Kirkkolaulupäivillä tutustutaan innolla naisäänten mahdollisuuksiin

Naiskuorolaulu on kirkossamme juuri nyt nouseva ilmiö. Tämä haluttiin huomioida myös Helsingissä 24.–26.4. järjestettävien kirkkolaulupäivien ohjelmassa (Avaa uuden sivuston). Tilausta oli selvästi olemassa, sillä naiskuorolaulun työpajaan on ilmoittautunut lähes 50 laulajaa.

– Työpajassa tulee olemaan koolla kirkkomme historian ensimmäinen tämän kokoluokan naiskuoro. Odotamme jännityksellä sitä, millainen sen sointi tulee olemaan, kertovat työpajaa vetävät kanttorit Sari Ahponen Tampereelta ja Riikka Patrikainen Turusta.

Sekakuoro ei ole välttämättömyys

Naisista koostuva kirkkokuoro ei ole kirkon perinteelle vieras: naiskuoro voi täyttää kuoron liturgisen tehtävän siinä missä mies- tai sekakuorokin. Joissakin paikalliskirkoissa – esimerkiksi Bulgariassa – onkin olemassa upea naiskuorolaulun perinne. Suomessa naiskuorojen potentiaalia ei ole kirkossa kovin paljon hyödynnetty. Syyt ovat ainakin osin historiallisia.

Meillä valtaosa seurakuntien aktiivisista kirkkolaulajista on usein ollut naisia. Kanttorit olivat kuitenkin pitkään miehiä, ja tämä lienee yksi syy siihen, että seurakuntakuoroissa on perinteisesti pyritty neliääniseen sekakuorosointiin.

– Omassa paikalliskirkossamme vanhoja naiskuorosovituksia ei ole paljon olemassa ja mielestäni se kertoo siitä, että naisista koostuvaa kuoroa ei ole meillä osattu aiempina vuosikymmeninä ajatella kokonaisena instrumenttina, vaan se on hahmotettu kuorona, josta puuttuvat miesäänet. Itse pidän naisäänistä koostuvaa kuoroa erityisenä ja olen kiinnostunut tutkimaan, millaista kauneutta sellaisella voidaan saada aikaan, toteaa Riikka Patrikainen.

Käytännön tarve ja kaipaus

Sari ja Riikka päätyivät naiskuorotyöpajan vetäjiksi, koska molemmat ovat tahoillaan virittäneet seurakunnissaan naiskuorotoimintaa.

– Kyllä tämä innostus on omalla kohdalla syttynyt ihan käytännön havainnoista. Kanttorit ovat paikoin aika usein siinä tilanteessa, että käytettävissä on vain naisääniä. Siinä tilanteessa harmittaa, että valmista naiskuorolle sovitettua materiaalia on niin niukasti, toteaa Sari.

Sari on ryhtynyt Tampereella työskennellessään harjoituttamaan kolmiäänistä naiskokoonpanoa.

– Olemme opetelleet dir.cant. Jarmo Lehdon säveltämää kolmiäänistä naisäänille sävellettyä liturgiaa ja Viktor Hentusen puhtaaksikirjoittamaa perinteisille melodioille perustuvaa kolmiäänistä liturgiaa, jonka Jarmo Huttu on kirjoittanut digitaaliseen muotoon.

Naisäänten varaan rakentuva harmonia voi ensi alkuun kuulostaa erikoiselta. Sari tietää tämän omasta kokemuksesta.

– Olimme noin kymmenhenkisen naisjoukon kanssa Kolhossa laulamassa Hentusta ja muistan, kuinka hämmästyin sitä, miten omakin korva on tottunut miesääniin. Meni aikaa, ennen kuin osasin luottaa siihen, että tältä tämän on tarkoitus kuulostaa. Eli kyllä tässä kanttorin näkökulmasta on mukavasti haastetta ja opittavaa.

Riikka innostui naistrion perustamisesta Turussa jo ennen työllistymistään seurakuntaan. Trio kasvoi kvartetiksi ja se tunnetaan nyt nimellä Muruset.

– Haaveilin itsenäisistä nuotinlukutaitoisista laulajista, joiden kanssa voisi lähteä kokeilemaan erilaisia asioita. Löysin kaipaamani laulajat Turun ortodoksisen kirkon kuorosta ja Muruset on nyt osa seurakunnan kirkkolaulutoimintaa. Parhaillaan harjoittelemme valamolaisiin sävelmiin perustuvaa kokonaisuutta, jonka sovittamiseen neliääniselle naiskuorolle saimme viime vuonna tukea sekä kirkkomusiikkiavustuksista että Helsingin metropoliittakunnan säätiöltä.

Nuotit julkaistaan Turussa 25.9. Murusten konsertissa, joka on osa Turun pyhän Aleksandran kirkon 180-vuotisjuhlan ohjelmaa. Tämän jälkeen niitä voi käyttää vapaasti.

Musiikki liturgiikan palveluksessa

Nyt järjestettävässä työpajassa työskentely ei tähtää esiintymiseen, vaan sen tarkoituksena on esitellä kanttoreille ja laulajille olemassa olevaa naiskuoroille sovitettua materiaalia ja kokeilla yhdessä, miten teokset soivat parhaiten.

– Suomeksi sovitettua materiaalia on edelleen vähänlaisesti ja se on hajallaan siellä täällä. Olisi hyvä saada se koottua yhteen paikkaan, jotta kukaan ei sovita jotain, mistä on jo toimiva nuotti olemassa, toteaa Riikka.

– Itse toivon, että saisimme jossain vaiheessa lisää naiskuorolle sovitettua georgialaista materiaalia, sillä heiltä löytyy paljon kaunista valmiiksi kolmiäänistä kirkkomusiikkia. Kanttorikollegani Markus Hänninen on jo sovittanut mukavia kolmiäänisiä kirkkoveisuja. Säveltäjä Timo Ruottista olen koettanut aktiivisesti houkutella tuottamaan kolmiäänistä naiskuoro-ohjelmistoa, Sari kertoo.

Uusista sovituksista puhuttaessa molemmat kanttorit muistuttavat kuitenkin siitä, että kirkossa musiikilla ei ole itseisarvoa, vaan sen on aina palveltava liturgista kokonaisuutta.

– Jumalanpalveluksessa käytettävässä musiikissa pitäisi aina olla joku yhtenäinen idea tai ajatus, muuten kokonaisuudesta tulee helposti rauhaton, toteaa Sari.

– Liturgista laulua ei tosiaan voi rikastaa tuomalla palvelukseen räikeästi muusta kokonaisuudesta erottuvia piikkejä. Musiikkivalinnoissa pitää tasapainoilla kirkon rikkaan perinteen ja seurakunnan liturgisen elämän todellisuuden välillä. Mikä toimii jossain muualla ei välttämättä toimi meillä, Riikka tiivistää.

Joskus muusta kokonaisuudesta erottuva kirkkolaulu kuitenkin puolustaa paikkaansa. Sekä mies- että naiskuoro voi sekakuoron keskellä alleviivata ja korostaa jotain kohtaa jumalanpalveluksessa. Tunnetuin esimerkki on varmasti Bortnjanskin kaunis Pyhä Jumala -trio, joka kuullaan yleensä naiskuoron laulamana. Itse asiassa niin usein, että se ei välttämättä enää toimi alleviivauksena.

– Sisar Vassa kuuli helmikuussa papiston päivillä toimitetussa liturgiassa tämän trion mieskuoron laulamana ja oli ihastuksissaan: ”Olipa ihanaa kuulla vaihteeksi erilainen versio, kun yleensä tulee aina se enkelikuoro”, kertoo Sari.

Optimaalista sointia etsimässä

Sari ja Riikka ovat koonneet työpajaa varten sekä helpompaa että vaativampaa aineistoa.

– Meillä tulee olemaan koolla suuri joukko hyvinkin taitavia ja itsenäisiä laulajia, joten voimme saada monet sävellykset soimaan hienosti. Tarvitaan kuitenkin paitsi taitoa, myös harjoitusta ja intoa kokeilla, jotta korva oppii kuulemaan, kuinka naiskuoron sointi syntyy ja mikä soi kauniisti, Riikka toteaa.

Vaikka naiskuorolaulu ei ole välttämättä aina kolmiäänistä, niin molemmat ovat huomanneet, että parhaiten soi usein sopraanon, väliäänen (toinen sopraano) ja alton kokonaisuus.

– Olen tutkinut esimerkiksi Jarmo Lehdon äskettäin naisäänille säveltämää panihidaa ja siinä voi huomata neliäänisyyden ongelmat. Eri stemmat pitää levittää laajalle, jotta sointi säilyy hyvänä ja silloin tarvitaan jo tosi korkeita ja toisaalta tosi matalia ääniä, Sari huomauttaa.

Helsingissä on tarkoitus tarttua ainakin georgialaiseen Pyhä Jumala -veisuun ja kolmiääniseen Enkeli huusi -veisuun. Simonilaisesta kerubiveisustakin on olemassa mukava kolmiääninen versio.

– Jos oikein vaativaa aineistoa kaivataan, niin otetaan työn alle Jarmo Lehdon kolmiäänisen liturgian ehtoollislauselma. Eivät haasteet naiskuorolaulussakaan lopu kesken, toteaa Sari Ahponen.

Pääkuvassa Muruset-kvartetti Turusta. Henkilöt vasemmalta oikealle: Vera Nazimova, Tiina Vuorisalo, Riikka Harikkala-Laihinen ja Riikka Patrikainen.