollinen osa elämäämme. Vanhin poika auttoi lapsena pappia ja jopa haaveili papin ammatista. Nuorempaa pappimme isä Stepan kutsui leikillään tulevaksi seuraajakseen – ja äitinä se kosketti minua erityisesti.

– Muistan hyvin ensimmäisen pääsiäisemme Suomessa. Olimme silloin pakolaiskeskuksessa. Siunasimme itse pääsiäisleivän ja värjätyt munat Ukrainasta tuomallamme pyhitetyllä vedellä. Rukoilimme ja pyysimme Jumalaa siunaamaan ruokamme, kuten teimme kotonakin. Emme edes tienneet, missä täällä on kirkko. Juuri silloin nuorempi poikani kysyi: ”Äiti, miksi emme menisi kirkkoon?” Nuo sanat puristivat sydäntäni. Tunsin, että voisimme menettää jotain hyvin tärkeää. Aloin etsiä, ja meille suositeltiin Pyhän Kolminaisuuden kirkkoa, jossa palvelee ukrainaa ymmärtävä isä Heikki (Huttunen). Menimme sinne jo seuraavana sunnuntaina. Kun poikani astui kirkkoon, hän sanoi: ”Äiti, täällä tuoksuu Ukrainalta”. Hänelle suitsukkeen tuoksusta on tullut kodin, uskon ja lapsuuden tuoksu, Iryna Krupko muistelee.

– Tämän jälkeen Suomen ortodoksisesta kirkosta tuli meille todellinen hengellinen tuki vieraassa maassa. Jumalanpalvelusten, rukouksen ja nuorimman poikamme alttaripalveluksen kautta yritämme elää kirkollista elämää myös kaukana kotoa. Kirkko auttaa meitä kasvattamaan lapsemme Jumalan rakkaudessa, minkä lisäksi se opettaa hyvyyttä, nöyryyttä, kiitollisuutta ja laupeutta.

Kirkolliset juhlat elähdyttävät

Kirkolliset juhlat ovat Krupkon perheelle tärkeitä:

– Rakastamme suuresti juhliamme — joulua, jolloin lauletaan koljada-lauluja ja esitetään seimikuvaelmia, pääsiäistä, kun koko yö vietetään kirkossa ja kuullaan sanat “Kristus nousi kuolleista”, helluntaita vehreyden keskellä, palmusunnuntaita sekä myös Spas-juhlia – Hunaja-Spasia ja Omena-Spasia*. Lapset iloitsevat erityisesti Pyhän Nikolaoksen päivästä. Hänen ikoninsa on kotonamme, ja käännymme usein hänen puoleensa rukouksessa. Ortodoksinen kirkko auttaa meitä pysymään omana itsenämme myös vieraassa maassa, elämään Jumalan kanssa ja välittämään uskon lapsillemme.

Kirkkoon liittyminen korostaa yhteenkuuluvuutta

Krupkon perhe kokee, että heidän oli helppoa liittyä Suomen ortodoksiseen kirkkoon – monella tapaa isä Heikin ansiosta, josta on tullut tärkeä tuki perheelle.

– Kun meille annettiin mahdollisuus kokoontua ukrainalaisena ortodoksisena yhteisönä profeetta Elian kirkossa, jossa jumalanpalveluksia alettiin toimittaa ukrainaksi ja suomeksi, se oli meille suuri lahja. Meille selitettiin, miten voimme virallisesti liittyä Suomen ortodoksiseen kirkkoon, eikä se aiheuttanut mitään vaikeuksia. Päinvastoin – se antoi meille tunteen, että emme ole vain jossain vierellä, vaan todellakin osa suurta kirkollista perhettä, Krupko toteaa.

Jumalan kunniaksi ja yhteisin voimin

Iryna Krupko on yksi Helsingin ukrainalaisyhteisön johtohahmoista, myös sen eräänlainen äitihahmo. Krupko kertoo hieman vierastavansa johtohahmo-termiä, koska hän ei ole koskaan ollut yksin tässä työssä – kaikki tehdään yhdessä ja papiston tuella.

– ”Äitihahmo” resonoi minussa enemmän, koska rakastan lapsia kovasti. Juuri siksi syntyi Соняхи віри- [Uskon auringonkukat] -sunnuntaikoulu. Halusin, etteivät lapset eksyisi uudessa maailmassa ja etteivät he menettäisi uskoaan, kieltään ja perinteitään. Mutta kyse ei ole vain lapsista, vaan myös aikuisista. Kyse on ihmisistä, jotka ovat kokeneet kipua, pelkoa ja menetystä, ja jotka voivat löytää tukea rukouksesta, yhteisöstä ja Jumalasta. En koe vastuutehtäviäni velvollisuutena. Minulle tämä on Jumalan palvelemista, mikä parantaa myös minua itseäni.

– Yhteisönä valmistelemme joulua, Pyhän Nikolaoksen juhlaa lapsille ja yhteisiä tapaamisia. Lisäksi autamme sotilaitamme, jotka saavat hoitoa Suomessa. Meillä on jo Ykseys-niminen yhdistys, joka yhdistää ihmisiä kirkon ja yhteisön ympärille. Itse yritän olla avuksi, kuten auttaa jotakuta löytämään tien kirkkoon, tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, tukea, järjestää tapaamisia, opetusta ja juhlia. Päätavoitteeni on hyvin yksinkertainen: se, että ihmiset tulisivat kirkkoon – sekä ilossa että surussa. Ja että lapset kasvaisivat uskossa ja säilyttäisivät juurensa, mutta samalla voisivat elää täällä Suomessa tasapainoisesti yhdistäen kaksi kulttuuria.

Huomionosoitus koko yhteisölle

Arkkipiispan myöntämä kunniamerkki tuli Krupkolle yllätyksenä:

– Rehellisesti sanottuna se oli hyvin odottamatonta. Ensimmäinen ajatukseni ei koskenut minua itseäni, vaan yhteisöämme. Minulle tämä oli merkki siitä, että Herra kuulee rukouksemme ja ettemme ole täällä yksin. En ottanut tätä palkintoa vastaan henkilökohtaisena, vaan yhteisenä. Merkkinä meille kaikille, jotka pidämme kiinni toisistamme, palvelemme ja tuemme toisiamme. Ja tiedättekö… tuli sellainen tunne kuin minulle olisi kasvanut siivet. Koin syvää kiitollisuutta ja sisäistä iloa. Aivan kuin Herra olisi syleillyt minua ja hiljaa sanonut: ”Minä näen. Se, mitä teette, on tärkeää.” Haluan erityisesti kiittää Suomen ortodoksista kirkkoa ja arkkipiispa Eliaa rukouksista, tuesta ja siitä, että meidät otettiin vastaan avoimin sydämin. Tämä on suuri kunnia ja voimavara koko yhteisöllemme.

*Spas-juhlat liittyvät Kristuksen kirkastumisen juhlaan ja sadon siunaamiseen.

Haastattelu on käännetty tekoälyn avulla, mutta sen kieliasu on tarkistettu toimituksessa. Apuna haastattelun kääntämisessä oli myös Filantropia ry:n ukrainalainen hanketyöntekijä Oksana Horbanova, mistä lämpimät kiitokset.